Koirille huutaminen (Koirat > Koirien koulutus)

07.10.2009 19.47

Tuli tässä mieleen tämä, kun tänään olin Zaran kanssa lenkillä, tuli meitä nainen vastaan jolla oli vauvanrattaat ja koira hihnassa. Rotua en muista. Niin me käveltiin Zaran kanssa ihan rauhassa, kunnes koira oli niin lähellä että alkoi vetämään meitä kohti. Ja nainen puhu puhlimeen. Ei lopettanu puhelua vaan pysähty ja alkoi huutamaan koiralleen että: ''Kuristu sinä vaan, sinä senkin saatanan rakki!'' Katoin sitä naista monttu auki, en kehdannut sanoa kumminkaan mitään. Sitten me oltiinkin jo menty näitten ohi ja kun kattoin taakse niin näin ku se nainen alkoi taas räyhäämään sille koiralle, ja vieläkin puhui puhlimeen. Zarakin oli silleen että apua.

Ikinä en voisi ajatellakkaan Zaralle karjumista/räyhäämistä. Ei se ole sen koiran vika.

07.10.2009 19.57
022600386_r
Viestejä: 3163
Lahti

On aika inhimillistä, että joskus menee hermo siihen omaan koiraan. Aina ei voi jaksaa eikä sietää ja jos se vaan jää niihin hurjiin sanoihin, niin parempi sekin kuin fyysinen kurmuttaminen.

Kyllä minäkin olen ärräpäitä Ninjalle pariin otteeseen sanonut, mutta se on kyllä ollut tilanteissa joissa koira on ollut tekemässä jotain kiellettyä --> esim. varastamassa pöydältä. Sitten tulee Prrrrkeletä ja Jumalautaa niin että raikuu.

Joskus on hermo kireällä, eikä koiran tarvitse tehdä paljoa kun tulee huudettua. En pidä sitä mitenkään maailmaa mullistavana, enkä todellakaan mene lupaamaan etten joskus räjähtäisi Ninjalle.
Eipä se tietenkään mukavaa ole, mutta koiria kohtaan tapahtuu kauheampiakin vääryyksiä.

07.10.2009 19.57
joo meitä vastaan vasta tuli eräs nainen nuoren seropin kanssa, se koira sit meidän kohdalla kiskaisi kohti ja metelöi niin tää nainen karjas sille et Älä rähise siinä tai potkasen sua päähän! o_o
07.10.2009 20.03
Ninja kirjoitti:

On aika inhimillistä, että joskus menee hermo siihen omaan koiraan. Aina ei voi jaksaa eikä sietää ja jos se vaan jää niihin hurjiin sanoihin, niin parempi sekin kuin fyysinen kurmuttaminen.

Kyllä minäkin olen ärräpäitä Ninjalle pariin otteeseen sanonut, mutta se on kyllä ollut tilanteissa joissa koira on ollut tekemässä jotain kiellettyä --> esim. varastamassa pöydältä. Sitten tulee Prrrrkeletä ja Jumalautaa niin että raikuu.

Joskus on hermo kireällä, eikä koiran tarvitse tehdä paljoa kun tulee huudettua. En pidä sitä mitenkään maailmaa mullistavana, enkä todellakaan mene lupaamaan etten joskus räjähtäisi Ninjalle.
Eipä se tietenkään mukavaa ole, mutta koiria kohtaan tapahtuu kauheampiakin vääryyksiä.

Komps. Näinpä !
07.10.2009 20.03
022480695_r
Viestejä: 2336
Kemi
Hmm. Kyllä ne jotkut koirat vaatii kovempaa ääntä. Sedän koira rauhottuu joskus vasta kun sille tosissaan huutaa, että "ei". Jos se innostuu pomottamaan tai puremaan. Mutta toki siihen, mitä huutaa, varsinkin julkisilla paikoilla, voi kiinnittää huomiota. Ymmärrän sen jos on tarve kiroilla kotioloissa, mutta tarviiko sitä käyttää niin kovaa kieltä lenkeillä kun vastaan tulee muita ihmisiä?
07.10.2009 20.11
Avatar_female
Viestejä: 2887
Ninja kirjoitti:

On aika inhimillistä, että joskus menee hermo siihen omaan koiraan. Aina ei voi jaksaa eikä sietää ja jos se vaan jää niihin hurjiin sanoihin, niin parempi sekin kuin fyysinen kurmuttaminen.

Kyllä minäkin olen ärräpäitä Ninjalle pariin otteeseen sanonut, mutta se on kyllä ollut tilanteissa joissa koira on ollut tekemässä jotain kiellettyä --> esim. varastamassa pöydältä. Sitten tulee Prrrrkeletä ja Jumalautaa niin että raikuu.

Joskus on hermo kireällä, eikä koiran tarvitse tehdä paljoa kun tulee huudettua. En pidä sitä mitenkään maailmaa mullistavana, enkä todellakaan mene lupaamaan etten joskus räjähtäisi Ninjalle.
Eipä se tietenkään mukavaa ole, mutta koiria kohtaan tapahtuu kauheampiakin vääryyksiä.

Kompsis!

07.10.2009 20.13
Rusko kirjoitti:

Komppaan myös! Voin myöntää että mä oon myös vähän Väinölle huutanu ku on hermot menny ihan tosissaa :D
07.10.2009 20.13
022631988_r
Viestejä: 853
Tampere
Väinö kirjoitti:

jep sama täällä :--D
FI20132/09 Goloworez You Set Me On Fire
07.10.2009 20.16
Täpy kirjoitti:
Hmm. Kyllä ne jotkut koirat vaatii kovempaa ääntä. Sedän koira rauhottuu joskus vasta kun sille tosissaan huutaa, että "ei". Jos se innostuu pomottamaan tai puremaan. Mutta toki siihen, mitä huutaa, varsinkin julkisilla paikoilla, voi kiinnittää huomiota. Ymmärrän sen jos on tarve kiroilla kotioloissa, mutta tarviiko sitä käyttää niin kovaa kieltä lenkeillä kun vastaan tulee muita ihmisiä?

näinpä.. julkisilla paikoilla voisi miettiä mitä suustaan päästään ja mihin tyyliin, vaikka joskus tarve tuliskin korottaa sitä ääntä :)

07.10.2009 20.17
021258132_r
Viestejä: 1035
Ulvila
Itsellä pääsee lujempi huudahdus "TÄÄLLÄ!" agi-kentällä, jos koira meinaa karata johonkin luvattomille teille. Ja jos koira tekee jotain luvatonta kotona tai lenkillä, niin napakka, kovaääninen "EI". Mutta en minä koiralle sen enempää huuda. Yksi sana maksimissaan, ei mitään lauseita tai yhtämittaista huutoa...
What do you mean slow of mind?
07.10.2009 20.18
Fanni kirjoitti:
Väinö kirjoitti:
Rusko kirjoitti:
Ninja kirjoitti:

On aika inhimillistä, että joskus menee hermo siihen omaan koiraan. Aina ei voi jaksaa eikä sietää ja jos se vaan jää niihin hurjiin sanoihin, niin parempi sekin kuin fyysinen kurmuttaminen.

Kyllä minäkin olen ärräpäitä Ninjalle pariin otteeseen sanonut, mutta se on kyllä ollut tilanteissa joissa koira on ollut tekemässä jotain kiellettyä --> esim. varastamassa pöydältä. Sitten tulee Prrrrkeletä ja Jumalautaa niin että raikuu.

Joskus on hermo kireällä, eikä koiran tarvitse tehdä paljoa kun tulee huudettua. En pidä sitä mitenkään maailmaa mullistavana, enkä todellakaan mene lupaamaan etten joskus räjähtäisi Ninjalle.
Eipä se tietenkään mukavaa ole, mutta koiria kohtaan tapahtuu kauheampiakin vääryyksiä.

Komps. Näinpä !
Komppaan myös! Voin myöntää että mä oon myös vähän Väinölle huutanu ku on hermot menny ihan tosissaa :D
jep sama täällä :--D
Samoilla linjoilla olen. Muutamia kertoja on munkin kohdalla tullu karjuttua oikein kunnolla koiralle kun on hermo vähä menny.
07.10.2009 20.18
022466698_r
Viestejä: 4716
Säkylä

Aloittajan kuvaama kohtaus kuulostaa aika ikävältä ihan kaikkien kannalta, lapsi vaunuissa, henkilö puhelimen toisessa päässä, kaikki sai osansa naisen kiukusta. Jos ei ole koiraansa kouluttanut, voi syyttää vaan itseään.

Mulla menee aika harvoin hermot, jos koira on kaukana kutsuttaessa, totta kai joudun huutamaan. Jos se vaan pitää saada uskomaan, madallan ääntä ja tiukennan äänensävyä, en silti raivoa ja hauku koiraa.

Tänään ymmärrän enemmän kuin eilen, lupaavaa huomisen kannalta.
07.10.2009 20.21
Paljon paremmin tehoaa aukroriteettinen ja matala äänen sävy, kuin huutaminen ja tasajalkaa hyppiminen, koirien kuin lastenkin kasvatuksessa.
07.10.2009 20.28
022600386_r
Viestejä: 3163
Lahti

Minä vain mietin sitä, että kun jaksetaan aina kauhistella kuka huusi mitä missäkin. Mun mieleen nousee aina kysymys "mitä sitten?" :'D

Okei, onhan se inhottavaa eikä kenenkään päivä siitä raivoamisesta parane, mutta voiko ihan rehellisesti sanoa ettei käämit pala sen oman koiran kanssa koskaan? Kertaakaan? Ja jokainen reagoi tavallaan. Joku osaa pitää kiukkunsa hallinnassa, joku purskahtaa äärimmäisyyksiin. Äitini on hyvä esimerkki hyvin helposti tulistuvasta, ärsyyntyvästä ja temperamenttisesta ihmisestä. Kun meidän äitee kiukustuu niin siinä lentää puhelimet ja seiloritkin kapsahtaisi valkoiseksi siitä kiroilusta. Tarkoittaako tämä että äitini on jotenkin väkivaltainen ja uhkaava ihminen?

Jotenkin tuntuu että tämä johtopäätös tehdään kun nähdään että joku huutaa koiralleen lenkillä ja nykii hihnasta. Omistajan täytyy olla jotenkin kauhea ja inhottava kun sillä tavalla mesoaa.
Niinhän se on, että kaikki ei osaa käyttäytyä julkisilla paikoilla. Ei kaikki osaa hillitä itseään ja käyttäytyä kunnolla tilanteessa kuin tilanteessa. Ei kovaääninen huutaminen tee vielä kuitenkaan huonoa koiranomistajaa, eikä tarkoita sitä etteikö koiraansa rakastaisi.

07.10.2009 20.31

Minusta raivoa ei saa purkaa eläimeen, vaikka kuinka mieli tekisikin. En ole koskaan tykännyt, että niille huudetaan tai muuta vastaavaa. Se vain tuntuu itsestäni niin pahalta, ja varmasti tuntuu myös eläimestä. Eläin kun ei osaa huutaa, niin se ei pääse puolustautumaan ihmisen raivoa vastaan, vaan joutuu häntä koipien välissä miettimään, mitä on taas muka tullut tehtyä.

Jos koira tosiaan alkaa haukkumaan lenkillä ollessa, niin sehän on yksin ja ainoastaan omistajan vika, kun ei ole osannut kouluttaa koiraansa, niin kuin aiemmin jo mainittiinkin. Haukkuminen kuuluu koiran luontoon, niin miksi se pitäisi siltä edes kieltää? Ymmärrän sen, että kerrostaloissa ja rivitaloissa koiran on oltava tuppisuu, mutta luonnossa kävellen on asia erikseen.

Jos koira vetää, antaa vetää. Kyllä se ajan kanssa rauhoittuu, jos on rauhoittuakseen. Jossei se tosiaan rauhoitu, omistaja voi hihnasta kiskaista. Miksi turhaan alkaa laukomaan kaikkea päätöntä eläintä kohtaan, joka vain toteuttaa luontoaan? Hihnassa nykimisenkin saa koulutettua pois, eikös?

Noh, mielipiteensä ja tapansa kullakin, mutta tässä oli vain omani. Ja pahoittelen, jos tämä viestini on jonkun mielestä päätön, mutta en vain voi sietää sitä, että eläimelle räyhätään ja uhitellaan sen hengellä. Oli kyseessä vitsi tai ei. Kai sitä raivoa voi muullakin tapaa purkaa, vaikkapa laskemalla kymmeneen ja puristamalla kädet nyrkkiin.

Muokattu viimeksi: 07.10.09 20.32
07.10.2009 20.33

Kompsista komps.
What do you mean slow of mind?
07.10.2009 20.34

Siis mä en väitä että hermot ei koskaan menis, varsinkin sillon ne on herkässä jos on muutenkin paska päivä (tiedän kyl ettei koiraan tulis purkaa!) mut kyl mä sen verran mietin miten mä sitä ääntä korotan ja mitä huudan jos huudan :D en mä ala uhkailla koiraa "no vedä vaan niin kuristut!" tai "ole hiljaa tai potkasen!" :D

Kyl mäkin huudan kovempaa jos koira korvat menettää jostain syystä vapaana ollessa tai on vaan kauempana, mut kyl meillä torumis yms. tilanteissä se matala, napakka ääni tehoais paremmin kuin rääkyminen :)

Ja niinkun Helmi sanoi niin tottakai se on omistajan vika jos ei koiraa ole kouluttanut, eihän se voi tietää miten käyttäytyä jos sitä ei ole opetettu. :)

07.10.2009 20.52
022600386_r
Viestejä: 3163
Lahti

Kyllä sille koiralle voi huutaa vaikka olisi kuinka hyvin kouluttanut :D

Esimerkiksi Ninja kulkee kiitettävän nätisti, mutta jossain vaiheessa lenkkiä se keksii että se haluaa nyt mennä johonkin tiettyyn suuntaan (yleensä päinvastaiseen kuin minä) tai jäädä hidastelemaan, nuuhkiakseen yhtäkkiä jokaisen kiven, kukan ja hiekanmurun. Kyllä se minua osaa ottaa aivoon jos on muutenkin huono päivä menossa. Ja jos minulla on huono päivä, se todella on sitä, enkä kestä silloin yhtään ylimääräistä poukkoilua.

Jos tässä tilanteessa karjahdan tyyliin: "Alappa nyt liikkua vähän *piip* äkkiä tai vien sut teuraalle *piip* saman tien *piipi *piip* !!!" niin mitäs sitten? Ninja ei sellaisesta hätkähdä, enkä minä puheillani mitään tarkoita. Kunhan ketuttaa ja menee hermo jossain vaiheessa johonkin -mikä ei välttämättä ole mitenkään ihmeellistä eikä suinkaan huutamisen arvoista.

Onhan se parempi jos osaa hoitaa tilanteen toisin, mutta pointtini onkin se, ettei se kaikilta onnistu, eikä se ole maailmanloppu.

Muokattu viimeksi: 07.10.09 20.53
07.10.2009 20.55
^ En ole väittänyt sen olevan 'maailmanloppu', vaan erittäin keljua.
07.10.2009 20.58
022600386_r
Viestejä: 3163
Lahti
Ja minä olen todennut muutamaan otteeseen että totta kai huutaminen on aina inhottavaa. Totta kai se on keljua, mutta jos ihmistä tarpeeksi ärsyttää niin ei sitä siinä kohtaa mieti mitenkään loogisesti tai sitä, miten inhaa se on.
Suuttuminen ja ärsyyntyminen on inhimillistä, myös omaa koiraansa kohtaan.
07.10.2009 20.58

Juu tulee toisinaan itelläki käämit palettuun koirien kaa, mutta yritän kyllä sillon laskea kymmeneen ja yleensä menenki sellaiseen "välinpitämättömään" tilaan silloin kun hermot menee :D Ja toki toisinaan tulee annettua käskyt kovemmalla äänellä(esim. juuri tuo jonkun aiemmin mainitsema koira kaukana ja pitää antaa käsky).

Ja tuohon huutamiseen pitää sanoa vielä sen verran, että suhteellisen usein näkee koiria, jotka ei usko kuin sitä kovinta mahdollista huutoa tms, eivätkä kuuntele ollenkaan tavallista äänensävyä koska ne on "opetettu" siihen(toki yleensä omistaja ei edes tajua tätä)..

07.10.2009 20.59
022112494_r
Viestejä: 896
Joensuu

En minäkään tuolle huuda paitsi jos ne korvat totaalisesti häviää. Silloin suusta kuuluu ensin jämäkästi "tänne" sitten "TÄNNE" sitten vaikka tiedän ettei koiran nimeä saa käyttää käskyssä teen sen virheen että ärähdän "ESSI TÄNNE" sitten tulee jo naama hieman punertavaksi ja "KOIRA KERPELE!" poljen jalkaa ja koira juoksee iloisena luokse.

Sitten joskus käsken omalle paikalle esim suihkun jälkeen jämäkästi (koska muuten menee sinne monen mutkan kautta) mutta en alista sitä silloin. Yleensä alkaa sitten siellä heti nukkumaan.

Elämä on elämääkin suurempi
07.10.2009 21.02
020167720_r
Viestejä: 1098
Uusikaupunki
Khepri kirjoitti:

Minusta raivoa ei saa purkaa eläimeen, vaikka kuinka mieli tekisikin. En ole koskaan tykännyt, että niille huudetaan tai muuta vastaavaa. Se vain tuntuu itsestäni niin pahalta, ja varmasti tuntuu myös eläimestä. Eläin kun ei osaa huutaa, niin se ei pääse puolustautumaan ihmisen raivoa vastaan, vaan joutuu häntä koipien välissä miettimään, mitä on taas muka tullut tehtyä.

Jos koira tosiaan alkaa haukkumaan lenkillä ollessa, niin sehän on yksin ja ainoastaan omistajan vika, kun ei ole osannut kouluttaa koiraansa, niin kuin aiemmin jo mainittiinkin. Haukkuminen kuuluu koiran luontoon, niin miksi se pitäisi siltä edes kieltää? Ymmärrän sen, että kerrostaloissa ja rivitaloissa koiran on oltava tuppisuu, mutta luonnossa kävellen on asia erikseen.

Jos koira vetää, antaa vetää. Kyllä se ajan kanssa rauhoittuu, jos on rauhoittuakseen. Jossei se tosiaan rauhoitu, omistaja voi hihnasta kiskaista. Miksi turhaan alkaa laukomaan kaikkea päätöntä eläintä kohtaan, joka vain toteuttaa luontoaan? Hihnassa nykimisenkin saa koulutettua pois, eikös?

Noh, mielipiteensä ja tapansa kullakin, mutta tässä oli vain omani. Ja pahoittelen, jos tämä viestini on jonkun mielestä päätön, mutta en vain voi sietää sitä, että eläimelle räyhätään ja uhitellaan sen hengellä. Oli kyseessä vitsi tai ei. Kai sitä raivoa voi muullakin tapaa purkaa, vaikkapa laskemalla kymmeneen ja puristamalla kädet nyrkkiin.

Pitääpä tähän nyt kommentoida että jos on koira jolla korvat jossain metsässä, niin melko turha yrittää nykiä hihnasta ja ¨nätisti¨ sanoa :D

Ja hihnan nykäisy meillä ainakin vaan antaa vauhtia lisää :D On sen verran idiootti kaveri että ¨mä teen mitä mä teen ja sä tuut perässä¨ jos sille päälle sattuu. Ja tosiaan välillä se huutaminen on ainoa vaihtoehto. Enkä koe siinä olevan mitään pahaa. Ja jos jatkuvaa repimistä niin saa kyllä tulla koittamaan miten hyvin saa n. 50kg koiran hallittua kun se repii hihnassa koko aikaa. Eikä se siihen lopu että antaa vetää vaan :D

Ja kyllä kotona sisälläkin välillä pääsee ärräpäitä kun 3 koiraa seisoo takana kun ruokaa tekee, astuu taakse päin ja jo kompastuu yhteen jos toiseenkin :D

(Tosin Rasmus kävelee hihnassa nätisti lukuun ottamatta puskiin syöksymistä :D )

¨Fakta on vain jähmeä mielipide¨
07.10.2009 21.03

vaikka tiedän ettei koiran nimeä saa käyttää käskyssä

Kyllä ite ainaki käytän koiraa käskiessä nimeä usein edessä, koska varsinkin kun on kolme koheltajaa, pitää koirienkin mielestäni tietää ketä käsken =)

Ja kyllä kotona sisälläkin välillä pääsee ärräpäitä kun 3 koiraa seisoo takana kun ruokaa tekee, astuu taakse päin ja jo kompastuu yhteen jos toiseenkin :D

Joo meilläki tätä tapahtuu x)

Muokattu viimeksi: 07.10.09 21.07
07.10.2009 21.22
022600386_r
Viestejä: 3163
Lahti

Koiran kanssa eläminen ei ole yhtä juhlaa ja ihanuutta. Koiran omistamiseen liittyy myös itkua, surua, kiukkua ja turhautumista, olisi hupsua väittää yhtään mitään muuta, koska sellaista ikuisen harmonian, onnen ja helppouden versiota ei olekkaan :D

Joskus tulee huudettua, koska vaan ärsyttää. Joko se koira, koiran tekemiset tai jokin ihan muu, mikä purkautuu koiraan koska se sattuu olemaan siinä. Tunnen ihmisiä jotka tuntee ihan järkyttävää, huonoa omatuntoa kun ovat ärähtäneet koirilleen tai kun ovat kironneet koiran kanssa elämisen hankaluutta -ja turhaan. Joskus tuntuu siltä ja saa tuntuakin, seuraavana päivänä se koira onkin taas maailman paras ja ihanin asia :)

07.10.2009 21.23

Ninjalle täydet komppaukset!

Kyllä voin ihan myöntää että melkosta huutoa voi multakin päästä, ja melko herkästikin. Yritän kuitenkin ihmisten ilmoilla purra vaan sitä hammasta yhteen. On sitäkin käynyt että just huutaa ja karjuu koiralle hiljasella lenkkipolulla keskellä näitä meidän loputtomia metsiä, niin johan sieltä tulee joku tyrmistyneen näköinen tätönen kulman takaa hätänumero näppäiltynä puhelimessa.

Muokattu viimeksi: 07.10.09 21.32
07.10.2009 21.29
022112494_r
Viestejä: 896
Joensuu
Jasu kirjoitti:

vaikka tiedän ettei koiran nimeä saa käyttää käskyssä

Kyllä ite ainaki käytän koiraa käskiessä nimeä usein edessä, koska varsinkin kun on kolme koheltajaa, pitää koirienkin mielestäni tietää ketä käsken =)

Ja kyllä kotona sisälläkin välillä pääsee ärräpäitä kun 3 koiraa seisoo takana kun ruokaa tekee, astuu taakse päin ja jo kompastuu yhteen jos toiseenkin

Joo meilläki tätä tapahtuu x)

vaikka tiedän ettei koiran nimeä saa käyttää käskyssä

Kyllä ite ainaki käytän koiraa käskiessä nimeä usein edessä, koska varsinkin kun on kolme koheltajaa, pitää koirienkin mielestäni tietää ketä käsken =)

Näin on minulle sanottu, mutta käytän silti ;)

Elämä on elämääkin suurempi
07.10.2009 21.33
022651391_r
Viestejä: 355
Mikkeli
Miäki komppailen Ninjaa. Kyllä sitä varmasti jokaisella joskus palaa hermot. Ite ainaki joskus joudun huutamaan koiralle, milloin mistäkin syystä, eihän se varmasti oikein oo mut minkäs itelleen mahtaa. Joskus vaa ketuttaa nii paljon ni koira on se lähin siihe kenee sen purkaa :/ Tai sit oikeesti koiralla on kadonnut korvat johokki eikä kuuntele miua pätkääkää ni joutuu vähä kovemmalla äänellä muistuttamaan..
Olet täällä nyt, olet ehkä huomenna, mutta oletko vuoden päästä, sillä tarvitsen sinua aina ♥
07.10.2009 21.35
020167720_r
Viestejä: 1098
Uusikaupunki
Sillon kun pojat otti viimeksi yhteen niin lopettivat huutooni, tosin itsellä meni ääni sitten siihen huutoon, muutaman päivän oli ääni käheänä :D
¨Fakta on vain jähmeä mielipide¨
07.10.2009 21.40

Minäkin kyllä Ninjaa kompsin =)

Kukapa meistä ei lähimmille ja rakkaimmille ihmisikkin aina välillä "raivoaisi", joskus jopa ilman sen järkevämpää syytä, kuin se että juuri hän sattuu olemaan lähimpänä :D Vaikka itekkin siis yritän hillitä itseni(paremmin onnistuu elukoitten kuin ihmisten parissa kylläkin), niin välillä vaan kiehahtaa yli pienimmästäkin ylimääräisestä asiasta..

Muokattu viimeksi: 07.10.09 21.41

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti