Ystävät / kaverit - Sivu 7 (Yleinen keskustelu > Yleinen keskustelu)

04.09.2010 17.49
021714062_r
Viestejä: 4370
Hämeenlinna

Paljon monenlaisia kavereita kyllä on, mutta vain yksi oikea ystävä, jonka kanssa voin puhua mistä vain ja olla varma etten kuule asiasta muualta. Ei riidellä juur koskaan, ja nähdään tosi harvoin vapaa-ajalla mutta aina koulussa. Ehkä hyvä niin, molemmat semmoisia ihmisiä että viihdytään parhaiten yksin.
Enemmän mulla on poikapuoleisia kavereita, yksinkertaisesti tuun niiden kanssa vaan paremmin toimeen.

Entinen paras ystäväni ei osannut pitää suutaan kiinni mistään asiasta. Ei se koskaan tarkotuksella mitään levitellyt, sillä vain oli semmoinen outo tapa puhua toisten asioista muille. Mm. yhden kesäloman salaisen, laittomankin jutun julkaisi facebookissa. Siihen ihmiseen en pysty luottamaan ollenkaan.

Se mikä ei tapa, se tappo melkein.
04.09.2010 20.51
Kida kirjoitti:
Herää välillä kysymys, että missä on ne sellaiset ihmiset, jotka haluaa viettää aikaa minun kanssani, luottaa minuun ja samalla olla oman luottamukseni arvoisia?

Täällä!

Mä olen onnistunut sotkemaan ihmissuhteeni täysin. Oikeastaan ketään entistä ystävää harrastuksista tai luokkakavereista ei ole enää jäljellä. Viimeksi mulla oli ns paras ystävä alakoulun aikaan. Silloin nautin kyllä siitä, että sain olla ihmisten seurassa. Sen jälkeen, en tiedä johtuiko minusta ja jostain muusta, ihmiset hävisi mun ympäriltä ja huomasin olevani kovin yksinäinen.

Monta vuotta olin ilman oikeaa ystävää, joitain tuttuja oli joiden kanssa vaihdettiin lauseita, mutta mitään läheisyyttä ei kenenkään kanssa ollut. Sekin vaikutti paljon asiaan, että en ole koskaan ollut läheinen äitini kanssa ja isä on kaukana poissa, olen ollut kauan hiljainen sielu. Huonot ajat jättää haavat auki pitkäksi aikaa ja pikkuhiljaa niitä tässä parannellaan. Uuden koulun myötä mulla on uudet luokkakaverit ja olen kyllä antanut itsestäni 110% jotta tutustuisin heihin kunnolla ja saisin ystäviä. En ole äänekkäin ja hauskin, mutta olen täysin oma itseni. Tähän mennessä näyttää ihan hyvälle, olen pysynyt porukassa, mutta pelkään että käy niinkuin edellisellä luokallani; hiljenen hitaasti ja varmasti enkä enää kuulu porukkaan. Ehkä ei vielä maalata piruja seinille. Olis vaan niin kiva kun olisi edes yksi ystävä.

04.09.2010 21.10

Xenan sanat lämmittivät mieltä. Minua saa kyllä tulla katsomaan, ja minulle saa purkaa tuntojaan niin mesessä, puhelimella kuin kasvokkain, jos tuntee sellaista tarvitsevan. Tykkään, jos kykenen olemaan ihmisille avuksi, vaikkakaan ihan jokaista randomia en kykene kuuntelemaan. Enkä haluakaan. Ihmisen pitää merkitä jotain, jotta jaksaisi kuunnella suruja ja vielä täydellä sydämellä pyrkiä auttamaan!

Ja Jetta <3 Voisin pussata sinua! Hyvä tietää, että olisi jossain edes yksi ihminen, mutta en minä uskalla ängetä itseäni ja muuta. Suututtaa itseäni, kun olen päässyt niin kuoreenvetäytyvään tilaan, kun ennen olin aina ehdottelemassa tapaamisia, leffailtoja, kyläilyjä ja kaikkea... nyt hyvä jos uskallan kysyä ihmistä treeneihin kanssani: kahville pyytäminen on jo sulaa hulluutta korvissani. Kuka nyt minun kanssani haluaisi.

Minulla on ollut kaksi ystävää. Ensimmäiseen tutustuin eskarissa, ja pidimme tiukasti yhteyttä niin ala-kuin yläasteen ajan. Olimme parhaat ystävät, täydensimme toisiamme, osasimme toisemme ajatukset, ajattelimme samalla tavalla. Meillä oli hurjan kivaa! Mutta kun homouteni paljastui, ystävä käänsi minulle selkänsä. Edes vuosien tuntemus, ikuisuuden tuntemus, ei auttanut häntä käsittelemään homofobiaansa.

Toiseen tutustuin -04 netin kautta. Hän asui Helsingissä. Me soittelimme joka päivä, puhuimme mesessä ummet ja lammet, meillä oli hauskaa kun tapasimme, ja kiinnostuksenkohteemme olivat samat piirtämisestä hevosiin ja elämään yleensä. Mutta kaveri oli varsin mustasukkainen ns. omistaan, ja kun aloin seurustelemaan vakavasti, hän kimpaantui siitä. Piti kumppaniani uhkana, muuttui täysin ja riitaannuimme. Siitä emme koskaan enää palautuneet.

Sattuu sydämeen, kun muistelenkin näitä kahta... jopa ensimmäistä. Vaikka minua kuvottaa se, että hän vihaa minua vain suuntautumisen vuoksi, palan halusta tietää, kuinka hän voi. Seuraan sivusta hänen elämäänsä, haluaisin tulla hänen luokse, auttaa ja ohjata, mutten voi. Voin vain katsoa ja pysyä kaukana.

04.09.2010 21.23
Jetta kirjoitti:

Uuden koulun myötä mulla on uudet luokkakaverit ja olen kyllä antanut itsestäni 110% jotta tutustuisin heihin kunnolla ja saisin ystäviä. En ole äänekkäin ja hauskin, mutta olen täysin oma itseni. Tähän mennessä näyttää ihan hyvälle, olen pysynyt porukassa, mutta pelkään että käy niinkuin edellisellä luokallani; hiljenen hitaasti ja varmasti enkä enää kuulu porukkaan. Ehkä ei vielä maalata piruja seinille. Olis vaan niin kiva kun olisi edes yksi ystävä.

Niin näin juuri. Yritin ja annoin kaikkeni uuden luokan myötä, mutta silti olen aina sama kuoreensa vetäytynyt ujo ihminen. Ensinhän se näytti hyvältä, oli mukana porukassa, kun ei kukaan tuntenut ketään, mutta nyt pikku hiljaa olen jäämässä ulkopuolelle. Olenkin jo ulkopuolella.

En vain osaa mennä porukkaa ja sanoa jotain; mitä mun kuuluu sanoa? mitä mä voin sanoa? Siihen se kaatuu, että pääsisin porukkaa. Oma vikani se on, mitä olen luonteeltani piaska ja ujo sisäänpäin kääntynyt hyypiö, joka vaatii pientä tutustumista ihmisiin, että osaa olla vapautuneempi ja puhua jotain ihan kunnolla. Toisaalta olen tottunut rooliini ulkopuoliseksi, kova kuori maailmaa kohtaan auttaa. Yksinäisyyteen tottuu ja sen ehkä lopulta jopa hyväksyy.

Muokattu viimeksi: 04.09.10 21.24
04.09.2010 21.26
Rinja kirjoitti:
Jetta kirjoitti:

Uuden koulun myötä mulla on uudet luokkakaverit ja olen kyllä antanut itsestäni 110% jotta tutustuisin heihin kunnolla ja saisin ystäviä. En ole äänekkäin ja hauskin, mutta olen täysin oma itseni. Tähän mennessä näyttää ihan hyvälle, olen pysynyt porukassa, mutta pelkään että käy niinkuin edellisellä luokallani; hiljenen hitaasti ja varmasti enkä enää kuulu porukkaan. Ehkä ei vielä maalata piruja seinille. Olis vaan niin kiva kun olisi edes yksi ystävä.

Niin näin juuri. Yritin ja annoin kaikkeni uuden luokan myötä, mutta silti olen aina sama kuoreensa vetäytynyt ujo ihminen. Ensinhän se näytti hyvältä, oli mukana porukassa, kun ei kukaan tuntenut ketään, mutta nyt pikku hiljaa olen jäämässä ulkopuolelle. Olenkin jo ulkopuolella.

En vain osaa mennä porukkaa ja sanoa jotain; mitä mun kuuluu sanoa? mitä mä voin sanoa? Siihen se kaatuu, että pääsisin porukkaa. Oman vikani se on, mitä olen luonteeltani piaska ja ujo sisäänpäin kääntynyt hyypiö, joka vaatii pientä tutustumista ihmisiin, että osaa olla vapautuneempi ja puhua jotain. Toisaalta olen tottunut rooliini ulkopuoliseksi, kova kuori maailmaa kohtaan auttaa. Yksinäisyyteen tottuu ja sen ehkä lopulta jopa hyväksyy.

Itse olen sitä mieltä, että jos oikeasti haluaa ystäviä saada, pitää myös tehdä asioita itse. Ei kukaan ota sellaista tehtävää, että yksin kaivaa sen ihmisen kuoresta ulos, varsinkin kun kyseessä on tuntematon. En edes minä, enkä edes odota sitä. Ehdottelen pieniä asioita, joskus ihan vitsailun varjolla: mehän voitaisiin mennä tänne ja tänne, joskus sun pitää tulla ja tehdä näin, mun kyydilllä pääsee sinne ja sinne... tökin, osoitan, että mua kiinnostaa ja vain rukoilen, että toinen tajuaa sen ja ottaa oman osansa kiinnostuksenosoittamistehtävässä.

Jos toinen ei anna mitään vastakaikua, odottaa vaan, että toinen tekee kaiken työn, näyttää usein hyvin epäkiinnostuneelta. Kuka nyt sellaista jaksaisi yrittää?

04.09.2010 21.37

Niin aivan ei kukaan, mutta en mä odotakaan sitä. En, en.

Takaa hain sitä, että en mä osaa olla se, joka menee porukkaan puhumaan sinä tuntemattomana tai aloittamaan keskustelua jonkun kanssa, mutta kyllä osaan lähteä juttua heittemään jollain tasolla, jos joku tulee jutteleen kanssani. Sitäkin, että olen alkuun vieraiden ihmisten seurassa hermostunut ja varautunut, joka luonnollisesti näkyy ulospäin eleissä ja puheissa.

Tietenkin sitten, kun joku on joskus aloittanut ensimmäisen kerran keskustelun kanssani niin kyllä sen jälkeen voi mennä puhumaan jotain kyseisen ihmisen kanssa, mutta aina ei halua olla se, joka aloittaa keskustelua ja ''tunkee'' seuraan vaan odottaa et ihmiset joskus tulisivat kanssasi puhumaan ja eivätkä ne pahemmin tule niin siitä seuraa se et on se ulkopuolinen.

Muokattu viimeksi: 04.09.10 22.16
04.09.2010 22.12
022700653_r
Viestejä: 1132
Kida kirjoitti:

Herää välillä kysymys, että missä on ne sellaiset ihmiset, jotka haluaa viettää aikaa minun kanssani, luottaa minuun ja samalla olla oman luottamukseni arvoisia?

Täälläkin yksi, etenkin viettää siun kanssa aikaa, luottaa ja tietysti tutustua paremmin : )

 

-.-'' Kirjotin justiin kauhian pitkän viestin mut naps, painoin yhtä väärää nappia niin kaikki hävis.

Mutta jokatapauksessa, en onnistu enää yhtä onnistuneesti samoja asioita kirjoittamaan.

Anyway, mä oon nyt huomannut että tosi herkästi alan pitää kavereina niitä joitten kans en IRL oo paljoa nähny tai edes jutellut (juurikin petsieläisiä, etenkin Lahti-yhteisöstä porukkaa). Ehkä mä haen sillä jotain täydennystä mun elämään tai sit on uskottavampaa puhua heistä kavereina ku "netti-tuttuina" tai "puolituttuina". Ja ikuinen ongelma mun elämässä on se kun ei tiedä mitä ihmiset musta ajattelee. Etenki kaverien oikeet mielipiteet ja ylipäänsä ihmisten.

Ja ystävän ja kaverin ero...Mullahan ei enää oo yhtäkään ystävää, kenellekään en voi luottaa mitään yksityisempää, edes kummallekaan vanhemmalleni tai kenellekään sukulaiselleni. Ne on näitä perusasioita mitä mä kerron "se sai paikan sieltä amiksesta" "Sokka otti tänään hienosti kontaktin" ja kaikkea vastaavaa, ei paljoa ton henkilökohtaisempaa, henk.koht mielipiteet sitte tietty erikseen. Ystävälle pitäs voida luottaa salaisuudet ja senki pitäs luottaa suhun. Ja tottakai sen ystävän pitäs myös olla luotettava, eikä sellanen että levittelee sun yksityis asioitas kaikille.

Ehkä muutaman meidän entisen luokkalaisen mielestä mä oon jopa pelottava, kun mulla on joistaki asioista oma mielipide tai iik, tiedän jostaki niitä enemmän. Ja se taas ilmastaan nälvimisellä, kusettamalla tai paskaa puhumalla. Ja tätä tekee ne joitten oon ajatellu olevan mun kavereita ja pitävän mua ihan ok tyyppinä. Enpähän enää niin ajattele.

Meidän luokalta muuten löytyy yksi hiljanen, me yritettiin etenki kutosella saada sitä mukaan kaikkiin juttuihin ja oikeesti harmitti leirikoulussa kun se tyyliin aina istu sängyllä lukemassa tai piirtämässä, kun muut riekku ja hyppi luvattomasti pihalla ja pelas pullonpyöritystä ja muuta paskaa. Monta kertaa sielläki yritettiin saada sitä mukaan juttuihin.

Ja sitten on nykynen rinnakkaisluokkalainen, jolle mä yritän välttää kertomasta mitään. Se puhuu paskaa, valehtelee päin naamaa, vääristelee ja on muuten vaan niin ärsyttävä. Ja kaikkein pahinta on se kun se esittää kauheen kivaa niille joka ei sitä vielä oikeen tunne tai oo hirveesti ollu sen kans tekemisis. Itekkin joskus sitä Ok tyyppinä ja kaverina pitäny. Mut nykyään ei tulis kuuloonkaan koska se etenki mulle kokoajan vittuillee ja sensemmoista.

 

 

Muokattu viimeksi: 04.09.10 22.12
"Jos sä et nyt lähe vetää niin mä otan Sokan irti!"
04.09.2010 22.36
021008692_r
Viestejä: 55
Helsinki

Ystävyyssuhteetkin vaatii kaksi ihmistä, yksin ei voi venyä kuin vain tiettyyn pisteeseen, on toisen valinta että tekeekö yhtälailla työtä vai jättääkö sikseen.

Minulle on siunaantunu loistavia ja ihania ystäviä, joista osan kanssa on välillä vaikeampaa. Liekö vika minussa vai heissä... Ehdotan kyläilyä, näkemistä, soittelen ja kyselen miten menee, mutta vastausta ei tule, eikä soitella koskaan takaisin. Yhdellekään en ole saanut synttärilahjaa annettua.

Eniten sattuu se, kun yksi ystävä, monen monen vuoden takaa, totesi ettei ajattele minua ystävänä. Se sattui ja pahasti. Vaikka ei ehkä nähty usein kun asuttiin/asutaan eri paikkakunnilla, silti pystyimme vuodattamaan toisillemme asioita. Hänellekään en ole koskaan toivonut muuta kuin hyvää.

~The truth is out there, somewhere between two fairy tales~
04.09.2010 22.38
020295689_r
Viestejä: 283
Lappeenranta

En jaksa nyt kirjottaa kauheeta romaania mutta siis, mulla on yksi paras ystävä ja kaikenlaisia hyvänpäiväntuttuja ja kavereita sitten enemmän. Nyt kun vaihdoin kouluu niin tuli kyllä huomattua että aika koulusidonnaisia oli nää mun suhteet, eli katkesi välit melkein kaikkiin, jos ei täysin niin kuitenkin lähes kokonaan.

Mutta siis, tää mun paras ystävä on ihan korvaamaton, voin oikeesti kertoa sille mitä vaan ja on hienoo kun voi olla varma että se kuuntelee aina kun on asiaa, eikä oikeestaan ees tartte olla asiaa vaan voi puhuu ihan mitä vaan. Yms yms. Ihkua on.

04.09.2010 23.33
022335875_r
Viestejä: 1272
Tampere

Oon käynyt monesti tätä keskustelua selaamassa ja alkanut kirjoittamaan tästä yhdestä ainoasta todellisesta Ystävästäni, jonka olen saanut elämääni (en edes tiedä miksi olen hänenkaltaiseen ihmiseen ansainnut tutustuakaan!). Aina olen kuitenkin pyyhkinyt kirjoitukseni pois, sillä en vain kykene sanoin ilmaisemaan miten paljon hän minulle merkitsee. Enkä muuten kykene nytkään, muutenkin tulee pala kurkkuun kun häntä ajattelenkin, oih ja voih.

Ainoa ihminen jolle olen koskaan sanonut rakastavani häntä (ei-romanttisessa mielessä).

aina on Toivoa.
04.09.2010 23.45
020332249_r
Viestejä: 310
Lahti
Kida kirjoitti:

Kuka nyt minun kanssani haluaisi.


Mä ainakin haluisin tutustua suhun paremmin! :)

Mä oon ollu monen monta vuotta, oikeastaan koko kouluaikana, aina 18 vuotiaaks asti hiljanen, ujo, vetäytyvä jne, eikä uusia ystäviä ole juuri tullut. Tällä hetkellä kuitenkin olen enemmän kun tyytyväinen omien sosiaalisten taitojen yms kehityttyä! Nykyään kun saan sauman tutustua johonkin miellyttävään ihmiseen, olen ihan tulessa, enemmänkin pelkään nykyään että haluni tutustua enemmän ja käydä leffassa, kahvilla, shoppailemassa, mitä vaan - karkottaa uudet tuttavuudet ympäriltäni. Mullakin samoja fiiliksiä - ei niin hyvästä itsetunnosta johtuen - ketä oikeasti kiinnostaa mun asiat / seura / jutut?

http://millainennn.blogspot.com/
05.09.2010 00.15
Taiga kirjoitti:

Ystävyyssuhteetkin vaatii kaksi ihmistä, yksin ei voi venyä kuin vain tiettyyn pisteeseen, on toisen valinta että tekeekö yhtälailla työtä vai jättääkö sikseen.

Minulle on siunaantunu loistavia ja ihania ystäviä, joista osan kanssa on välillä vaikeampaa. Liekö vika minussa vai heissä... Ehdotan kyläilyä, näkemistä, soittelen ja kyselen miten menee, mutta vastausta ei tule, eikä soitella koskaan takaisin. Yhdellekään en ole saanut synttärilahjaa annettua.

Eniten sattuu se, kun yksi ystävä, monen monen vuoden takaa, totesi ettei ajattele minua ystävänä. Se sattui ja pahasti. Vaikka ei ehkä nähty usein kun asuttiin/asutaan eri paikkakunnilla, silti pystyimme vuodattamaan toisillemme asioita. Hänellekään en ole koskaan toivonut muuta kuin hyvää.

En suosittele kirjoittamaan ihmisistä niin julkisella paikalla, että he tunnistavat itsensä. Erittäin tökeröä, ellei sitten halua olla sellainen.

Henkilökohtaisesti on paljon asiallisempaa puhua tällaisista.Ellei sitten tarkoituksella halua vähänlaittaa yltiödramaattisia tarinoita, jotta toisesta saisi paskamaisen kuvan, koska hän ei ala selittelemään tekojaan tai jos alkaisi, selitykset näyttäisivät tekosyiltä.

Ja ah, Ilona: Sähän olet ihan mahtava ihminen, eli höpsishöps turhaan moiset ei-pitämis-ajattelut! Toki joidenkin mielestä intoileminen seurasta voi  olla pelottavaa, mutta sehän on osoitus välittämisestä. Ja juuri välittäminen, kiinnostus, nehän ovat ystävyyden rakentamisessa suuret tekijät!

Muokattu viimeksi: 05.09.10 00.30
05.09.2010 00.36

Olen saattanut tänne joskus kirjoittaa mutta raapustampas nyt oman tarinani.

Mun paras ystävä on serkku, jonka olen siis tuntenut melkein koko ikäni, heti vauvasta asti. Hän on minua puoli vuotta nuorempi, ja on aivan ihana ihminen ! Vaikka meillä oli pienenä pientä kinaa melkein joka asiasta, saatiin aina sovittua ja ollaan aina oltu parhaat kaverit. Voin kertoa kaiken , ja aina jaksaa kuunnella, vaikka oonki välillä melkonen hölösuu :D On todella lämmin sydämminen ja empaattinen. Meillä on melko samallaiset mielenkiinnon kohteet, kummatkin tykkää koirista ja eläimistä ja tykätään touhuta samoja asioita. Voin luottaa häneen, ja olen varma ettei kerro juttujani eteenpäin. Se on vaan miinus, että asutaan kaukana toisistaan ja nähään vain muutaman kerran vuodessa. Mutta odotus aina palkitaan, aivan ihana ihminen <3

On myös ystäviä joihin luotan, ja yksi jonka kanssa vietän aikaa vapaa-ajalla. Ovat hauskaa seuraa ja nauramme paljon yhdessä. Itse viihdyn heidän seurassaa usein, vaikka tuntuu ettei minusta niin pidetä eikä arvosteta, ainakaan aina.

Sitten löytyy kavereita, jotka ovat kans todella tärkeitä ja puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä ja hauskaa on ! Nämä ovat suurin osa koulukavereita, joita nään siis suurimmaksi osaksi vain koulussa, osaa myös joskus vapaa-ajalla. En voi siltikään luottaa osaan en sitten yhtään, koska ovat moneen kertaan pettänyt luottamuksen ja sitähän ei saa takaisin, ainakaan piiiiitkään aikaan ja se luottamus täytyy osoittaa takaisin kyllä tosissaan!

Netissä olen tutustunut niin moneen ihanaan ihmiseen, joista on tullut tärkeitä ja läheisiä ystäviä. Voin kertoa murheet ja ilonaiheet ja puhutaan laidasta laitaan asioista kun asioista ja mulla ainakin on ollut hauskaa! Yhden olen päässyt näkemaan livenäkin ja meistä on tullut hyvät kaverit, ja odotan aina innolla seuraavia tapaamisia. Muutkin tahtoisin nähdä ehdottomasti joskus, ja näistä nettikavereista voin kiittää petsietä! =)

Muokattu viimeksi: 06.09.10 16.37
05.09.2010 01.17

Kida, minusta tuossa Taigan viestissä ei ollut mitään sellaista, mitä ei voisi julkisesti sanoa. Ei Taigan kirjoitus minun silmiini näyttänyt yltiödramaattiselta. Vai tarkoititko jotain muuta? Olen toki muuten samaa mieltä kuin sinä.

Minulla ei ole koskaan ollut paljon kavereita, eikä se edes haittaa. Luokallani on kaksi kaveria, joita näen arkisin ja he ovat minulle tärkeitä ihmisiä. En luultavasti ole heille yhtä tärkeä, mutta pääasia on, että viihdymme toistemme seurassa.

Vapaa-ajalla minulla taitaa olla jälleen vain kaksi ystävää. Toisen olen tuntenut eskarista asti. Hän oli minun toinen paras kaverini kolmosluokalle asti, kunnes vaihtoi koulua. Kutosella tutustuimme uudestaan mesessä ja siitä sitten livenä. Yläasteella olimme seiskaluokan verran samassa koulussa. Yläasteen aikana meillä oli kaikenlaisia typeriä riitoja, mitä luultavammin minusta johtuvia, mustasukkaisuutta ym. Nyt on taas välit kunnossa, enkä edes keksi syytä miksi kyseisen tyypin kanssa riitelisin.

Toiseen tutustuin seiskalla köksäntunnilla. Me ystävystyttiin tosi nopeasti, siitäkin huolimatta että olen hyvin ujo. Kyseinen ihminen on todella tärkeä vielä tänäkin päivänä. Hän on varmaan henkilö, jolle voin kertoa eniten asioistani. Samoin hän on henkilö, kenelle voin puhua mistä vaan, eikä hän pidä minua outona. Ja jos pitääkin, niin sit me molemmat ollaan outoja, mut onpahan meillä myös hauskaa yhdessä (: Hän on oikeasti pirun tärkeä tyyppi minulle jos rupeaa ajattelemaan, vaikka välillä osaa olla ärsyttäväkin. Mutta niinhän ne kaikki osaa.

Nettiystävänä on eräs täältä petsiestä. Tärkeä hänkin. Melkein joka päivä tulee juteltua ja koneella jumitettua ~

Sit on myös joitakin muita, mutta heitä en osaa tai uskalla kutsua kavereiksi. Pelkään että välitän jostakin ihmisestä enemmän kuin hän minusta. Minulle riittää vähäisetkin ystävyysuhteet, kunhan ne ovat luotettavia. Pienissä piireissä ei jutut leviä :')

05.09.2010 01.32
020362451_r
Viestejä: 644
Oulunsalo

Raapustampas minäkin sitten tänne.

Mulla on 2 parasta ystävää. Toisen oon tuntenut 2-4 vuotiaasta asti. Hän asuu Kemissä, ja on tositositosi tärkeä ihminen mulle. Me ollaan tehty kaikkea tyhmää, joille saa nauraa jälkikäteen. Harmi, ettei hän asu samalla paikkakunnalla kuin minä(tai minä pikemminkin siellä). ♥

Toinen paras ystäväni asuu täällä. Meillä on aina ihan tyhmiä juttuja kans. Ja meillä on melkeenpä aina hauskaa..♥

Kemissä asuu sitten pari muutakin tosi hyvää ystävää, Oulunsalossa ei sitten oikeen yhtään, paitsi tietenkin toinen parasystäväni.

Heihin kaikkiin voin luottaa, ja kertoa melkein kaikki asiani.

Siis onhan täällä tietenkin sellaisia kavereita(mm. koulukavereita), mutta en luota ainakaan siihen yhteen.....

 

joo väsyttää niin tuli varmaan aika tylysti ja lyhyesti muttei tällähetkellä oo muutenkaan mikää paras fiilis..

Muokattu viimeksi: 05.09.10 22.11
05.09.2010 01.35
Turo, sanotaan näin, että jos itse tietää asian laidan ja osaa verrata sitä ylläolevaan Taigan kirjoitukseen + tietää kaikenlaiset muut pikkuseikat juttuihin liittyen, niin aika tökerö kirjoitus on. : )
05.09.2010 08.50
022663409_r
Viestejä: 3072
Lahti
Kida kirjoitti:

nyt hyvä jos uskallan kysyä ihmistä treeneihin kanssani: kahville pyytäminen on jo sulaa hulluutta korvissani. Kuka nyt minun kanssani haluaisi.

Tässä ois sulle kahviseuraa :) oon piiiiitkään kaivannu kaveria joka lähtis mun kaa satamaan pullakahville mut ei noista koulu"kavereista" ketään oikeesti kiinnosta ni en vaivaudu edes pyytämään. Ei mul oo enää mitää puhuttavaa niitten kanssa.. tulee vaan pitkiä kiusallisia hiljasuuksia ku kumpikaan ei tiedä mitä sanoa. Toisekseen en ole uskaltanu kysyä ketään ku saan niin usein kieltävän vastauksen et oon menettäny jo toivoni et kukaan enää koskaan mun kanssa lähtis mihinkään jos pyydän. Ja sitä paitsi haluaisin tutustua suhun paremmin niinku moni muukin :) sä oot ihan mahtava tyyppi ja upeimpia ihmisiä keitä oon IKINÄ tavannut!
You never know how strong you are, until being strong is the only choice you have
05.09.2010 09.35
Kida kirjoitti:
Ja Jetta <3 Voisin pussata sinua! Hyvä tietää, että olisi jossain edes yksi ihminen, mutta en minä uskalla ängetä itseäni ja muuta.

<3

Jotenkin huomaan, että tässä keskustelussa pyörii paljon lahtelaista porukkaa. Jotenkin musta tuntuu, että lähdetään kimpassa kaikki kahville ensiviikolla! Ja kaikki tulee! Ilman koiria. Pelkästään me omana itsenämme.

 

Kida kirjoitti:
Itse olen sitä mieltä, että jos oikeasti haluaa ystäviä saada, pitää myös tehdä asioita itse.

Tää on ihan totta. Jokaisen suhteen luomiseen tarvitaan kaksi. Olen huomannut, että kun on itse jäänyt yksinolon kierteeseen pitkäksi aikaa, on erittäin korkea kynnys lähteä muiden kanssa ulos. Sitten sitä vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lähtee kun toinen pyytää, positiivisen kokemuksen jälkeen saattaa jo itsekin pyytää kavereita kyläilemään, leffaan, niin päin pois.

Muokattu viimeksi: 05.09.10 09.37
05.09.2010 09.41
022663409_r
Viestejä: 3072
Lahti
Jetta kirjoitti:
Kida kirjoitti:
Ja Jetta <3 Voisin pussata sinua! Hyvä tietää, että olisi jossain edes yksi ihminen, mutta en minä uskalla ängetä itseäni ja muuta.

<3

Jotenkin huomaan, että tässä keskustelussa pyörii paljon lahtelaista porukkaa. Jotenkin musta tuntuu, että lähdetään kimpassa kaikki kahville ensiviikolla! Ja kaikki tulee! Ilman koiria. Pelkästään me omana itsenämme.

Kida kirjoitti:
Itse olen sitä mieltä, että jos oikeasti haluaa ystäviä saada, pitää myös tehdä asioita itse.

Tää on ihan totta. Jokaisen suhteen luomiseen tarvitaan kaksi. Olen huomannut, että kun on itse jäänyt yksinolon kierteeseen pitkäksi aikaa, on erittäin korkea kynnys lähteä muiden kanssa ulos. Sitten sitä vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lähtee kun toinen pyytää, positiivisen kokemuksen jälkeen saattaa jo itsekin pyytää kavereita kyläilemään, leffaan, niin päin pois.

mulle kävis toi kahvittelu isommallakin porukalla ku on samanhenkisiä ihmisiä ni ois jotain puhuttavaa - ja mikä parasta seuraa, mitä onkin nykyään vaikeempi saada. Mä oon tainnu tohon yksinolon kierteeseen ajautua ku en saa enää ketään pyydetyks mihinkään. Voin kyllä lähteä jos joku pyytää mut seki riippuu vähän et mitä tehtäis. Petsiemiitteihin lähen aina, tänäänki vaikka olen kipeenä^^ Meil on niin hyvä porukka et siitä pidän kiinni kynsin ja hampain!
You never know how strong you are, until being strong is the only choice you have
05.09.2010 10.03
020793912_r
Viestejä: 497
Pori
Nada kirjoitti:

Jaa a.... onhan niitä, mutta tällä hetkellä voisin sanoo kaikille et haista p**ka -.-

ette te mitään oo luullu yms. teette vaan omia päätelmiänne, ette tiedä mistään mitään ja jos kerta oon p**ka niin v***u sanokaa se päin naamaa mielummi kun tolleen seläntakana vaa.

Sinuakin luulin ihan oikeesti HYVÄKSI kaveriksi, mutta toisin taitaa olla

Näin! Vanha bestikseni on sanonu musta niiiin paljon sontaa että jeejee! Se kaveeraa kaikkien kanssa ja sitten menee puhuu jokasesta sontaa -.- Tai sitten ne puhuu porukalla yhdestä henkilöstä pahaa esim tämän hetkinen silmätikku olen minä! Puhuutaan pahaa, nauretaan,piilov*llaan,osotellaan,jätetään piirin ulkopuolelle jne ei mitään uskalleta sanoa päin naamaa! V* Mitä pelkureita!

Ja kaikista paras oli se kun minun piti lähettää kaverilleni yksi tekstiviesti missä luki yhdestä luokkaretkestä jossa se mun vanha bestis oli esittänyt jotain älytöntä. Ja väitti sitten koulussa ei ettei mukamas muista mitään, ja joo-o kirjoitin sen viestin silleen v*uilu malliin ja ihmettelin miksei kaverini ollut viestiin vastannut. Aamulla sain tietää että olin vahingossa lähettänyt sen viestin sille Vanhalle bestikselle ja se oli lähettänyt kaverilleni että: Sano sille J:lle(eli minulle) että hän puhuu maanantaina minun kanssani mielellään tästä.

Noni! Että näin! Mitä minä nyt teen? Ette tiedekkään millainen juoru akka se on, se keksii mitä vaan ja kenestä vaan ja kaikki uskoo sitä, onhan sillä enemmän kuin mulla mutta minä en puhu niistä sontaa. Ja ärsyttävintä on se että hän puhuu minusta pahaa vain siksi että pukeudun erillaisemmin kuin muut, ja hän on joskus pukeutunut samalailla kuin minä! En tajua miksi hän puhuu pahaa sellaisista jota hän on itse joskus ollut...en ymmärrä. Hänellä ei kyllä mene koton hyvin ja näin mutta miksi sen täytyy kostaa kaikki minulle?

No ei muuta kuin hyvää loppu elämää sulle! Bitch!

En oo hyvän näkönen..Mä oon pahan näkönen ja ylpeä siitä :)
05.09.2010 10.34
Rinja kirjoitti:

Niin aivan ei kukaan, mutta en mä odotakaan sitä. En, en.

Takaa hain sitä, että en mä osaa olla se, joka menee porukkaan puhumaan sinä tuntemattomana tai aloittamaan keskustelua jonkun kanssa, mutta kyllä osaan lähteä juttua heittemään jollain tasolla, jos joku tulee jutteleen kanssani. Sitäkin, että olen alkuun vieraiden ihmisten seurassa hermostunut ja varautunut, joka luonnollisesti näkyy ulospäin eleissä ja puheissa.

Tietenkin sitten, kun joku on joskus aloittanut ensimmäisen kerran keskustelun kanssani niin kyllä sen jälkeen voi mennä puhumaan jotain kyseisen ihmisen kanssa, mutta aina ei halua olla se, joka aloittaa keskustelua ja ''tunkee'' seuraan vaan odottaa et ihmiset joskus tulisivat kanssasi puhumaan ja eivätkä ne pahemmin tule niin siitä seuraa se et on se ulkopuolinen.

Mä olin ennen samanlainen, sanotaan nyt siis vaikka viime syksynä. Vuosi yliopistossa on muuttanut ihan hirveästi, sillä alussa tietysti kaikista uusista pidettiin huolta etteivät he jää yksin, ja kaikenlaista ryhmäyttämistä, tapahtumaa ja bilettä ja hilettä oli etenkin alkusyksystä. Voimia se sosiaalisen ja puheliaan ihmisen roolin ottaminen vei, mutta vuoden aikana ne voimavarat ovat ehdottomasti tulleet satakertaisina takaisin kaikkien uusien, ihanien ihmisten, hyvänpäiväntuttujen, kavereiden ja ystävien kautta :)

Olen siis erittäin iloinen, etten vetäytynyt kuoreeni alkusyksystä vaan tein töitä kaverisuhteiden eteen. Hyviä ystäviä ja kavereita ei voi olla liikaa!

05.09.2010 11.16

Rrrrah.

Mä olen yksinäisyyden kierteessä, ollut jo vuosia. Se alkoi lapsuuden koulukiusaamisesta, pikkukylän syrjinnästä, ja on päässyt tähän pisteeseen asti. Vaikka lauma ihmisiä vuodattaisi rakkautta minua kohtaan, tuntisin olevani yksin. Huvittaa, miten paljon ongelmia tämä aiheuttaa, enkä minä sillä puollustele monia nis. heitteillejättöjäni. Moni ystävyyssuhde on päättynyt omastatahdostani, tai monissa olen ihan itse ottanut välimatkaa. Syy on aina, en minä ilman syytä tällaisia tee. Olen huomannut, että sen jälkeen kun viimeisin paras ystäväni riidan myötä hävisi, en ole ottanut ketään tilalle.

Itse olin ennen psykiatri muille, mutta lopulta se päättyi siihen pisteeseen, että oman masennuksen lisäksi piti kantaa muidenkin murheet. Kyllähän minulla on elämän varrella ollut niitä luottoihmisiä, mutta aina on tullut joitakin asioita, jotka ovat murentaneet suhdetta - yksi niistä on kimppaan meneminen. Yksi ihminen maailmassa tuntee minut läpikotaisin, siis aivan kaiken minusta. No, nyt en ole tavannut häntä muutamaan vuoteen, en sen jälkeen kun suhteemme (jota kiroan joka päivä) päättyi. Hän asuu nykyisin jo toisella puolen Suomea, joten en voi tavata häntä. Ja kyseessä oli tyyppi, joka tunsi ajatusmaailmani täysin. KUKAAN ei ole tuntenut aiemmin.

Jopas tuli vuodatusta! Mitä mä siis hain. Kai sitä, että sana ystävä on mulle hitonmoisen vahva. Se on niin vahva, etteivät monet tajuakaan. On hyviä kavereita,l tuttuja, kavereita, tovereita ja kivoja tyyppejä, mutta ystävä.... sen yläpuolelle menee vain parisuhdekumppani ja joskus ei sekään.

Naistani lainaten: "Sulle ystävä on niin vahva käsite, ettei ihmekään, ettei sulla sellaista ole." Hahaha. On mulla ollut aikanaan, nyt kukaan ei vaan ole ottanut... ei, kellekään en ole antanut sitä paikkaa uudestaan.

Muokattu viimeksi: 05.09.10 11.17
05.09.2010 11.26
020793912_r
Viestejä: 497
Pori

Ei hele -.- tuntuu kuin olisin mokannu jotenki :

(R=Vanha bestis J= Minä)

R: Kiitos ihanasta viestistä

J:juu

R: tais men vähä väärää numbaa

J:Joo todella väärää, ootkos vihanen vai(miks mä tommost kysyin tyhmätyhmätyhmä!!)

R:E

J:

hmmmmmm

täst puhutaa viä huomenna eikö

R: Kattellaa

J:Kattellaa juu

Ja sen jälkee kauhee riita joka päättyi, luultavasti sopuun. Vaikkakin huomenna se juoruaa minuta kuin viimistä päivää, what ever

Muokattu viimeksi: 05.09.10 11.28
En oo hyvän näkönen..Mä oon pahan näkönen ja ylpeä siitä :)
05.09.2010 19.14

Kida, aa no sitten. Mutta näin ulkopuolisena tuo ei minusta näytä kovin tökeröltä. En sit tiedä miltä minusta tuntuis sinun tilanteessasi.

05.09.2010 19.31
021657684_r
Viestejä: 259
Ystäviä miulla on kaksi. Ja todella helposti en ystäväksi laske..
Koulussa on kavereita ja tuttuja joiden kanssa tulee pyörittyä. Jutellaan ja ollaan vain. Silti he ovat niitä joille ei kerrota mitään.
Vapaa-ajalla olen usein yksin.(Tai no koiran kanssa se aika menee..)
Yksi ystävistäni asuu Keravalla ja lukio vie häneltä paljon aikaa. Toinen asuu puoliksi samalla paikkakunnalla kuin minä, ja puoliksi helsingissä. Viikottain pyritään kokoontumaan. Silti tunnen olevani toisinaan yksin. Näihin kahteen ystävään luotan, siltikään en heille kaikkea kerro. Tiedä sitten miksi, kai mulla on jokin asenne-vamma jonka takia en loppujen lopuksi edes heille tärkeitä asioita kerro.
Ja pahan olon näyttäminen, siihen en pysty. Kavereilleni olen se joka piristää ja jota ei ikinä masenna. En tiedä mitä vaikeaa siinä on, en kai halua kaataa omia ongelmiani ystävieni niskaan.

Sori sekava viesti. :D Toivottavasti joku saa jotain tolkkua.
05.09.2010 19.36
000039615_r
Viestejä: 7022
Kida kirjoitti:

Herää välillä kysymys, että missä on ne sellaiset ihmiset, jotka haluaa viettää aikaa minun kanssani, luottaa minuun ja samalla olla oman luottamukseni arvoisia?

No älä viiti.. Jotenki tosi turhauttavaa ku on niin paljo asioita, jotka haluis jolleki purkaa, mut luottamus on petetty niin monta kertaa, ettei vaan yksinkertasesti pysty! Miljoona eri asiaa pyörii päässä ja kellee et uskalla purkaa, hulluks tulee vähemmästäki.

Olis vaan kiva painaa pää jonku olkapäätä vasten ja itkee pois kaikki maailman surut ja murheet ilman pelkoo et seuraavassa hetkessä siitä tietää kaikki tutut ja tuntemattomat...

Mullekin voi tehdä samoin, itkee tai puhuu, huutaa tai raivota pois kaikki mikä painaa. Jos jollakulla ystävällä/kaverilla on pahaolla ja kuuntelevaa korvaa tai pyyhkellä vuorattua olkapäätä tarttee, niin mulla on aikaa, mulla on aina siihen aikaa. Ja mun asia kun ei ole kertoa toisten asioita muille. Haluaisin ystävän, jolla olisi sama kohtelu mua kohtaan, mutta taitaa olla vaan liikaa vaadittu.

Mä en ymmärrä et mitä ihme kiksei jotkut saa kertomalla toisten arimpia asioita toisille ja suuttuessaa niihin iskee, vaikka tietää, että se sattuu.. sattuu todella..

Muokattu viimeksi: 05.09.10 19.40
05.09.2010 19.37
021541702_r
Viestejä: 544
Hausjärvi

Minusta hyvä ystävä on sellainen, johon voi luottaa ihan milloin vain ja kertoa kaikki maailman salaisuudet , pyytää olkapäätä ja kertoa huolista.

Aika harvalla on tuollainen tosi ystävä, joka täyttää nuo kyseiset kriteerit. Joillakin on vain yksi ystävä, toisella on kaksi ystävää ja useilla on vain aika hyviä kavereita. Monilla on sitten niitä bestiksiä ja maailmanparhaita kavereita. Kaikkia on niin montaa eri sorttia.

Tiedän joitakin ihmisiä jotka käyttävät toisia hyväksi ja sitten haukkuvat selän takana, älä sinäkään siis hauku toisten selän takana, jos et halua, että sinustakin puhutaan pahaa, toisten kuullen, mutta kyseinen juoru/pahat sanat eivät jostain syystä kuljeudu sinun korviisi : )

05.09.2010 20.09
000110599_r
Viestejä: 2155

Minulle on muodostumassa turvaverkosto. Aina on joku kaveri, joka ymmärtää tuskan, ja pystyn luottamaan jollain tasolla.

"paras kaverini" on mikä on. Suorapuheinen, välistä ottaa oikein kunnollakin kalloon ja tekisi mieli parkaista oikein kovaa että turpa kiinni nyt sinäkin siinä ja yritä ymmärtää. Toisaalta olemme sellaisia kohtalotovereita, että ei mitään rajaa. Tuolle saa sanoa suoraan mitä tykkää ja hän sanoo minullekkin mitä tykkää. Voin hyvällä omalla tunnolla hänelle kertoa asioita, piti hän niistä tai ei. Hän on monella tasolla minulle erittäin tärkeä. Ainoa vaan, että ihmisfoobisena en tykkää puhua edes hänellekkään mitä syvällä mielessäni tapahtuu. Hänessä on ilmeisesti samaa vikaa. Muttah, kyllä tulee soitettua itkun sekaisia puheluita hänellekkin.

Sitten onkin kasapäin kavereita, joiden kanssa on kiva hengata. Ongelmani tutustua toisiin ihmisiin on huomattavissa tästä. Alkoholin voimalla tämä ongelma unohtuu. Periaatteessa hyvä tuo alkoholi, sen kautta olen pystynyt aloittamaan kaverisuhteita ja pystynyt tutustumaan paremmin sitten selvinpäin. Keinot on mullakin ilmeisesti. Netissä kaverisuhteita on tullut yksi jos toinen. Netissä kun on helpompaa sanoa kuin päin naamaa. Nettikavereita olen myös tavannut.

Kavereita ja ystäviä löytyy. Yksi niistä on ikäänkuin ylitse muiden. Hänelle soitan heti kun jotain on, ja ei oikeastaan ole päivääkään jolloin en soittaisi hänelle yli tunnin puhelua tai päinvastoin. Tosiaan olemem kohtalotovereita lähes jokaisessa asiassa. Kumpikaan ei ole puhtaimpia pulmusia, puhumattakaan yksityiselämän piinoista sunmuista.

Aina ollut tuki ja turva ja olen heille kiitollinen siitä, vaikka emme olisikkaan enään väleissä. Ja se jos jokin on ihme. Minua on nimittäin vaikea saada pitkävihaiseksi.

05.09.2010 22.04

Tuli mieleen eräs hetki silloisen parhaan ystäväni kanssa.

Hän alkoi yhtäkkiä itkeä vasten olkapäätäni että "kukaan ei rakasta mua, mulla ei ole yhtään ystävää!", mä sitten siinä lohdutin häntä ja ihmettelin että mikäs minä sitten olen hänelle..

05.09.2010 22.25
Jetta kirjoitti:

Tuli mieleen eräs hetki silloisen parhaan ystäväni kanssa.

Hän alkoi yhtäkkiä itkeä vasten olkapäätäni että "kukaan ei rakasta mua, mulla ei ole yhtään ystävää!", mä sitten siinä lohdutin häntä ja ihmettelin että mikäs minä sitten olen hänelle..

Auts.

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti