Miten saada vanhemmat suostumaan lemmikin ostoon? - Sivu 8 (Yleinen keskustelu > Lemmikkiä hankkimassa)

09.07.2012 00.44
022664329_r
Viestejä: 934
Hyvinkää
Tai jos se koiranhoito kiinnostaa, niin mikä estää ottamasta yhteyttä lähimpään eläinsuojeluun ja pyytämään päästä sinne auttamaan? Monet eläinsuojat ottavat mieliisti auttavia käsiä vastaan ja järjestävät myös koulutuspäiviä.
http://vuorenvarmanvillikissa.blogspot.fi/
09.07.2012 00.49
022337271_r
Viestejä: 635
Seinäjoki

Yritin pienenä väsätä jääkaapin oveen lapun 'Tahdon kissan, koiran tai hevosen' mutta koska en osannut kirjoittaa, päätin vain töherrellä jotain merkkejä. Lisäksi piirsin lappuun kyseisten eläinen päät. Ihan tuolla keinolla en heppaa saanut mutta nykyään talossa asuu 2 kissaa, joten en enää jääkaapin ovea ei korista erilaiset 'tahdon lemmikin' laput.

Olen myös kiitollinen vanhemmlleni jotka eivät ostaneet minulle sitä heppaa, koiraa tai kissaa vaikka niitä kuinka pienenä pyysin. Jotkut vanhemmat sortuvat ja ostavat lapsellensa lemmikkejä ajattelematta sen kummemmin.

Mitä siitäkin olisi tullut jos minulle olisi 4 vuotiaana hankittu koira.

09.07.2012 00.50
022218504_r
Viestejä: 1107
Pori

Kuinka moni keskenkasvuinen lapsi jaksaa odottaa kun aivotkaan vielä ei ole kunnolla kehittynyt? Sen takia on vanhemmat, jotka asettavat rajat ettei haluamaansa aina saa.

Se on eri asia jos perhe haluaa koiran, eihän lapsen silloin tarvitse mitään kinua?

Lapset ei usein ajattele, että se lemmikki oikeasti on vierellä sen monen monta vuotta ja sen ikäsillä elämä tulee muuttumaan todella monta kertaa. Tulee opiskeluja, muuttamista, töitä sun muita. Pystyykö ja jaksaako lapsi hoitaa lemmikkiä silloinkin?

Vanhemmat eivät halua ottaa riskiä että joutuvat siivoamaan lemmikin jäljet (häkit, koirista ja kissoista lähtee karvoja - siivoatteko aina koko talonkin?) maksamaan lemmikin kulut (yllättävän paljon rahaa menee muutenkin, ymmärrätte kun joudutte niitä laskuja maksamaan ja tekemään kunnon töitä rahan eteen) ja vielä hoitamaan sitä jos lapsen mielenkiinto katoaakin tai elämäntilanne muuttuu ettei pysty lemmikkiä ottamaan mukaansa? Asuntoa kun voi olla hankala etsiä lemmikin kanssa, jääkö sitten opiskelu kun tätä ei tajuttu lemmikkiä ottaessa?

Niiin ja lemmikin aktiviteetit, ne vielä maksavatkin. Entäs se liikutus, esimerkiksi koirien kanssa? Entä kun olet sairaana, vanhemmat varmasti haluavat mennä vesisateeseen aamulla kuudelta, kun itse oletkin sairaana ja valitat äitiä tuomaan juomista sängyn pohjalle? Nöyph, vanhemmat ajattelevat järjellä.

Teillä on niiiin monta vuotta vielä edessä ja monta lemmikkiäkin ehditte hankkimaan, kyllä sitä jaksaa odottaa ja silloin se eka lemmikki onkin aivan mahtava kokemuskin. :)

09.07.2012 00.54
Tito kirjoitti:
Lopettakaa kitinä ja odottakaa että kasvatte.
Etkö muka itse muista kuinka katselit silmät killissä mainosta jostain pimpelipömpeli-Barbista joka kävelee ja itkee? Tai katselit söpöjen pentujen kuvia netistä ja olit tehnyt petejä koreihin?

Antaa lasten haaveilla. Kinuaminen kuuluu ikään. Aikuisen pitää olla niin vahva että osaa sanoa ei murtumatta.
09.07.2012 00.57
022664329_r
Viestejä: 934
Hyvinkää

Itse karsastan ajatusta siitä, että lemmikki ostettaisiin vain lapsen mieliksi. Lemmikki kun pitäisi kuitenkin olla koko perheen lemmikki ja yhteinen projekti, jonka koulutukseen ja hyvinvointiin jokainen osallistuu, tavalla tai toisella.

Alaikäisen lapsen vastuulle ei mielestäni elollista olentoa tulisi sysätä täysin. Lapset voivat toki osallistua lemmikin hoitoon, mutta päävastuun tulisi aina olla aikuisen. Onhan lapsi itsekin vielä huolettava.

http://vuorenvarmanvillikissa.blogspot.fi/
09.07.2012 00.59

Oon kyllä iloinen, että Topin sain ja, että koiraa pyysin silloin 10 vuotiaana.

Parhaat neljä vuottani olen sen kanssa viettänyt.

En ehkä silloin kun Topin sain ollut mikään maailman paras koiranhoitaja, mutta olen kyllä paljon oppinut ja en usko, että kirjoja lukemalla olisin tätä kaikkea tietoa saanut.

Hyvähän se sinänsä näin nuorena on jo se koira / eläin saada kun siitäkin oppii sitten tulevaisuuden varalle asioita. Ja näin nuorena on silti vielä vanhemmatkin auttamassa.

Come to the dark side, we have cookies!
09.07.2012 01.28
022218504_r
Viestejä: 1107
Pori
Scotty kirjoitti:
Tito kirjoitti:
Lopettakaa kitinä ja odottakaa että kasvatte.
Etkö muka itse muista kuinka katselit silmät killissä mainosta jostain pimpelipömpeli-Barbista joka kävelee ja itkee? Tai katselit söpöjen pentujen kuvia netistä ja olit tehnyt petejä koreihin?

Antaa lasten haaveilla. Kinuaminen kuuluu ikään. Aikuisen pitää olla niin vahva että osaa sanoa ei murtumatta.

Minusta on aivan eri asia katsella kivoja pehmoleluja ja kinuta vanhempia ostamaan uusi barbi kuin oikeasti suunnitella vanhempia ostamaan oikea elävä olento, joka luultavasti tulee kärsimään lasten käsissä kun vanhemmat antavat periksi, niinkuin pehmolelunkin kanssa. Hyvänä esimerkkinä on hamsterit, rotat, hiiret, marsut ja kanit joita ostellaan lapsille leluiksi todella paljon.

Miksei lapselle saa tehdä selväksi että kinuaminen ja kitinä ei ole edes mitenkää hyvää käytöstä eikä fiksua toimintaa.

09.07.2012 01.46
000106829_r
Viestejä: 1459
Tito kirjoitti:
Scotty kirjoitti:
Tito kirjoitti:
Lopettakaa kitinä ja odottakaa että kasvatte.
Etkö muka itse muista kuinka katselit silmät killissä mainosta jostain pimpelipömpeli-Barbista joka kävelee ja itkee? Tai katselit söpöjen pentujen kuvia netistä ja olit tehnyt petejä koreihin?

Antaa lasten haaveilla. Kinuaminen kuuluu ikään. Aikuisen pitää olla niin vahva että osaa sanoa ei murtumatta.

Minusta on aivan eri asia katsella kivoja pehmoleluja ja kinuta vanhempia ostamaan uusi barbi kuin oikeasti suunnitella vanhempia ostamaan oikea elävä olento, joka luultavasti tulee kärsimään lasten käsissä kun vanhemmat antavat periksi, niinkuin pehmolelunkin kanssa. Hyvänä esimerkkinä on hamsterit, rotat, hiiret, marsut ja kanit joita ostellaan lapsille leluiksi todella paljon.

Miksei lapselle saa tehdä selväksi että kinuaminen ja kitinä ei ole edes mitenkää hyvää käytöstä eikä fiksua toimintaa.

Scottyn pointti taisi olla se, että me kaikki ollaan oltu nuoria joskus ja varmasti jokainen on jotain otusta pienenä kinunut. Sinä varmasti myös.

10.07.2012 03.35
022687069_r
Viestejä: 1338
Hämeenlinna

Alussa puhuttii siitä kun kasvaa nuoreksi ja koulu ja kaverit alkaa tuleen tärkeemmiks ja niin.

Itse olen suhk. siinä iässä mutta otan koira aina mukaan kun meen ulos kavereiden kanssa mutta tietenkin on joskus että mennään johkin minne koiraa ei voi ottaa mutta ennen sitä käytän lenkeil ja yms. :D

Itse käytän Jessee 3-4kr lenkeillä ja mutsi käyttää 1-2 kertaa viikossa lyhyen lenkin jos edes sitäkään :)

20.07.2012 17.40

Jospa minä tulen tänne kertomaan oman elämäntarinani. :D

Minähän olen aina ollut todella herkkä ihminen ja huono puhumaan, eikä se asia ole miksikään muuttunut. Aikanaan gerbiileistä haaveillessani en edes koskaan sanonut ääneen vanhemmilleni haluavani niitä, vaan vihjailin esimerkiksi kysyen "Miten lasketaan terraarion tilavuus litroina?", tai jättämällä (vanhempieni silmiini "unohtaen") gerbiiliopuksia tmv. pöydälle tai kirjoittamalla gerbiilijulisteeseen "I love gerbils!" tmv. Ja niin se lupa sitten tuli. Toki myös keskustelimme asiasta perin pohjin vanhempieni "älyttyä" asian ytimen.

Sittemmin, koirasta kun ensimmäistä kertaa aloin haaveilemaan (2-3 vuotta sitten), otin avukseni kynän ja paperin - mitä minä herkkä ihminen muka olisin herkistymättä (kuitenkin täysin "turhasta" aiheesta) voinut puhua? Kirjoittelin pari A4 - kokoista sivua täyteen asiaa siitä, miten lupaan ottaa vastuun ja miten olen valmis maksamaan koirasta aiheutuneet kulut ja pihtaamaan omista menoistani. Asia oli simppeli, minä kirjoitin, vanhempani koulussa ollessani lukivat kirjeeni, ja ottivat sitten illalla itse puheenaiheeksi - siis juuri siten, miten olin kaavaillutkin. Oli paljon helpompi kuunnella vanhempieni selityksiä ym., kuin että olisin itse ottanut asian tapetille. Ja niin se lupa sitten syntymäpäivälahjaksi (päivää ennen oikeaa syntymäpäivääni - vanhemmat olivat muka niin malttamattomia......) tuli. Ja kaiken lupaamani olen näin tunnollisena ihmisenä kyllä pitänytkin. Koiran maksoin itse (siihen syntymäpäivälahja-lupaan tosin sisältyi muutaman sadan euron rahasumma koiran hankintaa varten) omilla säästöilläni, kaikki ruoka- ja hoitokulut olen maksanut ja suurimman osan myös näistä rutiini - eläinlääkärilaskuista, kuten rokotukset. Ja tulen maksamaan.

Hassua. Nyt, toisesta koirasta haaveilevana ei herkkyysaste ole muuttunut mihinkään suuntaan, vaikka luulin, että koiran jo omistaneena olisi helpompi puhua toisesta koirasta. Ja vieläpä se, että ystäville, sukulaisille ja tutuille voi asiasta selitellä innostuneena ummet ja lammet, mutta ne vanhemmat kaikessa tukemisenhalussaan ja rakkaudessaan ovat kuitenkin ne "pahimmat". Turvauduin taas kirjoittamiseen - tällä kertaa tosin tietokoneella. Olen nyt kirjoittanut 15 sivua siitä, miksi toinen koira, miksi haaveilemani rotu ja kaikkea muuta aiheeseen liittyen, ja sen ohikin. Ja vielä mielessä on tuhat asiaa, mitä haluan kirjoittaa. Mikä lie syynä, että minulla ensimmäisestä koirastani haaveillessani riitti se, että kirjoitin muutaman lauseen Miksi haluan koiran? - ja Minä lupaan! - aiheeseen liittyen, ja kuvailin kleinejä muutamalla adjektiivilla. Ehkä sitä vain tulee kahta vastuuntuntoisemmaksi ja tarkemmaksi, kun kokemnusta löytyy?

Koirahan syö valtaosan vapaa-ajastani ja rahoistani. Olen tyytynyt shoppailemaan kirppiksillä (mistä muutenkin kyllä tykkään), jotta tilillä pysyy tarpeeksi rahaa Neelan yllättäviin menoihin. Ystäviä nään todella harvoin, ja ystävästä riippuen se yhteinen tekeminen kyllä rajoittuu aikalailla Neelan kanssa lenkkeilyyn. Myös ne ei niin koirista pitävät kaverit olen yleensä raahannut jonnekin korven keskelle hyttysten syötäviksi, jolloin kuulee sen tutun kysymyksen "Miten sä jaksat!?" :D Niin, eipä minulla paljoa muutakaan elämää ole, kuin ne koirat (tai tällä hetkellä koira). Mutta olen oikein tyytyväinen elämäntievalintaani, ja siihen, että vanhemmiltani lupa heltyi. Yhden "masennuksenalun" ylikin pääsin vain Neelan avulla, kun se oli se ainoa juttu, millä oli mitään merkitystä.

Hm, viestissäni ei näin loppuviimeeksi ajateltuna ollutkaan sitä kaiken selventävää pointtia (mikä oli tarkoitus), mutta menee se näinkin, ilman mitään päämäärää.

// Näin myöhemmin viestini luettuani tuli tunne tuosta toisesta koirasta, että kirjoittaessani ajatukseni olisivat olleet "Okei, tää on nähty, toinen kehiin!" - tyyliä. Vaikkei kukaan tähän takertunutkaan, niin pakko oman mielenrauhani vuoksi selventää, että toinen koira on ajankohtainen vasta aikaisintaan vuoden, parin päästä jos silloinkaan. Katsoo, miten aika ja rahat menevät yks yhteen. Mutta ainahan sitä haaveilla saa, Neelan kanssa leikkien, lenkkeillen ja treenaillen. (;

Muokattu viimeksi: 01.09.12 17.47
http://tassuillatanssien.blogspot.fi/
25.07.2012 15.22

Jospa minäkin tulisin tänne "angstaamaan" .. Eli siis olen nyt 7v. vuotta halunnut kania. Vanhempani tietävät asiasta. He luottavat minuun TÄYSIN ja uskoo että jaksan hoitaa, ja yms. Välillä vähän liiankin hyvin :(

Minä oli juuri saamassa 2 kaksi kania synttäri lahjaksi. Ulkokaneja tietenkin olisi. Kunnes äitini repäisi ystävänsä ilmoituksen luettuaan "otetaan meille koira!". Äiti laittoi tietenkin sen minun hoidettavaksi. Minun pitää hoitaa kaikki lenkitykset, harjaukset, ruokinnat yms. Vaikka olimmekin jo varanneet ne kanit, niin äiti ilmoitti minulle että koira tulee ja pysyy. Hanki sit ne kanit kun muutat omaan kotiisi. Isi ja veljeni halusi mieluummin kanin, kuten myös minä (ei niin vaativa). Kanit asuisivat leikkimökistä tehdyssä kanilassa ja kesäsin piha häkissä, sellaisessa paikassa minne koira ei pääse. Tottakai jaksaisin hoitaa ne+koiran, sillä parhaimmillani minulla on ollut 7 lemmikkiä samaan aikaan. Mutta vanhempani (LUE: äitini) ei suostu enään kanin hankintaan.

Onko neuvoja?

kinaamaan en ainakaan ala, sillä vanhempani ei pidä siitä ja silloin en ainakaan tule saamaan niitä. Ainakun yritän vihjailla asiasta,niin tulee vastaukseksi "onhan tuo koira ihan söpö" "kuukaus sitte oisin viel voinu antaa sen takasi mut en enää" yms.

Itsehän ostaisin ruuat ja muut kaniin liittyvät tavarat ja tätini on valmis rahoittamaan hanketta, sillä hän pitää hirmuisesti kaneista ja haluaisi tulla välillä moikkailemaan niitä. Eniten minua ärsyttää se, kun äiti halusi koiran, mutta MINÄ joudun hoitamaan sen. Onhan tuo Rekku ihana ja muutenkin...

Anteeksi jos tämä on joidenkin mielestä rasittavaa luettavaa ja en halua vastaukseksi " taas tollane pikku-tyttö kinuamassa kani" tai " oota et muutat omaan kotiin"

Ps. kirjotusvirheet takaa Minää :DDD

“Koira on ainoa olento maailmassa, joka rakastaa sinua enemmän kuin itseään.” J. Billings
25.07.2012 15.59
Avatar_female
Viestejä: 1347
Tito kirjoitti:
Scotty kirjoitti:
Tito kirjoitti:
Lopettakaa kitinä ja odottakaa että kasvatte.
Etkö muka itse muista kuinka katselit silmät killissä mainosta jostain pimpelipömpeli-Barbista joka kävelee ja itkee? Tai katselit söpöjen pentujen kuvia netistä ja olit tehnyt petejä koreihin?

Antaa lasten haaveilla. Kinuaminen kuuluu ikään. Aikuisen pitää olla niin vahva että osaa sanoa ei murtumatta.

Minusta on aivan eri asia katsella kivoja pehmoleluja ja kinuta vanhempia ostamaan uusi barbi kuin oikeasti suunnitella vanhempia ostamaan oikea elävä olento, joka luultavasti tulee kärsimään lasten käsissä kun vanhemmat antavat periksi, niinkuin pehmolelunkin kanssa. Hyvänä esimerkkinä on hamsterit, rotat, hiiret, marsut ja kanit joita ostellaan lapsille leluiksi todella paljon.

Miksei lapselle saa tehdä selväksi että kinuaminen ja kitinä ei ole edes mitenkää hyvää käytöstä eikä fiksua toimintaa.

En ole aiheitta sen tarkemmin silmäilly, mutta..

Mielestäni lapselle pitää antaa mahdollisuus, riippuen tietenkin vanhemmista, aikuisista ja yksilöllisesti itse lapsista, ovatko he valmiita sitoutumaan eläimeen. Eläimen pito myös kasvattaa vastuuntuntoa, vastuuntunto ei tietenkään kaikilla ihmisllä ole korkea vanhemmista ja kasvatuksesta riippuen. Lapselle tulisi antaa tässä asiassa vaihtoehtoja "ehkä jos" tms. Eläimen hoito kasvattaa ihmistä ja luo toiselta osaltaan itsevarmuutta, pohjaa jota toinen ihminen ei käsitä, se on psykologista toimintaa.

On lapsia jotka pärjäävät ja ovat motivoituneita eläimensä hoitoon, joten ei voi yleistää "ettei sovi hankkia lapselle lemmikiä leluksi". On myös aikuisia joille ei pitäisi ikinä myydä eläintä siitä syystä, että he eivät eläimen perustarpeita ymmärrä. Joten hyvin hyvin yksilöllisestä asiasia on kyse.

On hyvinkin tyrmeää, että jotkut vanhemmat tyrmäävät täysin ja heti lastensa haaveilut, painottaen riippuen minkälaisesta lapsesta on kysymys. On vanhempia jotka eivät suostu hankkimaan eläimiä arkielämän kustanteisista syistä tai siitä syystä, että eivät ole itse siihen motivoituneita, se on hyväksyttävää.

Lapsen pitää myös voittaa vanhempiensa kunnioitus, osoittaa vanhemmille vastuuntunonsa olemalla kärsivällinen ja pitkäjänteinen. Erilaisia harjoitteita voi kehitellä jos aikuinen on päätöksestä epävarma.

 

 

Muokattu viimeksi: 25.07.12 16.01
25.07.2012 16.32
022292668_r
Viestejä: 325
Lempäälä
Jeili kirjoitti:

Jos oma poikani tulee kymmenen vuoden sisään kinumaan omaa lemmikkiä, on vastaukseni luultavasti jyrkkä ei, jota en katso aiheelliseksi perustella. Toki minulla luultavimmin tulee aina koira olemaan, mikä saattaa vähentää lapsen lemmikinhankintamouruamisia, mutta vanhempana minä olisin viime kädessä vastuussa lapseni lemmikistä. Toisin sanoen taloudessani tulee elämään vain ne lemmikit, joihin itse suostun sitoutumaan (tai avokkini sitoutuu). Lapsen elämä kuitenkin muuttuu lyhyessä ajassa niin paljon, ettei hän voi mieltää elämäänsä esimerkiksi koiran eliniän verran eteenpäin.

Tuo tummennettu pisti silmään... Omalta kohdaltani voin sanoa että mikäli haluaisin nyt uuden lemmikin ja sitä vanhemmiltani pyytäisin, lopettaisin pyytämisen heti, jos saisin hyvät perustelut, eli esimerkiksi "emme voi ottaa koiraa sillä rahatilanteemme on nyt huono" tai "tähän kerrostaloasuntoon koira olisi liian suuri eläin" tms.

Jos itse saisin vastaukseksi vain: "EI", jäisin tosiaankin miettimään syitä tähän ja todennäköisesti kävisin useaan otteeseen kysymässä että miksi ei ja vääntämssä asiasta (jos en siis itse tietäisi syitä tähän, esim huono rahatilanne josta ei minulla oltaisi kerrottu)

Ihan sillä vaan että olisi ne perustelutkin kiva kuulla asian paremmin ymmärtämiseksi

Juu ja alkuperäiseen kysymykseenhän tämä ei vastannut ollenkaan mutta oli pakko kommentoida

Meillä saatiin koira kun oltiin vuosi hoidettu kaneja hyvin ja näytetty että jaksetaan hoitaa kunnolla ilman vanhempien jankutusta ja asiaan taitaa vaikuttaa aika paljon että iskä tykkää kaikista eläimistä...

Ja kanit taisi tulla kun iskä (ja lapset) halusi lemmikin ja äiti sanoi että enintään ulkokaneja, ja kas, vuoden päästä meillä olikin koira (tosi sekin vaati melkoisesti suostutteluja) ja nyt äiti on sitä mieltä että Manta on maaailman ihanin ja suloisin koira jonka pitää saada paljon herkkuja (välillä liikaakin että joutuu asiaan puuttumaan)

 

Tässä keskustelussa on puhuttu myös paljon siitä, miten aikuinen on loppujenlopuksi vastuussa lemmikistä. Tästä olen samaa mieltä, mutta meillä ainakin minä olen ollut se joka huolehtii koiran koulutuksesta, oikeasta ruokinnasta, siitä että rokotukset saadaan ajallaan ja että eläinlääkäriin mennään oikeasti kun tarve vaatii eikä jäädä kotiin, että "no kyllä se siitä varmaan ajan kanssa paranee"... Vanhempani eivät varmaan osaa edes leikata koiran kynsiä... Heitä ei oikeastaan edes kiinnosta, ja olisi taas jäänyt rokotukset antamatta jos en olisi siitäkin muistuttanut...

Enkä tiedä mikä oli edellisen tekstin pointti tai oliko sellaista ollenkaan mutta avauduimpas tähän nyt silti Tai ehkä se pointti oli se että toisinaan se vastuu menee näinkin päin, ja onneksi tässä talossa edes minä olen kiinnostunut koirasta...

Muoks.// Tai kun asiaa mietin, iskä kyllä huolehtii Mantan perusjutut, kuten ruokinnan ja lenkitykset jos olen poissa mutta muu jää kokonaan minulle. Äitiä ei voisi vähempää koirasta huolehtiminen kiinnostaa (vaikka suloisena nallena sitä pitääkin).

Muokattu viimeksi: 25.07.12 16.38
Älä ota kesäkissaa!
25.07.2012 16.40
022666904_r
Viestejä: 523
Tampere

Rekku -

Vaikka tekstissäsi kerroit, ettet halua tämmöisiä vastauksia minun on silti pakko sanoa.
Odota. Vanhempasi kummiskin on loppupeleissä se joka päättää ja se joka on vastuussa eläimestä. Kirjoituksen perusteella olet siis alaikäinen. Täysi-ikäisyyden (tai edes siihen asti, että saat oman asunnon) saavutettua voit vaikka perustaa eläintarhan, jos siihen on rahaa ja aikaa, silloin saat päättää omista asioistasi ja hankkia kaneja.
Kun pääset asumaan omaan asuntoon, omalla kustannuksellasi ja kaikki on tehtävä sinun itse.. tulet ymmärtämään vanhempiasi paremmin.
Ja kummiskin jos haluat tehdä vaikutuksen vanhempiisi, niin voisin ehdottaa, että hoidat koiraanne niin suurella panoksella, että vanhempasi huomaavat, että saattaisit olla valmis kaneihin.

Nyt itsekkin alan ymmärtämään vanhempieni suhtautumista esim. hamstereiden ottoon ennen. He pelkäsivät, että minä jätän ne hoitamatta, koska olin niin nuori ja en osannut ottaa vastuuta mistään. Ikä ei kummiskaan ole mikään este eläimen hankkimiselle, mutta vanhemmat taitavat oikeasti pelätä sitä, että eläimet jäävät hoitamatta.
Vaikka olisikin valmis maksamaan kaikki kustannukset liittyen eläimiin, on niissä muutakin kuin hoitaa ruokasäkki nurkkaan ja sieltä heittää ruokaa kerranpäivässä ja muuten jättää huomioimatta. Eläimet pääasiassa tarvitsevat seuraa, huomiota, tietenkin pois suljetaan esim kalat. Kaloille ei kovin seuraa voi antaa, mutta en silti väitä ettei niissä olisi hoidettavaa. :)

Eli siis ehdotan, että kuuntelet vanhempiasi ja jos oikein tuntuu itsestäkin siltä, että olen valmis ottamaan kaneja, ole valmis panostamaan nykyisten eläinten hoitoon ja mieti onko sinulla aikaa hoitaa kaneja koiran lisäksi. Näytä vanhemmillesi, että aika riittää. Joudut ehkä jättämään kavereiden tapaamisia lyhemmäksi eläinten takia, mutta eläimet ovat kuitenkin niitä, jotka tarvitsevat sinua. Ystäväsi voivat huolehti itsestään ja ne saavat sosiaalistua ja hankkia seuraa omin avuin. Eläimet eivät.

http://pienenkoiranisoaelamaa.blogspot.fi/
25.07.2012 18.06
021902425_r
Viestejä: 389
Haukipudas

Rekun tilanne on itselleni hieman tuttu. Onhan se tylyä että äiti tuolla lailla vaan päättää ITSE että nyt tulee koira ja se pysyy. Yhtälailla vanhempien pitäisi muistaa että jokaisen perheenjäsenen on haluttava lemmikkiä, ei tämä ainoastaan lapsosiin päde kuten joskus meinataan unohtaa.
Äitisi on käyttäytynyt väärin unohtaessaan sinun toiveesi, olkoonkin että olet vielä alaikäinen. Jos toiselle on jotai varmuudella luvannut, ei sitä sovi noin tylysti kumota

Oletko kokeillut pitää pientä perhekokousta, jossa kertoisit ettei ole täysin oikein että sinä alaikäisenä joudut hoitamaan eläintä, jota sinulla ei ollut edes halua ottaa? Keskustelkaa koko perheen voimin siitä, onko äidin teko ihan hyväksyttävä, ja miltä loppupeleissä tuntuu että hommat noin vaan muuttuu.
Kysy myös äidiltäsi rauhallisesti että miksi tähän tilanteeseen on päädytty, yrittääkö hän kenties korvata kanit sysäämällä Rekun hoidon vain sinulle. Jos keskustelu alkaa kiristyä, pidä pari päivää/viikkoa taukoa ja kokeile uudestaan. Tällä välin panosta Rekun hoitamiseen parhaan kykysi mukaan :)

Rekun tilanteessa on käyny nurinkurisesti. Yleensähä ne elukat jää just vanhempien vastuulle vaikka lapsi niitä on halunnu. Mutta tämä on hiton hyvä osoitus siitä, että vanhemmat osaa moisen ihan yhtä hyvin.

auts
25.07.2012 18.50

Kiitos Sanni ja Emma !

Ps. toivottavasti en tuominnut vanhempiani liikaa.. Mutta asia tuli kuitenkin selväksi. Olen iloinen silti, et saimme tuon koiran, vaikka en saanutkaan kaneja. Isin kanssa ollaan juteltu asiasta ja hän sanoi, että katsotaan ensi vuoden keväällä kun on parempi ajan kohta.

“Koira on ainoa olento maailmassa, joka rakastaa sinua enemmän kuin itseään.” J. Billings
26.07.2012 00.33
022666904_r
Viestejä: 523
Tampere
Hyvä Rekku.
Tuo on juuri oikea asenne! Täytyy olla onnellinen siitä mitä omistaa jo, eikä haluta jatkuvasti sellaista mitä itsellä ei ole.
Nauti koiramaisesta elämästä! Nauti teidän yhteisistä hetkistä. :)

Isäsi on ihan oikean ratkaisun tehnyt. :) Keväällä asiat saattavat olla toisin jopa paremmin, mutta myös huonommin. Älä kuitenkaan lannistu jos et saa keväälläkään kaneja.. Hyvää kannattaa odottaa. ;)
http://pienenkoiranisoaelamaa.blogspot.fi/
11.08.2012 12.01

Mun mielestä avainsanat on että ottaa oikeesti tietoa kys. eläimestä ja miettii sopiiko se oikeesti tähän elämäntilanteeseen (niinkuin moni täällä on varmasti sanonutkin). Jos oikeesti haluaa jonkun eläimen niin pitää nähdä sen verran vaivaa että etsii sitä tietoa sitten vaikka kirjoista tai lajiyhdistyksen sivuilta. Jos vanhemmat ei silloinkaan suostu niin ehkä heillä onkin sitten hyvä syy, kuten esim. allergia, tai ehkä he pelkäävät että eläin jää kuitenkin heidän vastuulleen?

Ja niinkuin Sannikin jo tuossa sanoi, pitää osata katsoa mitä itsellä jo on kuin että mitä ei ole. Joillakin kun ei ole edes sitä yhtä lemmikkiä. Aivan liian usein oon nähnyt eläinkaupasta että pikkulapsi ja äiti/isä tulevat eläinkauppaan ja katselevat sitten hetken eläimiä, kunnes matkaan tarttuu vaikka hamsteri. Sitten kotona ihmetellään että mikä sillä on kun se vain nukkuu. 

11.08.2012 14.32

Meillä on ollut aina sama ongelma lemmikkiä hankittaessa. Iskäni inhoaa suunillee KAIKKIA eläimiä mutta silti meillä on kaks marsuu ja koira. Koira on tosin ulkokoira ja iskä pitäs saaha suostuteltua siihen et se ois siäkoira. Mut ei,se ei voi sietää mitää eläimiä. Mä vaa oon vinkunu ja kinunnu monta vuotta koiraaki ja sain sen vuos sitten. marsut sain maaliskuussa.

16.08.2012 21.49
022613577_r
Viestejä: 118
Jyväskylä

Vinkumalla sain ensinmäisen koirani vuonna 2009 :D

http://polarbearcassu.blogspot.fi/
11.09.2012 07.25
021960990_r
Viestejä: 1
helsinki

mulla on nytte akvaario ja on ollu marsu ja mini hiiriä neljä kappaletta.nyt haluaisin rottia 2 mut äiti ei suostu mutta yritän noita keinoi kumeil on muutenki jo tosi iso lintu häkki.

17.09.2012 20.23
Avatar_female
Viestejä: 1515
Neela kirjoitti:

Jospa minä tulen tänne kertomaan oman elämäntarinani. :D

Minähän olen aina ollut todella herkkä ihminen ja huono puhumaan, eikä se asia ole miksikään muuttunut. Aikanaan gerbiileistä haaveillessani en edes koskaan sanonut ääneen vanhemmilleni haluavani niitä, vaan vihjailin esimerkiksi kysyen "Miten lasketaan terraarion tilavuus litroina?", tai jättämällä (vanhempieni silmiini "unohtaen") gerbiiliopuksia tmv. pöydälle tai kirjoittamalla gerbiilijulisteeseen "I love gerbils!" tmv. Ja niin se lupa sitten tuli. Toki myös keskustelimme asiasta perin pohjin vanhempieni "älyttyä" asian ytimen.

Sittemmin, koirasta kun ensimmäistä kertaa aloin haaveilemaan (2-3 vuotta sitten), otin avukseni kynän ja paperin - mitä minä herkkä ihminen muka olisin herkistymättä (kuitenkin täysin "turhasta" aiheesta) voinut puhua? Kirjoittelin pari A4 - kokoista sivua täyteen asiaa siitä, miten lupaan ottaa vastuun ja miten olen valmis maksamaan koirasta aiheutuneet kulut ja pihtaamaan omista menoistani. Asia oli simppeli, minä kirjoitin, vanhempani koulussa ollessani lukivat kirjeeni, ja ottivat sitten illalla itse puheenaiheeksi - siis juuri siten, miten olin kaavaillutkin. Oli paljon helpompi kuunnella vanhempieni selityksiä ym., kuin että olisin itse ottanut asian tapetille. Ja niin se lupa sitten syntymäpäivälahjaksi (päivää ennen oikeaa syntymäpäivääni - vanhemmat olivat muka niin malttamattomia......) tuli. Ja kaiken lupaamani olen näin tunnollisena ihmisenä kyllä pitänytkin. Koiran maksoin itse (siihen syntymäpäivälahja-lupaan tosin sisältyi muutaman sadan euron rahasumma koiran hankintaa varten) omilla säästöilläni, kaikki ruoka- ja hoitokulut olen maksanut ja suurimman osan myös näistä rutiini - eläinlääkärilaskuista, kuten rokotukset. Ja tulen maksamaan.

Hassua. Nyt, toisesta koirasta haaveilevana ei herkkyysaste ole muuttunut mihinkään suuntaan, vaikka luulin, että koiran jo omistaneena olisi helpompi puhua toisesta koirasta. Ja vieläpä se, että ystäville, sukulaisille ja tutuille voi asiasta selitellä innostuneena ummet ja lammet, mutta ne vanhemmat kaikessa tukemisenhalussaan ja rakkaudessaan ovat kuitenkin ne "pahimmat". Turvauduin taas kirjoittamiseen - tällä kertaa tosin tietokoneella. Olen nyt kirjoittanut 15 sivua siitä, miksi toinen koira, miksi haaveilemani rotu ja kaikkea muuta aiheeseen liittyen, ja sen ohikin. Ja vielä mielessä on tuhat asiaa, mitä haluan kirjoittaa. Mikä lie syynä, että minulla ensimmäisestä koirastani haaveillessani riitti se, että kirjoitin muutaman lauseen Miksi haluan koiran? - ja Minä lupaan! - aiheeseen liittyen, ja kuvailin kleinejä muutamalla adjektiivilla. Ehkä sitä vain tulee kahta vastuuntuntoisemmaksi ja tarkemmaksi, kun kokemnusta löytyy?

Koirahan syö valtaosan vapaa-ajastani ja rahoistani. Olen tyytynyt shoppailemaan kirppiksillä (mistä muutenkin kyllä tykkään), jotta tilillä pysyy tarpeeksi rahaa Neelan yllättäviin menoihin. Ystäviä nään todella harvoin, ja ystävästä riippuen se yhteinen tekeminen kyllä rajoittuu aikalailla Neelan kanssa lenkkeilyyn. Myös ne ei niin koirista pitävät kaverit olen yleensä raahannut jonnekin korven keskelle hyttysten syötäviksi, jolloin kuulee sen tutun kysymyksen "Miten sä jaksat!?" :D Niin, eipä minulla paljoa muutakaan elämää ole, kuin ne koirat (tai tällä hetkellä koira). Mutta olen oikein tyytyväinen elämäntievalintaani, ja siihen, että vanhemmiltani lupa heltyi. Yhden "masennuksenalun" ylikin pääsin vain Neelan avulla, kun se oli se ainoa juttu, millä oli mitään merkitystä.

Hm, viestissäni ei näin loppuviimeeksi ajateltuna ollutkaan sitä kaiken selventävää pointtia (mikä oli tarkoitus), mutta menee se näinkin, ilman mitään päämäärää.

// Näin myöhemmin viestini luettuani tuli tunne tuosta toisesta koirasta, että kirjoittaessani ajatukseni olisivat olleet "Okei, tää on nähty, toinen kehiin!" - tyyliä. Vaikkei kukaan tähän takertunutkaan, niin pakko oman mielenrauhani vuoksi selventää, että toinen koira on ajankohtainen vasta aikaisintaan vuoden, parin päästä jos silloinkaan. Katsoo, miten aika ja rahat menevät yks yhteen. Mutta ainahan sitä haaveilla saa, Neelan kanssa leikkien, lenkkeillen ja treenaillen. (;



Tää on kun mun suusta... en ikinä uskalla ottaa asiaa esille mutta mielessä kyllä ja sukulaisille/kavereille..
17.09.2012 20.27
022702346_r
Viestejä: 3704
Säkylä

Thank good mulla on eläinystävälliset vanhemmat jotka ovat (järkevästi) kuunnelleet mun pyyntöjä. Harmittaa niiden puolesta joille ei anneta pientäkään mahdollisuutta.

Riippuvuutta helmikuusta 2008. Lisää meistä: nahkalassie.blogspot.fi
17.09.2012 20.41

Mielestäni on vanhemmilta vastuullisuutta kieltäytyä eläimen hankinnasta lapselle, jos vanhemmat itse eivät halua ottaa eläimestä vastuuta ja loppupeleissä myös tarpeen tullen siitä huolehtia. Kun lapsi on tarpeeksi vanha itse ottamaan vastuuta eläimestä, on vanhempien myös harkittava, onko nuori tarpeeksi kypsä ja pitkäjännitteinen oikeasti hoitamaan eläimen. Ja yksi harkittava pointti on myös se, että jos eläin elää noin kymmenen vuotta, niin jossain vaiheessa nuori muuttaa opiskelemaan ja omilleen, eikä silloin voi välttämättä ottaa eläintä mukaansa, ja silloin se jää vanhempien vastuulle. Jos vanhemmat eivät kerta kaikkiaan halua ottaa eläintä hoidettavakseen, on oikein kieltäytyä sitä hankkimasta.

Tietysti hienoa on, jos koko perhe on eläinrakas ja yhtä mieltä eläinten ottamisesta. Kiistatonta on eläimen omistamisen hyödyt vastuullisuuden ja hoivaamisen kehityksessä samoin kuin terveydelliset hyödyt. Mutta vanhemmilla on aina vastuu ja arvostan sitä, jos he vastuun kantavat lapsen mankumisesta ja kiukuttelusta huolimatta. Jokainen voi itsenäistyttyään ottaa vaikka millaisen eläintarhan ;)

18.09.2012 12.34
Iitu kirjoitti:
On hyvinkin tyrmeää, että jotkut vanhemmat tyrmäävät täysin ja heti lastensa haaveilut, painottaen riippuen minkälaisesta lapsesta on kysymys. On vanhempia jotka eivät suostu hankkimaan eläimiä arkielämän kustanteisista syistä tai siitä syystä, että eivät ole itse siihen motivoituneita, se on hyväksyttävää.

Minun mielestäni se ei riitä, jos lapsi haluaa lemmikin ja on motivoitunut, mutta aikuinen ei. Lemmikkiä hankkiessa on koko perheen oltava siihen sitoutunut. Vaikka lemmikki otettaisiin lapselle lemmikiksi, on vastuu siitä loppupeleissä kuitenkin vanhemmilla ja he maksavat siitä aiheutuvat kulut yms. Minusta on hölmöä ottaa lapselle lemmikki, jos vanhemmat itse ei sitten aio osallistua sen hoitoon. Tiedän tälläisestä toiminnasta pari esimerkkiä joissa vanhemmat ovat ottaneet lapsille hamstereita ja lintuja ja lapset ovat ovat kyllästyttyään jättäneet eläimet hoitamatta.
18.09.2012 13.43

^ Et tainnut ihan ymmärtää viestin pointtia. x)

18.09.2012 14.25

Kirjoitan nyt asiasta tulevana äitinä ja miehen kahden lapsen "kasvattavana" osapuolena.

Lapsiakin on erilaisia, osa pystyy huolehtimaan jo pienestä pitäen lemmikeistä kun taas on niitä jotka kinuavat ja haluavat, saavat haluamansa ja sitten... annetaan lemmikin olla, kiinnostus lopahtaa ja huolehtiminen on hällä väliä..

Kaipa te voitte keskustella vanhempienne kanssa, että mitä jos se sukulaisen/naapurin/tutun rekku tulisi pariksi yöksi kylään, ja lapsi hoitaisi lemmikin kokonaan itse, ruokinnat, lenkitykset (ei mitään pikapissityksiä, vaan ihan kunnon lenkitykset), jne, toki aikuisen valvonnassa. Näin molemmat, aikuinen kuin lapsikin näkee, mitä se touhu on ja että siihen tulisi sitoutua 100%.

Sekä varmasti naapurilla sattuu olemaan rekku vailla lenkitystä, jota voi kysyä, vanhukset ainakin usein mielellään tykkäävät kun saavat huilahtaa yhden kerran ja se oma fifi saa lenkin.

Kaupan seinällekin voi viedä ilmoituksia, että tarjotaan lenkitys-/hoitoapua. Jyrsijöitä varmaan voi käydä hoitamassa eläinkaupassa kun kysäisee myyjiltä asiasta, että tahtoo tutustua ja nähdä mitä se on.

Kinuaminen kuuluu lasten ikään ja yhteen elämänvaiheeseen, mutta aikuiset kuitenkin ovat päävastuussa. Myös monella aikuisella kyse on rahasta, onko sitä varmasti riittävästi kattamaan lemmikin kustannukset, joten ei se aina ole vain helppoa heiltäkään kieltäytyä! Ymmärtäkää, ettei se raha kasva puussa.

~ mikään ei ole tämän rakkauden hinta ~
18.09.2012 14.32
021902425_r
Viestejä: 389
Haukipudas

Ite kun nyt oon pyytäny frettiä, ei äiti oo oikein lämmenny ajatukselle. Oon kuitenkin ymmärtäny äitiä asian suhteen, mutta jaksanu myös pysyä omissa kannoissani. Pikkuhiljaa son äitylikin alkanu kiinnostumaan.

Jos huutaisin ja raivoaisin, ei toivoa olisi ollenkaan. Eilen kuitenkin kun järkevästi keskustelin ja näytin äidille frettikasvattajien sivuja, tuo jopa suostui siihen että lähdetään yhdessä jonkun fretinomistajan luo katsomaan moisia. Hurrhurr <3

auts
18.09.2012 14.36
Emma kirjoitti:

Ite kun nyt oon pyytäny frettiä, ei äiti oo oikein lämmenny ajatukselle. Oon kuitenkin ymmärtäny äitiä asian suhteen, mutta jaksanu myös pysyä omissa kannoissani. Pikkuhiljaa son äitylikin alkanu kiinnostumaan.

Jos huutaisin ja raivoaisin, ei toivoa olisi ollenkaan. Eilen kuitenkin kun järkevästi keskustelin ja näytin äidille frettikasvattajien sivuja, tuo jopa suostui siihen että lähdetään yhdessä jonkun fretinomistajan luo katsomaan moisia. Hurrhurr <3



Asiallisella käytöksellä saa ihmeitä aikaan. :)
~ mikään ei ole tämän rakkauden hinta ~
18.09.2012 14.46
021902425_r
Viestejä: 389
Haukipudas
Robin kirjoitti:
Emma kirjoitti:

Ite kun nyt oon pyytäny frettiä, ei äiti oo oikein lämmenny ajatukselle. Oon kuitenkin ymmärtäny äitiä asian suhteen, mutta jaksanu myös pysyä omissa kannoissani. Pikkuhiljaa son äitylikin alkanu kiinnostumaan.

Jos huutaisin ja raivoaisin, ei toivoa olisi ollenkaan. Eilen kuitenkin kun järkevästi keskustelin ja näytin äidille frettikasvattajien sivuja, tuo jopa suostui siihen että lähdetään yhdessä jonkun fretinomistajan luo katsomaan moisia. Hurrhurr <3



Asiallisella käytöksellä saa ihmeitä aikaan. :)


True story. Ja jos järkevä keskustelukaan ei vain uppoa, niin silloin ei auta kuin odottaa. Turha jankkailu tokko auttaa mitään
auts

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti