Minkä leffan katsoit viimeksi? mielipiteesi? suositteletko? - Sivu 20 (Yleinen keskustelu > Kisat, kyselyt ja valintaketjut)

07.07.2013 23.22
022703052_r
Viestejä: 4501

Upside Down

Romanttinen fantasia-elokuva, joka sijoittuu maailmaan, jossa on kaksi vierekkäistä planeettaa, joilla on omat vastakkaiset painovoimansa. Katsomalla ylös näkee toisen maailman, mutta sinne ei voi mennä muuten kuin pitämällä kiinni sieltä kotoisin olevasta kappaleesta. Hetken kuluttua kappale kuitenkin muuttuu kuumaksi, joten toisella puolella ei voi olla kauaa. Tässä mielikuvituksellisessa maailmassa köyhän ”alapuolen” poika (Jim Sturgess) rakastuu rikkaan ”yläpuolen” tyttöön (Kirsten Dunst). He joutuvat kuitenkin erilleen ja vuosien päästä poika päättää etsiä tytön uudestaan. Planeettojen välinen matkustus on kielletty, joten hän pestautuu töihin riistoyritykseen, jonka hallussa on ainoa planeettoja yhdistävä rakennus, ja pääsee sitä kautta livahtamaan toiselle puolelle.

Tää oli oikeen mainio elokuva ja katsomisen arvoinen kyllä, jospa jatkokoakin saatais olis kiva.

9+

 

Stolen

Simon Westin (The Expendables 2) ohjaama ja Nicholas Cagen tähdittämä räjäyttävä toimintatrilleri. Entinen varas Will Montgomery vapautuu vankilasta kärsittyään tuomionsa 10 miljoonan dollarin pankkiryöstöstä. Ensi töikseen hän lähtee tapaamaan tytärtään Alisonia, jota ei ole nähnyt viimeiseen kahdeksaan vuoteen. Kaikki menee kuitenkin pieleen kun Willin vanha rikoskumppani kidnappaa Alisonin vaatien vaatien hänestä 10 miljoonan dollarin takuita, jotka epäilee Willillä olevan piilossa vanhan ryöstön jäljiltä. Koska rahoja ei ole, joutuu Will suunnittelemaan uuden pankkiryöstön saadakseen rahat ja pelastaakseen tyttärensä.

Pääosassa siis Nicolas Cage, oikeen viihdyttävä toiminta pätkä. Loppu oli paras D:

9

"You touch me in many, many ways.."
08.09.2013 14.53
022293845_r
Viestejä: 2430
Vantaa

Iron Man 3

Kaltaiselleni supersankarifanille tämä sarjan kolmas ja viimeinen(kö?) osa on silkkaa rakkautta. Leffassa on entistä enemmän kiinnitetty huomiota visuaalisuuteen ja erikoistehosteisiin, jotka vievät katsojansa aivan uudelle tasolle. Juoni on edellisten osien tavoin koukuttava jo alkumetreiltä ja koko ajan tapahtuu jotakin. Näyttelijäsuoritukset onnistuivat jälleen kerran täydellisesti ja iso hatunnosto Downey Jr. lle joka tuo hahmoihinsa aina sitä jotakin ♥ Mieletön elokuva ja ihan mieletön päätös(?)  Iron Manille!

Arvosanaksi annan 10!

Hannu ja Kerttu - noitajahti

Ite tykkään hirmusesti näistä tunnettujen satujen filmatisoinneista, eikä tämä ollut todellakaan poikkeus. Alusta asti juoni vei mukanaan ja koko ajan todellakin tapahtui jotain! Juoni ei ollut liian kliseinen, vaan siihen oli tuotu nykyaikaa reilulla kädellä. Joidenkin tietokoneanimaatioiden olisi toivonut näyttävän enemmän aidolta, mutta pikkuvikoja. Näyttelijät suoriutuivat rooleistaan erinomaisesti ja iso plussa suomalaisen näyttelijän pääsystä isoon rooliin, hienoa! Kerrankin jäin kaipaamaan jatko-osaa.

Arvosanaksi annan

 

Sometimes to do the right thing, we have to give up what we want most. Even our dreams
08.09.2013 17.02
Avatar_female
Viestejä: 84

The Place Beyond The Pines

Aivan ihana, moniulotteinen ja ajatuksia herättänyt elokuva. Hieno. Näistä mä tykkään. Ryan Gosling oli mulle etukäteen aivan tuntematon tyyppi, tiesin vain nimeltä, ja olihan sekin ihan jees. Juoni tosin oli jossain määrin aika ennalta-arvattava, mutta sehän ei menoa haitannut. Ehdottomasti katsomisen arvoinen, arvosanaksi ainakin 9.

09.09.2013 13.51
022650045_r
Viestejä: 86
Vantaa

World War Z

Jos tykkää zombieleffoista ja Brad Pittistä niin kannattaa katsoa, oli ihan mukava perus zombiemättö elokuva, mutta kumminki jotain erilaista siinä oli.

22.09.2013 19.53

Viisi Legendaa

- Jotenkin rakastuin täysin tähän animaatioleffaan, en tiedä, ehkä Pakkasukko imaisi minut mukaansa (: Olin katsonut trailerin ja erään toisen videon jossa oli pätkiä tästä leffasta ja rakastuin. Leffa on animaatioksi hyvin mukaansa tempaava. Hyvää tuotantoa Dreamworksilta.

http://maxjaciru.blogspot.fi/ ••• http://maxjaciru.suntuubi.com/
29.10.2013 15.01
022655768_r
Viestejä: 2755
Hyvinge

Elämäni seinäruusuna

- Juoni oli vaikeasti seurattava ja välillä ihmettelin, että mitä nyt tapahtuu. Elokuva oli myös tylsä, mielenkiinto ei pysynyt yllä kauaa. Tapahtumia ei myöskään mielestäni selitetty tarpeeksi hyvin. Elokuvasta sai tylsyydestään ym. huolimatta kuitenkin ihania fiiliksiä ja näyttelijäsuoritukset olivat hyviä, mutta en kuitenkaan usko, että katsoisin toisen kerran. 

Muokattu viimeksi: 29.10.13 15.06
Sä oot se jonka löydän aina uudelleen. Taas tässä oon ja valmis uuteen kierrokseen.
31.10.2013 18.33

Albert Nobbs 

(okei, osa meni ohi sattuneista syistä mut)

"Albert Nobbs kertoo tarinan 1800-luvun lopun Irlannissa, missä köyhän naisen elämä on mahdotonta ilman elättäjää. Vuosikaudet Albert Nobbs on selviytynyt pukeutumalla mieheksi voidakseen työskennellä hovimestarina Dublinin yläluokan hotellissa. Tavatessaan hotelliin saapuvan komean maalarin, Albert havaitsee, että elämä voi tarjota mahdollisuuksia myös hänen kaltaisilleen."

Todella kiinnostava + toteutettu hyvin, joten oli ihan kivaa katsottavaa. Juoni ei ollut kaikkein ennalta-arvattavin joka kääntees, mutta kärryillä pysyi kuitenkin hyvin. Loppu tosin typerästi. Suosittelen! 

"One part brave, three parts fool" -Brom, Eragon
06.12.2013 20.58
022518505_r
Viestejä: 2430
Vantaa

The Hunger Games: Catching Fire

Mieletön elokuva kaikinpuolin! Todella hienosti toteutettu ja roolisuoritukset kohdillaan. Juoni on tiivis eikä tyhjiä kohtia pääse syntymään elokuvan suht pitkästä kestosta huolimatta. Mielestäni tämä kakkososa oli jopa parempi ja mielenkiintoisempi seurattava kuin edeltäjänsä, vaikkei siinäkään tietenkään mitään vikaa ollut. Paljon plussaa Claflinin suorituksesta ♥ Innolla jään odottamaan seuraavaa osaa!

Arvosanaksi annan 10 !

Whatever comes our way, whatever battle is raging inside us, we always have a choice
08.12.2013 06.17
022387735_r
Viestejä: 124
Vihanti

Fast and Furious 6 


Aivan mahtava elokuva niinkuin kaikki muutkin fast and furioussit.  Elokuvassa parhaat näyttelijät ja hienot autot. 
Juoneen pääsi hyvin mukaan, - koska katsonut kaikki muut f&f elokuvat ja juoni eteni hyvin.  Matkassa oli huumoria, jänniä tapahtumia ja tappeluita.  Elokuva on toteutettu mahtavasti ja stuntitkin olivat upeita. Loppu oli tosin surkea, kun eräs nainen kuoli. Parasta oli kuitenkin, että "paha" sai palkkansa ja muuten kaikki sujui ihan hyvin.  Suosittelen katsomaan Hurjapäitä, muitakin kuin vain tämän kutosen. Arvosana tälle elokuvalle 10, (Lempielokuvani,  jossa esiintyy molemmat lempinäyttelijäni.) 
 

Muokattu viimeksi: 08.12.13 06.24
-Oot ehkä pieni, muttet silti heikko-
21.12.2013 20.41
022293845_r
Viestejä: 2430
Vantaa

The Hobbit: The Desolation of Smaug

Vuos sitten hehkutin tuota ensimmäistä osaa ja nyt saan piinaavan pitkän odotuksen jälkeen hehkuttaa tätä toistakin osaa! Kaikki odotukset täyttyivät moninkertaisesti ja jälleen sai vain ihailla taidokkaita juonen käänteitä, hienoja erikoistehosteita ja upeaakin upeampia näyttelijäsuorituksia! Freeman loisti jälleen ja olihan se kieltämättä hienoa saada Bloom jälleen valkokankaalle. Tykkäsin myös siitä että saatiin vihdoinkin myös Hobittiin noita TSHsta tuttuja taistelukohtauksia. Vielä pitäis jaksaa vuos odottaa sitä kolmatta osaa ja uskon vahvasti ettei sekään tule odotuksiani pettämään :) Mahtava elokuva kaikinpuolin!

Arvosanaksi annan 10+!

Sometimes to do the right thing, we have to give up what we want most. Even our dreams
29.12.2013 23.35
022703052_r
Viestejä: 4501

Frozen (2013)

Ikuinen optimisti Anna lähtee jännittävälle matkalle yhdessä karskin erämiehen Kristoffin ja tämän uskollisen poron Svenin kanssa etsiäkseen sisarensa Elsan, jonka jäätävät taikavoimat ovat suistaneet Arendelin kuningaskunnan ikuiseen talveen. Matkalla Anna ja Kristoff kohtaavat vuoriston vaaroja, ankaria olosuhteita, vuorenpeikkoja ja hulvattoman hauskan lumiukon nimeltä Olaf heidän yrittäessään yhdessä pelastaa valtakunnan.

Tylsä elokuva oli, lauluosuuksia aivan liika. Aika pettymys 8(

6

"You touch me in many, many ways.."
04.02.2014 09.46

Adelen elämä osat 1 ja 2 / Blue is the Warmest Color

15-vuotias Adele ei pyristele vastaan: tyttöjen kuuluu deittailla poikia. Kaikki muuttuu saman tien hänen tavatessaan Emman, nuoren sinihiuksisen naisen, joka auttaa häntä löytämään intohimon ja naisellisuutensa. Muiden edessä Adele kasvaa, etsii itseään, hukkaa itsensä, löytää itsensä...

Oli kyllä harvinaisen hyvä, vaikkei kaikkiin varmasti natsaakaan.. Jos vähän rajummat kohtaukset ei pelota, niin suosittelen! 

"One part brave, three parts fool" -Brom, Eragon
04.02.2014 11.42

All hallows eve

Itse pelkään, no pelkään ja pelkään pellejä tai noita klovneja. Mun mielestä tämä kyseinen leffa oli tosi hyvä! Tykkäsin leffan ideasta, mutta ehkä oli liian perus Lapsen vahti- lapset halloweenina..:D Leffa oli vähän yksitoikkoinen , lapset meni nukkumaan ja sitten lastenhoitaja katsoo jonkun pätkän ja sitten se pätkä alkaa oikeasti tapahtumaan tai niin minä sen ainakin ymmärsin. 8-9

05.02.2014 21.35

Marley and me

Aivan ihana elokuva! Niin koskettava, tuli tippa linssiin lopussa ja siinä kuin koira lopetettiin! Herkkä ja koskettava lehva, voisin katsoa uudestaankin =) 10

09.02.2014 18.49

The Lone Ranger

Ylipitkä elokuva, jossa samat vanhat läpät ja huumori. Johnny Depp pelasti tämän elokuvan, vaikka hänen näyttely oli hyvin samaa kun esimerkiksi pirates of the caribbeanissa.

8

01.05.2014 15.45
022518505_r
Viestejä: 2430
Vantaa

Insidious: Chapter 2

Suuren suurelle kauhuelokuvafanille ja varsinkin Whannellin kädenjälkiä ihailevalle tämä elokuva oli mitä mahtavin. Tuo yksinkertainen ja suhteellisen puhki kulutettu kauhuelokuvan aihe sai täysin uusia näkökulmia tämän elokuvan myötä. Kaikki toimi ja yllätyksellisyys oli ehdottomasti yksi elokuvan vahvuuksista. Toimi moitteettomana jatko-osana mutta myös taidokkaasti erillisenä elokuvana. Mahtava pätkä, jos vaan tekijät jättävät sarjan kaksiosaiseksi.

Arvosanaksi annan 10-

You're Next

Ensimmäinen kauhuelokuva jossa päähenkilö ei ole se blondi yläkertaan juokseva ja kiljuva typerys joka selviää kaikesta vaan koska on päähenkilö. Tässä päähenkilöstä oli tehty se joka selviää omin neuvoin, se kuka on ottanut neuvoa kaikilta niiltä kauhupätkien katsomossa huutavilta katsojilta, jotka sopertavat näyttelijöille tuskanhiessä "älä mene sinne", "ole hiljaa" jne. Hahmoista siis iso plussa! You're Next osoitti että kauhuelokuvan hahmojen ei tarvitse olla tyhjäpäitä jotta elokuva olisi mielenkiintoisempi. Elokuvan juoni ja toteutus toimi erinomaisesti. Näyttelijät osasivat hommansa ja loppuratkaisu ei ollut ennalta-arvattava.

Arvosanaksi annan 10

Divergent

Kaikesta siitä kliseisyydestään ja hetkellisistä naurettavuuksistaan huolimatta tämäkin kirjasarjasta tehty elokuva oli hyvä. Juoni toimi eikä siihen jätetty turhaa tyhjää tilaa. Näyttelijät olivat rooleihinsa sopivat, vaikken henkilökohtaisesti Woodleyn suorituksista pidäkään. Erikoistehosteisiin oli panostettu, soundtrack ihan loistava ja itse tarina oli mielenkiintoinen ja saatu valkokankaalla näyttämään erinomaiselta. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatko-osaa! + Theo James ♥

Arvosanaksi annan 9

Whatever comes our way, whatever battle is raging inside us, we always have a choice
09.05.2014 14.04

Amazing spiderman 2

Ennakkoluulot oli aika vahvat, avon valitsema leffa synttäreiden kunniaks. Ajattelin että tää on just "miesten elokuva, en ymmärrä siitä mitään, mutta mennään nyt kumminkin." Kuitenkin siinä kävi niin, että sain nauraa, itkeä ja pysyin juonsessa kiinni, enkä tylsistynyt tippaakaan. Eniten yllätyin varmaan tuosta komedia puolesta. Sitä en uskonut näkeväni. Suosittelen, ei ollut mikään perus toiminta.

19.05.2014 17.06
022293845_r
Viestejä: 2430
Vantaa

Mask Maker

Kansiteksti lupaili elokuvalta paljon, mutta lopputuloksena oli vain ja ainoastaan kopioitu konsepti kehnolla toteutuksella. Hahmot olivat ilmeettömiä, värittömiä ja täynnä muka-hauskaa huumoria ja tappaja oli kuin suora Leatherfacen kopio. Juonenkäänteet oli alusta asti ennalta-arvattavia eikä elokuva erottunut millään osa-alueella edukseen genressään. Kontrastit ja äänen laatu oli jopa indie leffaksi huonot.

Arvosanaksi annan 5

A Million Ways to Die in the West

Viihdyttävä pätkä kaikin puolin sitä en lähde kieltämään, mutta taisi omat odotukset elokuvalta olla vähän turhan korkealla. Seth McFarlanen elokuvaksi se ei yltänyt ainakaan minun kohdalla siihen 'nauran keuhkoni pihalle' -tunnelmaan mikä normaalisti ko herran elokuvissa tapahtuu jo ensimmäisten 15minuutin aikana. Konsepti oli kuitenkin toimiva ja toi uudenlaisen näkemyksen tämän vuosikymmenen huumorileffoille. Plussaa myös päähän pinttyvistä rallatuksista jotka eivät kuitenkaan pistäneet näkemään punaista.

Arvosanaksi annan 8-

Maleficent

Suurena Disney klassikkosatujen fanina oli pakko päästä katsomaan mitä 2010 -luvulla oli tarjota tälle tunnetulle ja kauniille tarinalle. Jos rehellisiä ollaan niin ei kovinkaan paljon. Alusta asti jäi tunne, että elokuvan tekemisessä on tullut hoppu ja kaikki on tehty puoliksi 'hälläväliä asenteella' koska ollaan luotettu sen olevan kassamagneetti jokatapauksessa. Sitähän se on, sitä en lähde kieltämään. Laitetaan iso nimi esittämään pääosaa, otetaan yksi tunnetuimmista Disney tarinoista, hämätään katsojia tietokoneella työstetyllä visuaalisuudella ja lisätään vielä joukkoon rutkasti erikoistehosteita, joita aika ajoin ainakin itse kyseenalaistin tarpeettomina. Hahmoihin ei oltu panostettu juuri ollenkaan, eikä näyttelijät tuntuneet pääsevän edes sisälle hahmoihinsa. Odotin varsin tunnettua ja nuorempana jopa jännittävänäki pitämääni lohikäärmekohtausta, mikä osottautui lopulta suureksi pettymykseksi. Juonta oltiin muutettu ronskilla kädellä ja jopa kaikki klassiset elementit oli muutettu tylsiksi ja mitäänsanomattomiksi. Jos jotain hyvää elokuvasta täytyy etsiä, on se elokuvan tapa osoittaa että tosirakkautta voi olla muidenkin kuin prinsessan ja prinssin välillä.

Arvosanaksi annan 6

Neighbors

"Kesän hulvattomin komedia" - luvataan trailerissa. Sitä se todellakin on. Ehkä jopa vuoden hulvattomin! Elokuva vie mukanaan jo ensimmäisiltä minuuteilta asti ja pitää otteessaan vielä lopputekstienkin kohdalla. Tyhjiä ja laimeita kohtauksia elokuva ei tunne ja tunnelma on käsinkosketeltava. Tuntuu kuin olisi itse keskellä suurta veljeskunnan bileiltaa. Elokuvan kruunaa mahtava huumori joka saa katsojan kuin katsojan hörähtelemään. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan kunniallisesti ja varsinkin Efronin ja Franco jr. mahtava heittäytyminen bilettäviksi veljeskuntalaisiksi on mahtavaa katseltavaa. Jos jotain huonoa elokuvasta on etsittävä, on se joidenkin inside juttujen ajoittainen esiintyminen. Kaikkea ei suomalainen voi tietenkään ymmärtää amerikkalaisesta veljeskunta toiminnasta, mutta laski se tietysti tunnelmaa kun ei kaikkea ymmärtänyt. Mahtava pätkä, mahtavat näyttelijät, mahtava juoni ja mahtava toteutus. Tämän kesän ehdoton elokuvasuosikkini!

Arvosanaksi annan 10-

The Hunger games: Mockingjay part 1

Kirjoja lukemattomana en voi sanoa kuinka oleellisia elokuvan tapahtumat ovat sarjan loppuratkaisua ajatellen. Kuitenkin voin suoraan sanoa että odotin elokuvalta paljon enemmän. Alusta asti elokuva haiskahti turhalta jatko-osalta jonka ainoa tarkoitus oli tahkoa mahdollisimman paljon rahaa ja näkyvyyttä. Ja siinä se onnistuikin. Edes näyttelijöiden sulavat roolisuoritukset tai heittäytymiset täysin vastakohtaiseen rooliin (Hutcherson) eivät pystyneet pelastamaan elokuvaa siltä itseltään. Pakosta työstetty jatko-osa joka ei kohtaa katsojiaan läheskään samalla aaltopituudella kuin edeltäjänsä. Huterat referenssit saivat useampaankin otteeseen miettimään jäikö jotain näkemättä eikä sarjan juoni loppupeleissä kulkenut suuntaan eikä toiseen tämän osan myötä. Jos jotain hyvää pitää etsimällä etsiä, on se Hutchersonin roolisuoritus, sekä Hemsworthin ja Claflinin pidennetty screentime. TL;DR olisi voinut jättää näkemättäkin, menettämättä mitään oleellista sarjan kannalta.

Arvosanaksi annan 7

Muokattu viimeksi: 23.11.14 15.46
Sometimes to do the right thing, we have to give up what we want most. Even our dreams
21.07.2015 17.41
022518505_r
Viestejä: 2430
Vantaa

Elevator

K16 lätkällä varusteltu klaustrofobinen trilleri, joka loppupeleissä osottautui odotettua vähemmän klaustrofobiseksi sekä odotettua vähemmän trilleriksi. Elokuvan idea on hyvä ja osa toteutuksestakin toimivaa, mutta joukossa on silti aivan liikaa tyhjiä kohtia joissa tarkoituksena on kasvattaa katsojan jännitystä - todellisuudessa se vain kyllästyttää. Hahmot esitellään elokuvan alussa ja ensivaikutelman perusteella mieleen jää tarkka kuva hahmojen persoonallisuudesta. Jossain vaiheessa, tuntemattomasta syystä, nuo hahmojen persoonallisuudet kuitenkin katoavat eikä hahmoista saa oikein mitään irti ensimmäisen puolituntisen jälkeen. Hahmoista lähestyttävin ja ehdottomasti viihdyttävin, suorasanainen George pelastaa muuten vikasuuntaan lähteneen elokuvan. Loppuratkaisu ei yllätä ja jälkikäteen jäi harmittamaan kuinka näinkin toimivasta konseptista on saatu 2010 -luvulla näin mitäänsanomaton pätkä aikaiseksi.

Arvosanaksi annan 7-

The Amazing Spider-Man 2

Mulla on koko Spider-Manin uudelleenfilmatisoinnista hyvinkin ristiriitaiset tunteet. Elokuva on kuitenkin yks mun ehdottomista lemppareista, mutta mun väistämätön inho uudelleenfilmatisointeja ja turhia jatko-osia kohtaan taistelee toisiaan vastaan aina kun kyseisestä elokuvasta puhutaan. Ensimmäisen osan tavoin oli tämä toinenkin osa nähtävä, ihan vaan koska hämähäkkimies ja koska olin jo kerennyt osittain tottumaan ajatukseen Garfieldistä Maguiren kenkien täyttäjänä. Ja hyvin Garfield hoiti hommansa tälläkin kertaa, sitä en lähde kieltämään. Täytyy myöntää ettei itse elokuvassakaan ollut ylitsepääsemättömiä miinuksia, vaan oikeastaan jopa nautin elokuvakokemuksestani. Erikoistehosteisiin oli selvästi panostettu ensimmäisen osan jäljiltä ja kohtauksista oli tehty isompia ja näyttävämpiä. Supersankarileffojen suurkuluttajana sitä luulisi osaavan ennustaa tulevat juonenkäänteet, mutta viimeiset puolituntia tulivat kyllä niin puskista kuin voi vaan tulla. Enkä sitä sano että se olisi ollut huono juttu, vaan juurikin päinvastoin! Hienoa että tekijät ovat osanneet säilyttää edes hitusen yllätyksellisyyttä, vaikka kyseessä onkin jatko-osan jatko-osan jatko-osan jatko-osa. Toimintaa oli tässäkin pätkässä rutkasti ja kuten mainitsinkin niin visuaalisuuteen oli todenteolla panostettu. Se todellakin toimi ja piti katsojat tiukasti otteessaan alusta loppuun asti. Mutta vaikka toimintakohtaukset olivatkin onnistuneet ja juoni toimi, niin ehkä yhteen pätkään olisi riittänyt vähempikin pahis. Elokuvassa esiintyi niin Electro, Green Goblin kuin Rhinokin, mikä tuntui jopa mun kaltaiselle fanille liian paljolta. Myös avonainen loppu ja se tosiasia, etteivät tekijät aio jättää Spider-Manin sarjaa vielä tähänkään, latisti tunnelmaa. Näyttelijät kuitenkin suoriutuivat rooleistaan kunnialla ja varsinkin DeHaanin suoritusta oli ilo katsella.

Arvosanaksi annan 8+

Muokattu viimeksi: 30.07.15 21.25
Whatever comes our way, whatever battle is raging inside us, we always have a choice
30.11.2015 02.26
022710521_r
Viestejä: 758
Hausjärvi
Vakoojien Silta. Tosi tarinaan perustuva elokuva joka sijoittuu 50-luvun loppuu. Jos ei tahdo liikaa toimintaa niin tykkää. Omaan makuun tylsähkö. Pisteitä 7.
16.12.2015 09.05
000114224_r
Viestejä: 1762

VVild VVild VVest // traileri

Klassikko vuodelta 1999, steampunk -henkinen villiin länteen sijoittuva toimintalänkkärikomedia. Kekseliäs, hauska, vivahteikas ja monipuolinen elokuva kuitenkin selkeällä ihan persoonallisella juonella. Pääosissa VVill Smith, Kevin Kline ja Selma Hayek ja joukossa vilahtaa myös muitakin ihan tuttuja. Jos et ole vakavamielinen, naurat yksinkertaiselle huumorille ja pidät länkkäriaiheesta, suosittelen katsomaan. Aliarvioitu elokuva mielestäni. Klassikko, joka kestää katselun aina kymmenen vuoden välein, vaikka toimiikin parhaiten ehdottomsti lauantai-illan krapulaleffana. Men in Black -tyyppistä huumoria vailla mitään todellisuutta, liekö samasta ohjaajasta johtuen. Ottaen huomioon aikakauden, mielestäni hyvin tehty kaikinpuolin. 8

A Million Ways to Die in the West // traileri

enää en muista sen tarkemmin kun hetki jo aikaa, paitsi että tykkäsin ihan hulluna ja aaah Liam Neeson........ 9

Muokattu viimeksi: 16.12.15 09.07
27.02.2016 22.19
022293845_r
Viestejä: 2430
Vantaa

The Boy

Nukkekauhu jonka konsepti oli niinkin toimiva, että hitusen verran paremmalla toteutuksella olisi se yltänyt kirkkaasti genrensä kärkeen. Juoni junnaa turhankin paljon paikallaan ja niitä kaivattuja kauhukohtauksia on sisällytetty tähän puolitoistatuntiseen aivan liian vähän. Hyytävän jännittävä tunnelma saavutetaan yhtä nopeasti kuin se lopahtaakin, eikä edes yllättävä loppuratkaisu pysty pelastamaan kokonaista elokuvaa. Cohanin ja Evansin roolisuoritukset ovat osittain moitteettomia, mutta jäävät toisinaan turhankin mitäänsanomattomiksi elottoman posliininuken rinnalla. Äänen käytöstä pidän erityisesti ja se pääsi parhaiten oikeuksiinsa elokuvateatterissa. Pienet mutta juonen kannalta oleelliset äänitehosteet onnistuivat täydellisesti kiinnittämään katsojan huomion, sekä osaltaan edesauttoivat luomaan sitä kaivattua tunnelmaa. Parhaimmillaan jännittävä, mystinen, toimiva ja jopa yllättävä elokuva. Pelottavaksi se ei kuitenkaan yltänyt ja eniten jäi harmittamaan ne käyttämättömät, täydelliset jumpscare tilaisuudet. Turhia kohtauksia oli omaan makuuni liikaa ja juonen ja hahmojen rakoilu välittyi katsojalle liiankin selvästi. Olisi ehdottomasti ansainnut enemmän.

Arvosanaksi annan 8

The Divergent Series: Insurgent

Heti kättelyssä tulee mieleen Nälkäpelin toisiksi viimeinen osa, joka oli pelkkä dollarinkuvat silmissä tehty pätkä. Juonen osalta tällä on tietysti enemmän annettavaa sarjalleen, mutta sen tarpeellisuutta tuli kyseenalaistettua useampaankin otteeseen. Toimintaa pätkästä löytyy riittävästi, vaikka Matrix -efektit pilkistävätkin toisinaan liiankin selvästi pinnalle. Minkäännäköistä recapiä ei edelliseen osaan ole, joten en näe miten tämä pätkä toimisi yksistään. Elokuva on myös sarjan toiseksi osaksi liian lopullisen tuntuinen. Viimeinen puolituntinen olisi heloposti käynyt koko sarjan päätökseksi - ainakin sellaisen tunnelman se hyvin vahvasti välitti. Vaikea kuvitella tälle sen suurempaa päätösosaa, mikä on sääli sillä ensimmäinen osa oli niin lupaava. Hahmot jäävät tässä osassa hyvin vaisuiksi, eikä kehenkään pääse kunnolla sisälle. Elgortin "uusi imago" ei vakuuttanut, Tellerin hahmo oli vain aivan liian kömpelösti rakennettu, ja jossain vaiheessa Jamesin hahmo meinasi unohtua täysin. Myönnettäköön että efektit on jälleen tehty taidokkaasti ja kyllähän se juonikin puutteistaan huolimatta oli ihan toimiva. En silti herättelisi turhan suuria odotuksia tulevaa päätösosaa kohden.

Arvosanaksi annan 7

Sinister 2

Sinister kuuluu auttamatta niihin omiin kauhulemppareihini ja ehkä juuri sen takia tämä odotettu jatko-osa osottautuikin pieneksi pettymykseksi. Alku oli hajanainen ja oli vaikea pysyä kärryillä tapahtumien ajankohdan kanssa. Sekavan alun jälkeen juoni kuitenkin ryhdistäytyi ja nopeasti sitten alkoikin näkyä niitä ensimmäisestä osasta tuttuja piirteitä. Erityisesti pidin siitä että osa alkuperäisistä hahmoista oli pidetty mukana ja juoni niinikään jatkui siitä mihin ensimmäinen osa aikoinaan päättyi. Tunnelma oli tällä kertaa ehkä astetta synkempi ja etenkin kotivideot oli hieno lisä. Omaan makuun mukana oli ehkä liikaa sitä psykologista tunnelman hakua ja hahmojen elämään tutustumista, kuin niitä varsinaisia kauhukohtauksia ja jumpscareja. Epäkohdistaan huolimatta tekijät pysyivät sarjalleen uskollisina ja saivat aikaan ihan katsottavan kauhupätkän. Ei se silti yltänyt edeltäjänsä tasolle, mutta varmasti lähempänä oltaisiin oltu jos toteutukseen oltaisiin kiinnitetty enemmän huomiota.

Arvosanaksi annan 8+

The Visit

Konsepti on tässä pätkässä kohdillaan ja näytteijävalinnatkin ovat osuneet harvinaisen nappiin oikeastaan kaikkien hahmojen kohdalla. Paranormal Activity -tyylillä toteutettu elokuva ei kuitenkaan tee oikeutta noin toimivalle juonelle, eivätkä hahmotkaan pääse toivotulla tavalla esille. Kotivideotyyli syö kaiken jännityksen ja ne pienimmätkin pelonrippeet koko elokuvasta, eivätkä ne muutamat potentiaaliset jumpscare kohtauksetkaan pääse kunnolla yllättämään. Elokuva tuntuu pitkäveteiseltä ja keskittyminen herpaantuu aina kun yökohtaukset ovat ohi. Potentiaalia hyytävälle kauhuelokuvalle löytyy rutkasti, mutta tällä toteutuksella se jää vaan latteaksi yritykseksi. Pieni yllätyksellisyys lopussa herättää hetkeksi mielenkiinnon, mutta sekin lopahtaa nopeammin kuin on syntynyt koska tätä ei lähdetä viemään eteenpäin, vaan sen annetaan hiljalleen kuolla juonen jäädessä junnaamaan paikalleen. Loppupeleissä pätkä oli enemmän kauhukomediaa kuin kauhua, ja komediakohtaukset kiinnostivat huomattavasti enemmän kuin ne kauhukohtauksiksi tarkoitetut yritykset. Toivoin elokuvalta huomattavasti enemmän.

Arvosanaksi annan 7-

Muokattu viimeksi: 27.03.16 11.57
Sometimes to do the right thing, we have to give up what we want most. Even our dreams
27.06.2016 04.07
000113144_r
Viestejä: 2848

Sinister 2

Tykkään kauhuleffoista yleisellä tasolla, mutta ne eivät enää anna mulle sellaisia selkäpiitä karmivia vilunväreitä. Sinister 2 oli tosiaan elokuva, jossa oli jännitystä, ja pidin juonesta muutenkin. Sopivan yllätyksellinen, ei liian arvattavissa. Jumpscareja oli omaan makuun ehkä hieman liikaakin, ne kun eivät ole mielestäni se mittari jolla katsotaan kuinka hyvä kauhuleffa on, pidemmän päälle saattaa jopa alkaa ärsyttämään. Hahmot ovat mielenkiintoisia, ja herättävät myös itsessä esimerkiksi ärtymyksen tunteita, jolloin näyttelemisessä on onnistuttu mielestäni todella hyvin. Alku oli ehkä hieman liikaa hölläilyä ja muuta täytettä, mutta eipä se oikeastaan elokuvan kulkua häirinnyt. Tykkäsin enemmän kuin useimmista kauhuleffoista, tässä oli sitä jotain tuntuakin.

Arvosana:

Hobitti - Viiden armeijan taistelu

Viimeinen osa Hobitti trilogiasta, ja pidin kyllä elokuvasta. Olen aina ollut lotr fani, ja mielestäni myös Hobitit ovat osattu toteuttaa edeltäjillensä uskolliseen tapaan. Kuitenkin, jos tietää että hobitti on kirjana sellaista keskivertoa ohuempi läpyskä, voi sanoa, että onhan tässä liikaa yritetty. Jos kolmesta todella paksusta kirjasta tehdään kolme elokuvaa (Taru sormusten herrasta), niin pienestä läpyskästä kolmen elokuvan tekeminen haiskahtaa jo rahastukselta. Elokuviin on muutenkin jouduttu lisäämään ulkopuolisia juonia, joita ei kirjassa edes ole. Kokonaisuus on kuitenkin toimiva, ja pidän elokuvan kulusta, *SPOILER ALERT* tosin alku jättää vähän sellaisen wtf momentin, sillä miltei koko sarjaan perustuva tapahtuma on ohi viidessä minuutissa.*LOPPU* Alkua olisi voinut venyttää pidemmällekin, sillä keskikohdalla tulee lähinnä sellaista tyhjää kohtaa, jossa ei oikeastaan tapahdu kummempia. Elokuvan loppupää on mielestäni hyvin toteutettu, ja jättää jokseenkin haikean mielen sellaisiin, jotka ovat lotria pienen ikänsä seuranneet. Aivan lopussa pidän siitä, kuinka elokuva loppuu siihen, mistä Taru Sormusten Herrasta alkaa. Hieno lisäys, vaikka pieni onkin. Toimintaahan tässäkin elokuvissa riittää tavalliseen tapaansa, ja toimintakohdat eivät näytä kovinkaan tökeröiltä. Vaikka pidänkin elokuvasta kovin, se tietty lotr fiilis vaan puuttuu. Toisaalta, mielestäni Hobiteista ensimmäinen ja toinen olivat huomattavasti parempia kuin tämä kolmas, vaikka hyviähän nämä ovat kaikki. Suosittelen katsomaan.

Arvosana:

15.01.2018 20.49
022710521_r
Viestejä: 758
Hausjärvi
Tuntematon sotilas: Aluksi menee aikaa että saa selville kukan kukin on. Turhia kohtauksia liikaa. Mutta tulipa nähtyä.Onhan tuo ihan katsottava. 7 pistettä.

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti