Dreeveri

021868636_r
Dreeveri
021229998_r
Dreeveri
019920960_r
Dreeveri
020201281_r
Dreeveri

Dreeveri

Historia

Dreeveri on pohjoismainen metsästykseen kehitetty rotu. Alkuperämaaltaan rotu on ruotsalainen, mutta ihan alkun alkaen rodun ajatellaan alkaneen Alpeilta, jonka olosuhteissa jahdin oli oltava rauhallista, näin saalista saatiin vaikeissa olosuhteissa paremmin kuin nopeasti ajavilla koirilla. Ruotsalaiset kutsuivat rotua ensin driiveriksi, mutta myöhemmin nimi vaihtui dreeveriksi.

Terveys & Ulkonäkö

Dreeveri on jalostuksen ansiosta nykyään hyvin terve rotu. Dreeverit ovat melko matalaraajaisia ja pitkärunkoisia. Sukupuolten väliset rakenne-erot ovat selvät. Urosten säkäkorkeus on 32–38 cm ihanne 35cm ja narttujen 30–35 ihanne 33cm. Paino 14-16kg. Pää on melko suuri, pitkänomainen ja se kapenee kirsua kohti. Karvoitus on karkeaa ja suoraa. Kaikki väriyhdistelmät yhdistyneenä valkoiseen ovat sallittuja (paitsi valkovoittoisuutta ja maksanruskeaa) yleisimpinä väreinä musta-ruskea-valkoinen (=kolmivärinen) ja punavalkoinen (=ruskeavalkoinen).

Käyttötarkoitus

Dreeveri sopii koko perheen lemmikiksi melko pienen kokonsa vuoksi, mutta se on silti täysverinen metsästyskoira, joka tarvitsee isännäkseen tai emännäkseen metsästäjän. Dreeveriä käytetään lähinnä ketun ja jäniksen metsästykseen. Ruotsissa sitä käytetään myös kauriin metsästykseen, joka meillä täällä Suomessa ei ole sallittua koska meillä kauriskoiran säkäkorkeusraja on matalampi kuin dreeverin säkäkorkeus. Metsästyksen lisäksi Dreeverin kanssa voi harrastaa näyttelyiden, lenkkeilyn ja muun tavallisen puuhan lisäksi myös tokoa ja agilityä, mutta tottelevaisuuskoulutus on haastavaa rodun luonteen takia: se ei älykkäänä mutta itsenäisenä koirana ole aina samaa mieltä puuhan mielekkyydestä..

Luonne & käyttäytyminen

Rotu on yleisesti tarkkaavainen, älykäs ja rauhallinen, ei aggressiivinen, hermostunut eikä arka. Kotioloissa dreeveri on miellyttävä koira pitää. Se osaa ikään kuin jakautua kahdeksi eri koiraksi: metsässä se on innokas ja hyvä eräkaveri ja kotona lempeä, lapsiin ja aikuisiin kiintynyt perheenjäsen, joka pienen kokonsa puolesta soveltuu pieniinkin asumisolosuhteisiin. Se on helppo ottaa matkoille mukaan, eikä vie autossakaan paljon tilaa. Dreeveri tarvitsee paljon liikuntaa, joten se sopii parhaiten perheeseen, joka harrastaa paljon ulkoilua.

Tästä koirasta on koko perheen kaveriksi!

Laji
Intro_dog
Mainos
Logo-labyrintti