Läheisen ihmisen kuolema (Yleinen keskustelu > Yleinen keskustelu)

14.03.2010 16.33
Onko muilla läheinen kuollut joskus...? Minulla on jo kaksi...
14.03.2010 16.38
019818146_r
Viestejä: 652
Sodankylä
Mulla ei oo kuollu ketään läheistä, olen onnekas. Ellei sitten koiraa voi laskea läheiseksi? Perheenjäseneksi. En halua ajatella esim. sitä että mummo kuolee joskus, tai oma äiti/isä..
hyvää päivää
14.03.2010 16.38
Mummi ja ukki
14.03.2010 16.41
aika monilla varmasti on, ja on kuollut.
14.03.2010 16.43
021714062_r
Viestejä: 4370
Hämeenlinna
Äidin äiti, eli siis mummuni kuoli jo ennenkuin synnyin. Mutta kompsin Huukoa, en halua edes ajatella sitä.
Se mikä ei tapa, se tappo melkein.
14.03.2010 16.45
020243179_r
Viestejä: 654
Parkano
Vaari kuoli kaks vuotta sitten kesällä ja v. 2004 isomummu. Muita läheisiä ei olekkaan mun elämäni aikana kuollut.

Oli aika jännä, kun vaari asui miltei meidän naapurissa, asu siis tässä samalla mäellä ja joka päivä sen melkein näin, niin en itkenyt hautajaisissa. Kamalaahan se on, kun alkaa oikein miettimään sitä, ettei enää ikinä näe sitä, mutta itkettäny ei ole kertaakaan. Mutta sitten kun kissa kuoli niin sitä itkettiin ja kauan. En sitten tiedä että miten lemmikkeihin voi noin vahva side syntyä, siis vahvempi kun omaan sukulaiseen...
Muokattu viimeksi: 14.03.10 18.56
14.03.2010 16.54

Isän vanhemmat on joskus sillon kuollu, kun olin n. vuoden ikäinen.

14.03.2010 17.02

Isänäiti silloin kun olin vajaa 7v
Täti (isänsisko) muutama vuosi sitten
Seuraavana vuonna tädin (isän puolelt) mies
2v sitten äidin äiti

Kaveri (mun ja veljen) kuoli muutama vuosi sitten pudottuaan parvekkeelta, veli näki tapahtuman.

Kaverin mies teki itsemurhan, kaveri löysi tämän hirttäytyneenä.

Onhan niitä muitakin... Isänisä on kuollut sillon kun isä ollut pieni.

14.03.2010 17.04
Avatar_female
Viestejä: 640

Ei ole monikaan mulle läheisistä ihmisistä kuollut.
Mummon isäpuolen kuolema on ainut, jonka hämärästi muistan, mutta siitäkin on jo kauan ja olin sen verran nuori etten ihan käsittänyt ym, en muista.. Suvusta on muutamia kuollut kyllä, muttei mulle itelle niinkään tuttuja, mutta ainahan se vähän surettaa oli kyse kenestä tahansa.

Ajatus jonkun todella tärkeän ihmisen kuolemasta kammottaa, en halua miettiä asiaa..

14.03.2010 17.17

Tästä tuleekin mietittävää.

Isän isä oli kuollut jo kauan ennen syntymääni (silloin jo, kun isäni oli lapsi)
Äidin äiti kuoli joskus kun olin vielä pieni (en siis muista asiasta juuri mitään)
Isän veli, siitäkin hataria muistikuvia
Ennen isän veljeä taisi naapurin rouva kuolla (ei sukulainen, mutta erittäin läheinen kyllä mulle)
Isän äiti kuoli muutama vuosi sitten
Ja äidin isä kuoli viime syksynä.

Kovimmat itkut minulle syntyi noista luettelemistani henkilöistä naapurista ja äidin isästä. Isän äidin hautajaisissa en itkenyt yhtään hänen vuokseen (viikkoa ennen kuollutta kissaani siellä sitten itkin), mutta vuoden jälkeen häntäkin aloin suremaan kunnolla, päästin tunteeni esille.

En edes tiedä miksi pappaani itkin niin paljon, mutta häntä itkin, kun ilmoituksen sain kuulla, hautajaisissa ja muutenkin paljon. Syynä varmasti se, että hänen kanssaan kuitenkin koin paljon, lapsena hänen kanssaan yleensä touhusimme yhdessä, kun muut eivät tarjonneet niin seuraa mulle. Vieläkään en voi käsittää täysin, että pappani on poissa.

Naapurin rouvan kuolema tuli mulle shokkina (olin aivan hysteerisessä tilassa), kun ala-asteikäinen olin, hän kun ei kuollut luonnollisella tavalla. Usein hänen luonaan kävin vierailemassa, vaikkei muuta tullut tehtyä kuin istuttua ja kuunneltua hänen tarinoitaan.

Toivottavasti ei moneen vuoteen tule läheisten kuolemia vastaan, ovat ne sen verran ikäviä tapahtumia aina.

14.03.2010 17.25
Mua pelottaa kun isovanhemmat on jo sen verran vanhoja ettei kauhean montaa vuotta ole enää jäljellä. He on mulle tosi läheisiä enkä jotenkin voi kuvitellakaan elämää ilman niitä. Kai se sitten vaan pitää kestää... : (
14.03.2010 17.45
Isäni vanhemmat kuolivat jo vähän ennen mun syntymääni jotenka en siitä paljookaan muista.Muutama kaveri on kuollut mukaanlukien täti (isäni sisko),isoveli ja isäpuoli.Mutta en kuitenkaan turhia jaksa murehtia.Pitää olla iloinen niistä läheisistä joita on jäljellä.
14.03.2010 17.53
021755345_r
Viestejä: 1932
Joensuu

Isäni isä kuoli jo ennenkuin synnyin, samaten äitini isä. Äitin äiti kuoli ollessani ala-asteikäinen, mutta hautajaisissa en itkenyt koska en oikeastaan kunnolla häntä tuntenut vaikka nyt olisinkin halunnut.

Ensimmäistä kertaa hautajaisissa itkin kun veljeni kummi menehtyi, eikä hän kuollut luonnollisella tavalla. Kuultuani asiasta en osannut reagoida, mutta hautajaisten tultua painoi kamala syyllisyys ja suru sekä katumus, monen kuukauden ajan itkin hänen peräänsä. Vieläkin meinaa tulla itku kurkkuun kun ajattele, mutta tosissani vaan toivon että pääsi parempaan paikkaan.

Sisimmän ikuisuuskohinassa, kuiskaus avaruuden syvänmerenunta
14.03.2010 17.54
Onneksi en ketään ole menettänyt, vaikka on useaan otteeseen ollutkin lähellä.
14.03.2010 17.58

kummitäti kuoli tossa viime toukokuussa, itseasiassa just samana päivänä kun mä oon syntyny. oli alle neljäkymppinen. olihan se aika järkytys.

sitten taas eräs mun kaverini teki itsemurhan muutama kuukausi sitte..

muita läheisiä ihmisiä ei oo sitte kuollu, kun mutsin ja faijan vanhemmat on elossa. en kyllä niihin ees oikeestaa ollenkaa pidä yhteyttä, mut kuitenki.

14.03.2010 18.10
021207963_r
Viestejä: 1716
Tampere

Hmm itseltäni aika vähän läheisiä kuollut.
Ukilla (isän isä) oli vatsahaava ja kuoli sairaalassa siihen. Joku vuosi tai kaksi siitä eteenpäin mummi (isän äiti) kuoli nukkuessaan. Mummi sairasti Alzheimeriä ja oli ollut jo pitkään hoitokodissa.
Rupesin yksi päivä miettimään, että millaista olisi, jos isän vanhemmat olisivat vielä elossa? Kävisinkö heillä useasti? Olisivatko he minusta ylpeitä vai tahtoisivatko minusta jotakin muuta?
Viime syksynä mummin toinen veli kuoli, mutta häntä en tuntenut/muistanut kovinkaan hyvin, vaikka olin mummin ja ukin hautajaisissa hänen kanssaan jutellut, jne.
Mutta en kuitenkaan tahdo ajatella kenenkään läheisen (isä,äiti,veli,mummo,ukko,sedät,tädit,kummit) kuolemaa. Monet heistä ovat jo vanhoja, mutta kuitenkin toivon, että henki pihisisi heissä vielä kauan.

Muokattu viimeksi: 14.03.10 18.12
Mitä täältä etsin, mitä täältä saan? Vaan omassa päässään voin tätä paikkaa paremmaksi rakentaa
14.03.2010 18.12
020129132_r
Viestejä: 194
Lahti

Teininä 2 kaveria teki itsemurhat...

Vähän myöhemmin mun pappa kuoli, käytiin sitten vielä sairaalassa "hyvästelemässä".

Sitten kuoli miehen mummo, aivoinfarktiin, aivan ihana ihminen ja vain 6kymppinen.

Muutama kuukausi myöhemmin miehen setä, vasta 4kymppinen kamalassa onnettomuudessa, tosi läheinen mun miehelle koska on menettänyt isänsä oltuaan vasta 2v :(

Sitten kuoli meidän poika, heti synnyttyään... Siitä ei kyllä ikinä pääse yli... Rakas pieni...

Ja pian lähti miehen toinenkin mummo, vasta 6 kymppisenä myöskin. Syöpä vei muutamassa kuukaudessa. Nuorimmat lapsensa oli saanut 4kymppisenä joten juuri ja juuri teini-iän ylittäneet jäivät ilman äitiään, isänsä menettäneet jo aiemmin...

Ja taas liian pian, miehen täti, joka oli esikoisemme kummi, kuoli sairaskohtaukseen vain 4 kymppisenä. Ja taas 2 teini-ikäistä orvoksi, olivat menettäneet isänsä muutama vuosi aiemmin...

Seuraavaa kertaa pelätessä :(

14.03.2010 18.13

äitini isä kuoli kun olin 3 vuotias, hänestä en siis muista mitään ja näinkin hänet vain kerran(asui toisessa maassa).

Äitini äiti kuoli n.6 vuotta sitten syöpään. Hän oli mulle todella läheinen, ihan kuin äiti tai isä. Se oli mulle tosi kova paikka kun äiti tuli sairaalasta ja kertoi kamalan uutisen.. En vieläkään ole päässyt hänen kuolemastaan kunnolla yli.

14.03.2010 18.34
022421481_r
Viestejä: 1110
Joensuu
suurin menetykseni ehdottomasti tapahtui viime jouluussa eli noin kolme kuukautta sitten, mummini kuoli (äitini äiti) se oli mulle ihan järkyttävä isku, kun mummi hoiti mua pienestä lähtien ja kun mummilla viime kesänä todettiin keuhkosyöpä, meille annettiin toivoa. mummi kävi sytostaattihoidoissa ja ne auttoivatkin, kunnes sitten selvisi että syöpä oli levinnyt niskanikamiin. tästä lähti alamäki: hoidot lopetettiin, ja mummilla alkoi tulla hengitysvaikeuksia,niinpä hän sai happirikastimen, joka auttoi viikon, kunnes aamulla, kolme päivää eennen mummin kuolemaa jouduttiin kutsumaan ambulanssi, koska hapensaanti oli niin vaikeaa. tällöin mummi siis oli meillä. tämä oli ensimmäinen kerta kun äidiltäni kysyttiin elvytyslupaa, mummin parasta ajatellen, äiti vastasi ei. lauantaina 12.12. meille sitten soitettiin, että mummin happiarvo vain laskee, eikä sitä saada enää pidettyä tarpeeksi korkealla. itse olin kotona, ja äiti oli kaupungissa, lähellä sairaalaa, oon kyl kiitolline, et äiti sit kerkes sairaalaan, vielä ku mummi oli tajuissaan. mummi oli siinä vielä kysyny äitilsä, et miks sä itket? siinä sit äiti oli pidelly mummia toisesta kädestä ja mummin lempihoitaja toisesta kädestä. mummi oli vetäny kaks kertaa syvään henkee, ja nukahtanu.
you're my only reason to stay alive
14.03.2010 18.37
Olen menettänyt molemmat mummot ja toisen papan ja nyt viime lauantaina oli mun toisen papan hautajaiset eli mulla ei siis ole molempia pappojakaan :(
14.03.2010 18.44
020908024_r
Viestejä: 1434
Rovaniemi
Läheisen kuolemaa pahempi on se että läheinen on kadonnut ._____.'
14.03.2010 18.46

Onhan niitä jotain sukulaisii tms. kuollut, mutta ei ole erityisen läheisiä oltu, niin en ole ketään sen kummemin surrut. Mitä sitä lähes tuntematonta ihmistä suremaan...?

Yksi serkkuni kyllä kuoli tapaturmassa nuorena (vähän päälle 20vuotiaana) ja hän oli mulle kyllä tärkeä, vaikka suhteellisen harvoin nähtiin, mutta tykkäsin hänestä kovasti :< Hänen hautajaisiinsa en edes päässyt (olivat ruotsissa), mutta uutisen kuullessa tuli kylä hyvin sekava fiilis ja häntä suren kyllä, vaikken olekaan vedet silmissä...

Mutta lemmikkejä on tullut menetettyä ja surettua todella paljon, aina itku päässyt ja todella haikea fiilis pitkään....

Mutta en halua edes ajatella, että äidin vanhemmat potkaisisivat tyhjää tai omat vanhemmat tms. läheiset ihmiset, jotka ovat niin arkipäivää... Kamalaa ajatella, joten se sivuutetaan kyllä.
Nyt saa kyllä pelätä papan puolesta, kun ollut pitkään jo aika huonossa kunnossa :/

14.03.2010 19.13
000039615_r
Viestejä: 7022

Multa on kuollu isä.
Isän vanhemmat ja äidin äiti ja äitin isää en oo tavannu, äitikää ei oo ollu yhteyksissä kolmee kymmenee vuotee.. ja ihan syystä, ei mulla mokomaa ihmistä oo ees mitää mielenkiintoa nähä.

Isän kuolema oli mulle kaikista pahin, olin aina ollu ihan isän tyttö ja olin vuoden shokissa, en eläny ajassa eteepäi ollenkaa. Tänä jouluna olin sitä mieltä että iskän kuolemasta tuli 2 vuotta mut siitä oliki jo kolme. Pohjalla kävin mut täällä sitä taas ollaa.

Sen haluun sanoo, et vaikka se teidän isä, äiti olisi kuinka kusipää tahansa ja ei oikein olla vanhempi, niin kunnioittakaa ja olkaa onnellisia että se on siinä, että se on olemassa, joku kaunis päivä, voi olla, että enää ei ookaan..

14.03.2010 19.17
020129132_r
Viestejä: 194
Lahti
Jane kirjoitti:
Läheisen kuolemaa pahempi on se että läheinen on kadonnut ._____.'

No en nyt ihan näinkään sanois... Ei voi yleistää... Vaikka kamalaa sekin ois, jos todella läheisestä kyse...

14.03.2010 19.27
Siskoni kummitäti menehtyi syöpään syksyllä. Tapasimme melkein joka loma, tai aina kun menimme lappiin. Hän oli kovin huumorintajuinen ja positiivinen persoona. Olimme ehtineet jo varautua hänen menehtymiseensä, mutta silti oli shokki kuulla hänen olevan poissa. Viimeisen kerran kun nähtiin sairaalassa, hän sanoi ettei vielä ole päässyt kävelemään, mutta luultavasti kohta pääsee... ei hän loppujenlopuksi päässyt, vaikka hän olisikin ansainnut sen.
Muokattu viimeksi: 14.03.10 19.28
14.03.2010 19.27
000039615_r
Viestejä: 7022
Miss Me kirjoitti:
Jane kirjoitti:
Läheisen kuolemaa pahempi on se että läheinen on kadonnut ._____.'

No en nyt ihan näinkään sanois... Ei voi yleistää... Vaikka kamalaa sekin ois, jos todella läheisestä kyse...

Mulla ainakin on niin iskän tapauksessa, että enemmän ottaa se koville kun sitä ihmistä ei enää ole.

14.03.2010 19.27
020243179_r
Viestejä: 654
Parkano
Miss Me kirjoitti:
Jane kirjoitti:
Läheisen kuolemaa pahempi on se että läheinen on kadonnut ._____.'

No en nyt ihan näinkään sanois... Ei voi yleistää... Vaikka kamalaa sekin ois, jos todella läheisestä kyse...

Kun miettii niin sehän vasta hirveää olisi jos joku kaunis päivä joku lähisukulainen katoaisi kuin tuhka tuuleen ja sitten siinä vain lopun elämää arvuuttelee että onkohan elossa vai miten kävi...
14.03.2010 19.28
020908024_r
Viestejä: 1434
Rovaniemi

Miss Me, tiedätkö, mistä puhut? Sellaset 4 vuotta on ollut eno kateissa, olisi lähes helpotus jos hänet löydettäisiin kuolleena, epätietoisuudessa on pahempi elää. 

muoksis muoks, olen hidas.

Muokattu viimeksi: 14.03.10 19.30
14.03.2010 19.31
Tietoisuus tuo paljon turvaa; olisi traagista jos vaikka oma äiti eräänä päivänä katoaisi. Kyllä, menettäminen on se hirvein asia, mutta kuten sanoin tieto tuo turvaa. Se, että tietää läheisensä lepäävänsä haudassa, on paljon helpompi, kuin se ettei tiedä miten, miksi ja milloin läheinen on kuollut ja missä hän nyt on ja onko hän edes kuollut.
Muokattu viimeksi: 14.03.10 19.32
14.03.2010 19.33
020129132_r
Viestejä: 194
Lahti
Jane kirjoitti:

Miss Me, tiedätkö, mistä puhut? Sellaset 4 vuotta on ollut eno kateissa, olisi lähes helpotus jos hänet löydettäisiin kuolleena, epätietoisuudessa on pahempi elää.

muoksis muoks, olen hidas.

No kyllä mulle ehdottomasti pahinta on ollut oman lapsen kuolema. Mitään pahempaa ei voi olla, kuin pitää pientä odotettua rakasta vauvaa sylissä joka ei enää jaksa elää...

Joten tiedätkö itse mistä puhut...

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti