Pentulaatikon kuulumisia (kasvattajat) - Sivu 124 (Koirat > Pennut)

10.12.2015 21.36
Meela kirjoitti:
Hei tuli nyt Sirpin viestistä mieleen sellainen kysymys, että oletko (/onko muut) seropikasvattajana joutunut tekemään kuinka paljon kompromisseja vaatimustesi suhteen esim urosten kohdalla? Varmasti markkinat sekarotuisiin pentueisiin kovilla kriteereillä (olen ymmärtänyt että sulla kriteereitä on esim terveyden suhteen) on aika suppeat. Tuntuu usein ettei itse meinaa löytää edes jättimäisestä omasta rodusta sopivia sulhoja nimittäin :D


En ole onneksi joutunut tekemään kamalasti kompromisseja, mutta toisaalta en ole tehnyt kamalasti pentueitakaan ja minulla on ollut/on pitkään aikaa valita urosta kun niitä pentueita tulee niin harvoin.
Alan kuitenkin jo hyvissä ajoin katselemaan. Esim. 2017 keväällä pennut tekevälle koiralle katselen sulhasta jo nyt. Tämä siksi, että hyviä on vähän ja silloin kun semmoisen hyvän luulee löytävänsä, siitä paljastuukin "viimemetreillä" jotain "paskea", joka ei sovi minun juttuihin tai siihen yhdistelmään, tai tiedän että siitä huonosta paljastuneesta jutusta tulee haittaa yhdistelmän lopputuloksessa.

Oikeastaan voisin sanoa niin että teen kompromisseja vain kunhan ne ei vaikuta olennaisesti haluttuun lopputulokseen. Jokaisessa yhdistelmässä tiedän kuitenkin minkälaisia pentuja suunnilleen haluan sieltä ja sen mukaan valitsen urokset, arvioituani nartun ominaisuuksia ja sitä mitä uroksella pitäisi olla että pentuihin tulisi todennäköisimmin asioita X määrän Y verran. Tiedän myös mitä en halua, joten sen mukaan jätän valitsematta jotain.

Kaikkein ärsyttävintä uroksen etsimisessä on se etsiminen. Jalostuspalstoja ei voi käyttää ja jos ilmoittaa nettiin, kaikenmaailman turjakekoiraihmiset tarjoaa eläimiään ja jotkut on vain uteliaita yhdistelmän suhteen ja tarjoaa mielikuvituskoiriaan yhdistelmän lisätietojen toivossa...
Näin ollen vaihtoehtoja ei kamalasti jää; joko ostat urokset itse (sitäkin harrastettu eikä näitä käytetty koska eivät täyttäneet kriteereitä), tai kyselet sitten puskaradion kautta ihmisiltä. Niin, ja kun sitten kyselet niitä uroksia, saat siitä paskan maineen ja kakkea niskaan. Ja sitten jos joku lupaakin urostaan astutukseen ja siitä selviääkin ikäviä asioita jonka takia jätän sen käyttämättä, tulee kakkea niskaan kun omistaja loukkaantuu. Jos olisi rotukoiria, tämmöistä ongelmaa ei varmaankaan olisi (tai no, jälkimmäinen voisi olla)... :D

Ja edellä mainituista syistä ja siitä että suomesta on hankala löytää seropikriteereihin soveltuvia koiria joita vielä saisi jalostukseenkin, kyselen nyt ulkomailta. 2017 yhdistelmän urosta mietitään juuri parhaillaan saksasta.

Urosasian lisäksi kiintoisaa on myös se seropipentujen hinnoista rutiseminen. Moni unohtaa että tämänlainen seropikasvatteleminen koirahankintoineen, tuontikuluineen, reissuineen sun muineen maksaa saman verran kuin rotukoirakasvatus, mutta pentuetuotot jää reilusti alle puoleen rotukoiran pentujen hinnoista, kun kasvattini maksavat sen 450e. Tämä on nyt viimeaikoina ollut mielessä varsinkin nyt kun tämä yhdistelmä minkä teen on ollut todella kallis ja työläs toteuttaa. Ihmiset vaatii myös seropiyhdistelmiltä hirveästi mutta mitään ne ei saisi maksaa koska ne on seropeja.

 

EDIT// Typoja korjattu

Muokattu viimeksi: 10.12.15 21.50
10.12.2015 21.42
022686361_r
Viestejä: 711
Kuopio
Meela kirjoitti:
Hei tuli nyt Sirpin viestistä mieleen sellainen kysymys, että oletko (/onko muut) seropikasvattajana joutunut tekemään kuinka paljon kompromisseja vaatimustesi suhteen esim urosten kohdalla? Varmasti markkinat sekarotuisiin pentueisiin kovilla kriteereillä (olen ymmärtänyt että sulla kriteereitä on esim terveyden suhteen) on aika suppeat. Tuntuu usein ettei itse meinaa löytää edes jättimäisestä omasta rodusta sopivia sulhoja nimittäin :D

Minun mielestä tiettyyn rajaan saakka voi ja täytyykin joustaa ja tehdä valintoja. On vaikea asettaa ybertarkkoja kriteereitä eikä niin pitäis tehdäkään, koska kokonaisuushan se on mikä lopulta ratkaisee. Vaan miten paljon voi joustaa ilman että yhdistelmästä tulee ei-toteuttamisen arvoinen, niin sen määrittää jokanen itte.

Kyllä minä ainaki koen että sopivan uroksen löytäminen sekarotuista pentuetta varten on haastavaa, kun kriteereitä uroksen suhteen on paljon. Oon ettiny sopivaa urosta ties kuinka kauan (taisin aloittaa aktiivisen etsinnän joskus parikolme vuotta sitten?) ja tarkemman syynin jälkeen oon joutunu hylkäämään muutaman aiemmin tosi sopivan oloisen.

Varmaan suurin uroksia poissulkeva tekijä on se että omistajat eivät halua lainata urostaan periaatesyistä sekarotuista pentuetta varten. Toinen iso syy on varmasti se että omistajat eivät löydä toisiaan eli etsintäkanavat ovat liian suppeat. Minullahan ei ole kokemusta rotukoirien kasvattamisesta, joten mietin että kuinka paljon jalostusuroslistoista on apua uroksen etsinnässä? Vai löytyykö uros helpommin kun vaan pitää silmät auki tapahtumissa ja kun kuuntelee puskaradiota?

Minä oon löytäny (taas) sopivan oloisen uroksen jota käyn tammikuussa katsomassa, ja nyt alkaa olla viimeset hetket käsillä jos meinasin joskus jatkaa kasvatusta. Ei auta ku toivoa että onnistaa, ja jos ei onnista niin sitten ei onnista. Ei se maailma tähän kaadu ja mieluummin ei pentuja ollenkaan kuin huonoja pentuja, minkä pitäs olla aina itestäänselvyys.

Muokattu viimeksi: 10.12.15 22.04
Paimenlauma.blogspot.fi
11.12.2015 15.44
Caramel kirjoitti:
Meela kirjoitti:
Hei tuli nyt Sirpin viestistä mieleen sellainen kysymys, että oletko (/onko muut) seropikasvattajana joutunut tekemään kuinka paljon kompromisseja vaatimustesi suhteen esim urosten kohdalla? Varmasti markkinat sekarotuisiin pentueisiin kovilla kriteereillä (olen ymmärtänyt että sulla kriteereitä on esim terveyden suhteen) on aika suppeat. Tuntuu usein ettei itse meinaa löytää edes jättimäisestä omasta rodusta sopivia sulhoja nimittäin :D

Minullahan ei ole kokemusta rotukoirien kasvattamisesta, joten mietin että kuinka paljon jalostusuroslistoista on apua uroksen etsinnässä? Vai löytyykö uros helpommin kun vaan pitää silmät auki tapahtumissa ja kun kuuntelee puskaradiota?

 



Rotukoiria on ehken helpompi löytää, ainakin omassa rodussa on usempi kattava tietokanta mukaanlukien oman rotuyhdistyksen kanta sekä koiranet, plus ulkomailla useampia tietokantoja joiden avulla on helppo katsella uroksia. Varsinaisia jalostusuros listoja ei ole, mutta jos löytyy mieluista ja jaksaa kaivella, saa tietoonsa aika helposti omistajan ja koirasta voi kysyä lisätietoja. 

Minä oon ihan kiitollinen siitä, ettei koiranomistajat ihan tuosta vaan uroksiaan anna, rahankiilto silmissä. Uroksen omistajalla on ihan yhtä paljon vastuuta kun nartunkin omistajalla, kasvattamisen ja jalostuksen suhteen. Uroskoiran omistajalla helposti vain tämä vastuu aina unohtuu....

11.12.2015 16.08
022664237_r
Viestejä: 766
Helsinki
Renja kirjoitti:

Uroksen omistajalla on ihan yhtä paljon vastuuta kun nartunkin omistajalla, kasvattamisen ja jalostuksen suhteen. Uroskoiran omistajalla helposti vain tämä vastuu aina unohtuu....



Tämä. Mä oon aina ihmetellyt että miks tää ei tunnu olevan itsestäänselvyys kaikille..
11.12.2015 16.11
000039615_r
Viestejä: 7022

Mä olen huomannut saman. Uroksia vaan lainataan ilman mitään ajatusta. Mun mielestä myös uroksen omistajan mielestä, yhdistelmän pitää olla toteuttamisen arvoisen. Kuten jokaisen kasvattajan jokaisen yhdistelmän pitäisi olla sellainen, että siitä tahtoo jättää pennun kotiin. Sama uroksen omistajan, yhdistelmästä johon urostaan lainaan, pitäisi olla sellainen mistä haluaa itselleen pennun kotiin.

11.12.2015 23.38
022686361_r
Viestejä: 711
Kuopio

Jep, Tori.fi-sivustoa tarvii kauankaan selata ku alkaa oksennus nousta kurkkuun astutukseen etsitään/tarjotaan ilmotuksista. Kirjotin muuten vuosi sitten lyhyesti blogiin uroksen omistajan vastuusta. Ehottomasti pitäs enemmän tuoda asiaa esille.

Voi niitä urosehdotuksia, jos menee julkasemaan astutukseen etsitään -ilmotuksen... Huhhoh. Säästin arkistoon muutaman kammottavimman saapuneen viestin. Ykski tarjos rotukoiraansa, muttei ollut valmis kertomaan siitä mitään terveystuloksia, ei virallista nimeä... Riittäähä näitä.

Paimenlauma.blogspot.fi
11.12.2015 23.43

Jo vain. Aika usein netin ja FBn palstoilla tunnutaan tarjoavan ihan ihmekoiria ja jos laitat sinne ilmoituksen johon kirjaat jotain kriteereitä, sinulle tarjotaan silti ihan outoja eläimiä, jotka ei täytä tyyliin yhtäkään kriteeriä. Hyvänä esimerkkinä tuohon minun FBn varauroskyselyyn tulleet 10v pystäri-sakemanni urokset...

Toisaalta, minulla on ollut Sirpistä astutusilmoitukset netissä kun etsin sille sopivaa narttua saadakseni jälkeläisen. Kaikkea ihmeellistä tarjottiin, mitään en ottanut vastaan ja silti nettikansa veti johtopäätöksen että kun se ilmoitus on siellä netissä, se koira on 100% varmuudella tarjolla ihan kelle vaan kuka kysyy... Geez. :D

31.12.2015 15.51

No, niin. Tänään lähti sijoitusnarttu takaisin koteensa ja uros omistajiensa matkaan. Uuden vuoden jälkeen ne lähtee Suomesta takaisin kotimaahansa, astutus onnistui juuri oikeaan aikaan!

Nyt on suuresti helpottunut olo kun tämä stressi tärppien oikeasta ajankohdasta ja siitä onnistuuko astutukset on vihdoinkin ohi. Jäämme jännän äärelle odottelemaan mitä tuleman pitää, ja toivomaan parasta!

01.01.2016 23.35
022664377_r
Viestejä: 471
Kuopio

En tiiä kuuluuko tämä tänne, mutta olisi kysyttävää hyppymaksusta. Kuulin nimittäin tämmöisen väitteen, että maksu menee sille henkilölle joka hoitaa astutuksen, eli ei automaattisesti uroksen omistajalle. Pitääkö paikkaansa?

Itse olen aina elänyt siinä uskossa, että maksu nimenomaan kuuluu uroksen omistajalle, vaikka tämä ei olisikaan astutuksessa varsinaisesti läsnä. Kuulostaa ainakin minusta epäreilulta, jos esim. nartun omistaja vaatisi itse saada hoitaa astutuksen välttääkseen hyppymaksun jos sellainen on rodussa tapana maksaa.

http://villikettu.blogspot.fi
02.01.2016 02.24
022682281_r
Viestejä: 1931
Joensuu

Kyllä täytyy olla ihan höpönlöpöä tuo sinun kuulemasi. Tottakai astutusmaksu kuuluu uroksen _omistajalle_, ei haltijalle tai astuttajalle. En käsitä, että missä maailmassa se menisi jollekkin muulle kun omistajalle. Eihän sellaisessa ole päätä eikä häntää. Tietysti voidaan sopia, että joku osa astutusmaksusta menee sille joka astutuksen suorittaa, mikäli hän haluaa jotakin vaivan palkkaa siitä, kun katsoo koirien lisääntymistä...

02.01.2016 09.43
019556705_r
Viestejä: 635
Kouvola

Sopimuksenhan voi tehä just sellasen kun ite tahtoo ja se kaikille osapuolille sopii.

Yleensä se on kyllä niin että uroksen omistaja saa hyppyrahan ja astutusrahan.

Reiluahan se ois maksaa ns "vaivan palkkaa" myös sille kolmannelle osapuolelle joka sen astuksen hoitaa, summanhan saa ite päättä se joko kelpaa tai ei.

02.01.2016 12.02
022664377_r
Viestejä: 471
Kuopio

Joo, no näin itekin oon aatellu. Kuulin tuon väitteen kuitenkin kasvattajan suusta, joka on kasvattanut koiria pitkään niin oli pakko varmistaa oonko ihan hakoteillä omien käsityksieni suhteen.

Omassa rodussa (beagle) ei hyppymaksua tavallisesti oteta ollenkaan, niin ihan uusi juttu itselle käytännössä.

http://villikettu.blogspot.fi
02.01.2016 12.36
019556705_r
Viestejä: 635
Kouvola

Mä oon tehnt niin että maksan (tai otan) hyppymaksua esim. 150e  ja sitten vielä astutusmaksun (otan tai annan) kun pennut on syntyneet ja ovat tietyn ikäsiä.

Vaikka esim näin. koko hoito pennun hinta 850e

Joka jaetaan näin.

Hyppymaksu 150e (sisältää niin monta hyppykertaa kun sovitaan vähintään kuitenkin kaksi).

ja loput 700e maksetaan kun pennut on esim 2 viikkoa vanhoja.

On ollut sellanenkin sopimus kuin

Hyppyraha 150e (onnistuneen astumisen yhteydessä)

350e pentujen ollessa 2 viikkoa vanhoja

ja lopu 350e pentujen ollessa luovusikäsiä. (esim eka pentu myyty)

On ollut myös sellanen sopimus että yksi pentu. Eli raha ei vaihtanut omistajaa, vain pentu luovutusikäsenä.

02.01.2016 15.22
022664377_r
Viestejä: 471
Kuopio

Meillä on astutusmaksuna ollut käytössä 10% pentueen myyntihinnasta, joka maksetaan uroksen omistajalle sitten kun pennut on luovutettu uusiin koteihin. Mielestäni tosi selkeä ja reilu käytäntö kaikille osapuolille.

http://villikettu.blogspot.fi
02.01.2016 16.22
022676192_r
Viestejä: 758
Oulu

Uroksen omistajalle menee hyppymaksu, ellei ole toisin sovittu. Kaikissa roduissa ei edes koko hyppymaksua ole, ja ihan ite uroksen omistaja päättää ottaako sellaista vai ei. Hyppymaksuhan on periaatteessa vaan uroksen omistajan "vaivanpalkka", tuli pentuja tai ei. Joka astutuksessa on kuitenkin uroksellakin niitä riskejä mitä voi tapahtua.
Eli jos annat vaikka urostasi astutukseen, saat vähintään sen hyppymaksun vaivanpalkaksi vaikka narttu jäisikin tyhjäksi. Jos joku muu (kuin nartun omistaja) kuskaa tai hoitaa koko homman niin kyllä se on nartun omistajan joka maksaa sille kilometrikorvaukset yms. jos sellasia pyytää.

02.01.2016 19.36
022478348_r
Viestejä: 4350
Muurame

Minun kaikissa roduissani on hyppymaksu plus joku sovittu summa per elävänä syntynyt pentu. Kymmenen päivän ikäisistä pennuista laskettuna.

Nyt kun urosten jälkeläismääriä on kiristetty, niin huomaa että joissakin roduissa eteenkin keskinkertaisemmalle nartulle on jo vaikeata löytää urosta. Varsinkin jos etsitään jo vähän jälkeläisnäyttöjä antanutta urosta. Esimerkiksi karjakoirilla kanta ei kestä kahta tai äärimmillään kolmea pentuetta per uros. Kun tietää että uroksella on vain ne pari mahdollisuutta lisääntyä, miettii todella tarkkaan millaisen nartun kanssa ne tahtoo käyttää.

02.01.2016 21.37

Omassa rodussa on uroksen omistajalle korvattu yhden pennun hinta, tai sitten pentu. Meiltä on aika moni halunnut juurikin sen pennun, koska yhdistelmä on miellyttänyt ja näin hyödyttänyt molempien osapuolien harrastuksia.

03.01.2016 17.22
020788755_r
Viestejä: 106
Orimattila

Itse olen maksanut tietyn summan hyppymaksua astutuksesta.

Jos tulee 1-3 pentua, niin oli tietty summa/pentu. Sitten jos tulee 4 tai enempi, niin korvasin yhden pennun hinnan.

Kuten huomaa, niin ei ole yhtä tapaa.

http://kennelasterismos.webs.com
03.01.2016 18.14
019556705_r
Viestejä: 635
Kouvola

Meillä tuli joskus vain 3 pentua(kääpiörotu) ja siinä toimittiin niin että hyppymaksu oli 150 ja jokaisesta pennusta maksettiin x summa myös. summa jäi kuitenkin hieman pienemmäksi kuin yhden pennun hinta.

15.01.2016 23.29
022683928_r
Viestejä: 87
Lahti

Oletteko mitanneet nartun vyötärönympäryksiä? Mistä kohdasta mittaatte ja milloin on alkanut näkymään kasvua jos narttu on ollut tiine?

Ganon on kuin ajatukseni. Välillä harhailee yhtä kauas.
16.01.2016 19.06
000056670_r
Viestejä: 1181

Meillä mitattiin sijotushelttiä kasvattajan "käskystä". Kasvua ei tullut juuri mitään vyötärölle, pentuja tuli kaks. Loppuvaiheessahan niitä mittoja alkaa vasta konkreettisesti tulla jos on pentuja tullakseen.

16.01.2016 20.07
022449990_r
Viestejä: 50
Iitti

Minun juuri tiineenä olevalle Wicsille alkoi pientä pyöristymistä tulla vko 3 ja ultran aikaan 28vrk oli jo pieni pömppömaha. Tänään kävin sitä sijoituskodissa katsomassa ja 39vrk maha on valtava. Ultrassa näkyi vähintään 5, todennäköisesti enemmän, joten saa nähdä millainen mudilauma tuolta helmikuun alkupuolella ilmestyy.

Subrélla tuli maha näkyviin noin vko5 ja sitten kasvoikin aika vauhdilla. 6pentua sieltä tuli.

Eniten seuraan senttien sijaan nisiä, ne alkavat punertamaan selkeästi siinä vko3-4 ja kasvavat vähän. Meillä tuppaa valeraskauskin tuomaan vyötärölle muutaman sentin.

http://mudiseci.blogspot.fi/
27.01.2016 22.37
022447747_r
Viestejä: 188
Meillä ei leidille sitten ikinä päästy haavailemaan toisesta pentueesta
Haantaustan'kennel
28.01.2016 08.42
019556705_r
Viestejä: 635
Kouvola
Leidi kirjoitti:
Meillä ei leidille sitten ikinä päästy haavailemaan toisesta pentueesta


No kuis se silleen, tuliko kohtutulehdus vai mikä? Meillä jäi kans narttu tyhjäksi, tammikuussa ois ollu la. mut kun joulukuussa ultrattiin niin tyhjää näytti :( kyllä harmitti tolkuttomasti, mutta ei nyt enään harmita. Aikansa kutakin, ja tueehan noita juoksuja.
28.01.2016 10.18
022692941_r
Viestejä: 515
Somero

^ Koira katosi emänsä kanssa 17.6.2015 jäljettömiin. :/ 
 

Muokattu viimeksi: 28.01.16 10.19
28.01.2016 12.38
019556705_r
Viestejä: 635
Kouvola

No voi että  kyl nyt on typerä olo kun en ees tajunnut katsoa tuota profiilia. ;(

Kehtaakos sitä udella että miten ja mistä katosi? miten ihmeessä kaksi koiraa häviää jäljettömiin samaan aíkaan? varastettu?

28.01.2016 14.32
022692941_r
Viestejä: 515
Somero

Oli haettu tarhasta sisälle, ilmeisesti ulko-ovi sulkeutunut huonosti. Avautui ja koirat pääsivät keskenään pihalle. Jostain syystä aina keskenään päästyään painavat täysiä pois pihasta ja etenivät usein pitkiäkin matkoja kahdestaan yli 20km. Vakkaripaikat ovat yleensä olleet kuitenkin alta 3km päässä. Ne reissullaan menevät ovista sisälle tai asettuvat jonkun pihaan "taloksi" kuin tietäen että ne kyllä noudetaan... Yleensä palanneet kuitenkin puolessa päivässä ovelle.
Vakkaripaikoille soiteltiin kun ei kuulunut kotiin ja sanoivat ettei koirista ole näkynyt vilaustakaan. Seuraava päivänä tehtiin katoamisilmo. 
Toisella jopa pannassa yhteystiedot, molemmilla heijastavat vermeet
Juhannusrannassa sitten juteltiin asiasta, koko kylä oli paikalla eikä yksikään ollut koirista nähnyt tai kuulunut mitään. 
Näköhavaintoja on tuli alkuaikoina paljon mutta usein olivat aivan muita koiria. Eipä niistä sen kummemmin sitten ole sen jälkeen kuulunut... Molemmilla kuitenkin niskassa sirut, jos jonnekin löytöeläintalon kaltaiseen päätyisivät.

28.01.2016 14.59
019556705_r
Viestejä: 635
Kouvola

No oho oisko joku kuitenkin ottanut omaksi.

28.01.2016 23.10
Onkohan Vilan juoksut nyt jo tulossa..? Yks uros on ilmaissut suuren kiinnostuksen Vilaa kohtaan, lenkeillä voi pissata 5-7 kertaa, lenkillä hajut kiinnostaa paljon (normaalisti ei juur ollenkaan), karvanlähtö on tooosi runsasta, se nuolee itteään ja nisät on jollain tavalla erilaiset. Joo ihan selvät juoksujen lähestymisen oireet, mutta kun ne oli viimeks vaan 4kk sitten. Ennen normi väli on ollu noin 7kk... Meniskö noi tuntomerkit johonkin muuhun?
vilanrennotriennot.blogspot.fi
29.01.2016 06.32
019556705_r
Viestejä: 635
Kouvola

Juoksu tulee, mutta se voi kestää vielä sen reilu kk ennen kun vuoto alkaa, tai sit se alkaa jo ihan kohta.

Olipas tyhjentävä vastaus :)

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti