Jyrsijäasumusten koot - Sivu 10 (Jyrsijät > Yleistä keskustelua jyrsijöistä)

12.10.2012 19.11
000047377_r
Viestejä: 1975

Kissus puhuu asiaa. Aivan liikaa tuijotetaan johonkin yhdistyksen suositusminimeihin tai lain minimeihin. Miksi pitää vedota sellaiseen kun ne todella ovat vain ihmisen keksimiä mittoja. Omalla järjellä voi miettiä. En jotenkin saa mahtumaan kaaliini mikä siinä on niin vaikeaa ostaa iso asumus kun kerran viitsii sen eläimenkin hankkia? Kun näkee sen vaivan ensin ja miettii minkä elukan ostaa ja mistä niin eikö sillä samalla vaivalla voi ostaa kunnon asumuksen? Mä olen aikani tasalla ja olen saanut lukuisia häkkejä ilmaiseksikin. Monet häkit on maksaneet muutaman kympin. Jatkuvasti duunailen ja yhdistelen niitä, oikeasti vain mielikuvitus on rajana, raha ei. Ei ole mitään syytä miksi ostaisin talvikolle minidunan kun vähällä rahalla ja vaivalla saan sille paljon mukavammankin asumuksen.

Ja kuten olen aiemmin todennut tärkeintä on tulkita eläintä asumuksessaan. Jos se näyttää merkkejä, että tarvitsee isompaa niin siihen pitäisi reagoida. Jos taas ei näytä niin antaa olla sitten.

12.10.2012 19.54

Ihan yhtälailla niihinkin vedotaan samalla kun sä vetoat omiin keksimiisi mittoihin.

13.10.2012 17.05
000110339_r
Viestejä: 503

Metsku: miksi et osta sitten käppärillesi sitä metrin kämppää, jos niitä löytyy jokanurkista ja jokaisella on varaa niitä ostella? Sä et nyt taida tajuta etelänihmisenä kuinka paljon täällä maksaa noi asumukset sun muut :D

Muokattu viimeksi: 14.10.12 11.08
14.10.2012 11.02
000047377_r
Viestejä: 1975
***Inka kirjoitti:

Anteeks floodi, mut yks kysymys jäi vielä kaihertaa mieltä! 

 

Metsku: miksi et osta sitten käppärillesi sitä metrin kämppää, jos niitä löytyy jokanurkista ja jokaisella on varaa niitä ostella? Sä et nyt taida tajuta etelänihmisenä kuinka paljon täällä maksaa noi asumukset sun muut :D

Mulla on tuolla varastollinen eri kokoisia häkkejä, dunia ja terroja. Varmaan n. 30 ainakin ;) Vaihtelen niitä välillä, tuokin talvikko on ollut isommassa, nyt on tuossa. 

Paljon olen tilannut Saksasta, se on pohoojosen ihmiselle ihan saman hintaista kun etelän ihmisellekin ;)


 

14.10.2012 11.07
000110339_r
Viestejä: 503
Ily kirjoitti:

 Mä olen aikani tasalla ja olen saanut lukuisia häkkejä ilmaiseksikin. Monet häkit on maksaneet muutaman kympin. 

Ei ihan taida saksasta saada muutamalla kympillä. Joskus täältäkin, hyvin hyvin harvoin löytyy parillakympillä asumuksia :/

 

14.10.2012 14.05
Avatar_female
Viestejä: 216

Näinpä, mitä olen mm. ebayn kuljetushintoja isoille terroille katsellut, niin kyllä ne ovat keskimäärin 30-40e. Vaikia se on etelän ihmisen ymmärtää ettei täällä pohjoisessa saa kaikkea halvalla heti just nyt, ei vaikka netistä tilaisi. 

14.10.2012 17.13
000104559_r
Viestejä: 1007

Terraarioiden kanssa posti on kieltämättä hankalampi, kun painoa on enemmän. Ja kun ihmisiä on harvemmassa, ei niitä vuotavia akvaarioita yms. ole yhtä usein lahjoituksessa.

Häkkien kanssa netti on helpompi, ja esimerkiksi Zooplussalta (etenkin .com puolelta) saa tarjouksista välillä hyvinkin edullisia häkkejä. Esimerkiksi 100cm kanihäkit ovat halvimmillaan olleet 19,90€, ja vaikka ne sellaisenaan ovat varsin pieniä, saa esimerkiksi pari sellaista yhdistämällä jo ihan kivan häkin rotille, tai sellaisen verkottamalla edullisen tilavahkon kämpän hamsterille.

14.10.2012 19.43
000047377_r
Viestejä: 1975

Joo, sitten ei vaan pidä hankkia lemmikkiä jos ei ole rahaa ja/tai valmiuksia kunnon asumukseen. Tai sit pitää muuttaa etelään? :D

 

14.10.2012 20.48

Sinäkö päätä mikä on kunnon asumus? No selvä.

Eiköhän jokainen osaa ihan itse valita eläimelleen sen kokoisen asumuksen kun tarpeelliseksi näkee. Jos joku löytää halvalla, vaikka vitosella jonkun käytetyn minidunan kääpiöhamsterille, niin mikä ongelma? Jos ostaja katsoo sen olevan omasta mielestään sopiva, niin sulla tai kenelläkään muulla ei ole siihen nokan kopauttamista.

Kaikki ei myöskään halua tilailla netistä mitään asumuksia, siihenkään et voi siis vedota että sieltä löytyy vaikka mitä. Ei kaikilla myöskään tarvitse olla varaa mihinkään metrisiin, kalliisiin asumuksiin. Ei sillä voi vedota siihen, ettei sitten pidä ostaa lemmikkiä. Pääasia on, että asumus on edes sen suositusten mukainen. Ei sillä hinnalla ole mitään väliä.

14.10.2012 21.15

Vaikka tilat riittäisi metriseen, en ymmärrä miksi heti pitäisi sellainen ostaa. Okei, onhan se toki parempi mitä isompi, mutta silti. Ei kaikkien läheltä löydy halvalla (tai edes kalliita), käytettynä joka nurkalta niitä metrisiä terroja. Jos sattuukin löytämään vaikka 80cm pitkän terran tai vähän alle sen, ni miksi ihmeessä ei ostaisi sitten sitä?

Kaikilla ei ole autoa, jolla hakea vähän kauempaa asumuksen/asumuksia. Tai vaikka auto löytyisikin, niin ei kaikki lähde pidemmältä asti hakemaan asumusta, jos lähempää löytää vaikka vähän pienemmänkin. Autokyytejäkään ei ihan tosta vaan sormia napsauttamalla saa, jotta saisi kauempaa kyydillä haettua terran.

14.10.2012 22.02
000047377_r
Viestejä: 1975

No sä voit ihan itsekin lukea, että monella on pienessä asumuksessa eläimellä ongelmia. Miksi siis ostaa se miniduna ja ottaa samalla se riski siitä, että niitä ongelmia tulee? Kun isossa asumuksessa ongelmat ovat harvinaisia kuitenkin. 

14.10.2012 22.15
000084564_r
Viestejä: 3076

Koko, riippuu elukasta ja yksilöstä onko aktiivinen vai vähemmän aktiivinen. Ei se tarkota et 100cm terra tuo 100% tyytyväisyyden. Tiedän monta esim hamsua isossa terrassa joka on niille ns "liian suuri", tällä tarkoitan sitä että hamsu ite tai mikä elukka onkaa ni ei hyödynnä sitä koko tilaa, tyylii kyhnöttää tietyissä paikoissa vaikka kuinka olisi virikkeitä ja erilaisia juttuja. Mutta liikkuvat heti paremmin kun on siirretty hivenen pienempään tilaan.

Ja mitä väliä onko hamsulla 60cm, 80cm tai sitte yli 100cm, kun se ei joudu viettämään siellä koko aikaa, vaan toivotusti saa huomiota, vapaana jaloittelua yms. Myös jotkut hankkivat esim. pienen huoneen takia pienemmän terran, mutta saattavat ostaa juoksuaitauksen jonka saa helposti kasaan, jossa hamsu sitte saa sitä jaloittelua ja muita virikkeitä.

Lisäyksenä vielä, jos ottaa esim hamsun ja sen 100cm terran, ni miettii kuinka paljon loppupeleissä kys terra painaa ja on omistaja nuorikin joka joutuu kaiken hoitaa yksin joiden vanhemmat eivät välitä auttaa yms, niin miettii kuinka hankalaa tuommoisen raahaaminen omasta luukusta vessaan pesemistarkoituksessa on, pienempään terraan tai dunaan yms verraten.

Muokattu viimeksi: 14.10.12 22.18
14.10.2012 23.20
000084564_r
Viestejä: 3076

No mun pikkusiskolla kun oli hamsteri niin se jaloitteli todella paljon, ei putkeen mut "vähän väliä" ja sisko piti sitä kotona ns mukanaan kun kattoi telkkaa hamsu oli sylissä ja sitä rataa. Ja sitte oli välillä siskollani siis 3 kerroksinen häkki syrkillä oisko pohja ollut sen 60x60cm ja korkeus vähä alle metrin-metsin, en muista tarkkaan, niin häkki lattialle ja juoksukehikko jossa katto lattialle ja sinne kaiken maailman juttuja joss hamsteri sai viettää aikaa päivittäin, et se on jokaisen panostuksesta kiinni paljonko lemmikkiään käsittelee,liikuttelee,jaloittelee yms..

Joo ei pitäisi, mutta näitä nyt oikeasti sattuu olemaan paljon, joille vanhemmat pitkän kinuumisen jälkee sen lemmikin hankkii ja that's it. Ja niinkuin sanoin riippuu paljon lemmikistä, millaisen asumuksen vaatii sisustusta myöten.

15.10.2012 08.38
000110339_r
Viestejä: 503
Ässä kirjoitti:

Sinäkö päätä mikä on kunnon asumus? No selvä.

Eiköhän jokainen osaa ihan itse valita eläimelleen sen kokoisen asumuksen kun tarpeelliseksi näkee. Jos joku löytää halvalla, vaikka vitosella jonkun käytetyn minidunan kääpiöhamsterille, niin mikä ongelma? Jos ostaja katsoo sen olevan omasta mielestään sopiva, niin sulla tai kenelläkään muulla ei ole siihen nokan kopauttamista.

Kaikki ei myöskään halua tilailla netistä mitään asumuksia, siihenkään et voi siis vedota että sieltä löytyy vaikka mitä. Ei kaikilla myöskään tarvitse olla varaa mihinkään metrisiin, kalliisiin asumuksiin. Ei sillä voi vedota siihen, ettei sitten pidä ostaa lemmikkiä. Pääasia on, että asumus on edes sen suositusten mukainen. Ei sillä hinnalla ole mitään väliä.

En jaksa enää edes kirjoittaa ja jankata samaa asiaa, joten komppaan Ässää.

Sitäpaitsi pitää olla aikamoinen kroisos jos kasvattajana oikeasti voi pitää jokaista hamsteria metrisissä terroissa. Semmoset mulla onkin haaveena tosin joskus. Nyt nuo "raukat" joutuu asumaan isoissa samloissa :D 

Metsku, nää on pitkälti mielipidekysymyksiä jos olet huomannut, minusta tosin tuntuu, että itse esität mielipiteesi enemmän totena ja muilla ei ole mitään sanavaltaa asiaan? Pahoittelen, jos olen ymmärtänyt jotenkin väärin.

 

Muokattu viimeksi: 15.10.12 08.56
20.10.2012 10.46

Okei, vedän takaisin tuon yhdistyksien suositusmitat-kommentin. Toiveissa tietysti oli, että lajiyhdistykset kokisivat tällaisen asian riittävän tärkeäksi että pitäisivät sivunsa ja suosituksensa ajan tasalla, mutta jos näin ei ole niin eipä se sitten toimi. Lain vaatimat minimit sen sijaan on lähes poikkeuksetta aivan liian pieniä eläinten todellista hyvinvointia ajatellen.

Sanon sen taas: isompi ei ole aina parempi. Usein ehkä on, mutta ei aina, eikä loputtomasti. Paras vaihtoehto eläimelle kuin eläimelle on sopivan kokoinen asumus, ei liian suuri eikä liian pieni. Mikä se sopiva koko sitten kunkin lajin kohdalla on, siitähän tässä kai väännetään maailman tappiin asti.

20.10.2012 11.51
000047377_r
Viestejä: 1975

Totta, sopiva asumus on paras vaihtoehto. Se ei kuitenkaan ole niinkään lajikohtaista vaan yksilökohtaista. Lajeittain on toki olemassa ajatus siitä mikä sopii mutta yksilön kuuntelu on tärkeää. 

20.10.2012 12.40
Metsku, muista nyt että ne mm hamsutkin kulkee luonnossa mooonia kilometrejä ja löytää jatkuvasti uusia hajuja ja alueita. Sellaisia olosuhteita tuskin on kellään lemmikinomistajalla, liekö eläintarhassakaan. Toki jokainen pyrkii tarjoamaan kivan elämän jyrsijälleen, mutta jos kaiken pitäisi olla täydellistä - jota nyt ilmeisesti haet, olisi viisainta vapauttaa jyrsijät luontoon tai aidata useamman hehtaarin kokoinen tila. Mutta muistakaa, että sisustuksella on myös iso vaikutus. 3 sentin kerros purua ja pesämökki tuskin riittävät, vaikka tilaa olisikin se 2m x 2m. Sen sijaan pienempi, hyvin sisustettu tila luonnonmukaisella tekemisellä varustettuna on varmasti hyödyllisempi.
20.10.2012 12.45
000047377_r
Viestejä: 1975

No, syytä en tiedä mutta hamsterin saa kyllä (useimmiten) viihtymään kotioloissa. Toisilla on enemmän menohaluja kuin toisilla. 

20.10.2012 13.01

Meillä Uuno asuu dunassa; 32cm (korkeus) x 70cm (leveys) x 42cm (syvyys)
Itseasiassa tuo asumus on oikeasti kolme kerroksinen ja siihen vielä väliin kalteri osa mutta olen ne ottanut pois. Mahtuu enemmän puruja ja muutenkin tulisi niin korkealle ne tasot ja kyseessä talvikko.

Uunon veli Wilperi asuu taas terrassa; 40cm x 70cm x 35cm (korkeus x leveys x syvyys)

Ja Hulda ja Huba gerbiilit asuvat terrassa myös jonka päällä on metalliverkosta tehty häkki, jossa on ruoat ja juomapullo ettei ne "ui" siellä purujen seassa. Terra; 50cm x 90cm x 40cm (k x l x s).
Metalli häkki; 30cm x 50cm x 35cm (k x l x s).

Tuo metalli häkki/yläosa kun on pienempi kuin terran leveys niin se on asetettu toieselle puolelle ja se osa mikä jää ilman sitä on vaneri levy. :))

Mahdollisimman usein myös vapaana saavat olla.

Onko teidän mielestä sopivat asumukset?

muoks. kirjoitusvirhe..

Muokattu viimeksi: 20.10.12 13.02
20.10.2012 16.44
021538731_r
Viestejä: 859
Pori

Kauhistelin jo rottapulinassa, mutta... D:

AAAAAA. Rotta asumassa yksin pienessä hamsterin (?!) häkissä, kalterit ihan jyrsitty eikä häkissä ole yhtään virikkeitä? Älkää nyt vaan sanoko että tää on totta, ja vielä on pitänyt poikasiakin teettää.... Miten joku voi ihan hyvällä omallatunnolla sanoa itseään eläinrakkaaksi ja samalla pitää rottaa tollasessa. D: Ja joo, ton kansion rotat ovat näköjään jo kaikki kuolleet, mutta SILTI.

http://irc-galleria.net/user/%5BKristine%5D/picture/86217968

Pää räjähtää tommosten ihmisten kanssa. ,_,

22.10.2012 11.12
000057027_r
Viestejä: 109

^ei löydy sivua enää. Tuleekin mieleen eräs neropetteri jota tuo toiminta kuvaa... :(

22.10.2012 15.24
000035627_r
Viestejä: 703
Voiko liian isosta asumuksesta olla hamsterille jotakin haittaa? Minkä kokoinen asumus on minimi kahdelle hamsterille?
22.10.2012 15.48
021234080_r
Viestejä: 275
Nurmijärvi

^ Itse olen kuullut, että ainakin kääpiöhamstereilla asumuksen tulee olla alle 70 cm pitkä. Tällöin hamsteri ei puolusta "suurta" reviiriään liian ärhäkkäästi ja on helpommin käsiteltävissä. Tälle ei kuitenkaan ole mitään tieteellistä perustaa, ja hamsteriyhdistyksen suositus asiaan on että mitä suurempi sen parempi. Näin minunkin mielestäni.

Syyrialaiselle hamsterille hyvän kokoinen asumus on esimerkiksi 80 x 40 cm. (Kahdelle) kääpiöhamsterille hyvän kokoinen asumus on esimerkiksi 50 x 40 cm. Hyvä asumuksen korkeus on vähintään 30 cm.

Eläinsuojeluasetuksen määräämät minimimitat hamsterien asumuksille; 

Kultahamsteri

  • Pinta-ala (m2) 0,12 
  • Pinta-ala ryhmässä pidettävää eläintä kohden (m2) -
  • Korkeus (m) 0,2

Kääpiöhamsteri

  • Pinta-ala (m2) 0,09
  • Pinta-ala ryhmässä pidettävää eläintä kohden (m2) 0,045
  • Korkeus (m) 0,2
Muokattu viimeksi: 22.10.12 15.59
22.10.2012 16.39
000035627_r
Viestejä: 703

Kiitos vastauksesta! Hyvä tietää, minulla oli kyllä aiemmin kaksi talvikkoa juurikin tuollaisessa 50x40 dunassa. Siitä on kuitenkin jo niin kauan aikaa, etten enää muista mikä se suositus oli enkä muista paljon muutakaan hamsterin hoidosta. 

Ajattelin parin kuukauden sisällä hankkia campbellin, kunhan ensin tutkin hamsteriasioita taas enemmän. (:

Edit. Molemmat talvikot olivat siis erikseen omissa asumuksissaan.

Muokattu viimeksi: 22.10.12 16.40
22.10.2012 18.16
000047377_r
Viestejä: 1975

^Curron antamat mitat on pienet, en suosittele. Vähintään 100cm leveä terra olisi hyvä.

22.10.2012 18.18

Meillä tuo nyt L75 / P35 / K40 -terrassa... Ihan hyväksi koettu, mahtuu jotain tekemistäkin sinne.

22.10.2012 18.25
Ily kirjoitti:

Vähintään 100cm leveä terra olisi hyvä.

Muuten ihan hyvin sä annat joo noita mittoja, mutta leveys tarkoittaa asumuksen lyhyttä sivua ;) Pituus se on.

 

22.10.2012 19.05
000047377_r
Viestejä: 1975
Ässä kirjoitti:
Ily kirjoitti:

Vähintään 100cm leveä terra olisi hyvä.

Muuten ihan hyvin sä annat joo noita mittoja, mutta leveys tarkoittaa asumuksen lyhyttä sivua ;) Pituus se on.

 

Kyllä yleisesti ottaen mitat ilmoitetaan näin: 100cm leveys, 50cm syvyys ja 50cm korkeus.

 

22.10.2012 19.18
021538731_r
Viestejä: 859
Pori
NuuNuu kirjoitti:

^ei löydy sivua enää. Tuleekin mieleen eräs neropetteri jota tuo toiminta kuvaa... :(



Yllätys.. Tuntuu aika monella olevan sellainen käytäntö, että kuvat vaan poistetaan jos joku niistä jotain negatiivista sanoo. Huoh.

Ärsyttää vaan kun tuokin mainostelee sitä, miten monta rottaa on omistanut (yli 30). No joo, niin varmaan, jos on tunkenut kaikki hamsterinhäkkeihin...
23.10.2012 01.55
021071872_r
Viestejä: 703
Oulu

Ymmärsin, että campbelleja voi ottaa kaksi mutta en ole tästä aivan varma. Ajattelin ottaa hamsterin vasta parin kuukauden päästä koska haluan tutustua niiden hoitoon ja ruokintaan ensin enemmän.

Minulla oli kyllä kaksi talvikkoa joskus kauan sitten mutta en muista niiden hoidosta pahemmin.

‎"We have enslaved the rest of the animal creation, and have treated our distant cousins in fur and feathers so badly that beyond doubt, if they were able to formulate a religion, they would depict the Devil in human form." - William Ralph Inge

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti