Vinttikoirat - Sivu 14 (Koirat > Yleistä keskustelua koirista)

16.05.2013 18.25
16.05.2013 18.29

Voi, pikaista parantumista Vauhdille meidän poppoolta! <3

16.05.2013 18.43
022218504_r
Viestejä: 1107
Pori

 

Monta kertaa toiset omistajat ovat tosiaan vähätelleet sanomisiani Hokun leikkityylistä vedoten sen pieneen kokoon, mutta joutuneet sitten huomaamaan että tuo leikkii oikeasti rajusti. Olipa toinen sitten Hokua pienempi, samaa kokoluokkaa tai isompi niin yleensä ensimmäisenä Hoku keskittyy jyräämään toista jalkoihinsa, juoksee kovalla vauhdilla päin, napsii, jahtaa, vaanii, läimii tassuillaan, painii ja joskus juoksuttaa toiset vain väsyksiin. Joitakin edellämainittuja on esiintynyt kyllä myös esimerkiksi toisten italiaanojen ja wipukoiden kanssa mutta niissä tilanteissa myös se leikkikaveri on tehnyt samaa eikä pelännyt, arastellut, yrittänyt mennä karkuun tmv. Niillä ollut siis aivan samanlainen leikkityyli itsellään ja silloin ovat ymmärtäneet Hokua huomattavasti paremmin kuin monet "ei-vinttarit".

Että kyllähän vinttikoiran voi hyvinkin saada elämään sulassa sovussa ja toimivasti jonkun toisen rotuisen koiran kanssa. Paljonhan se riippuu koirista itsestään, omistajasta ym. - Hoku

Lainasin ton yhden pätkän vaan, koska muuten oli niin pitkä teksti :) 

Mutta tuo leikkityyli ei mun mielestä ole ihan rodusta johtuvaa, enemminkin ehkä yksilöstä. Itse olen kieltänyt koiraltani (esim. koirapuistoissa, oma lauma leikkii omalla tavallaan enkä siihen puutu) liian rajut leikit, esimerkiksi juuri tuon näykkimisen, jyräämisen yms. Se ei ole mitenkään miellyttävää toiselle koiralle. En tiedä näenkö asian eri tavalla kun omistan kuitenkin isoja koiria jotka saavat sellaisella käytöksellä vaarallisia tilanteitakin aikaan. Mutta kyllä vaikka oma koirani leikkii rajusti, niin vieroksuu ja kiertää kaukaa vieraat koirat jotka yrittävät napata jaloista ja jyräävät, se ei ole kauhean kunnioitettavaa - oman koirani mielestä ainakaan :D Eri asia on kun on tuttu ja turvallinen koira johon luottaa, silloin voi toisen päästää enemmän iholle ja leikkiäkin. 

Itse en nää vinttikoiraa oikeasti niin ihmeellisenä, ettei tulisi ei-vinttareiden kanssa toimeen ja saisi muistakin hyviä leikkikavereita. Saman kysymyksenhän voi laittaa ihan minkä muunkn rodun yhteydessä, se riippuu niin yksilöstä. 

Ihan näin btw, tuo vaan jumitti silmään :D

//Tuli tuosta muuten mieleen, että onko se yleistä vinttareilla että tullaan ns. suoraan päälle? Nyt kun rupean muistelemaan, niin todella usea vinttari tulee suoraan toisen koiran iholle eikä oikeastaan kunniota toisen tilaa (pakko vielä yleistää, että pienemmät vinttarit olleet tämän tapaisia?) kun taas esim. Tito ensiksi haluaa arvioida mahdollisen leikkikumppaninsa. Sitä vaan juuri mietein, että jos vinttareille tämä on yleistä, mutta on useita rotuja jotka on harkitsevaisempia niin ei tykkää liian tuttavallisesta/röyhkeästä toiminnasta? 

Mietiskelen vaan :)

Muokattu viimeksi: 16.05.13 18.49
16.05.2013 19.51
022459569_r
Viestejä: 2597

Jollain tavalla olen huomannut samaa; näillä on vähän sellainen asenne, että jos se näyttää olevan vähän leikkiväinen tai edes potentiaalinen leikkikaveri, niin paini aikaiseksi heti. Tutustuessa mennään myös herkästi lähelle, mutta omat myös lukevat hyvin kehonkieltä. Jos toinen ei selvästi röyhkeästä tyylistä tykkää, Karem perääntyy ja Nadira alkaa härnätä potkimalla tassulla. Narttu.

Pretty is nice but still it's just pretty. Perfect, my dear, is me.
16.05.2013 20.26
Avatar_female
Viestejä: 40
Okei. Oon täysin ihastunut kaikkiin vinttikoiriin. Ja etenki italianvinttikoira tai whippet kiinnostaisi...
16.05.2013 21.13

Mutta tuo leikkityyli ei mun mielestä ole ihan rodusta johtuvaa, enemminkin ehkä yksilöstä. Itse olen kieltänyt koiraltani (esim. koirapuistoissa, oma lauma leikkii omalla tavallaan enkä siihen puutu) liian rajut leikit, esimerkiksi juuri tuon näykkimisen, jyräämisen yms. Se ei ole mitenkään miellyttävää toiselle koiralle. En tiedä näenkö asian eri tavalla kun omistan kuitenkin isoja koiria jotka saavat sellaisella käytöksellä vaarallisia tilanteitakin aikaan. Tito

Yksilöstä nimenomaan puhuinkin, omasta koirastani siis :) Ja sen verran korjaan että ei meilläkään Hokun anneta toisia jyräillä, napsia tmv. vaan kyllä se uskoo kun kieltää mutta tänäänkin se sitten mielummin lähti pois toisen koiran luota ja alkoi juosta, riehua, loikkia ja reuhtoa keppiä yksinään sivummassa kun kielsin kaiken liiallisen kahjoilun ihan sen toisen koiran viihtyvyyden vuoksi. Ne koirat jotka omaavat samanlaisen leikkityylin kuin Hokukin ovat sitten niitä joiden kanssa tuo saa leikkiä vapaammin. Koirapuistoilut on meillä aika rajoittunut kun ei tule käytyä tällä hetkellä kuin yhdessä puistossa ja sinnekin pitää mennä bussilla niin ei tule ihan joka viikko käytyä. Kesäisin kun on hyvät ilmat on muutenkin mukavampi tehdä pitkiä lenkkejä hyvissä maastoissa, käydä siinä välissä uimassa ja aina välillä pysähtyä heittelemään tuolle frisbeetä tai keppejä kun niin rakastaa niiden jahtaamista.

Itse en nää vinttikoiraa oikeasti niin ihmeellisenä, ettei tulisi ei-vinttareiden kanssa toimeen ja saisi muistakin hyviä leikkikavereita. Saman kysymyksenhän voi laittaa ihan minkä muunkn rodun yhteydessä, se riippuu niin yksilöstä. Tito

Mä unohdin kirjoittaa aikaisempaan viestiini siitä että ainakin italiaanot (muista en tiedä niin tarkasti) ovat yleensä aika sopeutuvaisia ja aika usein tykkäävätkin siitä että on kaveri. Mutta aikaisemmassa viestissäni yritin tähdätä lähinnä siihen että kun tosiaan kaikki ovat yksilöitä niin oma yksilöni on sopeutuvainen ja tulee yleensä kaikkien kanssa toimeen, mutta se toimeentulo ei ole täysin samanlaista toisten itskujen ja "ei-vinttareiden" kanssa. Esimerkkinä toiseen tutustuminen; Jokaisen itskun ja wipukan mitä Hoku tähän mennessä on tavannut se on antanut tulla suoraan luokseen (vaikka eivät olisi siis koskaan ennen nähneet toisiaan) ja eivät ole käyttäneet juurikaan aikaa edes toistensa nuuhkimiseen vaan riehakas leikki alkanut välittömästi. Sitten vaikka nämä muut rodut ja seropit joita nyt viime aikoina tullut lenkeilläkin vastaan Hoku on päästänyt vähitellen lähelleen, ei ole ollut alussa kovin leikkisä ja heittäytyy niin herkkikseksi että sen pitäisi saada nuuhkia kyllä toisia ensin mutta sitten kun toiset nuuhkisivat sitä niin johan ollaan nyrpeinä :P Sen olen huomannut että pennuista tuo kyllä innostuu vähän liikaakin ja ne se päästää suoraan lähelleen, antaa roikkua itsessään yms.

Mua kiinnostaisikin kuulla toisilta italianvinttikoirien omistajilta että onko teillä havaittu mitään vähänkään vastaavaa ja minkälainen leikkityyli teidän itskuilla on toisten koirien kanssa? :)

16.05.2013 21.14
022633801_r
Viestejä: 95
Tampere
Episki kirjoitti:
Kuinka nopeasti teidän italianvinttikoirat on oppineet sisäsiisteiksi? Olen ymmärtänyt että näillä kääpiöroduilla olisi usein ongelmia sisäsiisteyden kanssa.


Mulla on kaksi italiaanoa, toinen on nyt jo päälle puolitoista vuotta eikä ole täysin sisäsiisti vieläkään. No siis italiaanoksi voisi sanoa jo että sisäsiisti. Vahinkoja tulee enää pitkien työpäivieni (9h) aikana tai jos en ole osannut lukea koiraa kunnolla. Mutta kyllä se on paljolti yksilöstäkin kiinni omistajan lisäksi. Murulla meni puolivuotiaaksi asti ennen kuin ylipäätään alkoi pihalle mitään tehdä. Vaikka tosiaan pyörittiin pihalla tuntitolkulla. Sillä oli uskomaton pidätyskyky jo ihan luovutusikäisenä, mutta pidätti vähän väärissä paikoissa. Joka ikinen aamu lähdettiin saman tien pihalle kun neiti heräsi (ei ollut tehnyt yöllä mitään sisälle) ja pyörittiin joka aamu se vähintään tunti siellä pihalla kunnes molemmat oltiin niin jäässä että oli pakko mennä sisälle. Kokeiltiin myös sitä että mennään sisälle ja takas pihalle, ei mitään. Murusta ei myöskään nähnyt milloin se on aikeissa tehdä tarpeitaan, se vaan teki ne ihan yhtäkkiä etsimättä kummemmin hyvää paikkaa. Yksi ongelma oli se, että Muru oli luovutusikäinen juuri marraskuun lopussa, eli kylmä ilma haittasi hommaa selvästi. Muru oli jopa italiaanoksi vaikea tapaus sisäsiisteyden kannalta ja olin ihan varma ettei se koskaan opi...

Hipulla puolestaan meni vain 3 päivää tajutakseen että pihalle voi tehdä tarpeet. Vaikka pakkasta oli ihan mukavasti silloinkin. Sisäsiisti se ei vielä ole lähellekään mutta esim yöt pidättää nykyään kokonaan ja tänään kuusi tuntia poissaollessani lattialta ei löytynyt yhtään pissaa eikä kakkaa. (Tosin Hipulla on erikoinen tapa pissiä omaan sänkyynsä joten sinne on saattanut yhdet pissit mahdollisesti tulla..) Ja neiti on nyt sen 4kk.

Mitä tästä olen itse oppinut: omistajan viitseliäisyyden lisäksi kyse on koirasta itsestään, siitä onko se kesä- vai talvipentu, ja onko sillä vanhempaa jo sisäsiistiä koirakaveria esimerkkinä. Yleisesti kuitenkin voi todeta että italiaanojen kanssa tarvitaan enemmän viitseliäisyyttä sisäsiisteyttä opettaessa.

 

http://sunshineofmylife-v.blogspot.fi/
30.05.2013 15.21

Miten teidän italiaanot ja muut vinttarit leikkii muiden koirien kanssa? Meillä Vauhti on Nerin kanssa leikkiessä kuono sen suussa ja nuolee hampaita. :D

30.05.2013 16.14
022623336_r
Viestejä: 234
Kangasala

Riippuu siitä, onko tuntenut pennusta asti. Äidin setterin kanssa leikit on riehakkaita, Leevi tulee leikkimielisesti vauhdilla päälle ja roikkuu usein niskassa ja härnää pomppimalla siinä ympärillä. Leikkityyli riippuu paljon siitä, miten toinen koira suhtautuu. Äidin setteri on niin tottunut Leevin leikkeihin ja on niin kiltti, että se antaa Leevin roikkua vaikka korvassa. Muuten Leevi ei niinkään ole mikään paras painikaveri, sen leikki on aina sitä että juostaan täysillä tai vedetään keppiä. Jos jotkut toiset koirat leikkii riehakkaasti niin Leevi tunkee siihen mukaan, niinkuin tossa yhdessä kuvassa. 

Leevi

Leevi

Leevi

31.05.2013 21.13
022465029_r
Viestejä: 269
Lahti

Milan kanssa samaa kuin Leevillä, jos tunnetaan hyvin toinen koira niin eikun kissahyökkäyksellä päälle ja karkuu ;) Sitten tutustutaankin 5-15min jos on vieras.

Russkaya Psovaya Borzaya, Borzoi, Russian Wolfhound, Venäjänvinttikoira A-S Yuli-Anna eli Mila
07.06.2013 20.08
022465029_r
Viestejä: 269
Lahti

Hei borzoi tyypit ja muut vintti tyypit! keillä on narttu..Kertokaahan vinttienne ekoista juoksuista, milloin, miten vintti piti huolta, oliko ihan hämillään, miten itse hoidit, millon tärppipäivät..Oikeastaan olen autuaan tietämätön koirien juoksuista olen nääs omistanut vain satsin uroksia..kertokaahan! :)

Russkaya Psovaya Borzaya, Borzoi, Russian Wolfhound, Venäjänvinttikoira A-S Yuli-Anna eli Mila
08.06.2013 10.40
022633801_r
Viestejä: 95
Tampere

^ mulla vähän sama tilanne, lapsuudenkodissa meillä oli pari uroswhippettiä! Murulla alkoi juoksut n. 8-9kk iässä, ekat kesti muistaakseni melkein kolme viikkoa. Tärppipäivistä en tuolloin tiennyt yhtikäs mitään :D googlailin ja asia selkis vähän paremmin. Muru ainakin "aikuistui" yhdessä yössä kun juoksut alkoivat, yritin leikkiä sen kanssa ja se katsoi mua vaan tyhmänä. Mitään sen suurempaa muutosta ei tapahtunut käytöksessä, ei edes merkkaillut ulkona käydessä. Ehkä vähän useammin teki kuitenkin pissoja, ehkä se ei ollut vielä täysin ymmärtänyt merkkaamista.

Nyt vasta kolmansien juoksujen aikana alkoi neiti tehdä lenkeillä useammat pissit lenkillä ja vasta tällä kertaa taisin itse tajuta milloin ne tärpit oli. Tärppipäivinä se rusehtava erite muuttuu siis ihan vaaleaksi, ja ne on n. 2 viikkoa juoksujen alun jälkeen eli ihan juoksujen loppuvaiheessa.

Hauska tarina aiheeseen liittyen: ollaan pari kertaa nähty perheemme whippeturosta Murun juoksujen aikaan (jouluna ja n. kuukausi sitten). Urosta ei ole kiinnostanut yhtään ja Muru on yrittänyt oikein hinkata takapuoltaan toisen naamaan ja lopulta itse hypännyt urosraukan selkään :D

http://sunshineofmylife-v.blogspot.fi/
08.06.2013 21.00
022465029_r
Viestejä: 269
Lahti

Voi ei :D Mieki oon googlaillut ja on selventäny miun sumenevaa päätä..Olis kyllä luksusta jos tuo vähentäis ainakin leikkimistä, kiitos kun vastasit taasen olen hieman viisaampi näistä juoksuista.. :D

Russkaya Psovaya Borzaya, Borzoi, Russian Wolfhound, Venäjänvinttikoira A-S Yuli-Anna eli Mila
08.06.2013 21.14
022633801_r
Viestejä: 95
Tampere

no joo, sekin varmaan riippuu yksilöstä! Itellä ei oo vielä kokemusta kuin tuon yhden neidin juoksuista, saa nähdä millainen tuo toinen sitten on juoksuisena kun siihen ikään pääsee. Meillä se ei ainakaan eroa normaalielämästä muuten kuin että pihalla nuuskutellaan enemmän poikakoirien pissejä ja että pitää muistaa ne pöksyt pistää jalkaan kun muuten lakanat on ihan läikikkäät.. :D

http://sunshineofmylife-v.blogspot.fi/
09.06.2013 16.50
022315379_r
Viestejä: 113
Ylöjärvi

Belissa oli ekojen juoksujen aikaan huoleton :D Ei putsannut itseään juuri lainkaan. Kiukkunen kun mikä! Ja on edelleenkin varsinkin ennen juoksuja. Tuo alkaa käyttäytymään kummallisesti kuukausi ennen juoksuja. Tärppipäivät ovat olleet 12-14 päivät ensimmäisestä vuotopäivästä, kerran jopa 17-19 päivät. Nyt 2,5 vuotiaana on vasta oppinut merkkailemaan. Aina on toki pissannut juoksujen aikaan useammin, mutta nykyään ihan kunnolla merkkailee. Saa nähdä koska nostaa jalkaa niin kuin noi mun muut nartut :P

Leikkisyyteen ei juoksujen alku niinkään vaikuttanut. Jonkin verran aikuistui, mutta hyvin vähän.

09.06.2013 16.56
022693817_r
Viestejä: 1087
Hämeenlinna

Mä niin kiitän onneani että omistan vaan uroskoiran, kohta kaksi...mä en jaksaisi narttujen juoksuja kun omissakin kestettävää XD Miellän uroskoirat helpommiksi, ei tarvitse pelätä että juoksut tulee jonkun näyttelyn ajankohtaan mihin olisi vaikka ilmottukin (en tykkää että juoksuset tuodaan näyttelyihin koska sen huomaa koirasta että sillä on juoksut, mm jotkut tosi masentuneita) jolloinka uroksen kanssa helpompi :D
Toki tää on vaan mun mielipide, joku voi mieltää taas nartut helpommiksi.

Ylladian Hello Handsome "Olavi" 03/12 Kurnous Chanoo "Voitto" 02/13 Ylladian Valonkantaja "Mauno" 12/14
09.06.2013 18.36
022633801_r
Viestejä: 95
Tampere

Molempia sukupuolia omistaneena itse taas olen sitä mieltä että tytöt on helpompia :D tosin aina riippuu ihan yksilöstäkin miten koira käyttäytyy eri tilanteissa. Murulla meni näyttelyssä ihan tavallisesti juoksuista huolimatta. Ainoa mikä kismittää on se, kun ei pääse koirapuistoihin eikä radalle ja pitää tyytyä remmilenkkeihin. Meillä pojat selvitteli jatkuvasti arvojärjestystään nylkyttämällä ja se oli noloa lapsena kun ne aloitti sen esim kesken mun synttärikemujen :D tai lenkillä... Ja toinen oli ihan sekaisin jos haistoi juoksuisia narttuja lenkillä. (toinen puolestaan taitaa olla homo seksuaaliselta suuntautumiseltaan kun ei tytöt ole koskaan kiinnostaneet)

http://sunshineofmylife-v.blogspot.fi/
09.06.2013 19.01
022693817_r
Viestejä: 1087
Hämeenlinna

Mun tuntemat nartut (beagle, bulli yms) on sitten ollut jotain hypermasentuneita aina juoksujen aikaa :D yhdessä mätsärissä piti viedä bullinarttu kehää, noh toinen oli niin masentunut juoksunen kakara että nami ei kelvannu ja ois halunnu istua koko ajan, joten kehään asti ei kyllä menty :D

Ylladian Hello Handsome "Olavi" 03/12 Kurnous Chanoo "Voitto" 02/13 Ylladian Valonkantaja "Mauno" 12/14
09.06.2013 20.01
022465029_r
Viestejä: 269
Lahti
Itse myös miellän nartut helpommiksi, urokset on täällä talossa aina kovasti kunkkuilleet ja jokasen kanssa piti vääntää saakeli kättä joka asiasta! Milan olen todennu yllättävän helpoksi..sehän on nartuista urosmaisin tässä pentueessa, eli on ronskimpi kuin muut tytöt ja isompi sekä massavampi, mutta yhtälailla bith! Tuntuis olevan hieman ovelampiki..
Russkaya Psovaya Borzaya, Borzoi, Russian Wolfhound, Venäjänvinttikoira A-S Yuli-Anna eli Mila
09.06.2013 20.45
022706311_r
Viestejä: 326
Pori

Lara on tänään luonnetestattu :) Ei huippusuoritusta mutta valeraskauskaan ei ole kokonaan ohi vielä mennyt eli on nyt melko pehmeä :/
Katsotaan kokeillaanko uusiksi puolen vuoden päästä vai ei. MH luonnekuvaukseen mennään heti kun paikka saadaan ja elokuussa susitestiin :)

Laralle siis +70p ja laukausvarma (+++). Kuulemma keskiverto tulos borzoille.

Eilen oltiin myös borzoi erkkarissa ja Lara isossa avoimessa luokassa ERI2 SA ja kutsuttiin paras häntä ja parhaat liikkeet kilpailuun :)

Marosnaje Anastasija Ljuba <3
15.06.2013 14.31

Täällä varmaan joku osaa minulle vastata eli mikä on ratajuoksu englanniksi? 

Eläköön vahvahermoiset, tasapainoiset, leikkisät ,taistelusta nauttivat luokseen päästävät ja reippaat koirat
15.06.2013 14.45

Meeko, greyhound racing/coursing. (-:

15.06.2013 15.26
022620016_r
Viestejä: 1218
Joensuu

Lure coursing käy yleistermistä myös, ei ole niin rotuun sidoksissa.

Muokattu viimeksi: 15.06.13 15.26
Just because you are a character doesn't mean you have character
15.06.2013 15.50
022459569_r
Viestejä: 2597

Lure coursing on ainakin oman käsitykseni mukaan muuten nimenomaan maastojuoksua. 

Pretty is nice but still it's just pretty. Perfect, my dear, is me.
15.06.2013 15.56
022620016_r
Viestejä: 1218
Joensuu
Nadira kirjoitti:

Lure coursing on ainakin oman käsitykseni mukaan muuten nimenomaan maastojuoksua. 

Ainakin täällä käsittää kaiken vieheen perässä juoksemisen.

edit: Otanpa sanani takaisin. Virallisesti näköjään todellakin tarkoittaa maastojuoksua, mutta yleiskielessä käytetään paljon ihan mistä tahansa vieheen perässä painelusta.
 

Muokattu viimeksi: 15.06.13 16.01
Just because you are a character doesn't mean you have character
15.06.2013 21.49

Kiitos :) Osaa kirjoittaa oikein sitten kuviinkin, meillä tosiaan harrastetaan maastojuoksua ja ratajuoksua nyt uusina lajeina. Kovasti tuntuvat tytöt pitävän lajeista.

Eläköön vahvahermoiset, tasapainoiset, leikkisät ,taistelusta nauttivat luokseen päästävät ja reippaat koirat
21.06.2013 21.06
022693817_r
Viestejä: 1087
Hämeenlinna

Vihdoin se on varmistunut! Heinäkuun puolessa välissä meille muuttaa helmikuussa syntynyt aivan mahtava pentu ♥ harmaa uros niinkuin Olavikin, niin rakastunut harmaisiin itskuihin. Tämä poika on hieman isoksi kasvava mutta se ei menoa haittaa koska olen totaalisesti hurahtanut näihin isompiin itskuihin, mikään muotovalio kokoinen tarvitse olla. Itse tykkään lähinnä näistä isommista itskuista kuin ihan säkäkorkeudella minimirajan ylittävistä pirpanoita, ei mee nii helposti rikki ;) no ei nyt....

Ylladian Hello Handsome "Olavi" 03/12 Kurnous Chanoo "Voitto" 02/13 Ylladian Valonkantaja "Mauno" 12/14
22.06.2013 10.06
022465029_r
Viestejä: 269
Lahti

Voi, onnea uuden perheen tulokista! :)

Russkaya Psovaya Borzaya, Borzoi, Russian Wolfhound, Venäjänvinttikoira A-S Yuli-Anna eli Mila
25.06.2013 21.58
022633801_r
Viestejä: 95
Tampere

^ Onnea täältäkin!

Muru kävi spurttaamassa tänään soolokoejuoksunsa hyväksytyksi, jee! Muru on kyllä helppo juoksija, mitään ei olla varsinaisesti harjoittelemalla harjoiteltu. Kopista lähdön kanssa ei oo missään vaiheessa ollut ongelmaa, vietti on niin vahva ettei sitä ole koskaan tarvinnut "herätellä". Se vaan on, lähtee aina kuin tykin suusta. :D Kopan kanssa juoksu jännitti mua, ei olla kauheesti ehditty totuttaa Murua siihen.. Mutta se ei tainnut edes tajuta koko koppaa, vasta vieheen tapon jälkeen alkoi raapia koppaa päästä. Koskaan ei ole myöskään jättänyt juoksuaan kesken.

Kehuskelut sikseen :D, Ens kuussa olis meidän ekat maastotkin, onko täältä kukaan tulossa? Tuonne tampereen maastoihin 13.-14.7.?

 

http://sunshineofmylife-v.blogspot.fi/
25.06.2013 22.34
022459569_r
Viestejä: 2597

Täältä ollaan tulossa Karemin kanssa spurttailemaan! :)

Pretty is nice but still it's just pretty. Perfect, my dear, is me.

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti