Miten saada vanhemmat suostumaan lemmikin ostoon? (Yleinen keskustelu > Lemmikkiä hankkimassa)

06.09.2009 20.17
020090720_r
Viestejä: 42
Sodankylä

Onko teillä siis ikinä ollut mitään ongelmaa saada vanhemmat suostumaan lemmikin ostoon? Kun meillä vähän on, ja olisi kiva tietää miten te muut olette saaneet lemmikin jos tuota ongelmaa on ollut. :)

06.09.2009 20.21

Mulla ei ole ikinä ollut tuota ongelmaa, lukuun ottamatta että en saa viljakäärmettä, koska iskä pelkää käärmeitä. ;) eikä toisen pelolle voi mitään.

Ekaksi pitää kysyä miksi vanhempasi eivät hyväksy kyseistä lemmikkiä?

Sitten vaihtaa vanhempien luulot faktoiksi.

öö, ja ihan yleinen keskustelu asiallisesti voi auttaa, en nyt osaa muuta sanoa, ja vielä parempaa olisi, jos saisit vanhempasi näkemään livenä sen eläimen lajin, minkä haluat, se voi auttaa aika ratkaisevasti, kun hhyö huomaavat, että ei se nii kamala ole mitä ovat kuulleet tms...

06.09.2009 20.24
Mikä eläin olisi sitten haaveissa? Jos vanhempasi sanovat jyrkästi "Ei", siihen on oltava jokin syy.
06.09.2009 20.27
020090720_r
Viestejä: 42
Sodankylä
Kun siskoni kanssa haluaisimme kaksi tai kolme (tai tietenkin enemmänkin jos mahdollista) undulaattia, ja isämmekin haluaisi, mutta äiti. Se ei vain suostu. Meille se kyllä antaisi joitain akaattikotiloita, tai muita matelijoita yms. joista sen ei tarvitsisi huolehtia, mutta mitään karvaista tai mitään jolla on jotain höyheniä, karvaa yms, se ei suostu antamaan. Itse voisimme jopa undulaatit, tavarat ja ruuat ostaa mutta se ei vain suostu, vaikka monta vuotta ollaan haluttu edes 2 undulaattia. Koirankin saimme 6 vuoden kinuamisen jälkeen. :S
06.09.2009 20.30
No eikö kannattaisi odottaa siihen asti, kun itsenäistyt? Siis kun on oma kämppä ja silleen... minusta koirassakin on jo tarpeeksi hoitamista.
06.09.2009 20.32

Leeko neuvoikin hyvin, eli voisit kysellä äitiltäsi, miksi on niin jyrkästi sitä vastaan? Kerrot hänelle, että voisit maksaa siskosi kanssa kaikki undulaattien aiheuttamat kulut kahdestaan. Teidän tulee myös luvata, että todellakin pidätte niistä huolta koko niiden elämänkaaren ajan. Entä, jos äiti pelkää, että hankitte hetken mielijohteesta?

Jos kuitenkin olette halunneet jo monta vuotta, niin luulisi hänen ymmärtävän, että olette valmiita ottamaan vastuun undulaateista.
Meillä ainakin on aina tepsinyt se, että lupaan, ettei äidin tarvitse olla eläinteni kanssa missään tekemisissä, sillä hoidan kaiken itse. Alusta loppuun koko eläimen elämän ajan.

Kannattaa myös kertoa mukavia faktoja undulaateista, ja näyttää erilaisia kuvia hienoista värimuodoista yms. Se yleensä pehmittää edes hieman.

Onnea yritykselle! : )

06.09.2009 20.34

Meillä ainakin on aina tepsinyt se, että lupaan, ettei äidin tarvitse olla eläinteni kanssa missään tekemisissä, sillä hoidan kaiken itse. Alusta loppuun koko eläimen elämän ajan.

Meilläkin tuo on ollut yleisin valttikortti lemmikin hankintaam! ^-^

06.09.2009 20.37
Santtu, oletko koskaan pettänyt äitisi luottamusta vaikkapa Santun hoidossa? Voi olla, että jokin tuollainen seikka on taustalla kytemässä.
06.09.2009 20.37
020090720_r
Viestejä: 42
Sodankylä

Kiitos vinkeistä :D Joo tosiaankin, ensimmäisen kerran kaksoissiskoni halusi undulaattia joskus noin 9 vuotiaana. Ja siitä noin vuoden päästä kiinnostuin niistä itsekkin ja siitä lähtien olemme niitä halunneet.

Aina se kuitenkin sanoo että "No onhan se sulosia ja söpöjä.." ja näin, mutta jotenkin se vaan ei anna :o

Yritän kuitenkinn :D Niinkuin melkeinpä joka päivä.

06.09.2009 20.38
Santtu kirjoitti:

Kiitos vinkeistä :D Joo tosiaankin, ensimmäisen kerran kaksoissiskoni halusi undulaattia joskus noin 9 vuotiaana. Ja siitä noin vuoden päästä kiinnostuin niistä itsekkin ja siitä lähtien olemme niitä halunneet.

Aina se kuitenkin sanoo että "No onhan se sulosia ja söpöjä.." ja näin, mutta jotenkin se vaan ei anna :o

Yritän kuitenkinn :D Niinkuin melkeinpä joka päivä.

Voin sanoa että liika "rankutus" ei ainakaan paranna asiaa.... :s
06.09.2009 20.41
020090720_r
Viestejä: 42
Sodankylä
No joo, tuo "niinkuin melkeinpä joka päivä" oli ehkä vähän liioiteltua, mutta kuitenkin. (:
06.09.2009 20.44
Noh, saathan sinä ne undulaatit viimeistään silloin kun muutat omillesi, mutta jos todella haluat ne ennen sitä, voisit pitää muutaman kuukauden tauon "kinuamisesta" ja sitten kokeilla uudestaan uusilla menetelmillä. Voi olla, että äitisi on jo tuolloin muuttanut mielensä. Voisit sillä välin lukea niistä lisää ja pyytää äitiäsi sen jälkeen vaikkapa kyselemään niiden hoidosta jotakin, jolloin voit todistaa, että osaisit hoitaa niitä mainiosti! : )
06.09.2009 20.45
020090720_r
Viestejä: 42
Sodankylä
Leeko kirjoitti:

Meillä ainakin on aina tepsinyt se, että lupaan, ettei äidin tarvitse olla eläinteni kanssa missään tekemisissä, sillä hoidan kaiken itse. Alusta loppuun koko eläimen elämän ajan.

Meilläkin tuo on ollut yleisin valttikortti lemmikin hankintaam! ^-^

Esimerkiksi niissä Akaattikotiloissa yms. Äiti sen uskoikin, ilman että sanottiin sitö sille, mutta eipä tuosta ole vielä sanonut. Sitäkin kyllä aiotaan sanoa sille. :D

06.09.2009 20.48
020090720_r
Viestejä: 42
Sodankylä
Khepri, kiitos taas ideoista :D Mutta itseasiassa ollaan nyt "tällä kaudella" vasta noin pari viikkoa sitten alettu sitä uudestaan kysymään ja aina vähän kerrallaan, ja sitä ennen oli vähän taukoa siitä hommasta kun se ei suostunut, varmaankin noin 2-3 kuukautta. (:
06.09.2009 20.49
Aa, selvä. : )
12.09.2009 12.59
Avatar_female
Viestejä: 877

Joskus ku olin pienempi (alle 10v) oisin saanu synttäri lahjaks akvaarion mut sitte se akva mikä hankittiin vuoti, ja sitten käytiin kattelemassa eläinkaupoista erilaisia eläimiä, päädyttiin karoliinananolis liskoihin, niitä tuli sitten yks Pate, sit vierähti vähän aikaa tuli Vilma, ja siit hetki ni hankittiinn Veera :D sit meil oliki kolme liskoa siinä akvaariossa mikä vuoti ;D

Oisko ollu 5 vuotta niitten liskojen kuolemien jälkee sain päähänpiston et haluun taas uuden liskon ja aloin lukemaan tietoja erilajeista :) Pogon sain sillein ku ekaks sanoin äitille ja iskälle et haluaisin hankkia taas niitä karoliinananolis liskoja mitä meil ennenki oli, mut sit ne sano et nehä elää niin vähän aikaa ja sano et hanki joku muu laji :D sit pyörittelin niitä lajeja monta kuukautta, ihastuin aavikkoiguaaneihin ja perhosagamiin :) mutta sit kävin kerra yhessä matelijakaupassa noitte kans ja vanhemmat ihastu parta-agamiin :O sitten päätinki partiksen ja maksoin terran rakennustarvikkeet, liskon, ruuat ja kaiken :) Faijan kanssa sit rakennettii terra ja ite sisustin sen viel omilla rahoilla.

12.09.2009 13.40
No on mul ollu ongelmii jokaisen lemmmikin suhteen! :D Aina jompakumpa vanhemmista on ollu vastaa, kaneissa äiti, koirassa(santtu) äiti, hamsterissa iskä, liskossa molemmat.. hamsterin ja kotiloitten tulosta iskä ei ees tienny paitsi sitte hakupäivänä:D sen takii se ei oikee tykänny. Nyt seuraavaks haluaisin kissan, kesäkuus v. 2010. Nyt äiti on todellaki vastaa, iskäki on sillee, mut sen kans pystyy keskustelemaa aiheest, esim iskä on sanon et rotukissa kannattaa ja sen pitää olla pitkäkarvanen. (: Joskus viel hankin pari kanii, mut sit vast ku oon aikuinen.
13.09.2009 10.11
021242734_r
Viestejä: 231
Espoo

Mä oon kans kinunnu 2 undulaattia, oon tarjoutunu maksaa ne jne mut ei siitä oikeen tullu mitään ku äiti vihaa kaikkii lintuja. Mutsiis mun kamu sai kanin sillee et se puhu niist kokoaja ja laitto koneen täytee jtn "miten hoidat kaniasit?" powerpointteja yms.

Mut omaa kokemusta mul ei oo vaikka toivoisinki.

Mustaan voi hukkua, mutta mustat ei huku
13.09.2009 10.40
Avatar_female
Viestejä: 656

Mun mielestäni yks lemmikki riittää lapsille ainakin alkuun pitkäksi aikaa.

Sitten jos ja kun aikuiset huomaa että laps todella hoitaa ja huolehtii lemmikinstään niin vois alkaa kauniisti jutteleen seuraavasta.

Mutta kun lapset kasvaa nuoriksi ja koulu on tärkee ja kaverit on tärkeitä ja jossain vaiheessa tulee se poikakaveri niin mitäs sitten tapahtuu esim. koiralle jos kaverin kanssa onkin paljo kivempi lähteä leffaan kun ulkoiluttaan koiraa JOKA IKINEN ILTA!

Jossain vaiheessa lapsen lemmikki melko varmaan jää vanhempien hoidettavaksi. Meillä tytär hoti ihan hurjan hienosti ekan koiramme...mutta hän harrasti myös ratsastamista ja kävi koulua ja siitä lukioon ja joutui lukemaan paljon ja kavereitakin oli niin kyllähän se koira lopulta oli meidän koira, vaikka tytär ulkoilutti ja koulutti sitä aina kun ehti.

Yöllä hän jakoi aamulehteä monta vuotta Sirun ja Leevin kanssa, päivät opiskeli aina insinööriksi asti ja siinä sivussa sitten hän vielä vielä koulutti koiria - En vieläkään tajua että missä ihmeen välissä hän kaikki ehti tehdä, nukkuakin piti ja väkisinkin vanhat rakkaat kaverit jäi ja vaihtui koiraihmisiin.

Nyt kaverit on lähes kokonaan itsekin koiraihmisiä, ei ole aikaa muulle. Nyt hällä on hyvä vaki-työpaikka ja hyvä ammatti ja aikaa kyllä vapaa-aikana touhuta koirien kanssa. Enää ei tarvi syödä opiskelijaboksissa makaroonia ja tonnikalaa.Kyllä se opiskeluaika oli yhtä kaaosta ja vaati myös vanhempien panoksen.

Ottakaa huomioon elämäntilanteenne muutos varsinkin pitkäikäistä lemmikkiä valitessa. Jos nyt ootte pikku-tyttöjä joilla on vaan koulu ja sen jälkeen aikaa olla lemmikin kanssa niin viiden vuoden kuluttua teillä voi olla koulu+työ+poikakaveri ja vaikka oma lapsi.... Mihin se koira sitten joutuu jos vanhempanne eivät sitä missään tapauksessa halua.

Noiden kaikkien juttujen kanssa koiran hoitaminen ilman vanhempien apua on lähes mahdotonta.

Muokattu viimeksi: 13.09.09 10.43
16.09.2009 09.39
022639294_r
Viestejä: 3704
Säkylä
Undulaateilla ei varmaan ole sama, mutta vie äitisi katsomaan suloisia poikasia/pentuja, meille tuli 2 koiraa ja kaikki kanit kun vein katsomaan niitä
16.09.2009 12.21
022600386_r
Viestejä: 3163
Lahti

^ Minusta on aika riskialtista mennä tuollaisella tyylillä ostamaan lemmikkejä, kun sitten ostamisten syyksi tulee se, että 'ne on niin söpöjä'. Lemmikin ostoa tulisi harkita koko perheen voimin ja päätös mielellään tehdä ENNEN katsomaan lähtemistä, koska siinä on se vaara liian äkkinäisiin/vääriin päätöksiin.

En sano, että aina tällainen johtaisi ikävään lopputulokseen, mutta taitaa suurin osa eläinten heräteostoksista kohdata melkoisia ongelmia myöhemmin kun siihen eläimeen tottuu, eikä se olekaan enää niin hurjan söpö. Että en suosittele yllä mainittua tapaa. Vastuun kantamisen vakuuttaminen ja osoitus on paras tapa lähteä liikkeelle. Pitää keskustella rauhassa (ei kinuta ja vinkua jatkuvasti), perustella miksi sen lemmikkinsä haluaa, miten sen tulee hoitamaan jne. Jos tosin äiti/isi ei linnuista, käärmeistä tai jyrsijöistä tykkää muuten, niin voi olla hurjan vaikeaa suostutella muuttamaan mielensä.

16.09.2009 17.58
020456738_r
Viestejä: 230
Raisio

Mä oon aina pienestä saakka halunnu koiran, mut en oo vieläkään saanu. Äiti kyl tykkää tooosi paljon koirista,mut isäpuoli ei. Ja sit isäpuoli sanoo, et "meil on jo ihan liikaa niit lemmikkeij" vaiks meil on vast kaks -.-

Mikä neuvoks, miten saisin puhuttuu ne "ympäri", tää ei oo mikään mikään hetken mielijohde !

WazzUP ?
16.09.2009 18.02
020908024_r
Viestejä: 1434
Rovaniemi

Kun siskoni kanssa haluaisimme kaksi tai kolme (tai tietenkin enemmänkin jos mahdollista) undulaattia,

Unduja kannattaa ottaa aluksi kaksi, ainakin aloittelijan!! Ja unduja AINA parillinen määrä, ei siis kolmea...

22.09.2009 17.00
021151412_r
Viestejä: 151
Kaarina

Se on totta, että jos jotain eläintä TODELLA haluaa ja tietää sen olevan mahdollista, että eläimelle saadaan hyvät olot, sekä pitoon ei olisi ongelmia, niin sen todella voi saadakkin. Siihen ei riitä viikon mielijohteet, vaan pitää todella panostaa ja hankkia tulevasta lemmikistä tietoa.

Meilläkin (minulla ja kaksois-siskolla) kesti yli vuoden ennekuin saimme kanit ja sen vuoden aikana kyllä tuli niitä katkoja, jolloin luovutti, mutta silti aina jompi kumpi aina jaksoi pitää kani jutun yllä ja niimpä tän vuoden Huhtikuusta, mun pitkän tauon jälkeen, innostuin taas ja eihän siinä kuin kaksi, kolme kuukautta mennyt kun vanhemmat suostui ja nyt täällä loikkiikin kaksi pitkä korvaa.. (:

Älä luovuta, jos todella juuri sen eläimen haluat! Mekin aloimme vähän vihjailla keräämällä mustikan varpuja, rakentamalla mökin ja kani esteitä, niin eihän noille sit oikeen jäännytkään vaihtoehtoja.. (; Mutta ainaisella vinkumisella ja vonkumisella ei saa mitään, mutta kun todella näyttää panostavansa kyseiseen eläimeen, voi tahtonsa saadakkin läpi. (:

Toivotan onnea kaikille eläimiä haluaville, toivottavasti saatte tahtonne joskus läpi! (:

11.10.2009 14.36
019916972_r
Viestejä: 12
Espoo

Kannattaa puhua vanhemmille paljon tietoa myös hyviä ja huonoja puolia siitä eläimestä, ite yritän saada koiraa oisko mitää muita vinkkejä?? Omistaako kukaan kääpiövillakoiraa, bichon frisetä tai labbista nii vois kertoo niist ihan minkä laisii ne on tavallisesti??Kun kirjoist saa vaa yleiset tiedot.

11.10.2009 14.51
000098574_r
Viestejä: 652

Itellä oli jo päätetty että toinen kani tulee vasta ensi keväänä, ja ihan mahdoton idea että tulis vielä tämän vuoden puolella.. Siinä jotenki yks päivä tuli semmonen fiilis että en kyllä ala oottamaan puolta vuotta, ja sitten muuton yhteydessä vielä ottamaan sitä kania. Niimpä alkoi kauhea suostuttelu.

Aluksi vastaus oli tietysti jyrkkä ei. Ihan mitä tahansa sanoin, että hoidan ite ja siivoan paremmin. Kuitenki tajusin että tuo siivous juttu ei tehoa, koska en todellakaan ole innokas siivooja, enkä pystyisi pitämään lupaustani. Aloin puhumaan Huukon kastroinnista, että vien sen leikkautettavaksi koska toinen pupu tulee, ostin toisen boxin, yms muuta mitä nyt tarvitaan kun tulee toinen kani. Siinä vaiheessa äiti alko jo tajuamaan, että olen todellakin ottamassa sitä toista kania tän vuoden puolella.. Parit riidatkin riideltiin; minä halusin toisen kanin edelleen mutta äiti ei. Noh, kun oltiin menossa sinne kastrointiin Huukon kanssa, niin äiti sano että viikkoon en saa puhua mitään siitä toisesta kanista, katotaan sitten sitä että miten Huukon luonne muuttuu, ja että jos menee rauhallisemmaksi yms, niin sit voijaan ehkä ottaakkin toinenkin jänö.

Leikkaus meni hyvin, enkä viikkoon puhunut mitään toisesta kanista. Viikon päästä, näytin äitille uusia kuvia, ja kerroin _asiallisesti_ & _rauhallisesti_ syitä minkä takia kannattis nyt ottaa kani (koska muuton keskellä olis vaikea ottaa kani, löyty sopiva poikue, hoidan itse kanini, eikä äitin tarvii edes koskea, ja muutan kuitenki puolen vuoden päästä jo pois). Puhuttiin siinä sitten vähän kaikkea, mutta vieläkään ei tullut suoranaista myöntymistä, mutta eikös hiljaisuus ole myöntymisen merkki? ;)

Päivien päästä puhuin nimestä, ja nimistä mitä suunnittelen tuolle kanille, ja toivoin että äiti myöntyisi. Ja niin, sitten äitikin innostui ehottelemaan nimiä, ja toden totta, lupa tuli!

Tällä tarinallani halusin vaan osoittaa, että ei se inttäminen ja tappeleminen mitään auta.. Asiallinen keskustelu on hyvästä, ja eikä kannata lupailla liikoja.

Muokattu viimeksi: 11.10.09 14.53
15.10.2009 16.43
Nyt muuten molemmat vanhemmat ovat suostuneet kissaan! :)
Minun pitää vain odottaa, että muutamme omakotitaloon eli kissa tulee silti ensi keväänä tai maalis-kesäkuussa.
18.10.2009 11.57
Jos vanhemmat ei haluu lemmikkiä nii luulis, et niillä on jokin syy. Aina kun perheeseen otetaan lemmikki vanhemmat ovat siitä viimmekädessä vastuussa. Ehkäpä vanhemmat ei halua vastuulleen eläintä....
Makkaralla on kaksi päätä, toinen pää ja tää. Kun toista päätä puraisee niin toinen vielä jää... jos jää
17.02.2010 15.29
021472570_r
Viestejä: 20
Klaukkala

Mä oon aina halunnu liskoa, ihan pikkytytöstä asti, Aina menin sisiliskojakin kolmosluokkalaisena kattelemaan takapihan puupinolle ja kerroin äitille innoissaan niistä. Äiti on aina ollu sitä vastaan, ei oikeen perusta matelijoista.

Vähän vanhempana (n. 11v) rupesin keräileen liskoista tietoa, mutta ei porukat suostunu millään, joten annoin olla. Kun olin 14-vuotas, äiti yhtenä iltana vaan kysy, että haluunko mä vielä sen liskon. Tuli aika yllärinä :D Osasyy varmaan oli se, että kaveri sai just käärmeen. Ja painavin syy se, että oon nyt kuitenki 15-vuotias ja osaan ottaa vastuun niskoilleni. Sitten vaan keräsin kaiken tiedon näistä veijareista ja sitte löyty sopiva kasvattajakin. Nyt on sitten kaks liskoa, toinen tuli viime viikolla, toinen viime syksynä. Molemmat hoidan ite, maksat _kaiken_ niihin liittyvän ja oon tosi innostunu sekä kiinnostunu herpeistä.

Ymmärrän jos vanhemmat ei halua alle mua nuoremmille lemmikkiä ostaa, siinä on kuitenki elävän olennon elämästä kyse ja rahaakin kuluu ihan mukavasti. Eikä joku 10-vuotas vaan voi tietää, jaksaako hoitaa jotain koiraa vielä kakskymppisenäkin. Ja kuitenkin vastuu on aina vanhemmilla, vaikka lemmikki oliskin lapsen oma.

Jos haluutte lemmikin, kerätkää niistä paljon tietoa ja kertokaa vanhemmillene lajista. Saattaa vuosikin mennä, mutta jos porukat näkee että sä oot vieläkin kiinnostunu, eiköhän ne pikkuhiljaa ala tottumaan ajatukseen, että kodissa majailis eläinkin.

Ja muistakaa, että eläimet vie tilaa. Suunnitelkaa minne söpöliinin sijoittaisitte ja miten estäisitte sen pääsyn paikkoihin, minne se ei saa mennä. Suunnitelkaa myös vähän aikataulua, että kerkeettekö te edes pitää huolta toisen elämästä.

Onnea uusien perheenjäsenten hankintaan :)

17.02.2010 16.37
000082489_r
Viestejä: 565

Tavallaan tyhmä kysymys. Jos vanhemmat eivät talouteen lemmikeitä halua (neuvotteluissa; "tänne ei lemmikkiä tule, PISTE.) , miksi kukaan edes yrittäisi suostutella heitä?

Täällä nousee yksi nolostunut käsi kuitenkin ylös Äitini on aina ollut kaikkia hiirieläimiä, mukaanlukien hamstereita vastaan. Vedoten siihen että joutuu pyytämään niitä kellareista ym. ja ne ovat kuulemma ällöttäviä ja haisevat. No, itse hamsteria halutessani päätin tehdä 'tempauksen', että kaupassa tuttumme kanssa kyselin että josko voitaisiin edes käydä katsomassa viereisessä eläinkaupassa millaisia ne talvikot olivat eikä siinä mikään "ei" auttanut, kun vieressä käveli 4vuotias pikkupoika, joka sekin alkoi inisemään että hänkin haluaa hamstereita nähdä ;D Sinne sitten mentiin, myyjä oli asiallinen ja hamsteri erittäin sosiaalinen. Äitimme rakastaa nykyään humsua ihan todella paljon ja rääytään varmaan kilpaa kun ukosta aika jättää.. Hiirien kanssa melkein sama juttu, mutta tein ihanasti ; sanoin että haluan roborovski-parin. :D Ja nyt olimme ihan kotona ja sanoin että ihan itse ostan omilla rahoillani & käydään edes katsomassa :D Mutta paikanpäällä unohdin hiiriterran yläpuolella olevat ujot roborovskit, kun hiiriterrasta kurkistikin isokorvainen, valkoinen, ruskealaikukas hiiruli & ihastelin sitä äidilleni niin pitkään, että kyseinen myyjä alkoi ihmettelemään ja äitini suostui :D

Nykyään äitini pitää lellikkinään Hessua (kyseinen hörökorva joka sieltä alunperin kurkisti♥) eikä siitä voisi millään luopua. Ihmeellisesti nämä mielipiteet muuttuvat kys. eläimen tullessa talouteen ..

Muokattu viimeksi: 17.02.10 16.38

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti