Mielenterveys - Sivu 4 (Yleinen keskustelu > Yleinen keskustelu)

16.01.2015 21.27
022446022_r
Viestejä: 640
Patior kirjoitti:

Minulle on aivan se ja selvä, etten koskaan tule lääkkeitä syömään, voin sen sanoa enkä peru puheitani. Näitä teidän tarinoita lukiessani saan vain vahvemman kuvan siitä, miten tuo lääkehomma on (pääasiassa) lottoamista ja rahan tekoa hädässä olevien ihmisten kustannuksella. Hyi. 

Monikohan lääkäri on lääkkeiden sijaan/ lisäksi kirjoittanut reseptiin, "tunnin mittainen rauhallinen kävelyretki metsään, kolmena päivänä viikossa". Tämähän ei ongelmia poista, mutta auttaa vaikka se mitättömältä tuntuukin, eikä tämä ole jälleen "nouse sängystäsi ylös, älä jää tuleen makaamaan!!!1!" kortti. 

Omalla kohdallani ihan rauhallinenkin liikkuminen on auttanut pitämään pääni läjässä, suosittelen.

Hihi, miulle terapeutti soitti kotiinkin ja kertoi kuntosalivuoroista, kun sitä kunnan kuntosalin pitäjää on hirveän vaikea saada kiinni :D Hän oli nähnyt naamakirjassa pitäjän sanoneen ajan ja soitti miulle kertoakseen sen! Ensi viikolla meikä menee heiluttelee punttei naistenryhmässä! 

--

Puhutaanko teille ravinnon, unen ja liikkumisen tarpeellisuudesta? 

Miulle puhuttiin kyl kaikkialla muualla, paitsi Seinäjoen Akuuttipsykiatriassa. Ne ois halunnu miut osastolle (myönnetään, olin aika itsetuhoinen) ja ne anto miulle mukaan unilääkkeitä sieltä... eh. Noin vaan. Ja ne lääkket sai vielä miun pään ihan sekasin! Seuraava päivä meni vaan ihan usvassa.

Nykyisen turapeutin kanssa olen jutellut pitkät pätkät ravinnosta, kahvista, sokerista ja liikkumisesta. Uskon, että terve keho on terveen pään perusta!

Lääkkeitä määrätään ihan liian helposti ja nopeasti. Miksi sitten itse otin lääkkeet? Olin vaan tosi kyllästynyt ja väsynyt tappelemaan masennuskausiani vastaan. Niistä kyllä oli apua, koska nyt olen saanut energiani ja toimintakykyni takaisin, MUTTA huom. mutta: siihen vaadittiin myös elämänmuutos, muutto ja uus terapeutti.

Ilman tuota comboa se ei olisi onnistunut, sillä jokainen osa tosistaan tuki toisiaan: lääkkeet auttoi minut ylös, että pystyin tajuamaan etten voi jatkaa näin. 

Yksinään lääkkeet ei varmasti auta ketään. Ne on vaan osa hoitoa. Ja jos ei HALUA, niin luulis lääkäreiden sen tajuavan ja kunnioittavan päätöstä -__- (vaan ei ne kunnioita eip).

 

Muokattu viimeksi: 16.01.15 21.28
17.01.2015 00.48
000113439_r
Viestejä: 2789
Malkolm kirjoitti:

Nykyisen turapeutin kanssa olen jutellut pitkät pätkät ravinnosta, kahvista, sokerista ja liikkumisesta. Uskon, että terve keho on terveen pään perusta!



Olen aivan samaa mieltä, ja on mukavaa kuulla että terapeuttisi on suositellut liikuntaa osaksi arkeasi oloasi helpottamaan, toivottavasti tämä auttaa! :)

Voin sen sanoa, että psykologi käyntejä itselläni on takana sen max. 10 viime kevään ajoilta. Joo ei paljoa ja puolet piti psykologian opiskelija joka oli hällä harjoittelussa, mutta kuitenkin olen vastaanotolla tullut istuneeksi. 
Minulla on todettu lievä masennus (/ jopa keskilievään taittuva, mielessäni on käynyt tasan yksi itsetuhoinen ajatus tammikuussa -14, mutta se jos mikä oli diippiä shittiä, valehtelin lahjakkaasti kaikilla käynneilläni, mm. testeissä, ja pelkään vieläkin joitakin ajatuksiani), mutta virallista diagnoosia ei olla tehty sen vuoksi, että kesän alussa -14 lopetin psykologi käynnit. Uskon että lopulta olisimme saaneet jotain tulostakin ilmi. Kuitenkin koin käynnit turhiksi, ne eivät tuntuneet auttavan niin paljoa kuin oman asenteen puoliväkinäinen muuttaminen omasta tahdostani, joten lopetin "hoidon" yhdellä tekstiviestillä. Nyt ehkä lievästi kaduttaa. 

Jo aivan ensimmäisellä kerralla, kun istuin penkilläni pää painuksissa itkien omaa pahaa oloani, psykologi kysyi olisinko kiinnostunut lääkityksestä.
Muistan ihmetelleeni kysymystä, mutta tyrmäsin ehdotuksen välittömästi laakereilleen. Olen aikalailla (itseasiassa aika paljon) kaikenlaista lääkitystä vastaan jo periaatteistani, en suostu syömään pillereitä kuin vain aidossa pahassa olossani/ hengen hädässä. Buranaa en siis päänsärkyyni syö aivan helposti, viimeistään silloin kun tuntuu siltä, että pää halkeaa millä sekunnilla hyvänsä. Summassaan koetan sanoa, että aika helposti niitä lääkkeitä tosissaan laitetaan jakoon. Aivan liian helposti.

Tietysti, uskon että psykologi on jo ammattivalintansa pohjalta halukas auttamaan muita ihmisiä, mutta on myös heitäkin jotka haluavat päästä mahdollisimman vähällä tai vähillä kuluilla. Omalla kohdallani minua jututtanut psykologi on varsin pätevä ja potilas ystävällinen tapaus, kunhan taisi tulla vain kysyneeksi asiaa. En tuntenut mitään pakkoa tai painostusta lääkitykseen. Näitä tarvitaan lisää.

17.01.2015 00.56
022649140_r
Viestejä: 4317
Hyvinkää
Malkolm kirjoitti:
Nykyisen turapeutin kanssa olen jutellut pitkät pätkät ravinnosta, kahvista, sokerista ja liikkumisesta. Uskon, että terve keho on terveen pään perusta!

Nimenomaan, terveys koostuu sosiaalisesta, psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista! :)

18.01.2015 22.16
022635664_r
Viestejä: 364
Piikkiö

Anteeksi tähän väliin tuleminen :D

Tuli tässä mieleen että olen viiltänyt itseäni 3 vuotta, ja tiedostan että terveystarkastus on tulossa eikä arpeni ole hävinneet. Tai siis ne on tommosia pysyviä enempi.  Tuli mieleen et kuinka kauan jaksan viel piiotella? Eihän mulla oo edes itsemurha ajatuksiakaan enään vaan oon päässy itse skarppaamalla ylös.

Paljonkin ylös, oon aika vakaalla pohjalla nyt.

Mä en odottais sitä innolla et ihmiset sais tietää. Hohhoi, mulla onjo sossut yms ollu tossa monisen vuotta.

Et tarviinko mä silti apua, vaikka viiltelen itseäni ?

Sori tämmönen tähän väliin.. :p Toivotaan ettei huomenna oo terveystarkastusta!

Ylpeä saksanpaimenkoiran omistaja!
18.01.2015 22.36
022610926_r
Viestejä: 256
Pori

Kyllä minusta viilteleminen kertoo jonkinlaisesta pahasta olosta. Toisaalta, siihen voi kyllä jäädä aika pahasti koukkuun ja siitä voi olla vaikeaa luopua vaikka olo olisikin jo parempi. Toisaalta itse en ainakaan koskaan ole kokenut tarvetta viillellä silloin kun on mennyt paremmin. Kyllä silti minun mielestäni olisi hyvä saada apua siihen että lopettaisit viiltelyn, mistä se sitten ikinä johtuukaan.
 

18.01.2015 22.46
022635664_r
Viestejä: 364
Piikkiö

Ok..

Kiitos vastauksestasi.

Kumpa sais apua sillein ettei ketään sais tietää.. :/ 

Tuntuis vaan tosi oudolt et tämmönen "terve" nuori tarvis mtn apua :D 

Ylpeä saksanpaimenkoiran omistaja!
18.01.2015 23.32

Jos se viiltely on jo mennyttä (en nyt ihan saanut viestistäsi selvää, että onko kyse vain vanhoista arvista), niin miksi tarvitsee piilotella? Se on ollutta ja mennyttä ja paremman elämänlaadun saat hyväksymällä arpesi kuin piilottelemalla niitä lopun ikääsi, koska katoamaanhaan ne ei koskaan tule. Ei sillä ole oikeastaan mitään merkitystä, kuka saa tietää, jos se on ohi jo. 

Jos ne taas on uusia arpia, niin on ehkä paraskin, että joku saa tietää, niin se mahdollistaa avun ja tuen tuosta tavasta poispääsyyn. 

"One part brave, three parts fool" -Brom, Eragon
19.01.2015 09.51
022446022_r
Viestejä: 640

Balle. En tiedä koko tilannettasi, mutta ymmärsin, että tunnet olevasi terve ja viiltelet, vai? Onko sinulla muita "oireita," kuten univaikeuksia, syömisongelmaa, kontrollointia, ahdistusta, vetäydytkö omiin oloihisi yms.?

Onko sinun helppo kohdata vaikeita tilanteita, kuten riitelyt tai suru, viha? Millaisissa tilanteissa viiltelet? Mitä teet ennen viiltelyä?

Tiedätkö itse, miksi viiltelet? Saatko sillä kontrollia tunteista/kehostasi/tilanteesta? Oletko riippuvainen viiltelystä?

Tuossa on jotain kysymyksiä, joihin voit itseksesi vastata, ei ole pakko tänne laittaa. Suosittelen lukemaan Katja Myllyviidan kirjan Vapaaksi viiltelystä.

19.01.2015 16.08
Malkolm kirjoitti:
Puhutaanko teille ravinnon, unen ja liikkumisen tarpeellisuudesta?

Puhutaan. Itselläni on diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö ja oireet ovat varsinkin (hypo)maniavaiheessa todella rajut, niin tuo unen laatu ja määrä korostuu tosi vahvasti koko ajan myös silloin, kun (hypo)manian oireita ei ole.

Syön kohtuullisen terveellisesti, mutta koska en nyt ole viimeisimmän masennuskauden aikana tuntenut oikeastaan lainkaan nälkää enkä kylläisyyttä, annoskoot ovat llian isoja. Toisaalta sitten taas saatan helposti unohtaa syödä ja olen mennyt ja tehnyt koko päivän vain aamulla juodun mehulasillisen voimalla. Olen myös laihtunut siitä huolimatta, että silloin kun syön, syön kuin hevonen, enkä (omasta mielestäni) liiku paljon yhtään.

Koira/koirat nyt toki vaativat joka päivä ulkoilua, jonka vuoksi minullakin tulee liikuttua ja käveltyä oikeasti reippaasti niin, että tulee hiki. En vain itse koe sitä sillä tavalla liikunnaksi, koska se on pakollinen (mutta mukava, eli ei ole siitä kiinni että en haluaisi sitä tehdä) juttu, jota ei vaan voi jättää välistä. Ja siksi se ehkä tuntuukin itsestä niin hassulta, että laihdun vaikka syön ainakin välillä enemmän kuin pitäisi.

Masennuskausina (joka nytkin on menossa) toisaalta koirien liikuttamisen lisäksi muu "ylimääräinen" liikunta ei onnistu. En kykene sitoutumaan siihen, että kävisin esimerkiksi joka viikko salilla tai lenkillä ilman koiria, sillä olen koko ajan ahdistunut (mutta sen kestää, kun siihen on tottunut ja tietää, että se ei kotonaollessa nouse pahaksi eikä myöskään silloin, jos/kun lenkittää koiria) ja jos joudun menemään muiden ihmisten sekaan ahtaaseen tilaan liikkumaan, se ahdistus nousee niin pahaksi, että joudun lähtemään kesken kaiken pois, koska fyysiset oireet ovat niin voimakkaat hengenahdistuksesta lähtien.

Jos oman tilanteeni saisi tasaantumaan niin, että mielialat eivät vaihtelisi ääripäiden kesken (mania / vaikea masennus), pystyisin panostamaan ruokailuun, liikuntaan ja siihen "omaan aikaan" ja sitoutumaan asioihin eri tavalla. Tällä hetkellä tilanne vain ei ole yhtään tasainen, vaan se pomppii keinulaudan päästä toiseen.

Lääkehoitoa on melkeinpä pakko käyttää, vaikka tämänhetkinen tilanne on se, että nykyinen lääkeaine/-annos ei auta ja viikon kuuriksi määrätty nukahtamislääkekin on tehoton (pyrkimys siis saada tämä tilanne tosiaan normalisoitua, sillä tällä hetkellä nukun ihan muutamia tunteja yössä ja vaikka mieli haluaisi tehdä vaikka ja mitä, niin kroppa hannaa vastaan oireilemalla fyysisesti unenpuutteesta johtuen). Minulla, onneksi, on kuitenkin hoitokontakti paikalliselle mielenterveyspuolelle, vaikka se onkin pelkkää keskustelua sairaanhoitajien kanssa. Kunnon terapiaan ei minulla tällä hetkellä ole vointini vuoksi mahdollisuuksia, sillä vaikka sitoutua terapiaan voisinkin, niin en silti kykenisi kestämään sen herättämiä tuntemuksia, ajatuksia ja oloja.

Joten ensisijainen tavoite on, että henkinen vointini saataisiin siihen kuosiin, että kykenisin aloittamaan terapian. Ja tällä hetkellä siihen tarvitaan lääkehoitoa, voi olla että huonolla tuurilla tarvitaan koko loppuelämäni ajan, ainakin siinä tapauksessa että oireet eivät lievenny iän myötä, vaan pysyvät edelleen yhtä vahvoina ja rajuina kuin nyt.

Kun aurinko nousee on pakko liikkua.
19.01.2015 16.50
022635664_r
Viestejä: 364
Piikkiö

Kyllä mulla on unen kanssa ongelmia, ja joskus syömisen. Harvoin, olen enempi vähän kookkaampi. Ja kyllä pyrin vetäytymään vähän omiin oloihin koska en nauti liiallisesta ihmismäärästä.

Kyllä viilteen normaalisti montaa kertaa viikossa tai vähintään kerran. Vanhempia nuo nyt. Yli viikon.

En koe kamalaa vaikeutta kokea tilanteita joissa käsitellään MUIDEN asioita. Mutta omat on vähän .. Vaikeampia.

Uskon että saan kontrollin itseeni jollain tasolla siihen.

Ylpeä saksanpaimenkoiran omistaja!
26.01.2015 21.16
022446022_r
Viestejä: 640

Mie piilottelin arpia vain teininä... Aikuisena en ole jaksanut edes viiltoja piilotella, koska ajattelin, että mitä väliä. Se tuntu niin arkiselta puuhalta, että esim. iltapalalla saatto hieman käristää kättä hellaan jne. Huomasin monesti ajattelevani, että jatkan tuota aina, koska se vähintää ahdistusta ja tuo keveämmän olon.

Vaikka kaikkialla kuljin rantuisten käsien kanssa (mm. uimahallissa ihan normaalisti vierailin jos haavat oli jo umpeutuneet) ja ei melkein ikinä kukaan niistä mitään sanonut. En kiellä, etteikö ois hieman itsetietoinen ollut niistä, mutta ne on niin osa minua, etten edes jaksa piilottaa.

No, nythän se ei ole enää arkista touhua, kun yritän pysyä kuivilla :D Huhtikuussa tulee vuosi WOAH! Uskomatonta kyl. Olen luvannut itselleni, että saan mennä vuosipäivänä kahvilaan syömään suklaakakkua ja juomaan cappucinon!

Miksi arpia pitää piilotella? Tai siis miksi piilotatte? Hävettääkö ne?

26.01.2015 21.37

En ole koskaan ennen piilotellut mutta nyt tekisi kyllä mieli. Aloitettiin tyttären kanssa vauvojen tanssijumppajoku, ja siinä tuleekin kuumempi kuin kuvittelin. Tähän asti olen mennyt pitkähihaisilla mutta tahti kuulemma kiihtyy seuraavilla kerroilla. Kaikki muut on t-paidoilla. Jotenkin vain tulee sellainen olo, että pitävätköhän minua 1) hulluna 2) huonona äitinä. Lopettamisesta on hmm... 4 tai 5 vuotta... Mutta mihinkäs tuollaiset sentinkin paksut katoaisivat.

"If we understand that horses can't separate the way they feel from the way they act, then we can start to see that unwanted behavior isn't bad behavior at all."
26.01.2015 23.07

Jos olisin viillellyt niin varmaan peittelisin, onhan ne arvet vähän ikävän ja jopa nolonkin näköisiä. Mutta eri asia kuuluuko se muille ja tarviiko ulkopuolisten mielipiteistä välittää. Jokainen päättäköön.

Lääkeasia mua paljon mietityttää enkä varmaan ikinä opi suhtautumaan lääkkeisiin aivan neutraalisti. Aina mulla tulee olemaan hieman kieltävä mielipide. Esimerkiksi masennus ei ole aivokemiallinen sairaus ja toi serotoniinihomma on vaan yks teoria, jota ei ole pystytty todistamaan. Ei siis ole mitään takeita että toi serotoniinitaso aivoissa liittyy yksiselitteisesti masennukseen. Lääkkeitä tuputetaan helposti myös traumaperäisissä keisseissä, joihin auttais parhaiten terapia, mut ilmeisesti se ei ole riittävän kehittynyttä että sitä voitaisiin tarjota. Lääkkeet on helppo ratkaisu.

Ei oo myöskään harvinaista toi että potilas käy hakemassa apoteekista lääkkeet ja jättää syömättä. 

Vanhuspuolella tohon ylilääkitsemiseen törmää jokapäiväisessä työssä, useita kertoja päivässä saa kuulla että "näinkö paljon lääkkeitä, ei ole totta", tms. Sit tosiaan lääkkeitä käytetään rinnakkain, yhden lääkkeen haittavaikutuksia korjataan toisella yms, yms. 

Ihmiset on aika sinisilmäisiä. En mä täysin lääkkeitä tuomitse mut liian vähän mietitään vaihtoehtoisia hoitoja. Toki esim. skitsofrenia-asiakkaat on sellaisia joiden toivookin ottavan lääkkeensä. Mutta sekin on tutkittu ja selkeästi diagnosoitava mielenterveyshäiriö, joka lääkkeillä saadaan tasapainoon. 

Mutta sitten on näitä ns. päällekkäisiä diagnooseja, kun ei löydy sopivaa. En mä aina käsitä enkä haluakaan. Ihmiset ajautuvat yhä kauemmas ihmisistä.

27.01.2015 00.32
022446022_r
Viestejä: 640

Neyaca, ymmärrän pointtisi hyvin :( Ne muistuttaa siitä ajasta, jota ei halua muistaa... Mulla taas ne muistuttaa tavallaan taistelusta, jonka voitin ja elän edelleen. Millaista tatskaa ajattelit päälle? Jokin ööh, arpiin "liittyvä" tai siis siihen, että elämä jatkuu? :D

Pilkku, no pakko myöntää, että jos olisin saanut sen alakoulu sijaisuuden, niin en olisi kaikkein pieninten kanssa ollut lyhythihaisessa. Heidän ei tarvitse vielä nähdä tuota puolta elämästä, kun ei ole vielä kapasiteettiä ymmärtää sellaista.

Ja onhan se kurja, että jotkut ajattelee, että "jos tuo on valmis tekemään itselleen noin, niin mitähän se muille tekee." Mutta se kertoo vain omasta sisäisestä olosta, eikä liity väkivaltaisuuteen suoraan... Paitsi itseään kohti siis. 

27.01.2015 10.55
022610926_r
Viestejä: 256
Pori

Mäkin olen miettinyt tatskaa arpien päälle mutta siinäkin on oma haasteensa että kehtaa sinne liikkeeseen mennä ja antaa jonkun tulla niin lähelle niitä tarkastelemaan. Itseäni ainakin muutenkin mietityttää liikaa muiden mielipiteet minusta, joten tottakai pohdin myös mitä he ajattelevat arvistani. Että voi kun tuo on ollut tollanen surkea angsti teini ja niin edelleen... Myös esim. pikkuveljien kyselyt niistä ahdistaa, miten voi 9 ja 10 vuotiaille selittää sellaisen asian? :/

27.01.2015 11.00
022706418_r
Viestejä: 3090
Jyväskylä

Tatuointiliikkeen arkea on että ihmiset tulevat peittelemään kehon jälkiä, eivät he siellä kysele tai sen enempää mieti millainen ihmisen elämä on ollut ja miksi on noin käynyt. Jotkut tatuoitsijat ihan erikoistuvat arpia peittävien kuvien tekemiseen ja moensti myös ihan tapaturmissa tulleita jälkiä peitellään.
Ei siis sen suhteen ainakaan kannata miettiä liikaa asiaa.

In life the firmest friend, the first to welcome, foremost to defend -Lord Byron
27.01.2015 11.08
022610926_r
Viestejä: 256
Pori

Ei kannattaisikaan, mutta tapana nyt vaan on miettiä liikaa asioita. :D

27.01.2015 15.30
022708867_r
Viestejä: 3756
Helsinki

Siskolle antoi voimaa olla viiltelemättä kun peitti tatuoinnilla, ei pystynyt enää (siihen kohtaan, tietysti) tekemään mitään kun ei halua pilata hienoa ja kallista tatuointia :D 

 

http://minskipinski.blogspot.com/
27.01.2015 16.54
022252714_r
Viestejä: 540
Hämeenlinna

Itse olen ollu masentunut noin viitisen vuotta, ja lääkkeitä on tullu jonkun verran syötyä, mua on vaan alkanu epäilyttään, koska ei näistä oikeen mitään apua ole ollut ja kaikki mitä lääkkeistä oon lukenu pelottaa vähän. Esimerkiksi tämä  artikkeli mietityttää.

 Pelottaa mm. tämä "Masennuslääkkeistä eroon pääseminen ei ole helppoa." koska oon niin kauan noita kumminkin syönyt, että entä jos en pysty olemaan ilman? Ja jos tulee pahat vierotusoireet jne. Ja myös tämä "Luulisi, että jos lääkkeet olisivat tehokkaita, ihmiset paranisivat niillä. Kun masennuslääkkeet tulivat markkinoille, osa tutkijoista oli sitä mieltä, että ne altistavat masennuksen uusiutumiselle ja masennus muuttuu krooniseksi" että entä jos mun masennus on muuttunu krooniseksi? Jos en pystykkään parantumaan?

 Melkein kaikissa masennuslääkkeissä lukee sivuvaikutuksissa että saattaa aiheuttaa masennusta ja itsetuhoisuutta.SSRI- lääkkeistä en ainakaan oo kuullut mitään hyvää, onneks niistä pääsin eroon. Monet lääkkeet on myös semmosia että tulee vaan tosi koomanen ja väsynyt olo, ja ei tunne mitään, se on jo vähän pelottavaa, mutta emmä sit tiiä, jos oon vaan tosi vainoharhanen. 

Muokattu viimeksi: 27.01.15 16.55
27.01.2015 17.03

Iltalehden artikkelit nyt on... iltalehden artikkeleita. Suoraan sanottuna hiukan höpöhöpöä, vaikka tutkimuksiin tai jonkun muun sanomuksiin viitattaisiinkin. Tarkoitus on suurennella ja värittää asioita jotta niillä olisi viihdearvoa ja ne kuohuttaisivat ihmisiä hyvässä tai pahassa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun Iltis riehuu jollain asialla useamman artikkelin verran ja sitten kun käy esimerkiksi lukemassa tutkimukset joihin he viittaavat, asia onkin ihan toisin...

Mutta riippuu ihan lääkkeen ja ihmisen tyypistä. Satavarmaksi sitä ei koskaan voi sanoa, etteikö lääkkeeseen jäisi koukkuun. Mitään varmaa kaavaa kun annosteluun ja vaikutukseen ei ole, ihmisiä on niin erilaisia. Kokisin kumminkin tärkeäksi että ennen lääkkeistä eroamista olisi suhteellisen terveelliset elämäntavat. Ts. liikkuisi reippaasti parikin tuntia päivässä, söisi rennosti mutta terveellisesti, nukkuisi riittävästi, tapaisi ihmisiä kullekin sopivan määrän jne. Että olo olisi edes kohtuuhyvä. Ilman edellämainittuja lähtökohdat on kyllä tosi huonot. Nuo kyllä ihan selvästi tukee lääkkeettömyyteen siirtymistä. 

27.01.2015 17.09
022706418_r
Viestejä: 3090
Jyväskylä

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/23/laakemuna-ja-masennuskana

Toinen tapa, jolla lääkkeet muuttavat masennuspotilasta, on farmakologinen. Kanadalaisen McMaster-yliopiston apulaisprofessori Paul Andrews kollegoineen julkaisi vuonna 2011 tutkimuksen, jonka mukaan masennuslääkkeistä on potilaille enemmän haittaa kuin hyötyä.

Masennuslääkkeet nostavat serotoniinin ja noradrenaliinin määrän aivoissa epänormaalille tasolle. Aivot pyrkivät sopeutumaan tähän vähentämällä reseptoreiden määrää. Kun lääke lopetetaan, serotoniinin määrä putoaa ja ihmisen masennusoireet palaavat. Mitä tehokkaammin lääke vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin, sitä rajumpi on romahdus.

Andrewsin tutkimus antoi myös viitteitä siitä, että mitä kauemmin lääkitystä oli jatkettu, sitä todennäköisempää oli masennuksen uusiutuminen. Löydös ei ollut tilastollisesti merkittävä. Euroopan lääkevirasto ja Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja Erkki Isometsä pitävät Andrewsin tutkimusta metodologisesti heikkona.

In life the firmest friend, the first to welcome, foremost to defend -Lord Byron
27.01.2015 17.11
022252714_r
Viestejä: 540
Hämeenlinna

Puolimieli, joo tuo iltalehti on kyllä vähän kyseenalanen tämmösissä asioissa mutta koska olen sen verran vainoharhanen, niin kaikki tommoset aiheuttaa vähän paniikkia..


 Mulla tosin on suht. terveelliset elämätavat, ainakin nyt tällä hetkellä, alotin just pari viikkoa sitten taas koulun, ja oon jopa pystynyt käymään täällä, mutta mun pointti tässä koulujutussa oli, että se tekee elämään enemmän sitä rytmiä ja säännöllisyyttä, ettei vaan makaa kotona, kun ei muutakaan tekemistä ole. Mä vaan kärsin tosi voimakkaasta ahdistuksesta, ja senkin takia mietityttää uskallanko lopettaa lääkkeet, vai onko tää lääkkeiden takia näin paha, en tiiä, mulla on ollut tää niin kauan kuin muistan ja rajottaa aika paljon elämää, ehkä tää menee ohi kun kasvan vähän. Tosin varmaankin olis viisaampi puhua tästä mielummin lääkärin kanssa kuin petsien keskustelupalstoilla lol.

Jeri, Aika mielenkiintoinen tuokin artikkeli, pistää aina kaikki tuommoiset mietityttämään, että uskaltaako enää noihin masennuslääkkeisiin luottaa, mun lääkäri on aina kyllä sanonut että kyllä niitä olis hyvä syödä, ainakin hoidon lisäksi, mutta oon aina vähän vierastanu tätä lääkkeiden syötiä.

Muokattu viimeksi: 27.01.15 17.17
27.01.2015 17.46

Noh. Lääkkeiden syönti on jees jos se on ehdottomasti väliaikaista ja tilanne oikeasti niin paha että ilman ei pärjää. Mutta lääkefirmat osaavat tehdä melkoista bisnestä tämän asian kanssa, ihan kuten rokotteidenkin. Rahaa nekin haluavat tahkota. Lääkärit taasen haluavat päästä helpolla.

Ideaalitilannehan olisi että pääasiallisena hoitona olisi terapiaa/toiminnallista tekemistä ja lääkkeet vain ääritilanteissa...

27.01.2015 20.17
022647808_r
Viestejä: 792
Kannus

Mullekin on poleilla kyllä aina sanottu että niitä ois hyvä syödä terapian ohella. Ensiks luulin että niistä oli jotakin apua, ja voi hyvin olla että oikeasti olikin, muttei enää. Joko annostus on nyt sitten liian pieni tai jotakin muuta, en tiedä, mutta mä päätin nyt lopettaa niiden syömisen. Vajaan vuoden oon siis Seronilia syönyt. Jos lääkkeistä ois kuitenkin ihan selkeästi apua ja tilanne ois muuten todella paha, niin henkilökohtaisesti jatkaisin kyllä syömistä.

Never underestimate a woman with an australian shepherd
28.01.2015 11.45
022573456_r
Viestejä: 1251
Sastamala, Vammala

Lääkityksen hyödyt tulevat varmasti parhaiten esiin vakavien mt-ongelmien kohdalla, kuten esmes psykoosi tai skitsofrenia. Ja kaikkiin mt-ongelmiin ei lääkityskään auta, ainoastaan terapia (tyyliin "lievemmät" dissosiaatiohäiriöt, fobiat...). Tai kai kaikkiin joku lääke "ahdistuksen ja masennuksen lieventäjänä" voidaan määrätä, mutta se onko siitä enempi hyötyä vai haittaa niiiiin...

Ette te opi että te ette opi.
28.01.2015 12.16
022446022_r
Viestejä: 640

Miusta lääkkeen tarkoitus masennuksessa tms. mielenterveysongelmassa on auttaa pois sieltä kuopasta, että pystyy käsittelemään niitä asioita, jotka aiheuttaa masennuksen. Mutta kaikki ei lääkkeitä siihen tarvitse :)

28.01.2015 12.24
022573456_r
Viestejä: 1251
Sastamala, Vammala
Malkolm kirjoitti:

Miusta lääkkeen tarkoitus masennuksessa tms. mielenterveysongelmassa on auttaa pois sieltä kuopasta, että pystyy käsittelemään niitä asioita, jotka aiheuttaa masennuksen. Mutta kaikki ei lääkkeitä siihen tarvitse :)



Plus että sen pitäisi imo olla sellainen hyvin lyhytaikainen ratkaisu, että se pahin vaihe menee ohi ja pääsee hyvin terapiaan kiinni - ei mikään vuosia jatkuva lääkekierre jossa aina vaihdetaan tujumpaan kun kappas se aiempi ei "parantanutkaan". :b
Ette te opi että te ette opi.
28.01.2015 16.17
022446022_r
Viestejä: 640
Kaski kirjoitti:
Malkolm kirjoitti:

Miusta lääkkeen tarkoitus masennuksessa tms. mielenterveysongelmassa on auttaa pois sieltä kuopasta, että pystyy käsittelemään niitä asioita, jotka aiheuttaa masennuksen. Mutta kaikki ei lääkkeitä siihen tarvitse :)



Plus että sen pitäisi imo olla sellainen hyvin lyhytaikainen ratkaisu, että se pahin vaihe menee ohi ja pääsee hyvin terapiaan kiinni - ei mikään vuosia jatkuva lääkekierre jossa aina vaihdetaan tujumpaan kun kappas se aiempi ei "parantanutkaan". :b

Juuri noin! 

--

Tiedättekö tyyppejä, jotka sairastavat serotoniinin puutetta? Mie tiedän yhden miehen (siskon ex-avomiehen faija). Se ei koskaan tuu paranee ja joutuu syömään lääkkeitä aina. Mitenhän sellainen vaikuttaa päähän pitkän ajan kuluessa... Rappeutuukohan aivot siitä lääkkeiden ja masennuksen takia?

Tyyppi nääs vaikutta aika... ööh, jumittavalta. On yli 60-vuotias.

 

28.01.2015 17.01

Sekin, että mikä on lääkkeiden aiheuttamaa ja mikä ihmisestä itsestään lähtöisin...mutta milläpä todistat.

 "Olen alkanut leimautua, vaikka minua eivät lääkkeet kiinnostaneet alun perin ollenkaan, vaan masennuksen toimiva hoito." - Erkki Isometsä

Tää on niiin harmittavaa. Ihminen joka suhtautuu työhönsä antaumuksella ja ajattelee hoidettavien parasta, saa vaan lokaa niskaan. Toisinajattelija on helppo hiljentää, vaikka olisi oikeassa.

Muokattu viimeksi: 28.01.15 18.21
28.01.2015 19.16
000109364_r
Viestejä: 1255

Itselleni määrättiin serotoniinia sosiaalisten tilanteiden pelkoon/ahdistukseen, tällä hetkellä 100mg päiväannoksia. Mitään muuta lääkitystä en ole saanut ainakaan toistaiseksi (vaikka yhtälailla kärsin suht vaikeasta masennuksesta ja paniikkihäiriöstä).

Psykologikäyntejä minulla on noin kerran kuussa, että eipä tästä nyt ihan hirveästi ole apua. :P

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti