Koiran "syyttäminen" ongelmista (Koirat > Koirien koulutus)

02.01.2012 09.31

Sitä mukaa kun olen kehittynyt omistajana, olen huomannut miten minä ja olemukseni vaikuttaa koiraan. Ongelmat ei periaatteessa ole koirassa, ne on omistajassa, näin mä tykkään ajatella. Toki jotkut koirat on ns. helppoja ihan ilman hirveää kuriakin, mutta se että koiralla on vähän luonnetta, ei tarkoita että sen pitäisi olla ongelmainen.

Esimerkkejä on loputtomasti. Esimerkiksi äitini kanssa Turo räyhää autot, ihmiset, koirat. Mun kanssa räyhää vaan koirille. Ongelma on tasan minussa.

Eilen koirapuistossa oli koira-aggre uros, joka oli ensin remmissä piipittävällä omistajallaan. Katoin jo kauempaa koiran eleistä kuinka se varmaan aikoo haastaa siskoni ja mun koiria. Pohdin kyllä portille kävellessäni, että kehtaako mennä mutta menin sit kumminkin. Omistaja kehui sitä ihan turhista jutuista, kuten että koira kiinnitti vähäsen huomiota esim. "tänne"-käskyyn.
Turo ja Liisa juoksi koiraa kohti vähän haukkuen, mutta huusin Turoa ja se kaarsi pois koiran luota, joka jo väläytteli hampaita ja riehui remmissä. Omistaja päästi sen irti ja katsoin kuinka se juoksi Turoa kohti sen näköisenä, että kohta on hampaat niskassa. Mä olin sivummalla, mutta sanoin painavaan ääneen, että "PERKELE"(=D) ja koira pysähtyi kuin seinään ja selkeästi se hieman rauhottui. Ja siis, en ollut koskenut koiraan, en ollut sitä lähelläkään, mutta silti se totteli mua välittömästi ja vieläpä paljon paremmin kuin omistajaansa.
Kunnes sitten Turo ja se oli haistelemassa toisiaan tämän omistajan luona. Seurailin tilannetta ja arvasin että nousee rähinä, kuten nousikin, mutta Turo väisti jonka jälkeen vastasi, mutta jälleen pelkkä "nyt loppuu tommonen" riitti keskeyttämään rähinän ennen kuin se muuttui suuremmaksi.

Mutta tostakin koirasta olisi aivan varmasti muovailtavissa "koirapuistokoira", ihan vaikka munkin käsissä, mutta omistajalla sen sijaan ei ollut yhtään uskottavuutta tai otetta koiraansa.

Turo on jonkin verran pelkoaggre ja hemmetin arka, mutta ei se meinaa etteikö sitä voisi hallita. Ja Turo on kuitenkin VAAN terrierinpuolikas, ei mikään paimenkoira niin kuin ihmiset tykkää laukoa puolustukseksi.

02.01.2012 09.36
Onk oasunut teillä pennusta saakka?
02.01.2012 09.36
On, mutta omilla virheilläni pilasin sen.
02.01.2012 09.37
No mitä sie teit sille?Voisitte kokeillä haukkupantaa.Niitä joka tekee sen äänen että koira ei enää hauku.
02.01.2012 09.40

Ei sillä niin väliä, mutta omia virheitäni korjailemalla olen oppinut aika paljon. Toisaalta noita virheitä ei olisi koskaan tarvinnut edes tehdä, mutta myöhäistä katua kun...tuotajuu. Mut sanotaan näin että koulutin turhan kovalla kädellä sitä, tajuamatta aidosta kunnioituksesta mitään.

02.01.2012 15.47
022391205_r
Viestejä: 1984

Olen kyllä samaa mieltä siinä, että vika on ensisijaisesti omistajassa. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei kukaan ole seppä syntyessään ja koiran koulutusta ja kasvatusta oppii tekemällä. Vaikka miten lukisi kirjoja ja kuuntelisi neuvoja, se pitää itse kokea, ennen kuin sen osaa. Ja aina, kun alkaa uutta asiaa opettelemaan, tekee alussa virheitä. Ne vaan pitää osata antaa itselleen anteeksi ja yrittää kääntää tilanne parhain päin.

Itsekin aloin saamaan edistystä aikaan Dingon remmirähinäongelmassa, kun aloin paremmin tiedostaa, että edesautoin itse huonoa käyttäytymistä jännittämällä ohitustilannetta. Edelleen huomaan välillä, että jos minä en ole parhaassa mahdollisessa henkisessä tilassa (esim. väsynyt tai kireä) niin se lisää rähinäherkkyyttä meillä.

Koiria kuitenkin on, kuten Turokin sanoi, helpompia ja vaikeampia tapauksia, joten koiran käytös ei yksinomaa kerro, miten taitava sen omistaja on. Toki se antaa suuntaa, eikä koiran haastavuutta saa käyttää tekosyynä sille, ettei yritäkään kouluttaa sitä. Härkää on otettava sarvista ja löydettävä koiralle ja omistajalle sopivat koulutuskeinot, jotka tuottavat tasaisesti pysyvää tulossa.

Flexi on vähän kuin haastavat koirarodut: vaarallinen sellaisen käsissä, joka ei tiedä, mitä tekee.
02.01.2012 16.05

Olen Dingon kanssa hyvin pitkälti samoilla linjoilla tässä asiassa.

Mulla on nyt viidettä vuotta käsissäni koira, joka ei ole ominaisuuksiltaan ja luonteeltaan lähelläkään sellaista, mitä haluaisin ja mikä olisi mun käteeni sopiva. Ja lisäksi se on monelta osa-alueelta täysin päinvastainen toisen koirani kanssa. Kun olin yhdeksän vuotta pelannut kuuman, terävän ja luonteikkaan koiran kanssa ja yhtäkkiä käsissä oli nöyrä, pehmeä ja äärimmäisen herkkä koira, veti se kyllä sormen suuhun. Ensimmäiset kaksi vuotta harrastin pääsääntöisesti virheiden tekemistä toimimalla Usvan kanssa suunnilleen samoja latuja kuin Nepin, kunnes eräänä päivänä koin valaistuksen, että kahta täysin erilaista koiraa ei voi kohdella samalla tavoin enkä voi vedota kaikessa siihen, että mutkun toi koira sitä ja tätä.

omia virheitäni korjailemalla olen oppinut aika paljon. Toisaalta noita virheitä ei olisi koskaan tarvinnut edes tehdä, mutta myöhäistä katua kun...tuotajuu. Mut sanotaan näin että koulutin turhan kovalla kädellä sitä -Turo

Sama pätee täällä. Kun aloin pohtia omia toimintatapojani ja verrata niitä koiran käytökseen ja reaktioihin, oivalsin mitä kaikkea oon mennyt pilaamaan. Siitä lähtien ollaan tultu hurjin harppauksin eteenpäin, mutta edelleenkin opin päivittäin uutta ja on paljon asioita, jotka ton koiran käytöksessä on mulle mysteerejä.

Usva on mulle koirana haastava, vaikka monelle muulle se olisi varmaan hurjan helppo. Se on vaatinut mua muokkaamaan omia toimintamallejani paljon, että oon saanut sen toimimaan. Koira joka lukee äärimmäisen tarkasti mun eleeni, mielialani ja äänensävyni, reagoi ympäristössä tapahtuviin vähäisiinkiin muutoksiin melkein yliampuvasti, jonka elämänasenne on samaa luokkaa kuin Nalle Puhin Nasulla, on niin paljon erilaisempi kuin koira jollaisen kanssa mulle on luontevaa toimia.

En osaa sanoa, millainen toi koira olis jollain toisella omistajalla tai jos olisin alusta asti tajunnut toimia sen kanssa toisin. Sen tiedän, että en ole sille ihanneomistaja eikä se ole mulle ihannekoira, niin karulta kuin se kuulostaakin.

02.01.2012 17.10
Avatar_female
Viestejä: 1347

kun aloin paremmin tiedostaa, että edesautoin itse huonoa käyttäytymistä jännittämällä ohitustilannetta. Edelleen huomaan välillä, että jos minä en ole parhaassa mahdollisessa henkisessä tilassa (esim. väsynyt tai kireä) niin se lisää rähinäherkkyyttä meillä -Dingo

Useinhan se on niin, että ihminen ei arvaakkaan kuinka paljon se oma käytös koiraansa vaikuttaa. Joten hyvä sanonta on tähän "Millainen omistaja, sellainen koira"

02.01.2012 17.50
022600386_r
Viestejä: 3163
Lahti

On ihan turha syyttää koiraa, kyllä se syy valtaosassa on ihan itse ihmisessä. Koiria ja niiden luonteenlaatuja, temperamentteja on monia erilaisia, eikä omistaja välttämättä osaa yhdistää omaa osaamistaan ja tekniikoita siihen koiraan, joka todellisuudessa vaatisi ihan toisenlaisen otteen.

Jotkut kykenevät tunnistamaan virheet itsessään ja muuttamaan ne, muuttamaan omaa olemustaan, lähestymistapaansa ja kykyä lukea koiraansa. Jotkut taas ei, he yleensä ovatkin niitä ihmisiä jotka syyttää koiraa milloin mistäkin, koira on tyhmä, koira on viallinen jne jne. Piikille tai kaupataan maalle asumaan missä ois mahdollisimman vähän ärsykkeitä jotka laukaisisvat edellisen omistajan tekemät virheet pintaan.

Itse voin suoraan tunnustaa, etten taida olla paras mahdollinen omistaja Ninjan kaltaiselle, hallitsevalle, itsenäiselle, terävälle ja reaktioherkälle voimanpesälle. Varmasti löytyisi joku joka olisi jo tähän mennessä kouluttanut sen paremmin, saanut kitkettyä tiettyjä taipumuksia paljon aikaisemmin. Mutta tiedän myös sen, että ihan taatusti teen parhaani ollakseni parempi, oikeanlainen omistaja Ninjan kaltaiselle koiralle.
Jonkin ajan jälkeen päätin unohtaa kaiken sen minkä etukäteen opiskelin koirakirjoista tai netistä lukemalla ja katsoin sitä omaa koiraa. Katsoin mihin se reagoi ja millä tasolla, milloin on avain puuttua siihen huonoon käytökseen jonka haluan kitkeä pois.
Pitkään meni ennen kuin löytyi tasapaino, piti löytää se sellainen peloton ja päättäväinen puoli itsessään, joka ei anna periksi vaikka koira olisi kuinka karvat pystyssä ja naama irvessä, puskea vaan vastaan ja kappas kun koira alistuu, eikä koskaan yritä samaa temppua sen jälkeen -mutta sitten taas olla kuitenkin aina tarpeeksi avoin ja herkkä jokaiselle pienellekin eleelle jonka koira tarjoaa eri tilanteissa. Yhtälailla silmänräpäyksessä on tiedettävä milloin puskea ja milloin perääntyä, milloin vaatia ja milloin antaa tilaa, näissäkin vielä hienosäätönä että kuinka kovaa taikka herkästi.

Koiralla on aina oma perusluonteensa, yksi on ihan lapanen joka tottelee melkein ajatustakin, ei koskaan ikinä edes keksi uhmata mitään käskyä ja toinen on kiivas ja dominantti, kenties kyttäämässä itseään heikompia elukoita joita pomottaa. Ja sitten on paaaaljon kaikkea näiden väliltä, sekä muut, erilaiset ääripäänsä. Vääränlainen ihminen tai vääränlainen lähestymistapa nostaa ne vaikeat ja negatiiviset ominaisuudet pintaan, vaikka sama koira voisi olla mitä mainioin koirakumppani jos asiat saa oikeille raiteille.

Muokattu viimeksi: 02.01.12 17.51
03.01.2012 13.47

Kiitoksia hyvistä vastauksista.

Se mitä tuli kans mieleen:

Kun rupeen miettimään Turon kanssa tapahtunutta edistystä, niin Turo on meistä kahdesta se joka on muuttunut vähemmän. Vähän ikävää ajatella kuinka huono olen aikaisemmin ollut ja toisaalta olen vieläkin, ja että kaikki on vain minusta kiinni. Ennen ajattelin aina, että mitähän Turolle pitäisi tehdä jotta sen ongelmat häviäisivät. Todellisuudessa minulla on ollut aika monta kertaa peiliinkatsomisen ja kasvamisen paikka.

Turolla on ihan samat ongelmat olemassa kuin aikaisemminkin, en vain ole antanut niiden nousta pintaan, tmv...

Koirille, autoille, ihmisille, KAIKELLE räyhääminen, mutta mun kanssa enää vaan koirille, äitini kanssa ihan mille tahansa. Koirille räyhääminenkin loppuisi jos ryhdistäytyisin.

Korvien katoaminen ja tottelemattomuus, mitä ilmenisi myös mun kanssa jos kävisin liian lepsuksi sääntöjen suhteen.

Vieraille haukkuminen kotona on lieventynyt paljon. Mun ollessa paikalla Turo rauhottuu nopeasti, mutta muun perheen kanssa haukkuu, ei vaan ihan yhtä paljon kuin joskus ennen. Paljon on auttanut ettei me vieraiden tullessa enää lukita Turoa vessaan(tai ainakaan minä). XD

Eroahdistus ei ole kadonnut minnekään, vaikka kotona osaakin olla tuhoamatta nykyisin, ja no, myös mökillä. Mutta vieraaseen paikkaan, kuten kaverille jääminen on kova paikka ja yhen kaverin väliovenkin raapi naarmuille kun oltiin pari tuntia poissa. Kuulemma myös mölyää mun perään.

Vapaanaolo on varmempaa, mutta en sitten tiedä miten muiden kanssa. Edelleenkin "näkee omiaan" ja juoksee yhtäkkiä pää viidentenä jalkana metsään, tarkkailee ympäristöä tosi paljon ja aivan kuin odottaisi, että joka mutkan takaa tulis joku vastaan. Käskyjä tottelee silti paaaaljon paremmin kuin ennen ja siitä johtuen on myös mukavampi pitää vapaana. Ei enää karkaile haukkumaan ihmisille, eikä koirillekaan paria poikkeustapausta lukuunottamatta...

Reviiritietoisuutta Turolla on edelleen, mutta en edes halua sitä pois vaan näen sen oikeastaan ihan hyvänä ominaisuutena. Tietenkään sen ei pidä päästää tuottamaan ongelmia. Oltiin joskus kaikki, elukoita lukuunottamatta, poissa kotoa, kun remonttimies yritti tulla kotiimme. Turo hoiti vahtikoiran viran hyvin ja ajoi tunkeilijat pihalle = <3 Joskus lenkillä tai isoissa koirapuistoissa Turosta huomaa kuinka se alkaa omimaan aluetta ja yrittää ajaa porukkaan kuulumattomat pois.

Arkuus & pelkoaggre valitettavasti ovat yhäkin iso ongelmamme ja olen aika monta kertaa ottanut Turolta hammasta. Raketteja kun oltiin katsomassa, niin huomasin että Turo reagoi pelkoon aggressiolla(tjs) ja puolustautuu hyökkäämällä varsinkin silloin kun ei pääse pakenemaan. En oikein ole keksinyt mitä asian hyväksi voisi tehdä. Arkuus on hieman tosin lieventynyt, siedättämällä. Koiria ei enää pelkää ja sietää niitä lähellään. Onpa se myös yllättänyt minut menemällä tuntemattomien ihmisten rapsuteltavaksi.

Tavaroiden, ihmisten, ruoan, oman tilan, ym. vartioiminen/omiminen ei ole täysin kadonnut. Haluaisin hävittää mun äidin tästä hyvästä, hän on nimittäin yks jota Turo omii ja vartioi ja jonka vuoksi Turo käy mullekin aggreksi, mutta en voi tehdä tilanteelle mitään koska äiti on asian suhteen ihan päävikainen. No joo. Ruoan ja luut saan siltä otettua pois, mutta tietysti jos sitä rupeis tahallisesti häiritsemään ja ärsyttämään niin alkais puolustamaan.
Välillä vieläkin käy niin, että kun äiti on sohvalla ja Turo sen rapsuteltavana ja pikkusiskoni lähestyy sohvaa, hyökkää Turo kohti. Mut oma ongelmansa kun ovat niin tumpeloita.

Ei enää jaksa miettiä. Mutta mä koen että minä olen se joka on muuttunut enemmän ja jolla olisi varaa muuttua parempaan suuntaan vielä vaikka kuinka paljon.

Koirat on vaan eläimiä ja uskon, että vaikka niiden käytökselle keksittäis minkälaisia selityksiä tahansa, niin hyvä omistaja saa todella ongelmaisestakin koirasta muovailtua hyvän. Uskon vahvasti, että koiran luonteen haukkuminen huonoksi on USEIMMITEN pelkkää puolustelua, miksei itse pärjää koiran ongelmille. Olisin eri mieltä, mutta eräs ihminen on todistanut mulle kuinka paljon me ihmiset olemmekaan väärässä ja täten auttanut mua eteenpäin oman koirani kanssa. Se on hyvä uskotella kuinka koira on haastava ja kerätä sillä (sääli)pisteitä, mutta minut vakuuttaa koiralle pärjääminen, ei se että omistaa "hankalan" koiran. Tietty myös se, että ongelmien eteen tekee jotain ja selkeästi haluaa edistyä, lisää arvostusta mun silmissä.

Ja toki semmonen mussutus "mutkun mä yritän" pistää ärsyttämään. Pitää yrittää tosissaan. Tosissaan yrittämisen myötä myös edistystä alkaa tapahtua.

Muokattu viimeksi: 03.01.12 13.51
04.01.2012 10.43

Meillä ei Papun kanssa ole koskaan suuremmin ongelmia ollut, se on aina ollut nöyrä ja kuuliainen koira, mitä nyt järjettömän kovapäinen ja ylisuojeleva, etenkin minua kohtaan.

Se on ollut juuri sellainen koira, jota olen tarvinnut. Ei sellainen, jonka olisin halunnut. Se tuli minulle, opettaakseen minulle asioita koiramaailmasta. En usko, että minkään muunlainen koira voisi olla yhtä hyvä opettaja kuin Papu.

Olin 11-vuotias, kun tämä karvapallo tuli perheeseemme. Ei sen ikäinen tajua vielä mistään mitään, tai ainakaan minä en tajunnut. Tiesin paljon koiraroduista, koiran hoidosta ja koirista, mutta Papun kanssa olen tajunnut, näin lähes 9 vuotta myöhemmin, että miten vähän loppujen lopuksi olenkaan koirista tiennyt ja miten paljon olen oppinut näinä yhdeksänä vuotena.

Sitä voi sanoa, että Papu on minulle yhä hankala ja ehkä jopa liian vaikeakin koira. Aikaisemmin se rähjäsi kaikki koirat ja tempoi hihnassa, äidillä asuessani tällaisia karvapallukoita oli kaksi; rähjääviä ja kiskovia.

Annoin jossain vaiheessa jo periksi, sillä en saanut aikaan tuloksia ankarallakaan koulutuksella, sillä äiti ja veli eivät näitä oppejani noudattaneet koiria ulos viedessään. Nyt kun asun avopuolisoni kanssa, olen voinut asettaa selkeät rajat Papulle ja opettanut sen käyttäytymään hihnassakin. Rähinää en ole saanut kitkettyä pois tänäkään päivänä ja olen alkanut hyväksyä sen, että ehkä en koskaan saakkaan.

Avopuolisoni kanssa se ei rähise yhtään, paitsi silloin kun minä olen mukana. Silloinkin vain niille vastaan tuleville koirille, jotka haukkuvat tai tempovat hihnassa meitä kohti.

On ollut aika raskasta myöntää itselleen, että en taida pärjätä Papulle, ihan sama minkä sen eteen teen. Tähän mennessä olen tehnyt jo parhaani, en usko, että pystyn enää tämän parempaa sille antamaan. Eikä minua toisaalta haittaa ylisuojelevuus; eipähän pääse kukaan yllättämään pimeässä.

Itse olen havainnut paljon samoja asioita, kuten muut vastanneet. Siinä missä Papu on erittäin sähäkkä, isän koira tuntuu pystyyn nukahtaneelta vasikalta. Jonka kanssa isälläni taas on ongelmia ja joka taas olisi itselleni kenties liian helppo koira. Siinä missä Papu taas soveltuisi isälleni paremmin; molemmat tuommoisia vanhoja partasuisia jääriä...

Taitaa olla offia koko pötkö, mutta menköön nyt...

Tahdoin vain sanoa, että et ole ainoa, joka ei aina ole osannut tehdä oikein.

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti