Miksi pentu huutaa kokoajan? (Kissat > Pennut)

14.03.2011 07.09
021031143_r
Viestejä: 42
Lappeenranta

Meille tuli eilen kissanpentu. Yöllä se aloitti huutamisen ja huusi aivan koko yön. Kävin sitä monesti pitämässä sylissä ja nukuin vähän aikaa sen kanssa sohvalla, jolloin se vähäksi aikaa lopetti huutamisen, mutta hetken päästä aloitti taas. Käytin sitä ruokakupilla, josta se söikin ahneesti ja käytin myös vessalaatikolla, jonne se teki ison pissan ja ajattelin että sillä ei olisi enää syytä huutaa kun sai ruokaa ja tehtyä tarpeensa, mutta huuto jatkoi vaan silti. Huuto ei kuulosta todellakaan siltä, että kissalla olisi kipuja vaan enemmänkin komentamiselta ja kutsulta. Huusiko pentu vaan emoansa kun kerta ensi kertaa siitä oli erossa vai onko pentu vain "puhelias"?

Meillä oli myös ennestään jo leikattu naaras ( 10 kuukautta). Vanha kissamme murisee ja sähisee pennulle, muttei hyökkää kimpuunn vaan kiertää kaukaa. Tottuuko kissat parhaiten toisiinsa kun saavat molemmat vaan olla koko asunnossa vai pitääkö ne laittaa eri huoneisiin? Pentu olisi kovasti menossa kokoajan vanhempaa kissaa katsomaan, mutta vanhempi ei päästä. Vanhampi kissa on myös selvästi mustasukkainen kun se tulee nyt kokoajan syliin ja kiehnää ja merkkaa leuallaan minua vaikka ennen se ei ole kamalasti sylistä välittänyt. Olen antanut paljon huomiota vanhemmalle kissalle, että se huomaisi että sitä ei unihdea vaikka pentu tuli taloon.

14.03.2011 07.21
021031143_r
Viestejä: 42
Lappeenranta
Ja lisäyksenä vielä, että pentu on 9 viikkoa. Tiedän, että se on liian nuori ja olisi saanut luovutaa vasta 3 viikon päästä, mutta se oli vahinkopentu ja se olisi mennyt lopetetavaksi ja samoin sen sisarukset, jos kotia ei olisi löytynyt. Ja vaikka me emme sitä olisi ottaneet niin se olisi silti luovutetu jollekkin toiselle tai sitten viety sinne piikille.
Muokattu viimeksi: 14.03.11 07.21
14.03.2011 11.05
021899398_r
Viestejä: 984
Iitti

Pentusi on luovutettu liian aikaisin! Kissoja voidaan luovuttaa jo 8 viikkoisina, mutta minusta paras luovuttamisikä on 11-12 viikkoa. Se, miten pentu suhtautuu asiaan on aika yksilöllistä. Pentusi varmaan kutsuu emoaan, sillä on sitä "ikävä". Ehkä tuo huuto lakkaa vähän ajan päästä, kunhan se on vain tottunut uuteen kotiinsa ja sen elämäntyyliin. Itse en hyväksy sellaista asennetta, että pennut luovutetaan aikasemmin, kun ei ole aikaa hoitaa niitä.

Syökö pentu kiinteää ruokaa? Nyrkkisääntö on, että kun pentu syö kiinteää ruokaa, se on valmis luovutettavaksi uuteen kotiin. Ei olisi oikein hyväksi pennun mahalle, että aloittaa kissanruuan syömisen liian aikaisessa vaiheessa. Jos pentu ei juo tarpeeksi ja sillä voi olla ripulia, se voi kuivua vaarallisesti. Kehottaisin, että annat sille märkäruokaa (seurailet muutenkin syömistä) ja heti eläinlääkärille jos ongelmia ilmenee!

Muokattu viimeksi: 14.03.11 11.06
"Some people say that cats are sneaky, evil, and cruel. True, and they have many other fine qualities as well." -Missy Dizick
14.03.2011 11.42
021031143_r
Viestejä: 42
Lappeenranta

Pentu syö hyvin märkäruokaa ja raksujakin se söi. Nyt se ei enään huuda niin paljon, ilmeisesti se on jo vähän tottunut uuteen ympäristöön ja meidän vanhempi kissakaan ei enään niin paljon murise ja sähise. Tiedän, että pennun olisi ollut hyvä olla emonsa kanssa vielä sen 3 viikkoa, mutta jos me emme olisi pentua ottaneet, se olisi kumminkin jollekkin luovutettu ja pahimmassa tapauksessa lopetettu, joten meistä oli parasta, että se pääsee hyvään kotiin, jossa se saa asua loppu elämänsä ja jossa sitä hoidetaan ja rakastetaan.

 

 

Muokattu viimeksi: 14.03.11 11.43
14.03.2011 17.07
021518371_r
Viestejä: 516
Lahti
^ Kuulostaa siltä että nuo olivat totuttelukysymyksiä, jos alkaa jo helpottaan :) Yleensä kuitenkin uutta kissaa pidetään eri huoneissa ainakin jokusen päivän että kissat tottuvat toistensa hajuihin.
http://www.natalianpennut.blogspot.fi/
14.03.2011 18.26
020812381_r
Viestejä: 19
Tampere
Kimi oli 6kk kun tuli meille. Eka yö meni sohvan alla huutaen. Herraa ei saanut sieltä pois, joten oli tosi rasittavaa. Toinenkin yö meni huutaessa. Kolmantena kuului pari säälittävää maukaisua ja sitten ei mitään. Eli pitää vain odottaa! Jostain olen kuullut, että kissa sopeutuu täysin kuukauden päästä. Sitä ennen ei kannata tehä hätiköityä johtopäätöksiä. Näin kävi meillä, kuukauden päästä molemmat kisut (tulivat eri aikaan) olivat sopeutuneet täysin.
14.03.2011 18.39
Meille annettiin kissa kans liian aikaisin, olisikohan ollu 7-8 viikkoa. Yö meni hyvin, ei mourunnu tai mitää, mutta kissa oli tosi arka. Meni piiloon kaikkien tavaroitten alle, jos suinki pääsi.
Se kasvoi siitä sitte ja meille tuli uus pentu. Tämä isompi mirri kans kiersi sen kaukaa ja sihisi sille. Annettiin niitten olla silti samassa tilassa ja pian tämä isompi tottui siihen pienempään (: Siinä meni varmaa kolme neljä päivää, ku ne nukkui jo yhdessä.
14.03.2011 18.41

Kissanpennun luovutusikä on ehdottomasti minimissään 12 viikkoa. Ei 8, 9 tai 11-12 viikkoa. 9-viikkoinen syö jo hyvin kiinteitä. Oikeastaan jo puolet nuoremmatkin aloittavat kiinteiden maistelun, joten se ei missään nimessä ole sopiva mittari luovutukselle.

9-viikkoinen kissanpennun kuuluisi olla vielä emon kanssa. Sitä emonkaipuuta se huutaminenkin on. Tissille pitäisi päästä. Meillä 12-viikkoinenkin vielä etsi tissiä pitkän aikaa kaikilta, koska emo ei sitä koskaan siltä vieroittanut.

Siksi ne muutkin kissat käyttäytyvät varovasti pentua kohtaan, koska niin pienen pennun lähellä olisi normaalisti vielä emo. Eikä tilannetta auta se, että pentu saattaa vielä tuoksua emoltaan. Tilannetta kannattaa seurata, ettei isommat koe tilannetta liian ahdistavaksi ja hyökkää pennun kimppuun. Niinkin saattaa käydä.

Luovutusiälle ei nyt jälkeenpäin enää voi mitään, mutta jatkossa kannattaa toimia oikein, koska liian pienenä vieroitettu pentu on haastavampi kuin eheän pentuajan viettänyt. Koska kissa on kurjista oloista peräisin, sitä ei varmaankaan ole madotettu tai rokotettu. Ne suosittelisin hoitamaan ajallaan kuntoon.

--

Kuten muuhunkin kauppatavaraan, myös kissakauppaan pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Kissanpentua ei tulisi koskaan ottaa säälistä. Maailma on täynnä kaltoinkohdeltuja kissanpentuja ja lopettaminen on markkinointikikka numero yksi. Ei niitä vahinkopentuja noin vain synny - ymmärtäähän jokainen aikuinen ihminen mitä tapahtuu, jos leikkaamaton naaraskissa ulkoilee vapaana. Jos törmää vastaavanlaiseen tapaukseen, jossa uhkaillaan lopettamisella voi yksinkertaisesti jättää kissan ottamatta, ottaa koko pentueen ja emon tai tehdä ilmoituksen eläinsuojeluun. Jos taas tahtoo auttaa kodittomia kissoja, joka kunnassa on löytöeläintarhat täynnä kissoja eikä tule näin suoraan tukeneeksi vahinkopentujen teettämistä tai pentutehtailua.

14.03.2011 18.55
020134697_r
Viestejä: 1688
Paavo kirjoitti:

Kissanpennun luovutusikä on ehdottomasti minimissään 12 viikkoa. Ei 8, 9 tai 11-12 viikkoa. 9-viikkoinen syö jo hyvin kiinteitä. Oikeastaan jo puolet nuoremmatkin aloittavat kiinteiden maistelun, joten se ei missään nimessä ole sopiva mittari luovutukselle.

.....

Jos törmää vastaavanlaiseen tapaukseen, jossa uhkaillaan lopettamisella voi yksinkertaisesti jättää kissan ottamatta, ottaa koko pentueen ja emon tai tehdä ilmoituksen eläinsuojeluun.

Tuohon syömisasiaan vielä lisäisin, että meidän orpokatras söi topakasti kiinteää ruokaa jo kolmen viikon iässä. Eli se ei tosiaan ole mikään tae siitä, että oltaisiin vielä valmiita uuteen kotiin. Toki heti minulle tultuaan jatkoivat kiinteän ruoan ohella vastikemaidolla, mutta ennen kymmenettä viikkoa taisi senkin maistuvuus stopata, kiinteä ruoka vain oli parempaa.

Minäkään en ole paras sanomaan siitä, ettei säälipentua pidä ottaa, mutta näin minäkin asian näen aika pitkälle (yhden pelastustapauksen sijaan otin kuitenkin itselleni koko pentueen, ja yhä minulla ovat, enkä pois anna). Toki ottopaikastakin riippuu se, mitä tulevaisuus tulee tuomaan. Jos selkeästi on jatkuvasti uusia kissanpentuja niin yhdenkään pelastaminen ei sinänsä tule auttamaan. Omassa tapauksessani pentujen emo tosin kuoli, muuten en olisi ottanut alaikäisiä pentuja. Paikka josta kissat otin on tuttu, eikä heillä ole lainkaan omia kissoja. Kissojeni emokin oli kulkeutunut elämään heidän navetalleen, ei heidän ottamanaan. Kertonee jotakin kulkukissaongelmastakin :( Toki jos minulla olisi mahdollisuus, niin pelastaisin vaikka kaikki maailman reppanat pennut. Ei se ole helppoa ajatella että juuri näkemäsi kissanpentu lopetetaan...

Muokattu viimeksi: 14.03.11 18.55
14.03.2011 19.34
Se kiinteiden ruokien syöminenhän tosiaan aloitetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jos sitä on vaan tarjolla. Sitten aina välillä on noita erikoisempia tapauksia, kuten meidän Cassiuksen pentue, jolle ei meinannut millään ruoka maistua. Taisivatpa olla melkein viisiviikkoisia ja vahvasti sitä mieltä, että tissi on se ykkösjuttu. (Mutta painonnousustahan sen taitaa parhaiten huomata milloin pelkkä maito ei enää riitä.) Ja olisihan se kolmeviikkoinen aika pieni luovutettavaksi, jos kiinteän ruuan syöminen olisi ainoa kriteeri :)
14.03.2011 19.37
020871250_r
Viestejä: 16
Kaarina
Meiän tilkku huus jotn 7pv ja yötä ja kolus kaikki nurkat tuhat kiertaa, mutta kyllä se sen sitte pikkuhiljaa lopetti! :D Pakko se oli kestää, mut nyt se on tollane hiljane hiihtäjä! XD Eikä edes ruvennu naukumaan uuestaan vaikka muutettiin vaikka Tilkku olikin jotain 15vk :D
14.03.2011 19.51
021899398_r
Viestejä: 984
Iitti
Paavo kirjoitti:

Kissanpennun luovutusikä on ehdottomasti minimissään 12 viikkoa. Ei 8, 9 tai 11-12 viikkoa. 9-viikkoinen syö jo hyvin kiinteitä. Oikeastaan jo puolet nuoremmatkin aloittavat kiinteiden maistelun, joten se ei missään nimessä ole sopiva mittari luovutukselle.

Mulla ei ole kokemusta niin pienten pentujen kasvatuksesta, en tiennyt, milloin pennut alkavat varhaisimmillaan syömään kiinteää ruokaa... taisin olla väärässä tuon suhteen, enkä sen enempää kiinnittänyt huomiota kirjoitusasuun. Mutta joo oikeassa olet, ei ole mittari luovutukselle. Mutta juuri nuo navetassa syntyneet pennut ovat sellaisia, ettei niiden todellista tarkkaa ikää tiedä aina. Ihmiset katsovat silmämääräisesti, minkäikäinen pentu on jos niitten syntymäpäivä ei ole tiedossa. Minusta se on kyllä hyvin riskaapelia hommaa...

Kuitenkin tässä tapauksessa ikä on tiedossa, ei voi kun ihmetellä toisten vastuuttomuutta. Kissan leikkaaminen ei maksa paljoa ja jos sen leikkaa, vältyttäisiin monelta ongelmalta. Mutta kuten sanottu, "vahinko" on jo käynyt ja uskon että ei ole pennulle vaarallista jos vain on hyvässä hoidossa.

"Some people say that cats are sneaky, evil, and cruel. True, and they have many other fine qualities as well." -Missy Dizick
14.03.2011 20.16

Näinhän se on, että emo saattaa tuoda pennut näytille vasta, kun ne ovat jo parinkin viikon ikäisiä.

Mun kantapään kautta opittu asia pienten pentujen kanssa on se, että kissaa ei saa eheäksi, vaikka sitä kuinka rakastaisi. Vaikka kuinka järjestäisi kissalle kaverin, aktiivisen ja turvallisen elinympäristön ja rakastavan kodin, ei se siltikään korvaa pentuajan puutteita.

Kissat palaavat mielessään usein pentuaikoihin. Myös ihmisen kosketukseen/käsittelyyn tottumattomuus sekä toisen kissan kanssa kommunikoimisen vaikeus ovat niitä asioita, jotka voivat nousta pinnalle myöhemmin liian aikaisin vieroitetun pennun kanssa. Emoksi pennulle ei voi ryhtyä, mutta kissan käyttäytymisen ymmärtämistä voi harjoitella ja ohjata sitä toivottuun suuntaan. Muuten saattaa huomata omistavansa vuosikkaan kissan, joka on pelkkää kynttä, hammasta ja jalkoihin hyökkimistä eikä "osaa keskustella" toisen kissan kanssa, joka saattaa johtaa jopa pahoihin tappeluihin.

Mun molemmat kotikissat ovat tosiaan alunperin näitä navettakissoja ja lähetetty maailmalle varmasti alle luovutusikäisinä. Kyllä niistä kissoja on tullut, mutta toisen taustoissa on agressiivisuutta toisia kissoja kohtaan, tai ainakin näin olen kuullut. (Meillä sama kissa taas jopa antaa pentujen imeä sen nisiä, mutta se on jo toinen juttu.) Ei niistä mitään ongelmakissoja ole tullut, mutta vähän erityislapsiahan ne ovat ainakin, kun vertaa näihin superhyvältä kasvattajalta otettuihin.

14.03.2011 22.06
021031143_r
Viestejä: 42
Lappeenranta

"Kuten muuhunkin kauppatavaraan, myös kissakauppaan pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Kissanpentua ei tulisi koskaan ottaa säälistä. Maailma on täynnä kaltoinkohdeltuja kissanpentuja ja lopettaminen on markkinointikikka numero yksi. Ei niitä vahinkopentuja noin vain synny - ymmärtäähän jokainen aikuinen ihminen mitä tapahtuu, jos leikkaamaton naaraskissa ulkoilee vapaana. Jos törmää vastaavanlaiseen tapaukseen, jossa uhkaillaan lopettamisella voi yksinkertaisesti jättää kissan ottamatta, ottaa koko pentueen ja emon tai tehdä ilmoituksen eläinsuojeluun. Jos taas tahtoo auttaa kodittomia kissoja, joka kunnassa on löytöeläintarhat täynnä kissoja eikä tule näin suoraan tukeneeksi vahinkopentujen teettämistä tai pentutehtailua."

 

En todellakaan tue pentutehtailua tai sitä, että ei leikkauteta kissoja ja annetaan niiden saada vahinkopentuja. Ajattelin vaan, että kun pentu olisi kumminkin annettu jollakkin toiselle, jos en olisi sitä ottanut tai sitten lopetettu niin että se on ihan sama onko se meillä liian aikaisin emosta erotettuna vai jollain toisella ihmisellä, koska tilanne olisi silti sama.

Käytämme tietenkin pennun roketettavana ja madotamme sen ihan niinkuin olemme tehneet toiselle kissallemmekin. Eläinlääkäri saa sen myös muuten tarkastaa, että on terve.

Muokattu viimeksi: 14.03.11 22.07
15.03.2011 16.51

Vasco kun haettiin, niin se huusi koko hakumatkan, se huusi koko seuraavan illan ja yön ja se mölysi vielä pari päivää senkin jälkeen. Se oli myös erittäin kova juttelemaan siihen asti kun se leikattiin (n. 6kk ikäisenä) ja vasta nyt on hieman tuo maukuminen haihtunut.

Eli ei huolta :) Jotkut kissat vain ovat kovin verbaaleja.

15.03.2011 20.22
021031143_r
Viestejä: 42
Lappeenranta

Nyt pentu ei huuda enään yhtään, mitä nyt välillä vastailee kun sille juttelee. Syö oikein hyvin ja uskaltaa tulla ruokaa jo pyytämään ja kaikki tarpeet on tehty laatikkoon. Tänään jo leikittiin oikein vauhdikkaasti pallolla ja innokkaasti tutkittiin joka paikka. Kumpikaan kissoista ei enään murise tai sähise ja ovat jopa syöneet samasta kupista vierekkäin, vaikka molemmilla on omat.

Pennulla on eräs aika hassu, mutta ei niin mukava leikki. Se menee omaan hiekkalaatikkoonsa ja onkii ja heittelee hiekkaa tassuilla sekä maistelee sitä ja pyörii selällään hiekassa vaikka laatikossa olisi pissa. Tarpeilleen se menee ihan normaalista ja heti tehtyään asiansa lähtee laatikosta pois. Olen välillä pennun nostanut pois, jos se ei selvästikkään aio mitään laatikkoon tehdä, mutta mietin vain, että jos nostan sitä pois, niin luuleeko pentu sitten,että laatikkoon on kiellettyä mennä edes asioille?

16.03.2011 00.09
021952708_r
Viestejä: 325
Oulu
Meillä Tiuku leikkii vieläkin hiekkalaatikossa. Kaivaa, makoilee ja pyydystää. Pakko kait se on kestää.
17.03.2011 06.56
021031143_r
Viestejä: 42
Lappeenranta

Löytyi sitten eilen mukava pikku ylläri pennun korvista - Korvapunkki!

Tänään heti ostan apteekista otita para tippoja ja molemmat kissat joutuu lääkekuurille. Netissä oli, että kaikki tektiilit, missä kissa on ollut pitää pestä, niin pitääkö ne pestä heti samana päivänä kun aloittaa lääkekuurin vai lääkekuurin loputtua?

Meillä on myös kani, jonka lähellä pentu on ollut, eikai punkki tartu siihen?

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti