Miten saada vanhemmat suostumaan lemmikin ostoon? - Sivu 14 (Yleinen keskustelu > Lemmikkiä hankkimassa)

15.06.2013 12.02
022252235_r
Viestejä: 49
Lahti
Lilja kirjoitti:

Pakko sanoa, että kyllä se on silkkaa huijaamista kun vanhemmat sanoo että saat hommata koiran/kissan/kirahvin sitten kun muutat pois kotoa. Kuinka monella on oikeasti varaa ja aikaa pitää huolta aikaa vaativasta lemmikistä, kun on juuri muuttanut ekaan yksiöön omilleen ja kituuttaa suunnilleen opintotuella eteenpäin?



^ toi on muuten totta.
I'm not lost, I'm just finding my way in the world
15.06.2013 12.45
022707064_r
Viestejä: 640
Turku

Entäs sitten jos sen koiran on saanut teininä ja se pitäisi ottaa mukaan sinne omaan kämppään? Ihan yhtä paljon aikaa ja rahaa siihenkin menee, toki miinus koiran ostohinta jos vanhemmat olisi sen teinii-ikäisenä maksaneet, mutta jos sen koiran haluaa ennen omaan kämppään muuttoa viitsii kyllä säästellä vähän rahojakin etukäteen eikä olettaa kaapivansa kaikki rahat heti kerralla.

Jos ei sitä koiraa ennen ensimmäistä muuttoa ole on paljon helpompi arvioida omia resursseja ja päättää itse se ajankohta. Elämä on muutenkin valintoja täynnä ja sellaista se on kun joutuu maksamaan kaiken itse. Kyllä vaan mulle tuli eka koira puolisen vuotta sen jälkeen kun olin omilleni muuttanut, tosin silloinkin tein sen valinnan että lähdin töitä tekemään. Jotkut hankkii sen lemmikin tilalla taas vaikka auton.

“Success or failure are irrelevant. Do what makes you happy, and do it a little better every day. …and don’t forget to breath!”
15.06.2013 13.04
022496060_r
Viestejä: 3024

Minulla lähtee Netta mukaan, kun menen opiskelemaan, jos vain löydän kämpän johon koiran saa ottaa. Jos ei heti löydy, Netta voi kuulemma asua porukoilla siihen asti kunnes sellainen kämppä löytyy. :)

"Ja uskon et asiat tapahtuu ja sen huomaa kun jokin suuri eteen astuu."
15.06.2013 17.04
Lilja kirjoitti:

Pakko sanoa, että kyllä se on silkkaa huijaamista kun vanhemmat sanoo että saat hommata koiran/kissan/kirahvin sitten kun muutat pois kotoa. Kuinka monella on oikeasti varaa ja aikaa pitää huolta aikaa vaativasta lemmikistä, kun on juuri muuttanut ekaan yksiöön omilleen ja kituuttaa suunnilleen opintotuella eteenpäin? Ei sekään paljoa lohduta, vaikka töissä kävisi, koska silloin ei olisi sitä aikaa lemmikille.

Että kyllä tässä saa taas odotella, että oman koiran uskallan hankkia. En kestä ajatusta siitä, että pitäisi laskea jokainen sentti ja ehkä myös tyytyä halvempaan/huonompaan koiranruokaan tai muuta vastaavaa, koska ei ole varaa kalliinpaan.

Vähän ohi aiheen, mutta tosiaan, olen koko elämäni yrittänyt saada koiraa meille, mutta kuten huomaatte, tuloksia ei ole tullut. Olen pyytänyt koiraa kaikilla mahdollisilla keinoilla niin kauan kuin jaksan vain muistaa, liioittelematta. Nyt se on "myöhäistä", koska luultavasti muutan vuoden päästä pois kotoa.

No sehän siinä on, että jos koiran saat kotona ja kun muutat pois, niin sinunhan se pitää mukaan ottaa ja milläs sitä sitten elätät. Muuten vastuu jää vanhemmille, jotka ei itse edes tahtonut sitä. Ihan hyvä, että ihmiset hankkii sen koiran, kun on siihen oikeasti valmis, katsottuna myös monta vuotta eteenpäin koiran hankkimis tilanteesta. 
Pointsit ajatteleville vanhemmille.

If you want to make peace, you dont talk to your friends. You talk to your enemies. http://petloveandriot.blogspot.fi/
15.06.2013 17.22
022637008_r
Viestejä: 194
Lilja kirjoitti:

Pakko sanoa, että kyllä se on silkkaa huijaamista kun vanhemmat sanoo että saat hommata koiran/kissan/kirahvin sitten kun muutat pois kotoa. Kuinka monella on oikeasti varaa ja aikaa pitää huolta aikaa vaativasta lemmikistä, kun on juuri muuttanut ekaan yksiöön omilleen ja kituuttaa suunnilleen opintotuella eteenpäin? Ei sekään paljoa lohduta, vaikka töissä kävisi, koska silloin ei olisi sitä aikaa lemmikille.

Että kyllä tässä saa taas odotella, että oman koiran uskallan hankkia. En kestä ajatusta siitä, että pitäisi laskea jokainen sentti ja ehkä myös tyytyä halvempaan/huonompaan koiranruokaan tai muuta vastaavaa, koska ei ole varaa kalliinpaan.

Vähän ohi aiheen, mutta tosiaan, olen koko elämäni yrittänyt saada koiraa meille, mutta kuten huomaatte, tuloksia ei ole tullut. Olen pyytänyt koiraa kaikilla mahdollisilla keinoilla niin kauan kuin jaksan vain muistaa, liioittelematta. Nyt se on "myöhäistä", koska luultavasti muutan vuoden päästä pois kotoa.

Ei välttämättä. Useimmitenhan tässä maassa muutetaan omilleen toisen asteen opintojen jälkeen, siis vaille parikymppisenä. Moni saattaa vielä pitää välivuodenkin ennen opintojen jatkamista. Kotona asuessahan ei rahaa kulu ollenkaan samalla tavoin kuin omillaan. Kuitenkin kesätöihin on jo hyvinkin mahdollista päästä viimeistään siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ja saattaapa jotain lakkiais/valmistujaisrahojakin tulla. Mielestäni tuossa kohtaa on tuhannen taalan paikka säästää tulevaisuuden varalle, vaikka sitten siihen omaan koiraan. Itsekin tällä tavoin maksoin koirani, ja ostohinnan jälkeen on mukavasti säästössä vielä sen kuluihinkin.

29.06.2013 23.09
022073986_r
Viestejä: 135
Nyt ois sitte hiiren hankkimist. Jos lupaa ees tulee...
I'm Beautiful in my way, because god makes no mistakes. I'm on the right track baby i was born this way ;)
30.06.2013 11.04
022248218_r
Viestejä: 886
Raasepori

Ihana kuulla että täällä on ihmiset pitäneet koiria ja hyvin pärjänneet! :3

Omalla kohdalla vaan tuntuu siltä, ettei mulla kuitenkaan ole varaa. Säästän kyllä koko ajan ja lisää säästöjä on tiedossa, kun tosiaan kesätöitä teen, mutta tokkopa uskallan silti koiraa hankkia ekaan omaan asuntoon... Myönnän, että mulla on kamala pelko siitä, että entä jos ne rahat yhtäkkiä vaan loppuukin kesken, vaikka tiedän, että tosipaikan tullen vanhemmat auttaiskin. Nooo mutta sit kun lähden opiskelemaan, niin haen töitä samalla niin sais kartutettua säästöjä sit koiraa ajatellen...

Had a bad dream
30.06.2013 22.25
000097569_r
Viestejä: 109

Elikkä, mähän oon siis koko elämäni mitä muistan niin halunnu koiran. Kun vanhempani erosivat niin isäni löysi uuden tyttöystävän ja sillä on semmoi käppänä. Sitä sitte aina ku oon iskällä (jokatoinen viikonloppu ja lomilla pitempään) niin Oskua (se käppänä siis) hoitelen: vien lenkille, autan ruuan antamisessa/valmistamises, harjaan jos tarvii, sit oon myöski auttanu kun esim on leikattu kynnet ja trimmattu ja sitten oon monesti pessykkin sen jne jne. Mutta äiti ei nyt vaan suostu hankkimaan koiraa. Siis se kyl suostuu puhumaan ja kattoon kaikkii ilmotuksii ja kuvii jne mutta vastaus on aina joko ei tai sitten jotain epämääräistä. Sille aina välillä näytän uusii kuvii mitä oon löytäny ja sepitän aina kaiken uuen tiedon koirista ja mun lempparirodusta (kelpiestä). Meillä on enoni koira ollut monesti noin puol kuukautta hoidossa ja sitten tuttujeni koira ollu myöskin monesti hoidossa ja aina oon niitä lenkille vieny, ruoat antanu, harjannu jne. Oon monesti käyny kattoon näyttelyiskin ja oon äitille sanonu että aikoisin käyä näyttelyis sen koiran kaa ja sit tokoo ja agilityy mahollisuuksien mukaan. Oon nyt 13 v. Meen siis opiskelemaan lukioon/amikseen kolemn vuoden päästä. Siitäkään ei olis ongelmaa että se koira jäis tänne äitin hidettavaksi koska tiedän jo että menen Kannukselle opiskelemaan ja sinne saa ottaa koiran mukaan. En tiiä mitä voisin enää tehä kun ideat loppuu... :(

30.06.2013 23.47
Ajatelkaa joskus asiaa vanhempien näkökulmasta. Koiran vastuu on aina vanhemmalla. Ja 3 vuotta on pitkä aika jonka aikana mieli opiskelu paikasta saattaa muuttua, tai ei pääse mihin haluaa. Vanhemmat eivät tahallaan halua olla ilkeitä, mutta ehkä he eivät ole valmiita koiraan. Pentu aika ei oo ruusuilla tanssimista. Sotkua, vähä väliä lenkitystä, opettamista. Lisäksi koira sitoo ja rajoittaa ja kustannuksia tulee. Tai jos lapsi sairastuu tai perus teini- ikä jolloin se koira helposti jää ja tilalle tulee muuta. Ehkeivät vanhemmat halua ottaa riskiä että koira jota he eivät halunneet jäisi heidän kontoilleen. Lemmikin otto on aina koko perheen päätös, joten turha ruinata, ottakaa kun ootte aikuisia.
01.07.2013 00.07
022710853_r
Viestejä: 5203
Kannus

Meillä äiti tunnusti tässä jokunen aika sitten, että pari vuotta taakse päin, jos mä olisin sanonut äitille, että kyllä mä sen lenkitän, se ei todellakaan olis uskonu mua. Kuitenkin se näki Nalan tullessa, että mä todellakin kannan vastuuni siitä koirasta ja lenkitän sen sato taivaalta sitten mummoja eli vettä. 

"I am calm. It's my imagination that's hysterical" - Jane Rizzoli
01.07.2013 00.12
000097569_r
Viestejä: 109

Kyllä mä oon sitä aatellu kuule monelta kantilta. Ja jos en pääse Kannukseen opiskelemaan niin meen johonki ihan peruslukioon tähän ihan lähistölle että sillon voisin asuu kotona jollon se koira ei kuiteskaa ois kokonaan äipän huolena ja ilona.

01.07.2013 15.48

Koira on kallis eläin perus tallaajalle. Ruoka, rokotteet, eläinlääkärit yms. Koita ymmärtää, että äitisi ne kaikki joutuu maksamaan, ja se on paljon rahaa koirasta jota ei itse edes halua. Kaiken lisäksi, et voi tietää tuon ikäisenä onko sulla edes varaa hoitaa koiraa kun et asu enää kotona. Opiskeliat tinkii jopa omasta ruuastaan. 

En halua olla ilkeä, mutta ymmärrän äitiäsi hyvin. Kyllä suakin, oon kans aina halunnut koiraa, muttei koskaan oo ollut. Mutta tiedän myös, ettet hahmota ihan koko kuvaa tuon ikäisenä. Itse oon nyt loppupeleissä ihan tyytyväinen, etten sitä koiraa koskaan saanut. Nyt joutuisin syömään omia kynsiä. :)

Voithan yrittää löytää semmoisen koirarodun, mihin äitisikin ihastuisi ja suostuisi harkitsemaan.

If you want to make peace, you dont talk to your friends. You talk to your enemies. http://petloveandriot.blogspot.fi/
01.07.2013 23.31
000097569_r
Viestejä: 109

Siis kyllä mun äitikin tykkää kelpiestä. Kun oon monesti kysyny sen lempirotuu niin vastaus on ollu joko labbis tai kultsi mutta se syy on aika varmasti se että äiti ei ny pahemmin oo tutustunu muihin rotuihin.

05.07.2013 22.23
022349433_r
Viestejä: 36
jyväskylä
No mää halusin kanin ja sain sitä oottaa aikas kauan kunnes isi tuli yks ilta kotiin ja meni tietokoneelle ja huus mut käymään ja sit siel oli kanin myynti ilmotus ja se oli sit mun eka kani nelli ja sain sen kun olin jotain 11 ja sit kun se kuoli n. Vuoden päästä nii äiti oli ihan kaneja vastaan kun ei kestäny sen nellin lähtöö enkä kullä kestäny mäkään eikä kukaan muukaan mut tunsin oloni ihan turvattomaks jossei siinä mun sängyn vierellä ollu jotakin vahtimas. No kesti aika kauan kunnes isi suostu sit ostaa uuen kanin ja se oli sit boju leijonanharjas nii nelli oli leijona hermeliini mix mut nii no boju oli mun lempi kani ja on vieläkin koska se oli niin ihmis rakas mutta sekin kuoli n vuoden jälkeen kun se tukehtu karva tuppoon jonka oli jostain keksiny syyä se oli mun sydämmeni rikkova hetki. No sitten kului suunnilleen puoli vuotta ja päätettiin isin kanssa ostaa kaninpuokkiin ja niin meille tuli indi joka elää vieläkin ja täyttää 3 :) Nii ja olihan meillä koira jape joka kuoli nyt toukokuun 26 tai siinä lähi aikoina kun olin mummolla niin en tiiä ihan varmaa päivää ja pe oli ihanin koira eikä se tehny ikinä mitään pahaa ainakaan tarkoituksella. Ja nyt sitten haluisin uuen koitan vaikka tiedän ettei japee parempaa koiraa voi olla :(
24.07.2013 11.36
Avatar_female
Viestejä: 49

No ei sitä nyt noin vain saadakkaan suostumaan! Esim. Jos sun vanhemmat sanoo ensiksi ''ei'' sun pitää eka oottaa. Sitten kun on sun mielestä hyvä aika kysyä uudestaan niin kysyt. Silloin se saattaa myös olla jo muuttunut, mutta jos vanhempasi tai sisaresi ovat niille allergisia niin silloin ei kannata hankkia. Myös voit näyttää netin kautta tai eläinkaupassa kuinka yksinkertaista sen hoito onkaan! Toivottavasti asiani auttoi jonkun verran :) <3

 

 

T. Princes

24.07.2013 22.56
018442796_r
Viestejä: 4350
Muurame

Muista ettei ketään voi pakottaa. Vain ne, jotka tienaavat perheen rahat voivat päättää uuden perheenjäsenen hankinnasta. Jos he kokevat idean huonoksi, heiltä kannattaa pyytää perusteluja miksi he eivät tahdo. Voi hyvin olla että heillä on perusteluja joita ei ole itse tullut ajatelleeksi.

05.08.2013 15.40
Avatar_female
Viestejä: 3

Moikka kaikki haluaisin koiran mutta en tavallaan niin ku uskalla kysyy mun huoltajalta koska siis mulla ei oo isää eikä äitiä niin mun täti huoltaa mua niin en uskalla kysyy ja mä veikkaan että vastaus on ei koska mun huoltaja ei varmaankaan enään haluu koiraa voitteko auttaa mua pliis

05.08.2013 15.49
Avatar_female
Viestejä: 3

kiitos toi autti mua tosi paljon kiitos paljon:)

17.08.2013 01.24
022676449_r
Viestejä: 213
Kuopio

Jotenkin minulle tulee vähän paha olo kun lukee näitä alaikäisten tai vielä vanhempiensa luona asuvien lasten lemmikkikuumeiluja. Muistuttaa liikaa omaa tarinaani, kai.

Olin itse 14-vuotias kun sain ensimmäisen koirani, Fannin. Tällöin meillä oli kotona jo siskoni kaksi kissaa, mutta olin päättänyt, että koira oli saatava hinnalla millä hyvänsä. Pitkään jaksoin koiraa toivoa, itkeä ja todistella vanhemmilleni, että pystyisin ja jaksaisin pitää siitä huolta. Lopulta vanhempani luovuttivat taistelun ja haimme kotiin pienen kääpiövillakoiran pennun. Pidin kyllä sanani ja tähän päivään asti olen hoitanut koiran (ja toisenkin) tunnollisesti enimmäkseen itse, jopa nyt kun asun jo omillani. Olen kouluttanut koirat itse, käyn katsomassa niitä muutaman kerran viikossa, hoidan niiden kynnet, turkit ja pitkät lenkitykset. Fanni on auttanut minut läpi vaikeiden teinivuosieni ja pakottanut minut ulos silloin kun olisin mielummin jäänyt sänkyyn makamaan. Suuri kiitos vanhemmilleni, että eivät ole antaneet minun lipsua velvollisuuksistani laiskoinakaan päivinä!

Koirainnostukseni alkoi Fannin tulosta ja siitä lähtien olen ollut henkeen ja vereen koiraihminen. Kuitenkin olen näin vanhempana ja viisaampana havahtunut ajattelemaan, miten inhottavaan tilanteeseen saatin vanhempani. He eivät koiraa koskaan halunneet ja tajuamattani painostin heidät taipumaan tahtooni, koska olin muka niin onneton ilman koiraa ja ajattelin uuden lemmikin pelastavan kurjan nuoruuteni. Onhan se tuonut paljon sisältöä elämääni, niin hyvässä kuin pahassa, ja opettanut hurjan paljon, mutta en ikimaailmassa tekisi vanhemmilleni enää samoin kuin silloin. Vaikka he ovatkin nykyään todella kiintyneitä molempiin koiriimme, tunnen silti järkyttävää syyllisyyttä siitä, miten kinusin ja paruin koiraa vanhempieni vastusteluista huolimatta. En voi sanoa katuvani kummankaan koiran hankintaa, koska ne ovat todella rakastettuja, mutta jos olisin ollut viisaampi, olisin kärsivällisesti odottanut kunnes pystyisin hoitamaan lemmikkini itse enkä saattaisi vanhempiani niin epämiellyttävään tilanteeseen. Vaikka koirat ovat meille kaikille tärkeitä perheenjäseniä, olen silti pyydellyt myöhemmin anteeksi ajattelemattomuuttani.

Miettikää siis tarkkaan mitä pyydätte. Koiran hankinta on oikeasti tosi iso juttu, pyydätte vanhempianne ottamaan vastuun taas yhden uuden elollisen, älyllisen olennon kasvattamisesta, kun olette itsekin vielä heidän kaitsettavana. En sano, etteikö nuori pysty huolehtimaan eläimestä, mutta niin kauan kun lemmikki asuu vanhempienne kanssa saman katon alla, he joutuvat ottamaan siitä vastuun edes jollain tasolla, vaikka nuori hoitaisi sen kuinka hyvin tahansa. Miettikää myös kanssa-asujianne! Yrittäkää ymmärtää, jos vanhempanne eivät enää halua ns. perheenlisäystä, edes pörröisessä paketissa.

Tarkoitukseni ei ole tuomita ketään, halusin vain jakaa oman tarinani, koska koin pointtini tärkeäksi.

Muokattu viimeksi: 17.08.13 01.26
23.08.2013 13.35

Minuun ja iskään iski yhtäkkinen kissakuume ja ruvettiin katsomaan kissoja (: Sitten se kuume tarttui jotenkin äitiin ja nyt meille on tulossa kaksi pikkuista vaavia lokakuussa :3 Täytyy kiittää Elmoa ja Suloa, jotka tartuttivat minuun kissakuumeen ♥ Koirakuume minulla on edelleen mutta en tule saamaan koiraa ennen kuin aikuisena :c

http://maxjaciru.blogspot.fi/ ••• http://maxjaciru.suntuubi.com/
08.10.2013 21.20

Mun  äitini rakastaa koiria. erityisesti tanskandoggeja! minä pidän myös dogeista mutta emme voi ottaa meidän nykyisee taloon  (äidin mielestä!) voi ottaa koiraa,koska doggi on liian iso ja meidän talo on liian pieni )=. enkä tiedä miten voisin todistaa että voimme ottaa tähänkin taloon koiran... kun keskutelimme äidin kanssa asiasta niin äiti sanoi että JOS löydämme jonkun kivan talon niin sitten voimme ottaa paljon eläimiä! mutta uskon että se jää haaveeksi.

09.10.2013 01.12
000097569_r
Viestejä: 109
Viru// Suosittelen tutustumaan äitisi kanssa hieman pienempiin tai keskikokoisiin koiriin. Saatatte sieltä löytää hyvän rodun joka ei olisi liian suuri :D
09.10.2013 08.55

selvä ja kiitos ehdotuksesta, yritän puhua äidille että ehkä meidän kannattaisi ottaa joku muu koira kuin doggi. (= 

19.10.2013 14.24

No mun ei pitäny kauheesti suostutella vanhempia koska ne itekki halus eläimiä. :)

Muokattu viimeksi: 19.10.13 14.25
27.01.2014 09.17

Täällä on pienoisia pulmia nyt mutsin kanssa, kun koiranhankinnasta ollaan vähän alustavasti puhuttu. Koiran hankinta-ajankohta olisi mitä ilmeisimmin silloin, kun mulla on lakki kourassa eli ensi vuonna tai myöhemmin. Riippuu vähän mun henkilökohtaisesta raha- ja elämäntilanteesta.

Olen kaavaillut toiseksi koirakseni rotoa, jonka kanssa voisi harrastaa tavoitteellisesti. Isälle asia on ihan fine, se on halunnut mustaruskean tähän taloon jo kymmenen vuoden ajan. Tulee hyvin juttuun koiran kuin koiran kanssa ja pärjää vahvaluontoisellekin koiralle. Mutta mutsi ei pärjää koirien kanssa, jopa vähän pelkää rotoja.

Mutsi kuitenkin ymmärtää että nuorempi koira tarvitsisi energiatasoltaan samankaltaista ja omankokoistaan seuraa, ja tietää että koira tulisi koulutettua kyllä talon tavoille. Mutta seuraavan koiran rodun olisi kuulema oltava dalmis, että se kelpaisi. Sellaisen se jopa haluaisi taloon, rotoa ei.

Ärsyttää ennakkoluuloisuus ja aina sama nihkeys uutta rotua kohtaan, kolme vuotta sitten dalmis oli se kamala hevosen kokoinen lehmä, joka on hirveen kiukkunen ja päävikanen rotu eikä sellasta kukaan voi ottaa. Nyt niitä pitäis ottaa lisää? Nope. D:

Siedätyshoitoa. \o/

19.02.2014 23.38
022687069_r
Viestejä: 1338
Hämeenlinna
Itse täytin samaisena kesänä 13v, kun sain Jessen. Oikeastaan 2 vuotta ennen sitä, kun äiti ja isäni oli eronnut ja Nelli oli jäänyt isälleni. Aloin puhumaan, että olisi kiva olla koira talossa jälleen ja näyttelin kasvattajia ja ilmotuksia koirista aina välillä äitille. Ja vakuutin sen, että huolehdin sen ja sitten meni välillä kauan ettei puhuttu koirista ollenkaan. Mutta sitten kaksi kaverinia sai koirat 2010 niin silloinhan se into kasvoi, mutta tyydyin silloin leikkimään ja lenkkeileen kavereiden seurana ja Nelliä treenailemalla aina, kun olin isälläni. Sitten 2011 vuoden vaihteessa äitikin alkoi heltymään ja antoi luvan koiraan, mutta sanoi että isälleni on myös se käytävä. Kerrottua ja juteltua pitkän tovin ja isäni mietittyä päätettiin ottaa koira, mutta siinä meni oma aikansa, kun etsittiin koira ilmoituksia sekä sitä että minkä rotuinen, jolloin oli pari rotukoiraa ja seropi vaihtoehtoina. Päädyttiin Jesseen. Tähän päivään mennessä en ole katunut, että sain Jessen silloin. Olen saanut paljon kavereita koiraharrastusten kautta sekä oppinut paljon tietoa koirista. Oikeastaan olen joka päivä käyttänyt Jesseä aamulla, illalla ja 2x päivällä pissalla/lenkillä ja ei ole tainnut olla kuin pari kolme 3pv reissua ja yksi viikon reissu milloin äitini on Jesseä joutunut hoitaan. Monet nuoret laittaa alkoholiin ja tupakkaan rahaa itse laitan koiriin. Mutta mieti oletko valmis uhraamaan koiraan paljon aikaa.
31.03.2014 17.03
022193199_r
Viestejä: 9
urjala

valitettavasi  minulla on yhä Rino ei ole kokonaan minun tai on mutta asuu mummullani ja halaisin oma koiran mutta äiti:(

no onneksi paranemaan päin

01.04.2014 11.36
022085350_r
Viestejä: 84
Tampere

Me joudutaan lopettamaan Nonno koska äitil on paha astam :'(

01.04.2014 11.37
022085350_r
Viestejä: 84
Tampere

Astma*

01.04.2014 11.41

^ kai toi oli huono aprillipila?

mutta aihealueen/topan saisi valita huolellisemmin ja floodaus on kielletty, viestejä saa muokata

Muokattu viimeksi: 01.04.14 11.42
http://mollycairn.blogspot.fi/

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti