Onko pikakorjaus koiralle vahingollista? (Koirat > Koirien koulutus)

06.01.2012 15.17

Onko kouluttajien suorittama "pikakorjaus" koiralle mielestäsi vahingollista ja jos on mielestäsi vahingollista niin miten perustelet sen?

Tietysti aina parempi mitä enemmän koiraan on aikaa käytettävänä, mutta ihmiset ei kuitenkaan halua maksaa älyttömiä summia koulutuksista eli silloin joudutaan suorittamaan pikakorjauksia ja omistajavalmennuksia. Useat kouluttajat ei vain kykene näihin pikakorjauksiin annetun ajan puitteissa, jos edes runsaallakaan ajalla.

Itse en pidä "pikakorjausta" vahingollisena koiralle. Olen suorittanut lukuisia pikakorjauksia ja kaikki onnistuneita. Kontrolloin myös asiakkaideni koiria jälkikäteen ja on kuulunut vain hyvää palautetta. Mieluiten käyttäisin aikaa koiriin enemmän, mutta se on omistajalle rahakysymys ja siksi monet pyytää ihmeitä tehtäviksi lähes mahdottomassa ajassa ja yritän toteuttaa niitä parhaani mukaan. Omistajakoulutus ei takaa tuloksia, koska kaikille omistajille ei voi luodaselkärankaa, jos ei ole yhtään asennetta niin ei omistajasta loistavaa koiranohjaaja tehdä. Videoin eri tapahtumia ja suorituksia näyttäen omistajille mitä pitää tehdä kulloinkin ja miksi ei tehdä kuten he tekivät.

"pikakorjauksiin" kuuluu monet asiat mistä moni ei ole edes tietoinen ja jokaisella kouluttajalla ne "kikat" vaihtelee.

Nyt annan teille puheenvuoron ja odotan jotain tarinaa varsinkin niiltä jotka ovat Cesaria tai muita "pikakorjaajia" vastaan.

Muokattu viimeksi: 06.01.12 15.21
06.01.2012 15.42
022255047_r
Viestejä: 150
Mikkeli

Mielestäni se riippuu ihan tilanteesta ja asiasta. Jotkut pikakorjaukset ovat ihan hyviä ja toivottava juttu - johonkin ongelmaan se riittää. Mutta on myös ongelmia joihin tarvitaan enemmän aikaa ja suunnitelmaa. Esim. vieraille hyvin aggressiivinen koira tarvii koulutuksen tueksi hyvän suunnitelman ja paljon aikaa. Mikään 10min pikakoulutus tuskin vaikuttaa. Ja jos on tosi huono kouluttaja niin voihan sitä huonoa jälkeä saada aikaan. Pitkälti siis riippuu niistä kouluttajan taidoista.

 

Muokattu viimeksi: 06.01.12 15.42
06.01.2012 15.48
022710084_r
Viestejä: 1355
Rovaniemi
Eiköhän se riipu ihan kouluttajan käyttämistä korjaustavoista. Tosin voi miettiä voiko sitä sitten sellaista tituleerata edes kouluttajaksi joka esim. pelottelee pehmeän koiran jollain räminätölkillä passiiviseksi.

Kyllä minä ainakin uskon että hyvinkin nopeasti koira taipuu sellaselle ihmiselle joka osaa ottaa heti ensi metreillä tilanteen haltuun jämäkästi ja omaa hyvän koiranlukutaidon. Se onkin sitten toinen asia saada koira tottelemaan omistajaa jota tottunut jo "kyykyttämään".

Ihan tälleen omakohtaisesti kokeneena. Kyllä se pistää nöyräksi katella ku oma sesse menee jollakin toisella just eikä melkein. :D
http://hambeastounlimited.tumblr.com taideblöärgh.
06.01.2012 16.00

Ei räminätölkki ole pikakorjausta. Siitä saa vain omistaja pitkäaikaisen selkäkivun. Itse en alkais kumartelemaan. Muistan ku exä heitti joskus pari vuotta sitten koiraansa räminäpurkilla persauksiin ja kahlas puolen metrin lumihangessa hakeen tölkkiänsä. Olin what the fuck catman? Mitä sä duunaat? Putosin hankeen nauraan ja vilustuin sillä reissulla!

Ei varmaan tartte kertoa miksi tuo tyttö on exä;)

06.01.2012 16.10
En usko pikakorjauksen olevan vahingollista jos se on nimenomaan korjausta eikä vain sitä että säikäytetään tai hapetetaan puolitajuttomaksi se koira yhden kerran.

Miksi pikainen korjaaminen olisi haitaksi?

Sen sijaan pikakorjaaminen saattaa jäädä väliaikaiseksi, etenkin jos kouluttaja ei tee muuta kuin korjaa koiran ja sanoo että "älä muuten enää kohtele sitä noin epäjohdonmukaisesti ja hermostuneesti tai tää rähinä ja aggreilu vaan pahenee".
Jotkut kouluttajat ovat jopa epärehellisiä ja väittävät ettei liikunta tai oma asenne vaikuta koiraan kunhan se vain osaa käskyt ja sitä kohdellaan reilusti.
Ei kai silloin saadakaan mitään aikaan jos omistajan annetaan elää siinä uskossa että kiltteydellä -tai "johtajuudella" joka perustuu pelkkään säikyttelyyn yms- saa ratkeamaan myös liikunnanpuutteesta ja omistajan epävarmuudesta johtuvat ongelmat.

Toisaalta, luulisi että jos vie koiransa kouluttajalle niin oikeasti haluaa apua ja on valmis tekemään töitä jotta koira voi hyvin ja sen kanssa voi elää sujuvasti ja harrastaa... Vaikka onhan niitäkin jotka eivät ilahdu kun parannusohjeisiin kuuluu heidän itsensäkin muuttumista. Mitenkäs sitä sitten enää selittelee että "tää oli niin kovapäinen/murkkuikäinen/juoksut/juoksuinen narttu jossain/uhmaikä/jouduttii pitää valjaita ku hukkasin kurkkarin/riistavietti/rescue/kodinvaihtaja/korvatulehdus/pentu vieläs" kun pitäisikin sanoa että "Joo mulla oli paska asenne enkä jaksanu tehä tän kaa mitää nii hyppi seinille ja silmille, onneks sain apuu ja otin itteeni niskasta".

Eli rehellisen ja osaavan kouluttajan pikakorjauksella koiran elämänlaatu todennäköisesti paranee edes vähän -ja jos omistajat jatkavat työtä niin ei ongelmia.
Ai koira on sun paras ystävä eikä ikinä jätä sua? Hanki nyt hyvä ihminen oikeita ystäviä jos sellasia ees saat
06.01.2012 19.28
022263954_r
Viestejä: 803
Seinäjoki

En osaa sanoa oikein mitään koulutusta tai ongelman korjausta "pikakorjaukseksi" koska ainahan koiran omistajan täytyy jatkaa johdonmukaisesti ongelmien työstämistä.

Kaikilla koirilla on myös oma tahtinsa, eikä kaikille sovi samat metodit ja koulutukseen kuluva aika voi vaihdella.

Harvoin mikään ongelma noin vaan naps hetkessä korjaantuu, vaan oppiakseen koira tarvitsee toistoja tietääkseen mitä siltä odotetaan.

"pikakorjaus" ja sen tulokset riippuvat koirasta, ja jotkut koirat hoksaavat nopeammin mitä niiltä odotetaan, enkä usko että kaikilla koirilla käytös noin vain muuttuu, koirat ovat niin erilaisia.

Eipä mulla muuta asiasta, ei kaikki koirat niin pikana korjaannukkaan vaan jotkut tarvitsevat enemmän aikaa, ja tietysti ilman omistajan osallistumista ei toivottuun tulokseen pääseminen olekaan niin helppoa.

Listen to me now, believe me later
07.01.2012 06.01
022649573_r
Viestejä: 549
Lahti

Mitäköhän herra Sudentassu mahtaa tarkoittaa "pikakorjauksella"? Millä tavalla siitä voisi olla koiralle haittaa?

Eihän siinä sinänsä mitään vahinkoa aiheudu, jos koiraa kohtaan ei käytetä väkivaltaa (ei henkistä eikä fyysistä). Vaikka sanottakoon vielä, että ihan äärimmäisiksi kärjistyneissä tilanteissa sekin voi olla okei.

Mutta pääsääntöisesti olen kyllä sitä mieltä, että yleensä pitkäkestoisella koulutuksella saavutetaan parempia ja kestävämpiä tuloksia. Nopea ja vähillä toistoilla aikaansaatu oppiminen ei useinkaan ole kovin vahva. Mikäli koira on saanut jatkaa aiempaa epätoivottua käytöstä jo kauan, se melko suurella todennäköisyydellä palaa myöhemminkin takaisin aiempaan toimintamalliin, jos korjaamiseen ei ole käytetty kunnolla aikaa. Ellei se "pikakorjaus" sitten ole tapahtunut jonkin hyvin vahvan tunnetilan, siis esimerkiksi voimakkaan pelon kautta...

07.01.2012 08.12

Mitäkö tarkoitan pikakorjauksella? Sun pitää kysyä niiltä jotka vastustaa pikakorjauksia...toiset vaan tekee sen muutamassa päivässä mihin toiset käyttää viikkoja, kun ei nopeammin osaa.

Kyllä mun "pikakorjaukset" on ollut aina kestäviä, kodinvaihtajakoirien kanssa sekä asiakkaiden koirien kanssa. Aina parempi on jos aikaa olisi enemmän, kun harjoitus tekee mestarin ja saadaan vieläkin tukevamnpi "pohja" luotua koiralle.

Ei kannata vetää kukkahattutäti linjaa, koska silloin koira usein palaa vanhaan toimintamalliinsa. Koulutuksessa pitää käyttää aivoja ei pelkkiä nameja kuten koiranamit pääasiassa käyttää. Kirjoitinko koiranamit, tarkotin siis koiranomit

07.01.2012 13.27
022391205_r
Viestejä: 1984

No minä kuulun varmaan tähän sakkiin, joka on ilmaissut suhtautuvansa hivenen kriittisesti koiran käyttäytymisen muokkaamiseen muutaman tunnin tai päivän koulutuksella. Eipä silti, tässä olen itsekin juuri opettanut koirilleni yhden ainoan lenkin aikana, että kulkevat perässäni, eikä edelläni, kun "ylihysteerisyyteni" liukkaiden jalkakäytävien kanssa aiheutti sen, että ennen suht. nätisti edellä kulkevat koirat rupesivat vetämään siellä edellä kulkiessaan. Pistin nämä mammanmussukat taakse kävelemään, nyt minua ei enää reuhdota lenkillä.

Ja hyvin meni oppi perille, mutta meillä onkin kunnioitus ja luottamussuhde paremmalla tolalla kuin kouluttajien luokse hakeutuvilla, pahoista käytösongelmista kärsivien koirien omistajilla.

Lainaan tähän, mitä äsken kirjoitin Victoria vs. Cesar -ketjuun:

"Ja toinen juttu on se, että ei aina tarvitse mennä siitä, mistä aita on matalin. Eli jos koira saadaan oppimaan "helposti ja nopeasti" menetelmällä, joka tuottaa koiralle esim. kipua, pelkoa ja stressiä tai sitten pitkäjänteisyyttä vaatimalla "vaikealla ja pitkäaikaisella" menetelmällä ilman, että eläin joutuu siinä matkanvarrella kärsimään, niin minusta se pitkä ja vaikea tie on kulkemisen arvoinen, jos lopputulos on sama. Lisäksi uskon, että jos oppimiseen annetaan aikaa, se on pysyvämpää. Äkkiä opittu on myös äkkiä unohdettu."

Sinänsä voisin kuitenkin komppailla tänne kirjoitettua asiaa, että eettisesti kestävillä menetelmillä tehdyt pikakorjaukset ovat ihan ok, jos todella toimivat ja jäävät pysyviksi.

Koirakuiskaajassa tulee välillä tunne, että tulokset jäävät pysyviksi, kun Cesar valaa ihmisiin sen energiaoppinsa (missä ei ole mitään vikaa, vaikka itse puhuisin edelleen mieluummin olemuksesta kuin energiasta, koska jälkimmäisessä on aika yliluonnollinen kaiku, vaikka ymmärränkin, mitä sillä tässä yhteydessä tarkoitetaan - ja se on hiukka yksinkertaisempienkin ihmisten helpompi tajuta: olemuksesta ei niin herkästi aina ymmärretä, että koiralle ei voi teeskennellä rauhallista olemusta, jos kuitenkin todellisuudessa jännittää) ja tämän vuoksi koirat muuttuvat pysyvästi sillä "pikakorjauksella", koska omistajat alkavat todella käyttäytyä johdonmukaisemmin.

Jos omistajat jatkaisivat samaa kuin ennen, palaisi pikakorjattu samaan. Wolfpfotenkin muistelisin joskus valitelleen muutamasta asiakkaasta, jotka ovat uudelleen pilanneen hänen korjaamansa koiran ja se on täytynyt korjata uudestaan. (Korjaa toki, jos muistan väärin!)

Hitaammin tapahtuva oppiminen on pitkäkestoisempaa siksi, että aivojen saadessa työstää opittua pidemmän aikaa oppimisprosessi tehostuu. Esim. lukiota käydessä vetelin kursseja läpi niin, että aina yhtenä tai kahtena koetta edeltävänä iltana luin koko kurssikirjan läpi ja sain aika usein tuolla menetelmällä kaseja ja ysejä. (Psykologiankirjoja ei tarvinnut kuin vilkaista, koska olin oppinut kurssin sisältöä paremmin tunneilla ja siitä aineesta on siisti rivi kymppejä.) Ylioppilaskokeiden lähestyessä en muistanut puoliakaan asioista, jotka olin kurssikokeissa osannut hyvin. Uskoisin tämän johtuneen siitä, että opettelin asiat liian nopeassa tahdissa. Ainoastaan hyvin mielenkiintoiset asiat, kuten genetiikka, jota oli jaksanut enemmän pureskella, ajatella, työstää ja antaa aivojen prosessoida sitä, jäivät hyvin mieleen ja muistan ne tänäkin päivänä.

Koiran aivot ja sitä kautta oppimisprosessi on tietenkin hieman yksinkertaisempi kuin ihmisillä, mutta perusperiaatteet ovat samat, koska kyse on samasta mekanismista. Yksinkertaistetummin: asioiden päivittäinen kertaaminen ja opettaminen nostamalla vaatimustasoa vähitellen tuottaa parempaa ja pysyvämpää tulosta.

Mielestäni Wolfpfate aloitusviestissä kuvaa hyvin ansiokkaasti taustasyitä siihen, miksi nopeita korjaustekniikoita ylipäätänsä tarvitaan. Nykypäivän ihminen on hyvin kärsimätön otus, kaikki pitäisi saada heti, ei olla valmiita odottamaan ja näkemään itse vaivaa. Kun kerran oikein maksetaan rahalla ammattikouluttajalle, odotetaan ihmeitä tapahtuvaksi hetkessä. Sama taitaa koskea tänä päivänä kaikkia elämän osa-alueita. Ihmisillä on jatkuva kiire ja tehokkuusvaatimukset ovat kaikilla elämän alueilla nousseet yli-inhimilliselle tasolle. Burnoutit ja stressaaminen ovat arkipäivää.

Koirien kanssa tapahtuvan puuhastelun pitäisi olla hauskaa, kiireetöntä ja stressaamatonta. Koiraa ei pitäisi hankkia, jos on koko aika kauhean kiireinen, eikä sille ole kunnolla aikaa. Valitettavasti moni ei ymmärrä tätä. Toisaalta taas, koirathan ovat ihmisille harrastuskavereita ja tuovat sisältöä nimenomaan vapaa-aikaan. Eikö vapaa-ajalla nimenomaan kuuluisi rentoutua ja olla kiirehtimättä? Leppoisampi asenne koira-asioissa voisi saada ihmeitä aikaan ja rauhoittaa monia hermoheikkoja koiriakin, kun omistaja vähän rauhoittuisi ja alkaisi suhtautua elämään stressittömämmin.

Itsekin nautin esim. koirien kanssa liikkumisesta paljon enemmän, jos en ole koko ajan stressaantunut ja turhaantunut. Ja koirathan heijastelevat omistajan mielialoja, toisinaan lähes peilin lailla.

En tiedä, jos ihmiset osaisivat ottaa rennommin, tarvetta kiirehtimiselle ei ylipäätään olisi.

Flexi on vähän kuin haastavat koirarodut: vaarallinen sellaisen käsissä, joka ei tiedä, mitä tekee.
07.01.2012 14.14

Kyllä mulle sopisi unohtaa pikakorjaukset, kun sit ei olis kiire mihinkään ja saisin parempaa palkkaa. Hmm...jotkut pitää mua rosvona, mutta ite teen joka tapaukses jutut nopeemmin ku muut, tarjoan monipuolisempia palveluita mm.kotihoitoa, ilmaisia jälkikäyntejä yli 3pv kotihoidos olleille ja 2vk kotihoidos olevalle välikäynnin kotona+2 ilmaista kontrollikäyntiä. välikäynnillä omistajalla on tilaisuus nähä koiransa ja purkaa kotikoulutus kuvioita. Teen iltaisin ja viikonloppuisin töitä. Tarjoan mahdollisuuden tutustua tasapainoisen lauman avulla laumakäyttäytymiseen. Aika laajalla säteellä liikun ja yritän päästä aloittaan koulutuksen pian. viikonloppuisin ja iltaisin myöhempään tehtävät työt purkaa jonoa.

On niitä melkoisia vaatimuksia luettu sähköpostista mitä pitäisi saada kuntoon muutamassa hassussa tunnissa. Yhen kohdalla kieltäydyin tehtävästä ja sanoin, että palaa asiaan, kun olet vähän miettinyt ja sehän palasi. Kuhan tästä paranen ja selviän etelään niin lähen ihmettelemään kyseistä koiraa.

Lopuksi huomautan tässä ketjus etten suosittele hirveesti kokeilemaan mm. Cesarin "korjaustekniikoita" omiin koiriin jos kyseessä on agre tai pelokas koira yms. Voitte vain pahentaa tilannetta, kun telkkarista saa ehkä väärän kuvan ja ne on monet Cesarille sopivia ei muille tai kovinkaan monelle.

Multa on kysytty usein miten aiheutan koiralle tarkoituksella trauman ja en oo ikinä paljastanut, koska jos joku menee pieleen niin tuloksena on pilattu koira eikä korjattu. Traumassa aiheutan "keinotekoisesti" koiralle trauman johonkin juttuun jolloin häiriökäytös loppuu ja on vain trauma ei-toivottuun käytökseen. Se on sitten taas tosiaan asia erikseen miten se toteutetaan fiksusti ettei koiralle koidu siitä pelkoja muussa elämässä, mut taikuri ei paljasta temppujaan;) Traumaa käytän lähinnä kodin tuhoajiin jossa trauma luodaan esineisiin yms. Ennen kuin joku natisee "kyseenalaisesta" menettelystä niin yhdelläkään koiralla se ei ole tuottanut mitään negatiivista vaan kaikki on ojentunut ja traumaa on myös käytetty mun omaan koiraan jotta huonekalut saa olla rauhassa. Herra maisteli pari kertaa vitriinin laatikon nuppia niin kyllästyin siihen ja poistin ongelman.

Riippuu kuka suorittaa pikakorjauksen ja mihinkä ongelmaan. väärä kouluttaja, väärä korjaustapa väärään koiraan niin pakka on sekaisin.

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti