Koirani ei tule toimeen toisten koirien kanssa - Sivu 6 (Koirat > Koirien koulutus)

10.02.2012 09.17
^ Ah, ihanaa. Juurikin noin
10.02.2012 09.28
022212446_r
Viestejä: 221
Lahti
Sirius kirjoitti:

Voisiko joku viisaampi valaista minua, sillä itse en ymmärrä koirani käytöstä.

Sirius on siis 1,5 vuotias ja tulee yhden ainoan uroksen kanssa toimeen, joka sattuu olemaan poikakaverini 4-vuotias mäykkä. Tämän koiran kanssa ovat ottaneet kerran, pienesti yhteen ja se oli siinä, sen jälkeen ovat olleet kavereita.

Mutta muut urokset, ei mitään tolkkua, kaikkien kanssa pitäisi saada tapella. Poikakaverillani on myös vajaa kahden vuoden ikäinen mäykkä, sen kanssa Sirius on parikin kertaa ottanut yhteen mutta selvyyttä se ei ole tuonut. Samassa tilassa ollessaan, ovat kuin aikapommeja, ei koskaan voi tietää milloin räjähtää muuten kuin lukemalla koirien eleitä toistensa seurassa.

Lenkillä muut urokset ohitetaan sievästi haukkumatta ja rimpuilematta, nuuhkia joskus saattaa mutta koska Sirius ei koskaan heiluta häntää uroksen kohdalla, katson parhaaksi viedä koirani pois sillä tappeluhan siitä syntyisi.

Pitäisikö sen antaa tapella joskus jonkun kanssa? Pitäisikö sen saada ns. "turpaansa" toiselta urokselta, että osaisi olla kunnolla? Hulluutta kysyä tälläistä, tiedän, mutta harmittaa vain, että tuollainen rokottaa koirakavereiden hankintaa. Narttujen kanssa se tulee toimeen loistavasti eikä missään ole mitään ongelmaa.

Nartut ja yksi uros.. Ei mene järin vahvasti. En vain käsitä, miksi vain tämä yksi, miksi kaikki muut on vihollisia?

Valitettavasti jotkut (aika monetkin) koirat eivät tule toimeen samaa sukupuolta olevan koiran kanssa.

mutta älä ainakaan laita sitä tappelemaan, siinä kävisi niin ettei todennäköisesti sen jälkeen sietäisi enää yhtäkään urosta "reviirillään". Ei kaikki vaan ole sellaisia lauhkeita joka koiran kavereita, ja miksi pitäisi?

16.02.2012 21.41
000098244_r
Viestejä: 668

Meille tuli vähän alle pari viikkoa sitten tämä vähän reilu 2 vuotias leikkaamaton uros koira, tänään tuli taas sitten selväksi että ei pentuja siedä kun koirapuistossa semmonen oli niin samantien hyökkäsi kimppuun ja ei meinannu millään lopettaa, ennenkuin saatiin revittyä tämä sen päältä pois.

Kastrointiin on menossa ensi kuussa ja toivotaan että rauhottaisi edes vähän.

16.02.2012 22.41
Eips enää juurikaan auta. Koira pitäisi leikkauttaa alle 1.5v iässä jos meinais paljon siitä hyötyä. Poikkeuksiakin on, mut harvassa ja sitten tulee vielä ottaa huomion ettei kaikki ole leikkauksen ansiota vaan koulutuksen tai vanhenemisen. Ihmiset luulee leikkauksen olevan ratkaisu ja jotkut kissamies ell vielä selittää tollasta uskomatonta P:tä omistajille. Pysyis siellä lekurihommissaan eikä leikkis mitään koirapsykologia, kun en mäkään leiki lekuria!
Muokattu viimeksi: 16.02.12 22.43
16.02.2012 22.52
BeCool amen tuolle tekstille. Sipi olisin sinuna viemättä sitä koiraa puistoon ennen kuin saat sen hallintaan. Ensinnäkin agressiivisesti käyttäytyvää koiraa ei puistoon saa viedä (paitsi jos siellä ei ole muita) ja toiseksi koirasi voi pentujen kimppuun käymällä aiheuttaa pahoja fyysisiä vammoja sekä ongelmia pentujen omistajille jos koirasta tulee arka.
16.02.2012 23.00
021096063_r
Viestejä: 915
Lappeenranta
Minä en ymmärrä miksi koiran pitäisi tulla kaikkien kanssa toimeen. Oma ei kovin helpolla siedä muita uroksia, joten me ei puistoilla tuntemattomien kanssa. Toki tuota voi komentaa olemaan pullistelematta, mutta siinä kohtaa voi miettiä onko puistoilu koirasta enää mukavaa "käskyn alla".
16.02.2012 23.02
Oki kirjoitti:
Minä en ymmärrä miksi koiran pitäisi tulla kaikkien kanssa toimeen. Oma ei kovin helpolla siedä muita uroksia, joten me ei puistoilla tuntemattomien kanssa. Toki tuota voi komentaa olemaan pullistelematta, mutta siinä kohtaa voi miettiä onko puistoilu koirasta enää mukavaa "käskyn alla".

No ei tarvitsekaan tulla toimeen. Yksikään mun koirista ei tule toimeen kaikkien muiden kanssa. Mutta en kyllä niitä viekään muiden kimppuun hyökkimään.

16.02.2012 23.08
Avatar_female
Viestejä: 1347

Jeps. Epätasapainotonta koiraa ei tulisi viedä puistoon, saatika sellaiseen laumaan joka olisi epätasapainoinen ja tiedetä miten se omakoira käyttäytyy.

Ihminen tekee virheet, ei koira. Ihminen käyttäytyy väärin, ei koira. Ihminen on kaiken syy, ei koira. Ihminen voisi katsoa peiliin!

16.02.2012 23.19
022708867_r
Viestejä: 3756
Helsinki

Korjatkaamme vielä että, tasapainotonta koiraa ei pidä viedä koirapuistoon _vieraiden_ koirien kanssa. Tai sellaistan joiden kanssa tietää ettei tule toimeen.

Olinhan minäkin tänään Mindin ja Valdon kanssa puistossa. Portille tuli toinen koirakko jolla oli 13vkoinen pentu, ja sanoin ettei tää tuu pentujen kaa toimeen (ihmettelivät kun tajusivat että valdokin on pentu.. x))

Sitten tuli myös tuttuja koiria pari, ja niiden kanssa no problemo. Lähdettiin pois ku tuli tuntemattomia. Ei siinä sen kummempaa vaadita.

Muoks. Pakko pikkuisen naurahtaa Dannyn "epätasapainottomalle" joka on siis = tasapainoinen :D tasapainoton, kumoutuu kun laittaa eteen "epä" 

Muokattu viimeksi: 16.02.12 23.20
http://minskipinski.blogspot.com/
16.02.2012 23.28
Avatar_female
Viestejä: 1347
Mindi kirjoitti:

Korjatkaamme vielä että, tasapainotonta koiraa ei pidä viedä koirapuistoon _vieraiden_ koirien kanssa. Tai sellaistan joiden kanssa tietää ettei tule toimeen.

Olinhan minäkin tänään Mindin ja Valdon kanssa puistossa. Portille tuli toinen koirakko jolla oli 13vkoinen pentu, ja sanoin ettei tää tuu pentujen kaa toimeen (ihmettelivät kun tajusivat että valdokin on pentu.. x))

Sitten tuli myös tuttuja koiria pari, ja niiden kanssa no problemo. Lähdettiin pois ku tuli tuntemattomia. Ei siinä sen kummempaa vaadita.

Muoks. Pakko pikkuisen naurahtaa Dannyn "epätasapainottomalle" joka on siis = tasapainoinen :D tasapainoton, kumoutuu kun laittaa eteen "epä"

Kyllä se on nyt kumma kuin neiti Mindi takertuu aina kaikkeen tekstiini niin pilkun tarkalleen ;) Me emme valitettavasti ole puhuneet hetkeen samaa kieltä, joten en myöskään puhu samoilla termeillä kuin sinä. Termiä käytin tarkoituksella vaikka tiesin sen vääräksi koska, olisihan se pitänyt ihan kokeilussakin arvata kuinka moni siihen takertuu.

Muokattu viimeksi: 16.02.12 23.29
16.02.2012 23.38
022708867_r
Viestejä: 3756
Helsinki

^Minusta se oli oikeasti _hauska_ (tosin vain silloin kun se oli tahaton vahinko), eikä ollut tarkoitus mitenkään pilkkua n*ussia, mutta jos se on tehty tahalteen katsoakseen kuinka moni takertuu väärän muodon sanaa, niin sitten se on vain hölmöä :D

Muoks. ja olisi se kuka tahansa ollut, olisin ihan samalla tavalla siitä sanonut. Miksi ihmeessä ihmiset kirjoittaa keskustelupalstoille, jos sanomisiin ei saa mitään kommentoida? :D

Muokattu viimeksi: 16.02.12 23.40
http://minskipinski.blogspot.com/
16.02.2012 23.42
Danny kirjoitti:
Mindi kirjoitti:

Muoks. Pakko pikkuisen naurahtaa Dannyn "epätasapainottomalle" joka on siis = tasapainoinen :D tasapainoton, kumoutuu kun laittaa eteen "epä"

Kyllä se on nyt kumma kuin neiti Mindi takertuu aina kaikkeen tekstiini niin pilkun tarkalleen ;)

Pilkkuihin erikoistunut ;D ei mutta tuskin M pahalla asiaa tarkoitti.

----------

Meillä edelleen Kn kanssa epävarmuutta muista koirista. Vinttareiden juoksukoppa-härpäkettä ajateltiin kokeilla, varmistettaisi ettei käy ainakaan vahinkoa, vaikkei tuo ketään olekaan(meinannut) purra - räkyttää ympärillä.

Muutamat kerrat tuttuja treffattu, ei mitään mallikelpoisia suorituksia, muttei katastrofimaistakaan. Hiljaisemmalla koirapuistolla oltiin kattelemassa kahta kaveria ja silloin paikalle eksyi kuitenkin muutama vieras. Mun luona taisi pysyä (pidinkö sitä muka kiinni, ei muista?), välistä pöykötti penikoille jotka ei tästä välittäny.

Mutta aika kädetön olen tän sosiaalistamisen suhteen. En tuntemattomien joukkoon haluaisi ja kaverikoirat vähissä.
Eipä tää epäsosiaalisuus kummemin kuitenkaan haittaa kun N sillä kaverina ja muutenkaan paljon muita koiria kaveerata.

16.02.2012 23.47
Avatar_female
Viestejä: 1347
Kurko kirjoitti:
Danny kirjoitti:
Mindi kirjoitti:

Muoks. Pakko pikkuisen naurahtaa Dannyn "epätasapainottomalle" joka on siis = tasapainoinen :D tasapainoton, kumoutuu kun laittaa eteen "epä"

Kyllä se on nyt kumma kuin neiti Mindi takertuu aina kaikkeen tekstiini niin pilkun tarkalleen ;)

Pilkkuihin erikoistunut ;D ei mutta tuskin M pahalla asiaa tarkoitti.

Hehaa, en myöskään sitä pahalla ottanut, tai omalla tekstillä tarkoittanut. Vaikkakin pilkun sanan siihen otinkin, sitä näkee turhan usein kuin vähän tällä foorumilla :D

Mää olen sitten ilmeisesti hirveän hölmö. "Nauraa".. ..

Muokattu viimeksi: 16.02.12 23.48
16.02.2012 23.50
022708867_r
Viestejä: 3756
Helsinki

On hölmö teko ja on hölmö ihminen, kaksi eri asiaa ;)

Musta on vaan hölmöä tehdä jotain tahalleen "tyhmää" tai sanoa jotain _vain_ katsoakseen kuinka moni tarttuu siihe, tai lähtee mukaan provoiluun tai kuinka moni komppailee. Kaikkea siltä väliltä.

OT finished.

Mindi on yllättävän sosiaalinen, mutta silti epäsosiaalinen (riittääks topikin aiheeseen?)

http://minskipinski.blogspot.com/
17.02.2012 00.09
Iltatappelu piristää aina kummasti!
17.02.2012 00.19

Tappelua nähnykään.

Tuli mieleen, Turo kastroitiin 3vuoden iässä ja kyllä sillä jotain myönteisiä vaikutuksia oli. Toisaalta ongelmia ei vienyt mihinkään, vaan kouluttamista tarvittiin tueksi ja perseileepä koira joidenkin heebojen kanssa aivan kuin ennenkin vielä tänäkin päivänä, vaikka mun kanssa useimmat ongelmat on ollutta ja mennyttä...

En tiedä onko kastroimisesta haittaakaan. Me ajateltiin sen rauhoittavan Turoa.

17.02.2012 08.17
022523476_r
Viestejä: 1671
Suomussalmi
Turo kirjoitti:

Toisaalta ongelmia ei vienyt mihinkään, vaan kouluttamista tarvittiin tueksi ja perseileepä koira joidenkin heebojen kanssa aivan kuin ennenkin vielä tänäkin päivänä, vaikka mun kanssa useimmat ongelmat on ollutta ja mennyttä...

En tiedä onko kastroimisesta haittaakaan.

Samat hommelit meillä, rauhoitti, loppu turha k*rvän mittailu toisten urosten kanssa. Vaikka kuinka ne killuttimet leikattiin, jotkut koirat herättää ne samat ärsyttävät tavat. Sanotaanko että 80% siitä vittupääkoirasta jäi pallien mukana pois, mutta pikkusiivu vielä käy esillä sillontällön.

Ja jos yhtään mietitte kastrointia, ala jo varata aikaa! Pieni vaiva meidän kohdalla tuo pehmeä turkki siihen verrattuna, että voidaan kulkea koirapuistossa, käydä vieraissa valjakoissa, kuljettaa mukana missä vaan - ilman että saa puhkoa silmiä päästä ku hävettää niin paljon.

Huskies do whatever they want - and I'll do whatever they want.
17.02.2012 09.39

Minä en ymmärrä miksi koiran pitäisi tulla kaikkien kanssa toimeen.

Minä ymmärrän. Helpottaa elämää kummasti kun koira ei ole koko ajan hampaat ojossa menossa muiden kimppuun, eikä tarvitse väistellä ja kierrellä ja jättää menemättä minnekään tiettyihin paikkoihin vain sen takia, ettei koira tule muiden kanssa toimeen.

17.02.2012 11.06
021096063_r
Viestejä: 915
Lappeenranta
Boston kirjoitti:

Minä en ymmärrä miksi koiran pitäisi tulla kaikkien kanssa toimeen.

Minä ymmärrän. Helpottaa elämää kummasti kun koira ei ole koko ajan hampaat ojossa menossa muiden kimppuun, eikä tarvitse väistellä ja kierrellä ja jättää menemättä minnekään tiettyihin paikkoihin vain sen takia, ettei koira tule muiden kanssa toimeen.



En käsittääkseni sanonut, että tuo on hampaat ojossa menossa muiden kimppuun. En koe tarvetta viedä tuota puistoon vieraiden koirien kanssa ja that's it, ei vaikeuta omaa elämää.
17.02.2012 11.09

En käsittääkseni sanonut, että tuo on hampaat ojossa menossa muiden kimppuun. En koe tarvetta viedä tuota puistoon vieraiden koirien kanssa ja that's it, ei vaikeuta omaa elämää.

En puhunutkaan sinun koirastasi, vaan koirista yleensä.

17.02.2012 11.13

Omasta mielestä vaikka koira ei tule toisten kanssa toimeen, se ei tarkoita aina että koira olisi riehumassa ja menossa jokaisen päälle tuolla kadulla. Ei ainaka omien kokemusten mukaan :P

17.02.2012 11.18

Omasta mielestä vaikka koira ei tule toisten kanssa toimeen, se ei tarkoita aina että koira olisi riehumassa ja menossa jokaisen päälle tuolla kadulla. Ei ainaka omien kokemusten mukaan

Onko joku sanonu että se aina tarkottaa sitä? Ite annoin yhden esimerkin aiheeseen... -_-'

Muokattu viimeksi: 17.02.12 11.18
17.02.2012 11.26
022221321_r
Viestejä: 688
Turku
Minulle riittää että koirani tulevat oman lauman kanssa toimeen ja osaavat olla toisten koirien kanssa samassa tilassa (mätsärit, näyttelyt, ohitukset jne.).
17.02.2012 11.34
Tessa kirjoitti:
Minulle riittää että koirani tulevat oman lauman kanssa toimeen ja osaavat olla toisten koirien kanssa samassa tilassa (mätsärit, näyttelyt, ohitukset jne.).

Näin meilläkin. Ei tarvitse tulla toimeen eikä tykätä. Mutta sietämään ja olemaan kunnolla joutuu.

17.02.2012 11.38
021566031_r
Viestejä: 947
Karijoki
Missy kirjoitti:
Tessa kirjoitti:
Minulle riittää että koirani tulevat oman lauman kanssa toimeen ja osaavat olla toisten koirien kanssa samassa tilassa (mätsärit, näyttelyt, ohitukset jne.).

Näin meilläkin. Ei tarvitse tulla toimeen eikä tykätä. Mutta sietämään ja olemaan kunnolla joutuu.

Näinpä meillä myös. En minäkään kaikista ihmisistä tykkää, enkä todellakaan halua olla joidenkin ihmisten kanssa tekemisissä, mutta sietää täytyy ja käyttäytyä kunnolla. Joten miksi vaatia koiralta kaikkien koirien hyväksymistä. Sori inhimillistän.

"No matter what you do, I will always love you."
17.02.2012 11.42

Ei tarvitse tulla toimeen eikä tykätä. Mutta sietämään ja olemaan kunnolla joutuu.

Tätä ajoin itekin takaa...

En minäkään kaikista ihmisistä tykkää, enkä todellakaan halua olla joidenkin ihmisten kanssa tekemisissä, mutta sietää täytyy ja käyttäytyä kunnolla.

Pyrkimys tähän myös...

28.02.2012 21.16
022546830_r
Viestejä: 29
Siilinjärvi

Turo, onneksi en tainutkaan olla ainut jolle on käynyt niin että koirasta tullut agressiivinen toisen koiran hyökkäyksen takia. Pippurin kimppuun hyökkäsi kolme kertaa sama naapurin koira. Eivät millään meinanneet oppia pitämään koiraa kurissa. Onneksi nyt saavat pidetyä koiransa kurissa. Tosin ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen pippuri pääsi meiltä irti ja me meni rähisemään tälle koiralle, sama kävi toisenkin hyökkäyksen jälkeen.

Nyt Pippuri on agressiivinen kaikille koirille. Ennen pystyin pitämään Pippuria irti lähes missä vain. Pystyin viemään sen koirapuistoon ja muihin paikkoihin joissa on paljon koiria. Nyt saan koko ajan pelätä että Pippuri hykkää jonkun toisen koiran kimppuun. Pippuri on niin agressiivinen muille koirille nykyään, että minua pelottaa milloin Pippuri pääsee vahingossa irti ja pääse riepottelemaan toisen koiran hengiltä.

Olen kokeillut jo vaikka mitä. Olen käynyt koirakouluissa. Olen yrittänyt opettaa ohittamaan koirat, jonka Pippuri kyllä oppikin, mutta pidemmälle me ei päästä. Varsinkin jos vastaan tulee musta koira (naapurin koira joka hykkäsi kimppuun on lapin koira eli väriltään musta) Pippuri alkaa rähistä aivan kamalasti ja karvatkin nousevat pystyyn. Kaverin koiraan Pippurin sain totutettua ja siihen tämä nopeasti tottuikin ja nyt ovat kuin parhaat kaverit. Sain siis Pippurin totutettua tähän kaverini koiraan 2vk. Kävimme yhdessä päivittäin lenkillä, teimme kentällä yhdessä toko harjoituksia ja vietimme muutenkin paljon aikaa yhdessä päivittäin sillä oli kesä ja kummallakin paljon aikaa. Samalla tavoin sain opetettua erään toisenkin kaverini koiraan pippurin.

Pippuri kyllä tulee toimeen kaikkien koirien kanssa todella hyvin, jotka tunsi jo ennen hyökkäyksiä. Näiden koirien kanssa ei ole koskaan ollut mitään rähinöitä. Pippuri on siis semmoinen, että jos saan sen johonkin koiraan tottumaan, se tulee sen koiran kanssa varmasti sen jälkeen todella hyvin toimeen.

En yhtään tiedä mitä voisin tehdä asian edestämiseksi. Saako Pippuria enää koskaan samaksi entiseksi koiraksi, jonka voi viedä koirapuistoon toisten koirien kanssa leikkimään ja voi laskea talvisin jäällä irti toisten koirien kanssa temmeltämään...

Olisiko kellään mitään asiaa edistäviä vinkkejä minulle??

01.03.2012 11.18
Boston kirjoitti:

Minä en ymmärrä miksi koiran pitäisi tulla kaikkien kanssa toimeen.

Minä ymmärrän. Helpottaa elämää kummasti kun koira ei ole koko ajan hampaat ojossa menossa muiden kimppuun, eikä tarvitse väistellä ja kierrellä ja jättää menemättä minnekään tiettyihin paikkoihin vain sen takia, ettei koira tule muiden kanssa toimeen.

Helpottaa vasrmasti elämää jos on koira joka tulee toimeen kaikkien kanssa ja voi pitää huoletta irti esim. treenatessa ja lenkillä ilman pelkoa, että tulee joitain vastaan ja on napattava oma koira kiinni äkkiä.

Mutta on siitä hyötyäkin kun oma ja varsinkin ensimmäinen koira on tuollane rasisti ja seuransa tarkkaan valitseva ipana.. Koska mitä oon kuullu niiltä, joilla on yks koira ollu yltiösosiaalinen ja ovat ottaneet toisen koiran ja tämäpä ei ookkaa hyväksyny kaikkia koiria, niin voi sitä SHOKKIA ja epäonnistumisen tunnetta ihmisenä kun on saanu koirasta niin hirviön, vaikka tosi asia mielestäni on se, ETTEI kaikkien kanssa TARVITSE tulla toimeen ja olla kavereita.

Koiraa ottaessa ET VOI taata, että se tulisi kaikkien kanssa toimeen aikuisena. Vaikka kuin on sosiaalisista vanhemmista otettu ja hyvin sosiaalistettu.

Ärsyttää myös nämä ihmiset joilla kaikki koirat on maailman sosiaalisempia tapauksia, sitte ne puskee niitä koiriaan ihan iholle mun koiraa, mikä varmasti ärähtää ku tarpeeksi lähelle toinen änkiää. Ne kun luulee, että tottakai kaikki rakastaa mun fifiä ku tääki tykkää kaikista. Hoooh.

01.03.2012 11.33
022349491_r
Viestejä: 319

Mun mielestä on vähän tekosyy syyttää rotua esimerkiksi että no "ei tää tuu toimee koska tää on pitti " ym. Mitenkäs huippukouluttajat esim. Cesar Millan saa sen pitit kaikkien kavereiksi? Se on sosiaalistamisesta ja taidoista kyse..

Mut voihan se olla että ei kaikki koirat tykkää kaikista,enhän itsekkään pidä useimmista ihmisistä mutta kyllä mä niitä siedän jos täytyy. Hyvähän se olisi että koira sietäisi toisia,ei aggrea koiraa pidäkkään viedä puistoon ym.

Susa tykkää kaikista,mut se alkaa haukkua jos näkee toisen koiran (ellei oo tuttu tai jos ollaan mätsäreissä jossa on paljon koiria) Mut tosiasiassa toi on vässykkä,ei se mitään tee. Toinen ku tulee lähelle,nii toi on "alistuva" ja heiluttaa häntää + leikkii jos on mahollisuus.

01.03.2012 12.04
021566031_r
Viestejä: 947
Karijoki

Ei kukaan voi tulla kaikkien kanssa toimeen, kyllä ne sukset jossain vaiheessa, jonkun kanssa, ristiin menevät.

Itse olen sitä mieltä, että koira ei tarvitse miljoonaa koirakaveria, vain muutaman hyvän, joiden kanssa sen ei tarvitse stressata ja koko ajan varoa.

"No matter what you do, I will always love you."

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti