Koiran totutus jyrsijöihin ja muihin eläimiin (Koirat > Koirien koulutus)

21.02.2012 11.50
Jes miten ootte ite hoitanu koiran totuttamisen? Ihan vinkkejä kaipaan, kun voi olla totutus edessä. Metsästys viettinen russeli marsuihin. Eli mietin keinoja mitä olette käyttäneet, sillä uskoisin koiran ajan kanssa tottuvan hajuun ja niiden olemassa oloon. Kun vaan selväksi tekee, että ruoka on kupissa ja häkissä on kaverit.
21.02.2012 11.54
021917279_r
Viestejä: 859
Pori
En nyt haluaisi pelotella, mutta aina tuokaan ei onnistu. Tädin kani löytyi palasina pitkin kämppää riepoteltuna, kun täti oli poissa kotoa ja koira oli mennyt häkin läpi... VAIKKA koira ei IKINÄ osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa kaniin eikä se muutenkaan ollut edes metsästysviettinen. Käyttäytyi ihan nätisti aina kun täti oli kotona.
21.02.2012 11.58

No tuota, ottaen huomioon sun koiran rodun niin sillä voi olla metsästysviettiä marsuihin rutkasti. Meillä flatti oli 4v. kun tuli ensimmäiset klupat, Manta tottui pennusta asti kaneihin, ja hamsterit vain tuli jossain välissä. Tyyne tärisi, vinkui ja kuolasi kaneja ensimmäisen vuoden aina kun näki, ja todellakaan ei voinut jättää edes koiraa ja häkkiä samaan huoneeseen valvomatta. Nykyisinhän siis kanit saa loikkia sen päällä, tms. Kaikki koirat ei totu koskaan, jotkut tottuu nopeastikin. Mantalle kani teki selväksi heti pentuna (puri nenästä) että jumanlavita pentu, anna olla. Ja Mantahan antoi olla. Se nyt muutenkin oli aika nöösi pentu, ja tämä nyt jo edesmennyt kani oikea pieni pirttihirmu.

En oikein osaa sanoa muuta kuin että koitat vaan elää kaikkien kanssa yhteiseloa, mutta marsuilla kannattaisi olla oma huone jonka oven saa kiinni(=huone jonne koira ei valvomatta pääse). Koska jos toinen jatkuvasti kyttää tai rämistelee häkkiä, se stressaa mielettömästi. Voit koittaa myös kiinnittää koiran huomion muualle marsujen lähellä, esimerkiksi makupaloilla. Voi tosin olla että kiihkeässä mielentilassa ei russelia kiinnosta namit, mutta voit koittaa.

EDIT//

Huone jonne koira ei pääse on tosiaan tärkeä juuri tuonkin takia, että on tapauksia joissa koira on tullut häkin läpi.

Muokattu viimeksi: 21.02.12 12.03
http://careliaanit.blogspot.com ja http://dewilkaakat.blogspot.com
21.02.2012 11.59
^^Josta johtuen Marsuilla on asianmukaiset ja turvalliset tilat. Eli kyselen sitä, että onko teillä koiran pää tottunut ajatukseen eli koiran mielenterveyttä mietin. Ei se hyvä ole kokoajan koiralle olla metsästys vireessä josta johtuen mietin sitä tottuisiko se miten hajuun ja näin vai stressaako liikaa
Muokattu viimeksi: 21.02.12 12.02
21.02.2012 12.04
Okei no siis joo marsut on turvassa, mutta eli juuri tuota meinasin, että jos ilmenee koiralla tärinää ja tällaista niin sen on mahdollista tottua. Eiköhän me pärjätä. On sillä kuitenkin sen verran tarkat pelisäännöt, että uskoo sanomisella. Saa nähdä miten totutaan. Päivät kun ovat yksin niin ovat erihuoneissa jotta koira ei ihan kokoajan ole sen ärsykkeen alaisena, että marsut vieressä. :)
21.02.2012 12.05
Meillä nuo kaksi ei ainakaan ole stressanneet kaneja sen kummemmin, etenkin nyt n. neljä viimeistä kanivuotta Tyyne on tuntunut luokittelevan ne tosi tylsiksi ja mitättömiksi. Se, miten sun koira reagoi johtuu pitkälti sen metsästysvietistä. Mutta näitä yhdistelmiähän koirista+kissoista+marsuista+kaneista+freteistä on vaikka kuin paljon, ja jokainen toimii vähän eri tavalla.
http://careliaanit.blogspot.com ja http://dewilkaakat.blogspot.com
21.02.2012 12.30
021566031_r
Viestejä: 947
Karijoki

Coma nyt ei ole mestästysviettinen koira, mutta kun muutettiin tuon kaverin kanssa saman katon alle tuli hänen kanit ja hamsterit tottakai mukana. Coma ei ennen siis ollut koskaan nähnyt kania ja oli totuttamisen aloittaessamme 2½-vuotias.

Annettiin tutustua ensin yhteen kaniin, niin, että sai ihan lyhyen ajan haistaa ja kehuttiin koko ajan, kun kerran oli nätisti. Jos kiihtyi liikaa niin vietiin kani kauemmas ja kokeiltiin uudestaan. Aluksi ei halunnut jättää kania rauhaan, mutta muutaman päivän päästä, jokapäiväisellä totuttamisella voi nyt (puolentoista kuukauden jälkeen) olla samassa huoneessa niin, että kani on vapaana. Tokikin tietysti aina vahdittuna, eikä Comalla ole asiaa kanien huoneeseen muuta kuin luvalla.

Coma

Eli siis pikkuhiljaa vaan totutat, kehut hyvästä käytöksestä ym. Jos koira kiihtyy liikaa, koira tai marsu viedään pois ja tuodaan takaisin kun rauhoittunut. Ja totutushetki täytyy aina lopettaa niin, että koira on rauhallinen.

Voi olla, että ehkä parempi pitää koiraa hihnassa ja marsu sulla sylissä tai jollain kaverillasi, totuttaessa kannattaa kuitenkin olla kaksi ihmistä mukana, jotta tilanne on paremmin hallussa. Pikkuhiljaa sitten pidentää sitä "yhdessäoloaikaa" ja rajata niin, että koira ei pääse marsun häkin luo.

En ehkä kuitenkaan usko, että metsästysviettinen koskaan tulee olemaan niiden kanssa niin, että ei olisi vaaraa, että käy kiinni.

"No matter what you do, I will always love you."
21.02.2012 12.37
Jes kiitos :) Ja tarkotus on saada niiden välit vaan sellasiks ettei koira käytä päivästä toiseen kaikeea energiaa kiihdyksissään kyttäämiseen vaan osaa rentoutua marsu häkin läheisyydessä :) Mutta pitää kokeilla sitte tuollaista, kun on koira tarpeeks ensin tottunu marsuihin häkissä. Mutta siis tavoitteena ei ole kaikki vapaana, se olisi liian riskialtista. Vaan niin, että kaikilla on mielenrauha :)
21.02.2012 12.59
021566031_r
Viestejä: 947
Karijoki

Meillä on ollut sillä tavalla, että Coma edelleen kiihtyy enemmän siitä, että kani on häkissä kuin, että se olisi joko mun tai kämppiksen sylissä tai Coman vieressä. Jotenkin se häkki "provosoi" Comaa kiihtymään enemmän kuin jos häkkiä ei ole.

Mä ehkä totuttaisin sen koiran ensin siihen marsuun, ilman sitä häkkiä, koska kuitenkin kun se marsu on aidatussa tilassa eikä koira pääse siihen mitenkään ottamaan kontaktia ym. se kiihtyy vielä enemmän.

Mutta enpä tiiä sitten =) Hyvä jos vähän on apua näistä neuvoista.

"No matter what you do, I will always love you."
21.02.2012 13.01
Okei toiki on hyvä tietää saa nähdä miten meillä on :) Koska koitan just keksiä miten järkevintä tehdä, että edistystäkin olis. :)
21.02.2012 14.16
021096063_r
Viestejä: 915
Lappeenranta
Itse en oleta oman koirani osaavan käyttäytyä, jos kämpässä juoksentelisi jyrsijöitä vapaana tai koira jäisi kämppään häkissä olevien marsujen/hiirten tms. kanssa keskenään, koska pinseri (kuten myös russeli) on jalostettu rottakoiraksi. Eli koiran tehtävänä on ollut (ja jossain on edelleen) tappaa jyrsijöitä.

Toki tuo on mahdollista hallita esim. kyläillessä, jos jyrsimet ovat häkissä, mutta en siltikään edes kuvittelisi ottavani itselleni rottia, hiirtä tms. pientä vipeltäjää - turhaa stressiä koiralle.

edittiä: kannattaa ottaa huomioon, että on silti mahdollista että koira menee joku päivä sen oven läpi sinne marsujen luo.. Kyseessä on kumminkin terrieri.
Muokattu viimeksi: 21.02.12 14.18
21.02.2012 14.50
Oki: Jos olet tätä keskustelua lukenut tiedät hyvin, että en edes oleta koiran kestävän vapaana olevaa eläintä, vaan sopeutumaan eläimen läsnäoloon tilassa. Ja kyselin täällä kokemuksia siitä, ovatko muiden koirat sopeutuneet ja pystyneet rentoutumaan ajan kanssa jyrsijän ollessa samassa tilassa. Ja terrieri ei ovesta läpi pääse millään. Meillä ei ole kuitenkaan mitään ihan kahjoa koiraa joka syö puuta ja kaivautuu laminaattilattiasta läpi.. Ja marsuja ei säilytetä vapaana lattialla ;)
21.02.2012 15.14

Kapu/ Koirasi on russel joka on jalostettu tappamaan rottia ja pieneläimiä. Sen totutus siis niihin on sen luontaisia vaistoja vastaan ja voi HYVIN HYVIN todennäköistä ettei koirasi koskan totu jyrsijöihin. Oma koirani on seurakoira eikä sitäkään pystynyt täysin siedättämään jyrsijöitä. Mutta aina kannattaa yrittää:)

21.02.2012 15.28
Jep tämän tiedostankin jo. Senpä takia koiran pääkoppa on etusijalla jos näyttää ettei sopeutuminen edisty koira ei asusta marsujen kanssa. :)
21.02.2012 15.49
021032764_r
Viestejä: 359
Vantaa

Meillä ainkin koira on noihi pikku eläimiin tottunu, gerbiileitä on haistellu myös ihan kounotusten ilman ongelmia ja joskus kattellu terrankin läpi niitä, mutta me pidetään ne suljetun oven takana ettei koiralle tule houkutusta alkaa saalistaa.

Alakerrassa myös marsu joka sekin suljetun oven takana. Koira tahtois kovasti leikkiä sen kanssa (etutaasut maassa ja pehva ylhäällä haukkuu sille) mut lopettaa kun käsketään. Välillä yrittää ottaa häkin kaltereista kiinni ja repiä häkkiä. Aluksi toi myös piipitti jatkuvasti kun marsu tuli, mutta nykyään ei enään välitä marsun olemassa olosta :) Ja voin huoletta ottaa ton vaikka viereen katsomaan kun huollan marsua, se kyllä uskoo käskyä. Mutta harvoin me päästetään sitä marsua katsomaan siksi ettei tule kiusausta jaahdata. Toi marsuhan on itekki niin utelias että ei se pelkää vaikka toi koira sille haukuu tms. (noi haistelee aina häkin kaltereitten läpi toisiaan).
On toi kerran päässy häkkiin melkein kokonaan sisällekkin (kummitädin nuoren tyttären huolimattomuuden takia) mutta ei se tehny sille mitään ja on myös joskus käynyt niin että marsu on ollu lattialla ja joku jättäny oven auki ni koira tuli sinne, yritti kyllä näppästä muttei onneksi onnistunut :)

Ongelmaa tuskin ilmenee teidänkään kohdalla jos marsut ovat erillisessä huoneessa. Turha niistä on yrittää kavereita keskenään saada :) Koira saa toki tulla niitä katsomaan jos omistaja sen sallii, mutta yksin ollessaan sillä ei ole lupaa marsujen luokse (ovi kiinni)

Muokattu viimeksi: 21.02.12 15.51
Kehua uskaltaa kuka tahansa, mutta kuka uskaltaa puhua kriittisesti omistaan? Se on se viisas ja parempaa tulevaisuutta vaaliva.

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti