Miten saada vanhemmat suostumaan lemmikin ostoon? - Sivu 2 (Yleinen keskustelu > Lemmikkiä hankkimassa)

09.03.2010 14.18

Porukat piti mua aina hyvänä eläinten käsittelijänä mutta ne ei ostaneet mulle koskaan koiraa. Niiden työ ei sitä salli eikä ne ole koiraihmisiä. Koiraa ei valitettavasti voi ostaa pelkästään lapsen vastuulle, se vaan on niin. Jos vanhemmat eivät ole koiraihmisiä tai valmiita sitoutumaan lemmikkiin, on ihan oikein että he eivät osta sellaista. Väitän että joka ikinen lapsi haluaa jossain ikävaiheessa lemmikin, mutta loppupeleissä on ihan hyvä ettei niitä kaikille anneta kun hieman inahtaa siihen suuntaan!

"Sitten kun asut omillasi niin voit ottaa koiran", isä aina sanoi. 4 viikkoa vielä niin mun koira pääsee kotiin. Äiti ja isä odottavat into piukassa että pääsevät katsomaan, vaikka eivät ostaneetkaan mulle koiraa sillon asuin heidän nurkissaan. Kyse kun ei ole siitä etteivätkö koirat olisi kivoja tai minä osaisi sitä hoitaa, vaan siitä että sen on oltava kaikkien taloudessa asuvien päätös, ei todellakaan vain lapsen!

Muokattu viimeksi: 09.03.10 14.19
13.03.2010 15.16

Itse en joutunut ensimmäisen koirani kohdalla "kinumaan" kuin vajaan puolisen vuotta, kunnes sain äidin suostuteltua siihen. Toinen koirani tulikin sitten jo helpommin. Näitä kumpaakaan ei minulla enää ole. Kummassakin tapauksessa olin tutustunut rotuun: etsinyt tietoa ja ottanut itse yhteyttä kasvattajiin.

Nykyistä koiraani hankkiessani ilmoitin avopuolisolleni, että hänellä on jo kissa, minulla on oikeus hankkia koira. Isäntä vastasi, ettei laita tikkuakaan ristiin koiran takia, minä sen hyväksyin - ja tällä linjauksella ollaan eletty. Kissoja ei toki taloudessa enää ole ja toinen koira on haaveissa (sille on myös näytetty vihreää valoa sillä ehdolla, että se on pienikokoinen).

Sitten tälle toiselle katsantokannalle.

Jos oma poikani tulee kymmenen vuoden sisään kinumaan omaa lemmikkiä, on vastaukseni luultavasti jyrkkä ei, jota en katso aiheelliseksi perustella. Toki minulla luultavimmin tulee aina koira olemaan, mikä saattaa vähentää lapsen lemmikinhankintamouruamisia, mutta vanhempana minä olisin viime kädessä vastuussa lapseni lemmikistä. Toisin sanoen taloudessani tulee elämään vain ne lemmikit, joihin itse suostun sitoutumaan (tai avokkini sitoutuu). Lapsen elämä kuitenkin muuttuu lyhyessä ajassa niin paljon, ettei hän voi mieltää elämäänsä esimerkiksi koiran eliniän verran eteenpäin.

13.03.2010 15.52
022655530_r
Viestejä: 773
Kotka
Onhan meillä aina ongelmia uuden eläimen suhteen ;D Kauan aikaa pitää taivutella, kissa ja hevonen taitaa olla ainoat jotka eivät ole menneet läpi, hevosen kyllä ymmärrän, mutta en kissaa. Haluan kisuliinin<3
13.03.2010 16.08
022480695_r
Viestejä: 2336
Kemi
Santtu kirjoitti:
Onhan meillä aina ongelmia uuden eläimen suhteen ;D

Meillä kanssa. Sain vuoden näytellä epäsäännöllisesti kuvia haluamastani leopardigekosta ennen kuin isä humalapäissään sen meni lupaamaan. x) Tässäkin auttoi kovasti se kun sanoin, ettei uusi lisko veisi juurikaan opiskeluaikaani.

13.03.2010 16.38
022293232_r
Viestejä: 1439
Kajaani
Meillä se on vaan aina menny niin että joko vanhemmat suostuvat heti tai sitten eivät ollenkaan. Kun kysyin 12v että voinko saada ihan virallisesti oman koiran ja jonkun muun kuin hirvikoiran niin ihme ja kyllä suostivat molemmat tosin syynä saattoi olla myös se että olin pienestä pitäen huolehtinut harmaista ja hoitanut niiden pentuja, olin siis näyttöni jo antanut että osaan huolehtia myös ihan omastakin koirasta. Mutta toisin kävi gekko asiassa äiti sanoi suoraan EI ei ikinä minun taloon mitään ölliäisiä eikä etenkään jos niille pitää syöttää eläviä hyönteisiä No hommaan gekon sitten kun muutan omilleni, onneksi sentään on nuo hauvat niin ei harmita noiden terraario eläinten puute
15.03.2010 23.19

meillä on vanhemmat kanssa aika jyrkästi eläimiä vastaan ollu aina. kummatkaan ei pidä erityisemmin eläimistä ja äiti pelkää kaikkia jyrsiöitä, matelijoita ja ötököitä. kissoihinkaan ei äiti kovin suopuisasti suhtaudu, isä taas ei pidä koirista. eli aina on ollut hirveää vääntöä eläinten saaminen mutta olen todennut että kinuamalla ei mitään saavuta vaan pitää perustella, perustella ja perustella ja vakuuttaa että eläimet hoitaa ihan itse..

koiraa olen varmaan kinunut siitä asti kun osasin puhua ja koira tuli taloon tammikuussa 2003 kun ex-isäpuolen veljen koirat sai vahinkopentueen. valitettavasti äiti ja isäpuoli erosivat noin vuoden koiran saapumisen jälkeen ja sen jälkeen en koirasta ole kuullut.

kanini taas sain 2006 kesällä "syntymäpäivälahjaksi" kun tuttavalla oli kaninpoikasia ja lupasin tuon hoitaa itse ja olin kania pidemmän aikaa halunnut ja niistä puhunut.

gerbiilit tulivat meille tutuilta jotka muuttivat amerikkaan eivätkä voineet jyrsijöitä mukaan ottaa. perjaatteessa kaikki eläimemme ovat ns. "rescue" yksilöitä.

äiti sitten tuli kanille allergiseksi ja jouduin siitä raskain sydämin luopumaan. onneksi kani asuu mummoni luona ja kaikki osapuolet ovat olleet enemmän kuin tyytyväisiä, vaikka tietenkin haluaisin että oma kani asuisi luonani eikä monen sadan kilometrin päässä.

nyt on noin kuukauden-parin päästä tulossa kaksi akaattikotiloa taloon vaikka aika pitkin hampain niihin suostuttiinkin. ja 100% varmuudella tiedän että niiden (ja jäljellä olevan gerbiilin) lisäksi ei minulle ole eläimiä enempää tulossa ennen kuin muutan omaan taloon. nyt opiskelen eläintenhoitajaksi eli jos ei kotona ole eläimiä (vaikka epäilen että suurella todennäköisyydellä on useampikin) niin ainakin päivittäin niitä näkee sitten työn yhteydessä :)

16.03.2010 14.26
022480695_r
Viestejä: 2336
Kemi

Phaha, meillä nähtävästi äidin saa sulatettua vaan näyttämällä elukan. :) Eilen käytiin faunattaressa ja siellä oli aivan hirmuisen sympaattinen hopeinen gerbiili. Äiti ois varmaan raahannu sen kotiin allergiastaan huolimatta, ellei isä ois mitä on ja jos meillä ois tilaa. Tietenkin gerbu((t), laumaeläimiä kun ovat) ois tullu miun hoidettavaksi, ne ja kotihiiret on suosikkijyrsijöitäni, mutta silti.

Oikeastaan alkujaan Miankin tulo oli äidin päätös."Otetaan toi kotiin ku se on niin sulonen."

Ja samaa mieltä kuin Moona. "kinuamalla ei mitään saavuta vaan pitää perustella, perustella ja perustella ja vakuuttaa että eläimet hoitaa ihan itse"

16.03.2010 14.52

Mä olen edelleen sillä kannalla, ettäjos vanhemmat sanoo ei, on se silloin ei. Kinuamaan ei kannata, saattaa vaan pahentaa asiaa. Tottakai voi yrittää näyttää kuvia ja tietoa kyseisistä eläimistä, mutta välttämättä sekään ei auta. Joskus on niin, että toinen vanhemmista suostuu, mutta toinen ei. Tällöin kanta jää sen puolelle kumpa on vastaan, eli eläintä taloon ei tule.

Ja tuota "perustella ja vakuuttaa että eläimet hoitaa itse" on usein sinänsä aika turhaa, sillä vanhemmat ovat kuitenkin aina alaikäisen lapsen lemmikeistä vastuussa, joutuvat siis melkeinpä pakosti mukaan eläimen hoitoon. Entäpä jos menet vaikkapa viikonlopuksi kaverille yöksi, vanhemmathan sen eläimen/ne eläimet joutuvat hoitaa. Kannattaa siis miettiä ennenkuin vakuuttaa että vanhempien ei tarvitse huolehtia eläimestä.

Muokattu viimeksi: 16.03.10 14.53
16.03.2010 20.01

^^ Se on järjestely kysymys että hoitavatko ne vanhemmat sen eläimen vai eivät. Voihan joku muu käydä hoitamassa eläimet jos vanhemmat eivät halua niitä hoitaa ja jos menee kaverille yöksi niin ei siinä välissä kenenkään tarvitse pitkällä tikullakaan koskea siihen elukkaan, kyllä se vuorokauden pärjää jos sillä on vettä ja ruokaa (puhun siis nyt jyrsijöistä).

Mielestäni ei pidä yleistää, minkä ikäiset ihmiset te luokittelette lapsiksi ja ovatko kaikki lapset samanlaisia? Vastuu on aina viimekädessä vanhemmilla, mutta ei sellanen 13-17 vuotias tarvitse paljoakaan holhousta sen lemmikin suhteen ellei ihan hulttio ole (jos en olisi täysin luottavainen että lapseni hoitaa lemmikkinsä eikä itse haluaisi sitä hoitaa, en antaisi siihen lupaa), kuka vaan voi kyllästyä lemmikkiinsä jossakin vaiheessa ja valitettavasti näitä vastuuntuntoisia lapsia löytyy vähemmän jotka todellakin hoitavat sen eläimensä vaikka se kuinka tympisi. Riippuu niin paljon tilanteesta, lapsesta ja vahnemmista...

17.03.2010 13.30

Tuskin kukaan käy hoitamassa lemmikkejä vanhempien ollessa kotona, samaan syssyyn ne vanhemmat sen elukan voi hoitaa :) Ja periaatteessa joo pärjää, riippuu ihan mikä eläin kyseessä. Esim. hiiret ruokitaan kerran päivässä tietyllä määrällä, ei siis koko ajan tuputella ruokaa niin että voi syödä mielin määrin.

Tosta yleistämisestä... Se on oikeestaan se ja sama onko 10 vai 17 vuotias, se vastuu on silti vanhemmilla, osaa se lapsi sen eläimen itse hoitaa tai ei.

18.03.2010 17.48
Avatar_female
Viestejä: 45

Kun mä halusin Lunan, niin äiti sano heti että ei. Ei menny kun muutama päivä niin olin saanu sen jo suostuun :D Sit kun tää neiti oli meillä jonkin aikaa ollu, niin sanoin ihan vitsillä että olispa kiva jos Lunalla olis kaveri. Äiti sano että toista kania meille ei missään tapauksessa ikinä tuu.
Kumma kyllä ens viikolla olis toinen puputtaja tulossa :D (Okei, tosta äidin alkuperäisestä mielipiteestä on jo puoltoista vuotta)

18.03.2010 18.15
021714062_r
Viestejä: 4370
Hämeenlinna
Äiti ei ole ollenkaan eläimiä vastaan, sain aina sillä ehdolla että hoidan ja huolehdin pääsääntöisesti itse kaikista, tietenkin. Käärmettä äiti ei koskaan ole luvannut ostaa, inhoaa kaikkia matelijoita :D
Se mikä ei tapa, se tappo melkein.
31.03.2010 15.15
021205181_r
Viestejä: 67
Hamina
Mulla sellainen ongelma, että juu kyllähän noita hevosia saisin, mutta muista eläimistä ei puhettakaan.

Haluaisin rottia ja vihdoin äiskä lupasi, että asiasta voidaan keskustella kunhan käy eka ajamassa hevosen. No nyt kun yritän ottaa asian puheeks, esittää vaan välinpitämätöntä tai käskee puhua iskälle. No iskä puolestaan sanoo, että pistetään rotanlossi talliin niin nopeasti saadaan elukoita, tai käskee puhua äiskälle -.-" Sitten tätä kierrettä vaan jatkuu. Oon vakuutellu, että ite hoitaisin, mutta ei minkäänlaista vasta kaikua. Liekö siihen vaikuttanut se, että kaikki kanit kuolleet, mutta lopultahan jokaisen kuuluu kuolla. Eikös se niin mene? Vaikka tipsun kuolema ei ollutkaan vanhuuden syy, ei ollut munkaan syy, että koira oltiin päästetty vapaaksi, vaikka olin ilmoittanut kanin olevan ulkohäkissä.
Yksi nyt jo erittäin tuttu toteamus heiltä on, että kissat ja rotat eivät sovi saman katon alle. Ihmetyttää eivätkö ole vieläkään huomannee, vaikka kissat about puoli vuotta meillä olleet, että ne asuvat tallissa, jossa hyö käyvät joka päivä(viettävät siellä enemmän aikaa kuin ite tässä mökkerössä), koska kissoja ei voi ottaa sisälle oman allergiani takia.

Yääh, siis tällainen epäselvä selitys, täynnä kirjotusvirheitä(oletan) :D
And I want you to know you are all that matters, and I hope you remember me...
31.03.2010 15.30
020184889_r
Viestejä: 1091

Ainakin yksi lähes varma keino on vakuuttaa vanhemmat siitä, että varmasti sitten hoitaa myöskin eläimet. Voi vaikka joka luvata, että porukoiden ei siihen lemmikkiin tarvitse lähteä yhtään 'koskemaan' (tarkoitan, ettei vanhempien tarvitse siis huolehtia siitä mitenkään, silittää edes tmv).

Tietenkin riippuu hyvin paljon vanhemmista, kuinka helposti myöntyvää sakkia sitten ovat. Meillä esimerkiksi ei sitten koiraa saada, ei millään.

31.03.2010 15.30
022480695_r
Viestejä: 2336
Kemi
Merenneito kirjoitti:
Mulla sellainen ongelma, että juu kyllähän noita hevosia saisin, mutta muista eläimistä ei puhettakaan.

Heh, hevonenhan se paljon kalliimpi on kuin rotta. :D Mutta jos olet kissoille allerginen, niin oletko varma, ettet saa jyrsijöistä tai niiden tavaroista oireita?

31.03.2010 15.44
021205181_r
Viestejä: 67
Hamina
Täpy kirjoitti:
Heh, hevonenhan se paljon kalliimpi on kuin rotta. :D Mutta jos olet kissoille allerginen, niin oletko varma, ettet saa jyrsijöistä tai niiden tavaroista oireita?


Toi hinta juttu on oikeest ihan outoo, mitäköhän ajattelevat 8''D
Allergia todettiin kun mä olin jotaan 6vuotias ja nyt pystyn kyl oleen ihan oireetta, kunhan en nuku samassa sängyssä kissan kanssa ja vaikka oon paijaillu kaverin rottia ei oo näppyjä tullu.
Muokattu viimeksi: 31.03.10 15.45
And I want you to know you are all that matters, and I hope you remember me...
31.03.2010 20.03
Tiuhti kirjoitti:

Tosta yleistämisestä... Se on oikeestaan se ja sama onko 10 vai 17 vuotias, se vastuu on silti vanhemmilla, osaa se lapsi sen eläimen itse hoitaa tai ei.

Itse sanoisin mielummin että se vastuu on viimekädessä vanhemmilla. Eli esimerkiksi tilanteessa, jossa lapsi jättää eläimen hoitamatta, on vanhemman puututtava asiaan. Kyllä minä ainakin viimeistään siinä vaiheessa tuntisin olevani vastuussa eläimestä ja sen elämästä vaikka olisin kuinka lapsi jos vanhemmat eivät esim. suostu viemään ell.. Minulla on myös itselläni ollut aina niin, että minä se siitä eläimestä välitän ja pidän huolta että kaikki on hyvin. Minä sen eläimen kohtalosta päätän, hoidan ell. käynnit jos tulee tarpeeseen, huolehdin että eläimet saavat asianmukaista hoitoa jos lähdemme reissuun ja huolehdin siisteydestä, mutta vanhempieni avustuksella (esim. saan kyydin jos tarttee viedä eläimet hoitoon, ell. ym. ettei tarvitse bussilla mennä). Jos jättäisin eläimeni hoitamatta, joutuisi vanhempani puuttumaan peliin. Mutta koen olevani vastuussa omista eläimistäni jotka olen itse kustantanut ja hoitanut aina alusta loppuun. Vanhempani ovat enemmän tai vähemmän tietoisia siitä mistä mennään, mutta enempää he eivät asiaan puutu. Se on melkeinpä loukkaavaa, kun joku väittää, että vastuu eläimistäni on vanhemmillani, vaikka olen nähnyt/näen niihin paljon vaivaa, käytän niihin juuri sen summan rahaa mikä niihin menee, enkä ikinä jättäisi eläimiä hoitamatta Tuskimpa olisin siinä 10v. kakarana ajatellut yhtä selkeästi, enkä varmaan olisi jaksanut hoitaa eläimiäni jos olisin sellaisia sillon saanut. Eli mielestäni iällä on väliä, eikä sen vastuun tarvitse olla vanhemmilla, ei pidä ainakaan yleistää.

31.03.2010 20.08

Meillä on siskon kanssa ollut koirakuume jo pikkuipanoista asti. Selailtiin lehti- ja nettimyynti ilmoituksia kaiket päivät, kun äiti tykkää koirista, ja halus kans koiraa, mutta äitin poikakaveri ei halunnu maksaa yli 200 koirasta, kun piti saada koppi yms muut, kun se on just rakentanu uuden hienon talon ja ¨ei haluu, et parketit menee pilalle¨ sit löydettiin Tico. aluksi pidettiin ulkona ja silleen. joulun alla tuli kovat pakkaset, ja haluttiin Tico sisälle, kun säälitti sen verran, :s sit äitin p.kaveri kiintyi ticoon, eikä välitä sen ¨uusista, hienoista parketeista¨ vaan Ticosta. äiti pitäis Ticoo edelleen ulkona mut p.kaveri ei haluu. :''D nyt mietitään toista koiraa, molemmat on ihan myönteisiä asialle, koska meidän tää ¨lapsikatras¨ eli minä, sisko ja veli lenkitetään, ruokitaan harjataan yms. muuta. :D ja maksetaan osa eläinlääkäreistä, koska meillehhän Tico periaatteessa tuli. :)

31.03.2010 20.39
022639294_r
Viestejä: 3704
Säkylä

Joskus jopa omaksi onneksi että ne vanhemmat ei suostu.

Joskus itsekin toivoo, että miksi niiden piti suostua. Koska niihin lemmikkeihin ei voi kiintyä, jos niitä ei ole. Mutta entä sitten kun lemmikkejä onkin liikaa, ja niistä ei voi luopua koska niihin on liian kiintynyt?

Mieleni tekisi kunnon harrastuskoiraa itselleni... mutta toisaalta ajattelee että onneksi vanhemmat ei suostu. Koska sitten tulisi ~liikaa lemmikkejä~ tilanne. Lisäksi on nyt jo koira, joka luultavammin tulee muuttamaan kanssani. Kun lähden opiskeluasuntoon, onko rahaa ja aikaa elättää siellä kahta koiraa ;p

Hm, selitän jotain sekopäistä =3

01.04.2010 03.31
022473361_r
Viestejä: 1723
Kyrö
Kolya kirjoitti:

Porukat piti mua aina hyvänä eläinten käsittelijänä mutta ne ei ostaneet mulle koskaan koiraa. Niiden työ ei sitä salli eikä ne ole koiraihmisiä. Koiraa ei valitettavasti voi ostaa pelkästään lapsen vastuulle, se vaan on niin. Jos vanhemmat eivät ole koiraihmisiä tai valmiita sitoutumaan lemmikkiin, on ihan oikein että he eivät osta sellaista. Väitän että joka ikinen lapsi haluaa jossain ikävaiheessa lemmikin, mutta loppupeleissä on ihan hyvä ettei niitä kaikille anneta kun hieman inahtaa siihen suuntaan!

"Sitten kun asut omillasi niin voit ottaa koiran", isä aina sanoi. 4 viikkoa vielä niin mun koira pääsee kotiin. Äiti ja isä odottavat into piukassa että pääsevät katsomaan, vaikka eivät ostaneetkaan mulle koiraa sillon asuin heidän nurkissaan. Kyse kun ei ole siitä etteivätkö koirat olisi kivoja tai minä osaisi sitä hoitaa, vaan siitä että sen on oltava kaikkien taloudessa asuvien päätös, ei todellakaan vain lapsen!

Kompit kolyalle. Hyvin kirjoitettu. Paksunnin vielä huomion arvoiset kohdat tekstistä. :)

Mua pisti jo melkein hymyilyttämään aiheen otsikointi. Juu siis muistan kyllä kun äidin luona asuin ja sitä koiraa ei ollut ja voikun se ois ollu kiva saada koira, mutku ei äiti suostunu. Näin myöhemmin ku miettii, niin se äitykkä oli melkosen fiksu, kun ei antanut periksi. Iän myötä ja kun sitä sai odottaa ehti ottaa asioista selvää, käydä treenaamassa lainakoirien kanssa yms yms... Ja oli paljon valmiimpi siihen ensimmäiseen omaan koiraan, jonka sitten vihdoin sai. :)

Mielestäni on jopa hieman tyhmää lähteä pyytelemään neuvoja siihen, miten saisi perheen päät käännettyä. Jos ei pelkällä aiheesta keskustelulla päästä siihen pisteeseen, että koko perhe sitä eläintä sinne haluaa, mielestäni niin kurjanta kuin se kuulostaakin, on parempi jättää jankkaaminen, juurikin niistä syistä mitä kolyakin jo mainitsi tekstissään.

02.04.2010 17.52
mulla kävi niin että äiti oli vaan että no kyl sä aksut saat kuhan maksat itte ja hoidat ne. Olisin kyl halunnu hamsun mutta äiti on allerginen... nyyh :( eli ei ollu suostumisongelmia
05.04.2010 18.14
Tosiaan kinuuminen, ei oo hyvä juttu mulla on jäänyt lapsena koiran hoito vastuu suurimmaksi osaksi mulle varmaan osa syy miksi masennus tuli. Eli ei oo kivaa, et lapsi haluu jonkun elukan hoitaa sitä pari kuukautta ja sit se onkin vanhempien kontolla sen jälkeen ja siksikin olis tärkeet et vanhemmat osais ja olis kiinnostusta hoitoon että on lomahoitaja eläimellä, että jos sattuu jotakin yllättävää eläimet ei jää heitteille.
08.04.2010 17.59
000100689_r
Viestejä: 2091
Äitisi ei välttämättä pidä lintujen sirkutuksesta, joten jospa hän haluaa teille jonkun hiljaisen eläimen, kuten kotilon tms. Voisitte kertoa, että hoidatte sitä itse, ja olette myös valmiita ottamaan vastuuta eläimestä, vaikkakin suurin vastuu kuuluu kyllä aikuisille.
22.04.2010 20.44
Asun iskän kans kahestaan (tosin äitipuoli on usein meillä), ja oon jo tooooooodella kauan haaveillut kesyhiirestä, koska sellanen ois todella mielenkiintonen ja mukava perheenjäsen, ja oon lukenut hoito-ohjeita ja kaikkee tarpeellista, tiiän henkilön tästä läheltä joka myy kesyhiiriä sopivaan hintaan, ja mukana saa "sukupaperit", ja kaikki ois jo niin valmiina. Äitipuolelta saisin dunan, koska sillä oli hiiri, mutta oli senkin aika jättää.. Mut iskä ei vaan anna ottaa, vaikka pystyisin ite hoitamaan ja maksamaan. Ja syy siihen miksei se anna mun ottaa kesyhiirtä, on se, että meillä on kaks kissaa ja niitä pitää hoitaa, eikä aikaa riitä sekä hiireen että kahteen kissaan. Oon yrittäny selittää, että aikaa kyllä on, ja liian paljonkin koska päivät on pitkiä ja tylsiä, kun kissat tykkää leikkiä keskenään, eikä mulla oo mitään harrastuksiakaan.. :/
22.04.2010 20.56
Duna ei edes ole sopiva hiiren asumukseksi mikäli perheessä on kissa/kissoja. Kissat saavat dunan helposti alas sillä duna on kevyt. Kissaperheessä pitäisi hiirellä on terraario jossa on tukeva kansi, jotta kissa ei saisi asumusta pudotettua tai kantta siirrettyä.
05.05.2010 21.14
000100689_r
Viestejä: 2091
Olen itsekin huomannut, ettei kinuamalla saa mitään aikaiseksi. Äitini tykkää hiiristä, ja siksi meillä niitä on. Tietysti myös itse tykkään niistä. Meillä jopa äiti mielellään ruokkii hiiriä ja joskus pitelee niitä sylissä. Äitini ei taas tykkää gerbiileistä, siksi meille ei sellaisia tule. Hamsterin äiti suostuisi juuri ja juuri hankkimaan, mutta itse pysyn mieluummin hiirissä. Itse olen tyytyväinen näihin eläimiin mitä minulla nyt on. Hiiriä en itselleni saanut kinuamalla, vaan äitini itse ehdotti että hankkisimme hiiriä. Jos et esimerkiksi saa koiraa, mutta sinulla on jo kissa, niin ole siihen kissaasi tyytyväinen.
06.05.2010 11.07

Minä itse toivoisin kahta uutta kania :) Ja ne olisivat tyttöjä ja silleen, mutta äiti sanoo että niitä ei tule ellei ne ole leikattuja, koska hän itse ei haluu poiksia... Mut mä vaa sanon aina et no jos me leikkautetaa ne ja sillee, mut vastaus on aina se sama :/ Kuitenki nyt oon löytäny ihanan ilmotuksen kahesta tytötä ja nyt miun äitiki miettii niitä!! :)) Kaikki kääntyy ehkä sittekki paremmin !!! <33

Nyt saatiin tulos mitä miun äiti sano ja se oli.. ei. Mutta oon nyt ymmärtäny et voi olla tyytyväinen niihyin mitä on nyt. Ja mähän oon tyytyväinen :))

Muokattu viimeksi: 09.05.10 08.01
25.05.2010 03.21
Avatar_female
Viestejä: 92

Kun olin pieni jotain 7-8v yksi syistä miksi muutettiin kerrostalosta isopihaselle omakotilaolle, oli että olin jo tuossa iässä pystynyt vakuuttamaan vanhempani siitä että pystyn huolehtia koirasta. Näytin nuoresta asti sitä esim viemällä muiden koiria aktiivisesti ulos, ja kaiken kokoisia ja rotuisia. Lisäksi meillä oli serkkumme koira yli vuoden hoissa kun muuttivat ruotsiin. Ja siinä oli mulle "tilaisuus" näyttää sitoutuminen.. toisin tossa iässä tietysti koira oli vanhempieni vastuulla ja minä vain se koirankanssa peuhaaja.

Kun muutimme omakotitaloon sain ensimmäisen oman koirani joka oli 6-vuotias Landseer uros, vailla mitään oppia ja taitoja.. halusin antaa jo nuorena kodin koiralle joka sitä todella tarvitsee. (Landseer tuli meille kerrostalosta ja vanhan rouvan luota joka ei vienyt sitä ulos saatikka muutenkaan pystynyt hoitamaan jne) Ja vanhempani pitivät ajatukseta. Näin meille saapui ensimmäinen oma koirani..

Pian koiran jälkeen halusin pupuja ja äitini vastaus oli ehdoton EI! Mulla vanhemmat aina ollu helkkarin rentoja.. joten olin vähä yllättynyt mutsin vastauksesta. No kävipä sitten niin että isäni haki puput minulle eläinkaupasta. Vastoin äidin tahtoa ja pian äitinikin piti pupuista ja hoisi niitä mielellään.

Ja sitten olikin jo hamsterin vuoro, hamasteriin äitini ei suostunut myöskään, vaikka hänellä itsellään oli hamsteri nuorena. No hamsu tuli salaa sitten, pidin huoneessani ja asia oli sillä selvä, sitten tulikin toinen ja kolmas ja hamstereita on vielläkin äitini ja isäni luonna ja on ollu viimesen 10vuoden ajan :)

Toisen koirani Englanninbulldoggi Lolan otin taas joskus 13-14 vuotiaana. Olin lukenut ja lukenut rodusta jo vuosia ja aina sellaisen halunnut.. Lola tuli meille niin että soitin kasvattajalle ja mutsi ja faija istuivat katsomassa telkkua ja vein puhelimen faijalle ja totesin " tässä olis yks bulli kasvattaja ja sillä olis meille narttu pentu, juttele senkanssa siitä hakemisesta" Ja tämä kasvattaja kertoi kuinka oli minua tentannut ja kuinka positiivisesti oli yllättynyt tiedoistani rodusta jnejne.. No sitten isä sopi päivän jolloin koira haetaan ja sanoi mutsille "meille tulee bulldoggi ensi viikolla, maksaa 1400e" ja äiti painu hermo tupakalle :D Isäni siis on aina pitänyt bulleista joten ei ollut ylläri että häneltä suostumuksen sain.

 

Mun tapani ottaa eläimet on ollut varmaan helpompi kuin monella muulla, mutta vanhempani sattuvat kuulumaan tähän "rennot vanhemmat-kategoriaan"

 

Mutta nyt tekee tiukkaa kun asuu omassa asunnossa avopuolisonkanssa :D :D

Nyt joutuu jopa pikkasen selittelemään ja saamaan toisen suostumusta asiaan. mieheni ei siis ole ollut aikaisemmin eläinten kanssa oikeastaa missään tekemisissä. Eka koira omassa asunnossa oli ehdoton minulle, en olsi kieltävää vastausta ottanut vastaan. Ja nyt onkin sitten tullu jo 1koira, 2kilpparia, 1lisko, 1kissa ja nyt tulossa koiranpentu. <-- mutta nyt mieheni rakastaa eläimiämme ylitse kaiken ja touhuaa niidenkanssa 24/7.. mutta siinä että ei ole halunnut, on ollut takana tietämättömyys ja se että ei ole edes koskaan nähnyt esim liskoja ja kilppareita. Ja se että sanoin tuossa että koira oli minulle ehdoton ja ei vastaus ei olisi minulle kelvannut, niin on hiukan eria-asia koska olemme molemmat aikuisia, kuin se että kyseessä on vanhemmat ja lapsi. 

 

Kun oikeasti pystyy näyttämään ja todistamaan että kantaa vastuunsa eläimestä/eläimistä niin silloin ei tarvitse ruinata. Tähän pätee se että osaat hoitaa muutkin elämäsi alueet huolella ja ruikuttamatta, esim huone on siisti ja siitä ei tarvitse vanhempien erikseen mainita.. Kypsyyttä ja vastuuntuntoa pystyy näyttämään pienillä asioissa ;) Vanhemmat usein sanovat esim "eihän sulla ole läksytkään koskaan tehtynä ja huonekin siivoamatta" ja niiden mielestä se on sama asia kun " ethän sä pysty koirastakaan huolehtimaan, jos et edes huonettas saa pidettyä kunnossa" jnejne..

Mä olen siis sitä mieltä että kun näytät että kannat vastuusi myös muissakin asioissa, on vanhempien helpompi suostua esim eläimeen.. jos muut asiat ovat vikisemättä hoidettuna. 

Niinjoo tähän loppuun viellä mainittakoon, että esim koira kun on pitkä-ikäinen lemmikki.. niin aina täytyy ottaa huomioon koiran mahdollinen sairastuminen jne.. Meilläkin Lola sairastaa epilepsiaa ja  muuta.. niin miettikää aina pitkälle.. En minäkään Lolaa ottaessani arvannut sen sairastuvan, mutta näin kävi valitettavasti ja asun itse nyt kerrostalossa 4kerros, joten Lola ei koskaan tänne ylös jaksaisi kammeta. Joten kun olen itse muuttanut pois kotoa, asuu Lola siis vanhempieni luona =) Toivottavasti hiffasitte pointin :D Eli elämän tilanteet muuttuvat, koskaan ei oikeen voi tietää minne tuuli kuljettaa kun on viellä nuori :) Ja vanhemmat tätä ajattelevat varmasti pidemmälle kuin itse ajattelette. 

^ tälläiset asiat ovat varmasti sellaisia minkä takia moni vanhempi ei ole suostuvainen esim koiriin. tuo nyt vaan yksi esimerkki miksi vanhemmat saattavat olla todella jyrkkiä asiassa. Entä jos itse sairastut pahasti, jää silloinkin koira vanhempiesi hoidettavaksi.

Vanhemmat siis miettivät näitä asioita laajemmasta näkökulmasta :) 

 

Ja viellä mainittakoon että Koirat eivät koskaan ole ollut "heräte-ostoksia" Kyllähän se on tavalla tai toisella ollut vanhempin tiedossa että "h-hetki lähenee" :D Hamstereista on kyllä pakko sanoa että ei sitä ekaa hamsua tullu vuosi kaupalla  perheen kanssa pohdittua :D hah :D 

 

Muttajoo, tällänen oli mun tarina tähän väliin :) 

P.S: JOS JOTAIN TODELLA TAHTOO SITÄ JAKSAA ODOTTAA ;)  

Muokattu viimeksi: 25.05.10 03.59
28.05.2010 21.30

Hyvin kirjotettu Ivy, täydet kompsit! :)

06.06.2010 07.26
Mää sain äitin ostaan Hulin meille sllä et ensin vähä kiukkusin ja sit me mentiin katsomaan kyseistä pentuetta mistä Huli kaikkein pienin, ei äiti siinä vaiheessa voinut enää kieltäytyä vaan päätti et se tulee meille kun itekki siihen ihastu ;)

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti