Vinttikoirat - Sivu 13 (Koirat > Yleistä keskustelua koirista)

10.05.2013 22.19
Vauhti kirjoitti:

Mitenkä teillä italiaanot/muut vinttarit ovat pentuna juosseet ulkona? Tänään oltiin aidatulla urheilukentällä (pahiksia!) eikä Vauhtia juokseminen kiinnostanut vaikka olisi saanut vetää kunnolla ja tilaakin oli tosi kivasti. Sain sen sitten juokseen kun lähdin itse vastakkaiseen suuntaan, mutta olisin kaivannut kunnon riehumista koiralta itseltään.



Meillä Hoku ei ihan pikku pentuna paljoa halunnut juoksennella ulkona (sisällä sitten senkin edestä) mutta kun ikää alkoi vähän enemmän tulla lisää ja oli tottunut ulkoiluun niin silloin alkoi löytyä kiinnostusta myös siellä riehumiseen 8) Koskaan tuo ei kyllä ole millään alueella innostunut yksinään juoksentelemaan ellei sitten ole spotannut jotain riistaa tmv. Mutta muuten mä ja mies juostaan sen kanssa ja nyt keväälläkin ollaan käyty heitteleen päivittäin keppejä & frisbeetä.

Että jos Vauhtia kiinnostaa lelut tai sun kanssas juokseminen niin siinä ainakin voisi samalla revitellä ja tietty jos koirakavereita saatte mukaan :)

10.05.2013 23.37
022315379_r
Viestejä: 113
Ylöjärvi

Hmmm.. Belissa on luonteeltaan YLPEÄ.  Aikalailla itseään täynnä, ja onkin useiden koirien seurassa kova komentelemaan ja määräilemään muita. Muutenkin aika "kova" narttu. Harrastaessa se keskittyy aina ihan täysillä ja on niin tärkeenä kaikesta mitä tekee. Oli kyse sitten tokoilusta, kehässä juoksemisesta tai mistä vaan. Kauheen fiksu, joskus on jopa tuntunut että liiankin :D Edellä tulikin jo ilmi että on myös kova juoksemaan ja leikkimään.

Mites Mila? Millanen koiruus sieltä löytyy? :) Mukava kuulla luonne eroista rotujen, ja samankin rodun välillä. Kertokaas muutkin koirienne luonteista.

11.05.2013 09.21

Kyllähän tuo lähtee sitten perään kun itse juoksee, hiki hatussa eilen juoksin urheilukenttää päästä päähän. On se niin sulosen näkönen kun se kiitää. :D Neri tykkää jahdata koirakavereita ja kun sen verran on kokoeroa niin Vauhti on vähän arka ja ihmettelee eikä sitten intoudu leikkiin. Urheilukentällä seisoskeli harakka ja kun päästin koirat vapaaksi niin Neri ensimmäisenä perässä ja Vauhti jäi melkein niille sijoilleen. Mutta sitten taas kun löydettiin eilen niiiiiiiiiiiiin täydellinen lenkkipolku jossa uskaltaa pitää koiria vapaana niin jolkottelivat molemmat välillä pitemmänkin matkan päässä minusta, mutta pysähtelivät ja vilkuilivat taaksepäin tosi usein. Ja sitten kun lähdettiin tuota polkua takaisin niin Vauhti viiletti yksinän kaukana edellä ja otti välillä pomppuspurtteja mutta jäi odottamaan ihan itse. Se on kyllä niin hyvä että se tulee kutsusta luokse niin kiltisti.

Muiden koirakavereiden kanssa me ei ollakaan vielä päästy leikkiin, paitsi pentukurssilla mutta koitapa siellä spurttailla sisätiloissa rajatulla alueella. Vauhti kyllä varmasti riehuisi omankokoisensa kanssa, enkä epäile että kasvettuaan rohkenee myös Nerin leikkiinkutsuun vastata. (-:

11.05.2013 11.38
022709000_r
Viestejä: 1553
Seinäjoki

Meillä toi kyllä heittää sellaset spurtit joka kerta kun pääsee irti, juoksee peltoa ympäri monta kertaa ja sit tulee ylpeenä luokse hengähtämään. :D Alku spurttien jälkeen alkaa sitten vaatia lelua mukaan, ja kun saa pallon yms kiinni niin samanlaiset spurtit lelun kanssa..  Toi kyllä juoksee ilman mitään syytä ja koirapuistollakin alkaa suoraan juoksuttamaan koko koiraporukkaa. Se onkin suosittu näky tuolla meidän puistolla kun saa kaikki koirat leikkiin yleensä :D 

Mr.Punakone
11.05.2013 16.26
022465029_r
Viestejä: 269
Lahti

Ahaa :) Mila on semmoinen iloinen ja virtaa täynnä, mutta silti aristokraattisuus paistaa läpi. Toisinaan tahtoo olla yksin ylpeänä. Mila myös kiinnostuu herkästi toisista koirista, mutta jos tullaan haistelee niin pakittaa, eli ei se ehkä olekkaan jokapaikassa ennen minua ;) Tuo kyllä tykkää leikkiä ja touhottaa paljon, vieheharkoissa se sekoo..en löydä muuta sanaa, harmittelin siellä sitten ettei ole mukana kuonista.. omamoka.. ( harmi, mutta Mila alkaa olla jo paljon rotevampi kuin sen siskot..näyttää aivan isältään) :D

Mites teillä vieheharkoissa? Milalla nuppi sekoo täysin ja kiihtyy nollasta sataan, en meinaa herttinen omaa koiraani jaksaa pitää paikoillaan..toisaalta Mila on sen tajunnu että kun takajaloille noustaa ni ollaa melkein mamin pitunen ni siitä onki hyvä  yrittää ponnistaa vieheen perää.. Mutta vähitellen tajuaa myös sen ettei pääse rempomalla :)Entäs mites teidän vinteistä tuolla kadulla tai koirapuistossa immeiset puhuu? Milasta joskus kysyttiin että onko ihan puhdas rotukoira. ja jtn epämäärästä että miksei se juokse kun on juoksukoira yms..itse en niiden ylilihavista huutavista karvapalloista saanut selvää ollenkaan..Nooh ainahan se on kiva tarinoida miksi otin tuon yms.

Russkaya Psovaya Borzaya, Borzoi, Russian Wolfhound, Venäjänvinttikoira A-S Yuli-Anna eli Mila
11.05.2013 16.55

Entäs mites teidän vinteistä tuolla kadulla tai koirapuistossa immeiset puhuu? Milasta joskus kysyttiin että onko ihan puhdas rotukoira. ja jtn epämäärästä että miksei se juokse kun on juoksukoira yms. Mila

Mä olen törmännyt niin monen monta kertaa niihin kyselyihin että onko Hoku whippetin pentu ja kun selitetty että eei kun italianvinttikoira niin ollaan saatu vain silmien pyörittelyä ja syvää hiljaisuutta :P Jotkut kyllä sitten lopulta kysyneet että mikä se italianvinttikoira oikein on ja kun selitetty niin ihmiset alkaneet ihmetellä kovaan ääneen että eivät ole koskaan kuulleetkaan. Kerran tässä lähistöllä lenkkeillessä tuli vastaan nainen joka hihkas jo kaukaa että "upee itsku!" mutta erehtyi luulemaan Hoku siniseks ja kun sanoin että harmaa se on niin intti kovasti vastaan että eikun sininen se hänen mielestään on :P Englanninvinttikoirien, irlisten, bortsujen, wipukoiden jne. omistajat joita satunnaisesti lenkeillä tullut vastaan ovat kyllä tunnistaneet Hokun rodun välittömästi.

Tässä lähistöllä on sitten joitakin koiranomistajia joita tulee usein vastaan kun ulkoillaan ja monet syksyllä ja talvellakin ovat luulleet että Hoku on peloissaan kun se tärisee ja tutisee ja saanut aina sitten selventää että kylmä sillä on eikä tykkää kovalla pakkasella & tuulella kauaa seisoskella paikoillaan. Monta kertaa käynyt myös niitä tilanteita joissa toiset omistajat halunneet antaa koiransa leikkiä Hokun kanssa, olen varoittanut että vaikka se on pieni se leikkii todella rajusti ja ovat vähätelleet asiaa..Useimmiten sitten toisen koiran omistajalla loksahtanut leuka auki kun nähnyt kuinka Hoku leikkii ja jatkaneet sitten vaikeina matkaa :3

11.05.2013 17.19
022465029_r
Viestejä: 269
Lahti

Milasta ei vielä olla jankattu että mikä se on. Onneksi..Mutta leikkismispuoli asiaerikseen ihmiset sanovat että annetaan tässä hihnassa vähän leikkiä, vinttikoira(ko) pystyy nätisti leikkimään hihnassa? Ei ainakaan Mila, ja ihmmeiset eivät ymmärrä sitä niin kauan kunnes oma koira perääntyy..Mila meinaan menee vähän ylikierroksilla hihnassa, ja sitähän me yritetään hillitä että vapaana rällätään hihnassa nuuskitaan..Voi noita ihmisiä :D

Russkaya Psovaya Borzaya, Borzoi, Russian Wolfhound, Venäjänvinttikoira A-S Yuli-Anna eli Mila
11.05.2013 18.02
022315379_r
Viestejä: 113
Ylöjärvi

Lähinnä ihmiset on tuota Belissan tyyneyttä ja ylpeää olemusta sekä katsetta ihailleet. Siis silloin kun ollaan oltu hihnalenkillä ja ihmiset ovat pysähtyneet juttelemaan. Ystävien kesken Belissa on se, joka käy juoksuttamassa ei-vintit väsyksiin :D

Perusjuttuja on myös kommentit:
"ai tuo on saluki, luulin että se on sellainen vinttikoira"
"onko tuo niitä koiria jotka juoksee lujaa"

11.05.2013 19.32

Parissa mätsissä on ihmiset kauhistelleet etten syötä koiraa ja että onpa ihmeelliset jalat. Kyllähän se vähän kolahti ja varsinkin kun kommentoitiin niin etten kuulisi, mutta kyllä ne niin kovaan ääneen sanottiin että kuulin. :D Onneksi sitten ihmiset jotka ovat italiaanoksi tunnistaneet niin antaneet kehuja ja haleja senkin edestä.

 

14.05.2013 14.51

Tuunistaako kukaan tätä englanninvinttikoira urosta? Kuva otettu Tre kvsta. Mielelläni haluaisin tuosta tietää nimen, omistajan ja kasvattajan.

Maailma ei ole minua vastaan, minä olen maailmaa vastaan
14.05.2013 14.56
022702346_r
Viestejä: 3704
Säkylä

^Tampere kvn tuloksista löytyy :)

 

 
ROP - BOB

JET'S TAKE NO PRISONERS (Heinonen Seija)

 

Oisko tuollainen.

Riippuvuutta helmikuusta 2008. Lisää meistä: nahkalassie.blogspot.fi
14.05.2013 22.44

Vihdoinkin kotiuduttu Kaupista, ei me siellä seisty kuin 4h. Tänään siis Rene pääsi kauden ensimmäisiin juoksu treeneiheihin radalle, joka oli täys skandaali.. Katsojilla tuntui ainakin olevan hauskaa, enkä kiellä etteikö minullakaan olisi ollut :D

Rene mitattiin myös tänään ja säkäkorkeus on nyt virallisesti 50,6cm! Nyt voi huokaista helpotuksesta ettei ollut ylikorkea, mitä aluksi pelkäsin. Eli jotain hyviäkin uutisia :) (Unohdin kylläkin maksaa mittamiehille...)

"Ready for anything"
15.05.2013 00.09
022633801_r
Viestejä: 95
Tampere

^ mitä tapahtui? :D itse en päässyt tänään paikalle enkä ensi viikollakaan kun on töitä niin kökköihin aikoihin.. No päästäänpä sitten molempien tyttöjen kaa parin viikon päästä kun Murun juoksutkin on sit ohi :)

http://sunshineofmylife-v.blogspot.fi/
15.05.2013 07.53

Voi luoja... Tosi onnistunut ilta eilen takana ja tullaan kotiin niin Vauhdilta jää kynsi/varvas oven väliin. Nyt ei käytä koko tassua. Eläinlääkärireissu siis tänään iltapäivällä... Elämän kevät!

15.05.2013 08.39
022574333_r
Viestejä: 911
Vantaa

Onko kenelläkään kertoa kokemuksia siitä, miten vinttikoira toimii muun rotuisten koirien porukassa?
Onko ollut jotain käytännön ongelmia tms..

Itseäni on vinttikoirat kiehtoneet piiitkän aikaa, ennen saluki ja afgaani, mutta nyt on ruvennut whippetit kiinnostamaan. 
Arveluttaa vaan, että miten se menisi meidän porukassa kun on sakemanni ja sitten tämä sekarotuinen. Tietenkään vinttaria ei ihan missä vaan lasketa irti, mutta eipä kyllä tätä seropiakaan. 

Muokattu viimeksi: 28.07.13 13.09
"On helpompi syyttää ongelmakäytöksestä koiran luonnetta kuin selvittää, kuinka luomamme ympäristö vaikuttaa koiran käytökseen." -Victoria Stilwell
15.05.2013 10.04
Muru kirjoitti:

^ mitä tapahtui? :D itse en päässyt tänään paikalle enkä ensi viikollakaan kun on töitä niin kökköihin aikoihin.. No päästäänpä sitten molempien tyttöjen kaa parin viikon päästä kun Murun juoksutkin on sit ohi :)

Rene otti ja veti radan reilu kaksi kertaa. Juoksi siis 280m kopista niin että etuveräjä kiinni ja takaveräjä vielä auki. Ensin se lähti kopin takakautta vieheen luo (koska sen mielestä vieheellä kesti tulla liian kauan, niin kääntyi kopista) ja repi sen vieheen irti siitä koneesta ja viehehän repesi sitten siinä oikein kivasti :D Sen jälkeen se lähti juoksemaan siellä radalla vieheen retale suussa , "tappaen" sitä. No lopulta yksi vieheenvetäjistä sai sen kiinni. Sitten takaisin koppiin ja tälläkertaa menin itse niin syvälle koppiin kuin mahduin ja pidin Renestä kiinni, ettei Rene kääntyisi siellä. Sitten kun etuveräjä aukesi niin meni todella hienosti vieheen perään ja juoksi radan loppuun saakka, tosin heti kun se sai vieheen suuhunsa lähti se juoksemaan radan vielä toisenkin kerran, väärään suuntaan. No oli sillä ainakin hauskaa, vaikka ei sen ihan noin pitänyt mennä :D
 

"Ready for anything"
15.05.2013 11.18
022417441_r
Viestejä: 617
Aura
Cujo kirjoitti:

Onko kenelläkään kertoa kokemuksia siitä, miten vinttikoira toimii muun rotuisten koirien porukassa?
Onko ollut jotain käytännön ongelmia tms..

Itseäni on vinttikoirat kiehtoneet piiitkän aikaa, ennen saluki ja afgaani, mutta nyt on ruvennut whippetit kiinnostamaan. 
Arveluttaa vaan, että miten se menisi meidän porukassa kun on sakemanni ja sitten tämä sekarotuinen. Tietenkään vinttaria ei ihan missä vaan lasketa irti, mutta eipä kyllä tätä seropiakaan. 



No vinttareilla on aikas pitkälti omat leikit. Eli hippaa!! Noi ei ainakaan ole kovin painivaista tyyppiä, vaikka tosi paljon vaikuttaa minkä tyylisessä ympäristössä pikku vipeltäjä kasvaa. Mun kaverin belgi on leikkinyt melkeen aina vaan mun whippettien kanssa niin sillä on tosi vinttarityylinen leikkityyli :)

Onhan noilla tapana ärsyttää vauhdillaan muita koiria, ja ne vieraan koiran ärsytyskynnys nousee ja saattaa mennä hermo :'D

Muttei tosiaan mtn ongelmia ole ollut erirotuisten kanssa :)
Whippetistä on moneksi!
15.05.2013 11.40
022459569_r
Viestejä: 2597
Meillä nimenomaan vinttarit leikkii fyysisesti, eli painii ja repii ja jahtaa. Villakoirat eivät ole siitä perustaneet ja aika hyvin vintit ovat sitten oppineet, että niiden kanssa ei olla niin rajuja. Nadi ja Karppa repii leluja, painii ja rellestää ja toki tykkäävät juosta ja jaakata toisiaan.
Pretty is nice but still it's just pretty. Perfect, my dear, is me.
15.05.2013 12.40
022709000_r
Viestejä: 1553
Seinäjoki

Salsakin on kameleontti leikkijä. Osaa hyvin suhteuttaa leikit leikki kaveriin. Bokseri kaverin kanssa on hurjaa menoa, painia, repimistä, jahtausta. Vieraiden kanssa menee hippaa, ja sellasten ärtsyjen urosten kanssa jokka ei juokse, vaan vahtii paikkaa enempi, nin niitten kans pystypainia.. hehe! :D

Vauhti tosiaan ärsyttää joitain koiria, usealta jo mennyt hermo meidän pojan kanssa kun eivät saa kiinni.
Salsan veli on paimenkoiraperheessä ainoana vinttarina, ja hyvin menee. :) Varmasti riippuu aiempien koirien luonteesta/ tyylistä. Ja tietty siitä että millanen vinttari ois tulossa. :)

Mr.Punakone
15.05.2013 13.25
022471690_r
Viestejä: 954
Kuopio
Meilä perheen whiipotit juoksee mieluiten ulkona hippaa,mutta sisällä molemmat painii sekä keskenään,että tuon spanielin kanssa. Riippuu koirasta,taaskin!
15.05.2013 13.54
022633801_r
Viestejä: 95
Tampere
Rene kirjoitti:
Muru kirjoitti:

^ mitä tapahtui? :D itse en päässyt tänään paikalle enkä ensi viikollakaan kun on töitä niin kökköihin aikoihin.. No päästäänpä sitten molempien tyttöjen kaa parin viikon päästä kun Murun juoksutkin on sit ohi :)

Rene otti ja veti radan reilu kaksi kertaa. Juoksi siis 280m kopista niin että etuveräjä kiinni ja takaveräjä vielä auki. Ensin se lähti kopin takakautta vieheen luo (koska sen mielestä vieheellä kesti tulla liian kauan, niin kääntyi kopista) ja repi sen vieheen irti siitä koneesta ja viehehän repesi sitten siinä oikein kivasti :D Sen jälkeen se lähti juoksemaan siellä radalla vieheen retale suussa , "tappaen" sitä. No lopulta yksi vieheenvetäjistä sai sen kiinni. Sitten takaisin koppiin ja tälläkertaa menin itse niin syvälle koppiin kuin mahduin ja pidin Renestä kiinni, ettei Rene kääntyisi siellä. Sitten kun etuveräjä aukesi niin meni todella hienosti vieheen perään ja juoksi radan loppuun saakka, tosin heti kun se sai vieheen suuhunsa lähti se juoksemaan radan vielä toisenkin kerran, väärään suuntaan. No oli sillä ainakin hauskaa, vaikka ei sen ihan noin pitänyt mennä :D
 



Hahahh mut sehän on hyvä juttu että sitä kiinnostaa noin paljon ;)
http://sunshineofmylife-v.blogspot.fi/
15.05.2013 14.34
022465029_r
Viestejä: 269
Lahti

Cujo, kyllä ne varmaan toimeen tulis, mutta olis aika loogista olla samanlai juoksija kaverina. Kaks menee vinttareissa siinä missä yksikin ;)

Russkaya Psovaya Borzaya, Borzoi, Russian Wolfhound, Venäjänvinttikoira A-S Yuli-Anna eli Mila
15.05.2013 14.35
022465029_r
Viestejä: 269
Lahti

Oho, en nyt tarkoita että heti joutuisit ottamaan sen kaveriksi, vaan siis jos tahdot sille ekalle oman juoksija kaverin. Milalla oli kieltämättä aika orpoa kun kukaan ei juossut sen kanssa kuin minä.. Miska jaksanut yhtään, niin riehuvaa tuuliviiriä.

Russkaya Psovaya Borzaya, Borzoi, Russian Wolfhound, Venäjänvinttikoira A-S Yuli-Anna eli Mila
15.05.2013 14.47
022696428_r
Viestejä: 327
Pori
Cujo kirjoitti:

Onko kenelläkään kertoa kokemuksia siitä, miten vinttikoira toimii muun rotuisten koirien porukassa?
Onko ollut jotain käytännön ongelmia tms..

Itseäni on vinttikoirat kiehtoneet piiitkän aikaa, ennen saluki ja afgaani, mutta nyt on ruvennut whippetit kiinnostamaan. 
Arveluttaa vaan, että miten se menisi meidän porukassa kun on sakemanni ja sitten tämä sekarotuinen. Tietenkään vinttaria ei ihan missä vaan lasketa irti, mutta eipä kyllä tätä seropiakaan. 



Oma vinttarini on sopeutunut ns. sekalaumaan oikein hyvin ja on oppinut leikkimään erilaisten koirien kanssa eri tavalla, että uskoisin ettei vinttikoiran hankkiminen ole ongelma. 

Meillä ainakin on noista lauman muistakin koirista paljonkin seuraa vaikka kaikki aika ääripäitä onkin toisistaan ja tietysti meilläkin on niitä vintti kavereita joiden kanssa sitten juosta oikeen kunnolla kilpaa :) 

Ja tosiaan kyllähän ne koirat melkeest kaikkeen tottuu. 

<3 Peace & Love <3
15.05.2013 15.56
022315379_r
Viestejä: 113
Ylöjärvi

Belissa juoksee myös monesti radan juoksun jälkeen vielä toiseenkin suuntaan :) Mekin korkattiin eilen rataharkat. Selvästi huomasi suorituksesta että juoksut lähestyvät.

Niin ja mitä muiden rotuisiin tulee, niin hyvin toimii yhteiselo niiden kanssa :) Sopeutuvaisia koiria kun ovat.

Muokattu viimeksi: 15.05.13 16.16
15.05.2013 16.17
022315379_r
Viestejä: 113
Ylöjärvi
Vauhti kirjoitti:

Voi luoja... Tosi onnistunut ilta eilen takana ja tullaan kotiin niin Vauhdilta jää kynsi/varvas oven väliin. Nyt ei käytä koko tassua. Eläinlääkärireissu siis tänään iltapäivällä... Elämän kevät!



Auts. Toivottavasti ei käynyt mitään pahempaa :/
16.05.2013 16.31
Avatar_female
Viestejä: 40
Kuinka nopeasti teidän italianvinttikoirat on oppineet sisäsiisteiksi? Olen ymmärtänyt että näillä kääpiöroduilla olisi usein ongelmia sisäsiisteyden kanssa.
16.05.2013 16.41
022459569_r
Viestejä: 2597

^Afgaaneista sanotaan samaa. Oma mielipiteeni on, että suurin osa koirista, joilla on sisäsiisteysongelma, on koiria joilta ei vaadita sisäsiisteyttä tarpeeksi. Nadiran kanssa sai ihan oikeasti tahkota, että se suostui tekemään asiansa ulos. Enimmillään ulkona tuli seisottua viisi tuntia yhdeksästä illalla eteenpäin. Jos siltä ei olisi vaatinut tarpeiden tekoa ulos, se olisi tehnyt ne sisälle eteisen matolle.

Toki tietyillä koirilla on sisäsiisteysongelmia ja "yksinkertaiset" koirat oppivat siistiksi muita hitaammin, mutta melko lailla paljon on kiinni myös omistajasta ja hänen vaatimustasostaan ja pitkäjänteisyydestään.

Pretty is nice but still it's just pretty. Perfect, my dear, is me.
16.05.2013 17.41

Meillä italiaano oppi ihan yhdess yössä sisäsiistiksi. Ei nyt kuitenkaan kirjaimellisesti, mutta nopeassa ajassa alkoi pidätellä ja nyt on pidätellyt tämän viikon joka päivä noin 5 tuntia putkeen, eikä muitakaan vahinkoja ole sattunut paria lukuunottamatta. (-:

Tultiin juuri eläinkääkäristä, Vauhti sai lastan jalkaansa 5-7 päiväksi. Lääkärin mukaan varpaassa saattaa olla pieni murtuma tai nivelside revähtänyt. Saatiin kipulääkkeet, vielä kasvattajalle pitäisi kertoa kuulumiset ja joko sitä sitten saisi tämän asian osalta hengähtää. (-:

16.05.2013 18.04

Ollaan yritetty parhaamme mukaan sosiaalistaa Hokua jo pienestä pitäen toisiin koiriin, ihmisiin jne. Hoku tuleekin mielestäni hyvin toimeen toisten koirien kanssa, sekä urosten että narttujen. Kuitenkin on saatu huomata monia kertoja se että Hoku leikkii, touhuaa ja viettää aikaa mieluiten omanrotuistensa kanssa ja niiden kanssa tuntuu tulevan toimeen paremmin kuin hyvin :) Muiden rotujen kanssa on päässyt leikkimään yhtälailla mutta se leikki ei sitten ole ihan samanlaista kuin toisten vinttareiden kanssa...Monta kertaa toiset omistajat ovat tosiaan vähätelleet sanomisiani Hokun leikkityylistä vedoten sen pieneen kokoon, mutta joutuneet sitten huomaamaan että tuo leikkii oikeasti rajusti. Olipa toinen sitten Hokua pienempi, samaa kokoluokkaa tai isompi niin yleensä ensimmäisenä Hoku keskittyy jyräämään toista jalkoihinsa, juoksee kovalla vauhdilla päin, napsii, jahtaa, vaanii, läimii tassuillaan, painii ja joskus juoksuttaa toiset vain väsyksiin. Joitakin edellämainittuja on esiintynyt kyllä myös esimerkiksi toisten italiaanojen ja wipukoiden kanssa mutta niissä tilanteissa myös se leikkikaveri on tehnyt samaa eikä pelännyt, arastellut, yrittänyt mennä karkuun tmv. Niillä ollut siis aivan samanlainen leikkityyli itsellään ja silloin ovat ymmärtäneet Hokua huomattavasti paremmin kuin monet "ei-vinttarit".

Että kyllähän vinttikoiran voi hyvinkin saada elämään sulassa sovussa ja toimivasti jonkun toisen rotuisen koiran kanssa. Paljonhan se riippuu koirista itsestään, omistajasta ym.

Mitä tulee italianvinttikoirien sisäsiisteyteen niin itse olen aika paljon aiheesta lukenut ja keskustellut. Omista italiaanoista kokemusta ei vielä toistaiseksi ole kuin tästä yhdestä. Hokun kohdalla ei ole ollut mitään sellaista mitä voisin kutsua sisäsiisteysongelmaksi. Oppi jo todella nuorena (alle 5kk) tekemään kaikki tarpeensa ulos mutta kyllä minä sen sisäsiisteyteen panostinkin omalta osaltani niin paljon kuin osasin ja pystyin. Sen jälkeen kun Hoku pentuna hoksasi että tarpeet tehdään ulos ei ole monia vahinkoja sattunut. Kahdet pienet pisut joista toiset päätti lorauttaa vielä kyläilyn yhteydessä :3 Olimme Murua ja Hippua tapaamassa ja olin juuri saanut kehua Hokua niin eikö jäbä päättänyt lirauttaa siellä sitten eteisen matolle :P Toinen pisuvahinko kävi paljon ennen tuota tapausta ja oikeastaan jos tarkkoja ollaan niin se oli enemmänkin oma vikani eikä Hokun. Läheskään kaikki italianvinttikoirat eivät välttämättä koskaan opi pyytämään ulos selkeästi vaan esim. meilläkin Hoku ilmaisee pieniä ja hienovaraisia eleitä jotka minun on vain osattava omistajana tulkita. Hoku pyöri levottomana takaovella mutta en silloin osannut kiinnittää siihen huomiota ja vähän sen jälkeen se sitten pissasi siihen oven eteen. Sen jälkeen olen oppinut ymmärtämään että tuossa ovella pyöriminen tarkoittaa useimmiten sitä että sillä on hätä.

Myös pari kakkavahinkoa käynyt ja niistäkin toinen johtui siitä kun Hokulla meni matolääkityksestä masu vähän löysälle ja toinen tapaus Vappuna kun en osannut lähteä sen kanssa tarpeeksi pian ulos kun sillä olisi kova hätä ollut. Noita muutamaa pientä vahinkoa lukuunottamatta Hoku on sisäsiisti. Jos on aikeissa hankkia italiaanoa niin jotkut suosittelevat ottamaan pennun keväällä, kesällä tai alkusyksystä jolloin se tarpeiden tekeminen ulos on koiralle mukavampaa ja sisäsiisteys opettelu saattaa edetä nopeammin. Syksy ja talvi eivät ole italiaanoille kovin mukavaa aikaa kun eivät nauti kylmistä, tuulisista ja kosteista ilmoista. Hokun kohdalla huomasin talven tullen sen että ensin se ei olisi millään pissannut lumihankeen mutta pönötettiin ulkona niin kauan että pisut tuli ja siitä eteenpäin homma sujuikin. Nyt keväällä Hoku on alkanut merkkailla oikein urakalla mutta vain ulkona, kertaakaan ei ole täällä sisällä nostanut koipeaan. Itskua hankkiessa kannattaa muuten myös kiinnittää huomiota pennun vanhempien sisäsiisteyteen.

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti