Läheisen ihmisen kuolema - Sivu 10 (Yleinen keskustelu > Yleinen keskustelu)

18.09.2011 15.21
021944859_r
Viestejä: 175
Miehikkälä
Mun mummi kuoli viime kesänä,tosi nuorena :o ja sitte mamma kuoli viime marraskuus ja pappa kuoli ku olin 5v,mut nyt on vaa ukki enää
19.09.2011 17.14
021889704_r
Viestejä: 1520
† 18.9.2011 Isä♥
19.09.2011 17.17
021714062_r
Viestejä: 4432
Hämeenlinna
Jedi kirjoitti:
† 18.9.2011 Isä♥

Kovasti voimia ja jaksamisia ♥

Se mikä ei tapa, se tappo melkein.
23.09.2011 21.41
021064417_r
Viestejä: 77
Somero

Olen menttänyt onneksi vähän läheisiäni. Otan läheisen kuoleman hyvin raskaasti, joten olen tyytyväinen ja onnekas.

Ensimmäinen kosketus kuoleman kanssa oli pienenä. Joskus alle kouluikäisenä. Meidän perheen koira, Turre , juoksi maantielle ja jäi auton alle. Silloin minulle errottiin että Turre oli vain lähtenyt taivaaseen, sieltä hän katselisi meitä. Kyllähän minä surin, mutta en tajunnut oikein kunnolla siaa, vasta sitten isompana.

Sitten seuraava minua koskettava kuolema oli Mammani kuolema. Neljä vuotta sitten hän poistui keskuudestamme, arvokkaasti omasta vuoteestaan ja nukkuessaan... Tunnetta ei pysty kuvailemaan. Kun äitisi heättää sinut itku silmässä ja kertoo Mamman nukkuneen pois. Minun ensimmäinen raktio oli nauraa. Luulin jutun olevan vitsi. Hyvin hyvin huono vitsi. Mutta pian se iski tajuntaan. Mammani on kuollut. Poissa, kaukana jossain. Enää ikinä en saisi puhua hänele. Vasta eilen illalala olin jutellut hänelle, olimme tapamme mukaan naureskelleet jutuilemme ja hän oli lämpimästi kietonut minut kainaloonsa. Poissa. Ei enää kosketeltavissa. Sitten kielsin koko homman. Kielsin kaiken. Mammani oli elossa, äiti on vain sairas kun pilailee. Tämän on pakko olla unta! Kun menin katsomaan mammaani, hän nukkui levollisesti vuoteellaan. Mutta kun kosketin häntä, iho oli kylmä. En tuntenut sitä lämpöä. Siihen asti olin itkemättä, kunnes musta pussi suljettiin ja musta auto ajoi pihasta pois. Silloin vasta aivoni suostuivat hyväksymään sen tosiasian. Yksi läheisimistä ihmisistäni oli jättänyt minut. Muistan kuinka rojahdin maahan ja itkin lohduttomasti. Edes oman äidin sanat eivät auttaneet. Mikään ei lohduttanut.

Jäin tietenkin kotiin, äitini soitti koulule ja kertoi asian nopeasti ja ytimekkäästi. Hän antoi myös luvan kertoa muile oppilaille. Oli aivan kauheaa katsoa kun puhelin pirisi sängylläni, kun ystäväni yrittivät soittaa. Mutta en halunnut puhua. Halusin olla rauhassa. Sammutin kännykkäni ja käperryin peiton alle, yrittäen leikkiä että tämä oli unta. Aivan pian kumminkin heräisin ja saisin vain nauraa koko jutulle. Mutta en koskaan herännyt tästä painajaisesta. Silloin kun menime katsomaan maammaa viimeisen kerran niin toivoin vieläkin että hän nousisi istumaan arkustaan ja hymyilisi sitä lempeätä hymyään. Asetin Mamman käden alle piirustukseni jonka löysin. Se oli minun pienenä tekemä töherrys hänestä.

Useampi kuukausi meni sekavissa tunnelmissa. Mieli alalni vaihtelivat todellauseasti, ilosta suruun. Mutta kaikki alkoi vakiintua, pikku hiljaa. Koulussa puhuimme kuolemasta. Samalla hetkellä kun opettaja kysyi miltä kuolema tuntuu niin purskahdin itkuun ja poistuin luokkahuoneesta. Menin kymmenisen asteen pakkaselle puisille portaille istumaan, ilman ulkovaatteita. Opettaja tuli kyllä lohduttamaan ja pyytämään anteeksi. Menin loppupäiväksi kotiin, en halunnut olla koulussa.

Neljävuotta maman kuolemasta. Olin kesällä rippileirillä. Siellä oli myös päivä miloin puhuimme kuolmasta ja kärsimyksestä. Romahdin. Murruin täysin. Purskahdin itkuun ja juoksin pihalle. Minulla oli tullut tapa juosta suruani pakoon. Juoksin läheiselle rannalle ja lysähdin sinne. Pian yksi ohjaajista tuli ja istui viereeni, vain halaten, minun itkiessä. Oli jotenkin lohduttavaa kuulla että surutyö kestää keskimäärin kolme vuotta. Eihän suru koskaan katoa, se vain muuttaa muotoaan, eikä hallitse kaikissa tilanteissa. Nykyään voin jo puhua ja ajatella Mammaa, ilman että romahdan, mutta silti itken hyvin usein.

En ole kokenut kuin yhden kunnollisen läheisen pois menon jao len onnellinen siitä. Rakkaan Mammani lähtö oli melekin liian kova paikka. Mutta elämä jatkuu, vaikkasen haluaisi pysähtyvän. On uskallettava kääntää toinenkin poski ja toivoa että joku pysäyttäisi siihen kohdistuvan lyönnin.

Tuli nyyhky romaani, mutta mitä muutakaan voisi odottaa? Vielä loppuun muutamia Muistolauseita

Kyyneleet kuivuvat, mutta sydän ei tule koskaan unohtamaan

Heittäkää hiljaa arkulle multaa, siellä on mummu, siellä on kultaa.

Oli sulla sydän niin lämmin hellä, oli siellä paikka meille jokaiselle, mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit meitä aina muistit ja huolta kannoit. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. (Mammani muistovärssy. Kuvaa häntä todella hyvin)

 Enkeli hiljaa vuoteen viereen kulki, uneen ikuiseen Mamman silmät sulki

Muokattu viimeksi: 23.09.11 22.14
26.09.2011 21.42

Iso hali ja paljon jaksamisia kaikille!

Oman kummitädin kuolemasta tuli vuosi 17.9. Ikävä on edelleen aivan hirmuinen, en vain voi käsittää miksi lähdin niin nuorena (vain 32-vuotiaana). Tekisi niin mieli lähettää voimahali myös auto-onnettomuuden toisen osapuolen omaisille.

There are no justice Just people who are less evil than others.
26.09.2011 21.48
022112494_r
Viestejä: 896
Joensuu
Tädin hautajaiset tulevana viikonloppuna. Kuoli pari viikkoa sitten sunnuntaina. Aivan yllättäen lähti 60-vuotiaana.
Elämä on elämääkin suurempi
26.09.2011 21.51
022315291_r
Viestejä: 495
Kankaanpää
Mummunni äiti vaan kuollut, mutta silti itketti, vaikken pahemmin tuntenutkaan. Jaksamisia kaikille!
"I know it`s true, oh so true Cause I saw it on TV" - John Fogerty
26.09.2011 22.16
022222592_r
Viestejä: 204
Kajaani
Juulia kirjoitti:

Vaikka menetyksestä on siis kulunut melkein vuosi, en voi vieläkään uskoa sitä todeksi..
Sydänmessäni jyllää vielä hirveän iso ja tyhjä aukko, jotka tuskin kukaan koskaan täyttää.
Toivon myös yhä tämän olevan pelkkää pahaa unta ja että onni kääntyisi parempaan suuntaan.. :'(

Itsellä on samantyylinen tilanne. Isäni kuolemasta on kohta vuosi, ja tuntuu paljolti samalta.

27.09.2011 08.25
022421481_r
Viestejä: 1128
Joensuu

Mummi kuoli 1,5 vuotta sitten 12.12.2009. Joulu ei enää koskaan tule tuntumaan samalta ihanalta perhejuhlalta, se on lähinnä surullinen juhla, jossa ikävä vaan kasvaa :-(

Mummini siis sairastu kesällä 2008 keuhkosyöpään, jolloin molemmista keuhkoista löytyi kasvaimet. Sytostaattihoito aloitettiin ja hoidot purivat. Kasvaimet pienenivät ja mummi kesti hoidot erinomaisesti, mutta vain hetken ajan.Kunto huononi vähitellen, ei sitä itse edes tajunnut, kun näki mummin joka päivä. Yhtäkkiä kehässä oli happilaite kera happiviiksien ja tästä lähti jyrkkä alamäki. Sairaalareissuja tuli viikoittain. Pelkäsin katsoa puhelintani, koska äitini lähetti viestin aina jos jotain oli sattunut. Yhtenä iltana mummi ei saanut enää happea kunnolla, ja muistan sanat, mitkä sanoin hänelle, kun mummi oli menossa nukkumaan: "Hengitätpä sie mummi huonosti". Ne jäivät viimeisiksi sanoiksi. Mummi haettiin aamulla sairaalaan, koska happi ei kulkenut, vaikka happilaite puhalsi täysillä. Selvisi, että kyseessä oli sydänkohtaus, joka ei ollut puhjennut kunnolla. Saman viikon lauantaina mummin tavarat oli tarkoitus kantaa kokonaan meille, että mummi muuttaisi meille, sillä yksineläjäksi hänestä ei enää ollut. Turhaan. Mummin happiarvot laskivat iltapäivällä ja mummi vaipui ikiuneen, onneksi erittäin rauhallisesti ja kivuttomasti.

Sinua ikuisesti ikävöiden <3

you're my only reason to stay alive
27.09.2011 15.27

† 01.1999 Isä♥

(En siis tarkkaan muista päivänmäärää mutta kuukauden kyllä)

28.09.2011 09.51
021501112_r
Viestejä: 383
Jyväskylä
† marraskuu 2006
Paraskaveri ♥

Trying to get through this
Don't know how I'll do this

I'll just die if I can't see your face

Joka päivä mielessä jollain tapaa. Ei ikävä helpota vaikka vuosia menny jo, ehkä pääsen joskus eteenpäin tai sitten en, ei voi tietää. En ois saanu päästää sua lähtemään, haluun sut vaan takasin.
Muokattu viimeksi: 04.10.11 00.24
28.09.2011 11.13
021191714_r
Viestejä: 371
Helsinki

Vaari ♥
 Kamalan tapaturman seurauksena sydänpysähdys, kriittisessä tilassa sairaalaan, eikä enää koskaan herännyt. † 12.1.2011

Ritu, äitipuoleni äiti, ollut lämmin ja turvallinen syli aina ♥
 Kasvainten kanssa taistelua jo monen vuoden ajan, kuitenkin hyvässä ja pirteässä kunnossa. Kaatuaminen ja päänlynti lattiaan oli vikatikki aivokasvaimelle. Käynti päivystyksessä jäi viimeiseksi matkaksi. † 19.9.2011

Kasperi, kissani, joka ollut mulle todella tärkeä syntymästäni asti. ♥
  † 9.2011

Niisku, ensimmäinen syyrialaiseni.  ♥
Viimeisten päivien taistelu oli kova. En voi antaa itselleni ikinä anteeksi, etten tehnyt äitini suostuttelujen takia sitä ratkaisevaa päätöstä aiemmin, vaan annoin kitua loppuun asti. † 25.1.2011

Tämä vuosi on siis ollut minulle todella rankka. En tahdo kokea tätä ikinä enää. En ymmärrä miten olen jaksanut tätä näinkin pitkään.

Muokattu viimeksi: 28.09.11 11.24
75 prosenttia aivoista on vettä, ja suurimmalla osalla ihmisistä sen myös huomaa. ;)
28.09.2011 11.23
022419041_r
Viestejä: 721
Vampula
† 5. syyskuuta 2011 Mummo♥

Onneks lähdin isän mukaan 4. syyskuuta katsomaan Mummoa sairaalaan, kun edellisestä näkemisestä oli taas aikaa. Maanantaina heti aamusta tuli puhelu, että ei ollut Mummo jaksanut.. Pari päivää meni ennen kuin tuska iski ja sama toistuis hautajaisissa viime lauantaina. Mutta nyt Mummo on Papan luona.
Nälkä lähtee syömällä, vaimo juomalla ja mies koiralla.
12.10.2011 18.34
021053578_r
Petsie_supportmember_small
Viestejä: 729
Helsinki
Tää biisi saa mut niin tunteilemaan <3
Kohta on rakkaan isän pois menosta mennyt vuosi ja vieläkään en pysty hyväksymään tapahtunutta.. Kauhistus tätä ahdistuksen ja surun tunnetta !
12.10.2011 18.39
022482510_r
Viestejä: 2455
Salo

meillä meni famo ja fafa ihan peräkkäin... Famo oli 2,5kk sairaalassa ja nukkui pois elokuun 2 päivä. Hautajaiset oli 28pv ja reilu viikon jaksoi fafa sairaalassa vielä sen jälkeen ja nukkui pois. Hautajaisten välillä 3vk... Raskastahan toi oli iskälle ja sen sisaruksille, itte en ottanu niin raskaasti kun ei koskaan olla oltu niin paljon tekemisissä, joskus vaan käyny siellä.

Välillä tulee päiviä kun vaan jään ajattelemaan vaaria. Vaari lähti ihan suorilta jaloilta omaan pihaan 1,5v sitten. Hautajaiset oli hienot kun oli VPK:n kunniavartiosto ym. Silti jää vaan ajattelemaan niitä aikoja kun reissatiin yhessä..

12.10.2011 18.40
021892381_r
Viestejä: 1735

21.3.2011 Mun mummo kuoli, sairastui haimasyöpään tammikuussa ja pian sen jälkeen jo menehtyi. Hautajaiset oli ihan kamalat, itkin kun mikäkin ja vieläkin on kauhea ikävä vaikka eteenpäin tässä onkin menty.

Lepää rauhassa, muistan sua kynttilällä synttäripäivänäs, se on sama kuin mulla... ;_; <3

120809 ♥
12.10.2011 18.45

Multa on menny pappa, isopappa, -mummu, lemmikeitä, kaveri ja muita tuttuja.

Rankkaa on ollut, mutta pärjäillään.

Life's Short Eat Cookies
12.10.2011 18.58

† vaarin poismenosta 13-vuotta ja kaksi kuukautta. En häntä tuntenut kovinkaan hyvin.

† papan poismenosta neljä vuotta ja kuukausi.

† Kasperin poismenosta 11-vuotta.

† Tomin poismenosta 15-vuotta.

† Matiaksen poismenosta 3 kuukautta.

† Juniorin poismenosta kuukausi.

Ikävä on kaikkia. <3

12.10.2011 23.02
Ensimmäinen kosketukseni kuolemaan tapahtui
kauan aikaa sitten. Pappani kuoli, mutta olin
liian pieni käsittääkseni asiaa. Muistan papasta
vain pieniä välähdyksiä sieltä täältä.
Lepää rauhassa pappa </3

Toissa keväänä koin suuremman menetyksen,
rakas mummuni hävisi lopulta pitkän taistelun
syöpää vastaan. Lepää rauhassa rakas mummu </3

Viimeisin, järkyttävin ja luultavasti aina mieltä
painava menetys oli rakkaan ystäväni pois meno.
Hän kuoli viime huhtikuussa väkivaltaisesti.

Seison vaahteran alla.

Syksyn kolea ilma on kellastanut sen lehdet.
Tuuli varistelee lehtiä pois vaahteran oksilta.
Niin surullinen on näky,
kuolleet lehdet tippuvat maahan
ja lakastuvat pois.
Miten näin kävi?
Luulin, että vehreys ikuista ois.

Seison vaahteran alla.

Rakkaus on kuollut.
En voi kyyneleitäni estää,
en helpotustani tuskaan löytää.
Vaahteran lehtien lailla,
poissa on kaikki.



† Lepää rauhassa Sini rakas,
en unohda sinua <//3
12.10.2011 23.41
022528998_r
Viestejä: 596
Utsjoki

Voi että surullista lukea näitä : (

Ohan nuita nukahtanu poies.
Isän vanhemmat monta monta monta monta vuotta sitte kun olin vielä pieni.
Pikkuserkku nukkui pois v. 2006 keväällä ja oli 15vuotias.
Sitten rakas mummo nukkui pois v. 2006 joulukuussa. Syöpä vei mennessään ja ikävä on edelleenkin hiton suuri.
Isän serkku nukkui poies v. 2009 syyskuussa.
Täti nukkui pois 2009 joulukuussa. Tädin mies nukkui pois tammikuussa 2010.
Elämä potkii välillä perseelle kunnolla mutta läheisistä on rakkaat muistot aina tallella eikä niitä voi sieltä kukaan ottaa pois. Muistakaa se.

Minä tiedän sinun aina olevan siellä,
mihin ikinä tieni mennä voi. <3

Muokattu viimeksi: 13.10.11 00.05
Gumppe luohti ijás gullo, holvun mánnuige skádjá.
13.10.2011 15.34
022112494_r
Viestejä: 896
Joensuu

Oma täti haudattiin pari viikko sitten. Oli hirmu surullista kuulla niitä lauluja siellä hautajaisissa, jotka olisi pitäneet soida hänen talvella olevissa häissään. Pääasia että oli onnellinen. <3 Vielä ei tosin olla saatu tietää mikä sen täsin nyt sittenkuitenkin niin pian vei.

Olen kuullut, on kaupunki tuolla

Yllä maan, päällä pilvien usvain
Luona välkkyväin taivasten rantain
Siellä kerran, ah, olla mä saan
Halleluja, mun lauluni raikuu
Halleluja, mä kaupunkiin kuljen
Vaikka jalkani uupuen vaipuu
Joka askel mun kotiin päin vie

Täti oli hirmuinen Karo Tapio fani. Hän olisi halunnut Karin laulamaan hautajaisiinsa, muttaKarikin on nukkunut pois, lauloi tuon biisin joku minulle tuntematon upea ääninen mies.

Elämä on elämääkin suurempi
27.10.2011 22.09
022314443_r
Viestejä: 986
Ohkola

Minun vaarini kuoli juuri pari päivää sitten. Hän oli ensimmäinen läheinen joka kuoli minulta, enkä esimerkiksi ikinä ole ollut hautajaisissa, mulla on ollu onni matkassa. En edes osaa kunnolla sisäistää sitä etten enää ikinä näe häntä.. outoa tässä on se, että en edes itkenyt yhtään kun kuulin suru-uutisen. Ehdottomasti minulla on ikävä ja suren paljon, mutta jotenkin olen iloinen hänen puolestaan. Koska hän oli todella sairas ja hänen on varmasti parempi olla jossain muualla kun sairaalan vuodeosastolla päivästä toiseen letkuissa. Ja toisaalta suren enemmän mummoni puolesta, hän jää jo toisen kerran leskeksi hänen elämässään. :/

Onko teille tuttu tälläinen tilanne, ettei osaa jotenkin itkeä kun läheinen kuolee ja tilanne tuntuu niin epätodelliselta?

Dog is only as bad as it's owner is.
27.10.2011 23.41
021036081_r
Petsie_supportmember_small
Viestejä: 304

Kuolleita löytyy :(

- vaari

-mummo

- isomummo

- sere, äidin koira, kaipaamaan jäin

- rip niisku, salaman veli, ikävä on kova

-  rip wotka, äidin koira

- rip hamsterit (alma tappo :()

 

Tää kysymys on jääny mua vaivaamaan. Miksi rakkaat lähtee aina liian aikaisin pois?

Muokattu viimeksi: 28.10.11 00.08
27.10.2011 23.57
022526705_r
Viestejä: 700
Kajaani
Mun isovanhemmat menivät jo kun olin lapsi, ukkejani en koskaan nähnyt, tai olin niin pieni, etten muista.
www.paimenlauma.blogspot.fi
28.10.2011 00.19
Avatar_female
Viestejä: 304
Rico kirjoitti:
Miss Me kirjoitti:
Jane kirjoitti:
Läheisen kuolemaa pahempi on se että läheinen on kadonnut ._____.'

No en nyt ihan näinkään sanois... Ei voi yleistää... Vaikka kamalaa sekin ois, jos todella läheisestä kyse...

Eihän sitä menetystä voi tietenkään MITENKÄÄN vertailla, että onko kuollut vai kadonnut, tai muuta, mutta ei se helppoa ole taatusti, jos läheinen on kadonnut :(

Ei tiedä mitä hänelle on tapahtunut, ei tiedä missä hän on, ei tiedä onko elossa vai kenties kuolleena jossakin...

On vain kadonnut... Yhtäkkiä hävinnyt... Ei mitään tietoa mistään...

Saa elää epätiedossa ja arvuutella, mitä on tapahtunut...

En haluais ite kokea koskaan, ja syvimmät osanotot kaikille, joiden läheinen on kadonnut jälkiä jättämättä :(

Komps. jane

Ihana kun on isä ollu " kadoksissa" 11-vuotta :( Vanhemmat eros kun olin 2v sen jälkeen ei ole isästä kuulunut mitään, eipä oo nähty 11-vuoteen. Äiti ei halua nähä :(

30.10.2011 16.11
022111686_r
Viestejä: 581
Imatra
Melli kirjoitti:

Minulta on kuollut mummi (isänäitinäiti), Velipuoleni 2kk vauva, Setäni teki itsemurhan kun olin 2 vuotias. Ei ole ollut muita. mutta silti minä ikävöin! Otan osaa kaikille keneltä on läheinen lentänyt taivaaseen! Kerron yhden kummallisen jutun:

Lenni(eli velipuoleni vauva) kuoli silloin(en muista päivää..) mutta hautajaisista seuraava päivä oli kummallinen.. Menimme äitipuoleni kanssa keittiöön tekemään ruokaa yhdessä, sitten näimme kun katosta tippui höyhen suoraan vasta lämmitetyn hellan päälle ja höyhen ei edes palanut siitä!! Sitten veimme sen höyhenen Lennin kuvan luo, ja lähdimme heti siitä kauppaan. Kun tulimme tunnin kuluessa kotiin höyhen ei ollut enää kuvassa kiinni! Me ajattelimme että se oli Lennin suojelusenkelin höyhen joka ilmoitti sen että Lennin on nyt hyvä olla! (: R.I.P LENNI 2KK Ikävä on, ja pysyy! (outo ajatustapa mutta niin me sen ajattelimme !(:<3)

Lisäystä tuohon: Aune-mummoni (äitinäitinäiti) on nyt 83.v ja hänellä löytyi syöpä alavatsasta ja lääkärit vakuuttivat että sytostaattihoidot auttavat ja syöpä lähtee pois, mutta niin ei ollut.. Syöpä levinnyt alavatsassa hullun lailla ja mitään ei ole enää tehtävissä.. :/ Lääkärit "antoivat" n. 3-5 vuotta elinaikaa mummolle! :o

Ja pari kuukautta mummon syövän löytymispäivästä Pekka-pappani (äitinäitinisä) alkoi saamaan ihmeellisiä kohtauksia jotka olivat hyvin rankkoja papalleni.. :( No selvisi että paha sydänvika oli papalla.. Tai no on.. Ja nyt kummatkin, mummo ja pappa kahdestaan sitkuttavat tuolla omassa kodissaan.. Pekka-pappa ei saanut elinaikoja yms, mutta on niin huonossa kunnossa että en nyt tiedä.. :o

+ Kaisa-mummi (isänisäpuolenäiti) hänellä on nyt 90 v juhlat ja pahoin pelkään että ei kaisa mummi kauaa enää elä.. :( Että saa nyt nähdä kuinka menee...

Koira ei ole vain lemmikki, se on aito ystävä!
01.11.2011 17.39
022528998_r
Viestejä: 596
Utsjoki

R.I.P Inkeri täti 30.10.2011

Saanhan susta kiinni pitää
Vaikken sua oikeesti enää nää?

<3

Gumppe luohti ijás gullo, holvun mánnuige skádjá.
01.11.2011 18.08
Isin kuolemasta tuli tänään jo seitsemän vuotta
"Laatu ratkaisee, ei määrä. Minun sieneni ovat syötäviä!" -Pikku Myy
26.11.2011 20.20
021417133_r
Viestejä: 602
Ei ole ketään erityisen läheisiä kuollut mutta eräänn tutun kuolema vaan jotenkin kosketti kun olin edeltävä iltana nähnyt ja jutellut ko. tyypin kanssa ja sitten aamulla hän olikin poissa. Tapaturmainen kuolema ja todella valitettava sellainen.
26.11.2011 22.02
022222592_r
Viestejä: 204
Kajaani
Peppi kirjoitti:
Rico kirjoitti:
Miss Me kirjoitti:
Jane kirjoitti:
Läheisen kuolemaa pahempi on se että läheinen on kadonnut ._____.'

No en nyt ihan näinkään sanois... Ei voi yleistää... Vaikka kamalaa sekin ois, jos todella läheisestä kyse...

Eihän sitä menetystä voi tietenkään MITENKÄÄN vertailla, että onko kuollut vai kadonnut, tai muuta, mutta ei se helppoa ole taatusti, jos läheinen on kadonnut :(

Ei tiedä mitä hänelle on tapahtunut, ei tiedä missä hän on, ei tiedä onko elossa vai kenties kuolleena jossakin...

On vain kadonnut... Yhtäkkiä hävinnyt... Ei mitään tietoa mistään...

Saa elää epätiedossa ja arvuutella, mitä on tapahtunut...

En haluais ite kokea koskaan, ja syvimmät osanotot kaikille, joiden läheinen on kadonnut jälkiä jättämättä :(

Komps. jane

Ihana kun on isä ollu " kadoksissa" 11-vuotta :( Vanhemmat eros kun olin 2v sen jälkeen ei ole isästä kuulunut mitään, eipä oo nähty 11-vuoteen. Äiti ei halua nähä :(

Itsellä on omakohtaista kokemusta kummastakin asiasta. Isän kuolemasta tulee ensi viikolla vuosi. Isä kuitenkin katosi ennen kuin hänet löydettiin kuolleena. Ja voin sanoa että se epätietoisuus oli järkyttävää, ja kun isä löytyi niin helpotus oli suunnaton. Mutta ei kumpikaan ole toista helpompaa tai vaikeampaa.

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti