Koiranpentu kesäloman alussa (Koirat > Pennut)

07.11.2015 20.02
Avatar_female
Viestejä: 9

Mitä mieltä ootte, kannattaako pentua ottaa kesäloman alussa? Monet on sitä mieltä, että ei pitäisi, sillä muuten pennun on hankalampi oppia yksin olemiseen ja arkirytmiin kun loma päättyy. Äiti nyt kuitenkin on sitä mieltä, että koira otettaisiin meille loman alussa, jotta opetan sen sisäsiistiksi ennen kuin sen pitää olla tunteja yksin. Lomahan mulla kestää sen n. 2kk kun koulussa olen, mutta kyllähän sitä pentua voi lomallakin jo opettaa olemaan yksin. Edetä hitaasti, että ensimmäisinä päivinä/viikkona minuutteja ja siitä sitten aina lisää, kunnes loman loppuessa ja koulun ja töiden alkaessa pentu osaisi olla sen 5-7h yksin. Voihan sitä vielä katsoa, jos pentu olisi mahdollista ottaa myöhemmin kesällä, että aikaa ei olisi niin paljon.

07.11.2015 20.39
022478348_r
Viestejä: 4350
Muurame

Ei ole olemassa montaakaan rotua jossa pentu noin vain otetaan. Usein pentu varataan jo kauan ennen astuttamista eikä sen tulemisen ajankohtaan voi millään tavoin vaikuttaa. Ei siis kannata uhrata ajankohdalle liikaa ajatuksia. Pentu tulee sitten kun se tulee ja sillä sipuli.

Joissakin roduissa tarjontaa on enemmän, mutta niissäkin roduissa kannattaa satsata ennemmin laatuun ja elinkelpoisuuteen.  Hyvää kannattaa odotella vähän pidempään.

07.11.2015 21.12
Avatar_female
Viestejä: 9

Kiitos vastauksesta, olet ihan oikeassa. Pitääpä yrittää vielä keskustella äidin kanssa asiasta. Eihän me sitä koiraa välttämättä edes vielä ensi kesäksi/vuodeksi osteta, katsellaan miltä tilanne sitten näyttää :-)

08.11.2015 00.30

Eipä sillä pennun ajan kohdalla koska tulee ole mielestäni mitään merkistystä. Enemmän laittaisin painoarvon sinne kasvattajan, yhdistelmän ja rodun valintaan jotka ovat paljon mmerkitykseellisempiä asioita. Onnea teille kasvattajan etsintään! 

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti