Läheisen ihmisen kuolema - Sivu 11 (Yleinen keskustelu > Yleinen keskustelu)

23.01.2012 11.35

Hileelle tosi tosi paljon voimia

23.01.2012 12.01
019699669_r
Viestejä: 324
Hilelle jaksamisia!
You are everything what i need.
23.01.2012 16.41
022433731_r
Petsie_supportmember_small
Viestejä: 2003
Klaukkala
Hile kirjoitti:

Ikävä on nyt jo kova, en pysty kuvittelemaan minkälaista se on tulevaisuudessa. Lepää rauhassa sisko rakas, ootathan mua siellä jossain.

Toi kappale.. :c Itku tulee joka kerta, ja väkisinkin mieleen ton Pöpön tilanne, ja yks ihminen joka lähti syksyllä ihan liian nuorena.. :'/

http://siisinkarvakorvat.blogspot.fi/
23.01.2012 21.09
000043810_r
Viestejä: 286

Just menin miehelle sanomaan kuinka olen onnellinen etten ole joutunut menettämään ketään läheistä. Kuitenkin elämä osaa yllättää ja koskaan ei voi tietää mitä seuraavan nurkan takana odottaa.

Viime sunnuntaina sisko soitti että isä oli löydetty kuolleena asunnostaan. Ei koskaan oltu läheisiä 45vuotta kestäneen alkoholismin takia, se vei todennäköisesti vei sitten isän mukanaan. Paljon sai kokea pettymyksiä, varsinkin kun pienenä koitti kauheasti toista pelastaa. Vanhempana sen vasta ymmärtää että vaikka siskojen kanssa isää koitettiin parantaa niin ei kukaan meistä ole se jonka se päätös paremmasta elämästä olisi pitänyt tehdä. Monta kertaa oli kuukausienkin selviä jaksoja, aina kuitenkin palas samoille raiteilleen. Kyllä mä muistan myös hämärästi niitä hyviä aikoja kun tehtiin peukalo voltteja ja vietettiin mökki viikonloppua, harmi että hyviä muistoja on vain vähän, mutta ne onneksi tulee elämään mielessä kauemmin kuin huonot.
Kuitenkin se tieto että isä asui helsingissä ja että sen kanssa voi aina yrittää puhua oli lohduttava. En kykene vielä ymmärtämään täysin että isää ei ole, tuntuu että hää on vaan puhelinsoiton päässä.
Ruumiinavaustuloksia ja hautajaisia odotellessa. RIP Isä

24.02.2012 19.43

Pappa pääsi tänään haudan lepoon... Vaikka sitä ennen kirkkoon astumista kuvittelee olevansa vahva ihminen mutta kun se tilaisuus alkaa niin ei siinä kyyneleiltä enää voi välttyä... Ite oon tosi herkkä ihminen ja eniten varmaan itkin koko suvusta... Ikävä on kamala mutta tilaisuus, arkku, kukat ja kaikki oli niin kauniita mutta pahaa teki koko ajan.

En tiiä oonko tulossa kipeeks vai oonko vieläki niin shokissa kun on kylmä ja tärisyttää koko ajan...

Ittee eniten itkettää kun joku lukee noita suruviestejä vai miksikä niitä ny kutsutaan ja se henkilö itkee, tarttuu kummasti.

Todella iso aukko jää mieleen ja sydämeen, ja ennenkaikkea elämään :`(

ikää hällä ei ollu kun 77... ihan liian nuori

 

Muokattu viimeksi: 24.02.12 19.54
24.02.2012 20.14
022185391_r
Viestejä: 187
Helsinki

Moni on surun joutunut kohtaamaan,kun lukee näitä tarinoita.

Itse joskus vannotin itselleni,että pidän omat rakkaani turvassa ja teen heidän eteensä kaiken.Ihan kaiken mahdollisen,että heidän on hyvä olla,tuntevat olevansa turvassa.Kaikesta tästä huolimatta menetin tyttäreni,pienen vauvan,joka hetken sai kanssani olla,ja lähti enkeliksi.Se rakkaus lasta kohtaan,mikä syntyy jo ennen syntymää on käsittämätöntä - ja se hetki - tuntuu kuin kaikki viedään sinulta pois.Ikävä on,suuri.Kuten kaikilla muillakin menetettyjä läheisiä kohtaan.

Opin,että pidän kaikesta kiinni kaksin käsin,ja annan välittämiseni näkyä.En tahdo,että kukaan koskaan tuntee,etten välitä heistä.

24.02.2012 20.24

Todella paljon voimia Veran omistajille! :(

Ukkini (äitin isä) kuoli vuonna -09 heinäkuun ensimmäinen päivä. Seuraavalla viikolla ukin kuolemasta, kuoli ukin toinen veli. Kun ukki haudattiin, niin seuraavalla viikolla, kuoli ukin toinenkin veli, joka oli kaiken lisäksi ukkini yksi arkun kantajista. Kuukauden sisällä kuoli 3 sukulaista. Siinä sai miettiä, että kuka lähtee seuraavaksi. :/

24.02.2012 20.31
022002849_r
Viestejä: 575
Ylitornio

http://www.youtube.com/watch?v=8J3S4IHXIE

Tuo video saa kyllä todella sanattomaksi ja surulliseksi. Milla oli siis Kolarilainen -96 syntynyt tyttö, joka kuoli viime kesänä autokolarissa. En tuntenut häntä, mutta hän oli kaverini kaveri. :/

Muokattu viimeksi: 24.02.12 20.32
10.02.2009 - 22.4.2012 <3
24.02.2012 20.34
022069974_r
Viestejä: 786
Visuvesi

Minun mummoni, joka nukkui pois syksyllä 2010 sairasti syöpää melkein 15 vuotta.. Leikattiin monta kertaa pois, mutta aina se uusitui.. 2010 alkuvuodesta mummu kävi tosi usein sytöstaatti hoidossa (vai mitenkä se nyt kirjoitetaankaan) tosi usein, mummu oli tosi kipeä, mikäään ei pysynyt sisällä, joka paikkaa särki, mutta mummu ei sitä meille lapsille näyttänyt.. Esitti vaan aina niin reipasta, joka jaksoi, mutta ei se oikeasti niin mennyt.. ja kyllä me lapset tiedettiin, että mummu on kipeä.. Ja kun Mummun kanssa asui meijän pappa, joka lähti semmoseen vanhainkotiin, kun hänellä oli sairaus, jonka kanssa ei pärjännyt yksin.. (ennyt muista mikä sairaus) Sitten kesällä Mummu siirrettiin Tayssiiin Treelle sairaalaan, ja siellä sitä hoidettiin, kun kotona ei oikein pärjännyt.. Sieltä luvattiin, että mummu kyllä palaa vielä kotiin.. Siellä yritettiin hoitaa mummua paljon, noh, siellä se olikin ihan oookoossa kunnossa, ja mummun synttärit olikin siellä, mutta itse en päässyt, kun olin kipeä.. :( Mummu siirrettiin sieltä Ruoveden lääkäriin.. siellä sitten Mummun tila muistaakseni huononi, puhu vähän höpöjä, eikä käveleen pystynyt.. Me käytiin siellä useesti Mummua katsomassa.. sitten mummun tilanne vaan huononi ja huononi aina.. ei mitään voitu tehä.. Sitten mummu meni niin huonoon kuntoon, että ei edes aina muistanut ketä me oltiin, ja ei kunnolla pystynyt puhumaan.. Kun mummua kävimme katsomassa, itkin aina julmetusti.. Mummu aina kun käytiin siellä; ''jaa nyt tulitte, lähetään sitten!'' yritti kaikin voimin nousta sängystä, muttei kyennyt.. Pian lääkäri tulikin ja sanoi meille, että mummulle ei voida tehdä enää mitään.. Kun ei se saa tarpeeksi nestettä/ravintoa, ja kun ei nestettä voitu antaa verisuonen kautta, kun ei löydetty enää verisuonia kunnolla.. Olin ihan kauhuissani, että pianko se aika tulee,, ei tämä ei voi olla totta :( Meni joku kaksiviikkoa, mummun tilassa ei ollut tapahtunut muutosta.. Lääkäri sanoi että nyt on ihan päivistä kiinni mummun elämässä.. Taas itkin.. Noh, siitä eteenpäin meni vielä varmaan joku pari viikkoa eteenpäiin.. (se toi lisää elinaikaa kun saatiin sitä nestettä sitten mummuun, se auttoi) noh, sitten kun se nesteytys loppu.. niin käytiin taas mummua katsomassa äiten kanssa.. juteltiin niitä näitä, mitä se nyt pystyikään.. Sitten kun lähdimme äiten kanssa pois sieltä, niin sanoin mummulle: ''moikka rakas mummu, tuun pian kattomaan sua uudestaan.'', sitten mummu vastasi: ''joo nähdään silllon''.. seuraavana päivänä me ei ehditty menemään katsomaan.. ja seuraava päivänä tuli lääkäriltä soitto että: ''Minulla on nyt surullisia uutisia, mutta Mummunne on nukkunut nyt pois''.. tiesin heti, että kun isälle soitettiin, että nyt oli aika tullut... olin ihan levoton, itkin vain koko aika... mummu siis oli poissa, onneksi oli nukkunut rauhallisesti, eikä kivuissaa.. Nyt mummumme oli poissa.. Eli vuoden 2010 kesällä mummu siirrettiin tampereelle, ja se oli sen viimeinen matka, sieltä ei kotiin enää tultu.. :( Hautajaisissa oli kaunis arkku, kukat, koristelut, kaikki.. itkin siellä koko aika... sitten mummu laskettiin maan uumeniin, ja sinne mummu haudattiin.. itkin koko aika.. Mummu oli niin rakas minulle.. Siitä vuosia eteenpäin olo on helpottunut, haudalla voi käydä, etten aina purskahda itkuun.. mutta ajattelen silti aina, että toisaalta näin hyvä, että mummu ei enä joutunut kärsimään.. nyt mummu on turvassa pahalta.. Hyvästi Mummu <3 :'(

~Where we go today, tomorrow..
24.02.2012 20.43
022682281_r
Viestejä: 1931
Joensuu

Minulta kuoli ensimmäinen läheinen (jonka tunsin) keskiviikkona. Minun ainut Pappani. Olihan se vähän odotettavissa kun niin huonossa kunnossa jo oli, mutta silti tieto tuli aika yllättäen. + siihen soppaan vielä sukulaiset menivät sotkemaan. Ja "meidän puolen suku" sai tietää facebookin kautta, mikä on minusta aika kamalaa :( Toivottavasti tästä ei nyt isompaa sotaa saada aikaiseksi suvussa...

Jotenkin tähän asiaan ei osaa suhtautua. Varsinkin kun tämä on tapahtunut toisella puolella suomea. Luulen, etten vain vielä osaa konkreettisesti käsittää mitä on tapahtunut. Vaikka itkeskellyt olenkin tässä pari päivää.

Papasta minulla on todella hyvät muistot. Pappa oli ihana "loppuun asti", vaikken ollut häntä pitkään aikaan nähnytkään. Harmittaa todella paljon kun aina kun olin siellä käymässä, niin en olevinaan kerennyt käydä katsomassa häntä. Okei, vierailuajat ja minun muut menot rajoittivat aika paljon. Mutta olisi pitänyt. Nyt minua kaduttaa todella paljon.
En tosin sitten tiedä onko muistona parempi muistaa Pappa istumassa keittiönpöydän ääressä vai sairaalan/hoitokodin sängyssä makaamassa. Luulen että ensimmäinen vaihtoehto on parempi. Mutta silti olen vihainen itselleni. Jotenkin tuntuu, että "jätin" Papan sinne yksin. Vaikka onhan siellä muut käyneet.

Pappa oli kyllä yksi sydämmellisimmisistä ihmisistä. Minä en muista yhtä ainutta pahaa asiaa. Paitsi kun olimme nuoria, suutuimme serkkuni kanssa Papallemme, koska hän ei suostunut siirtämään autoa pois autotallista, että olisimme saaneet puuhevosemme ulos autotallista. Pappa myös teki meille nämä puuhevoset, jotka olivat ison ponin kokoisia.
Pappa <3

24.02.2012 20.44
Caramel kirjoitti:
Mun isovanhemmat menivät jo kun olin lapsi, ukkejani en koskaan nähnyt, tai olin niin pieni, etten muista.

Sama täällä..

24.02.2012 20.47
022069974_r
Viestejä: 786
Visuvesi
^^^mulle tuli itku silmään :(
~Where we go today, tomorrow..
24.02.2012 21.25
022479784_r
Viestejä: 1799
Joensuu
onha noita menny mullaki.. hukkunu,kuollu muusta syystä tai tapettu. Ja kohta varmaa lähtee taas yks tärkee henkilö ja pahinta on,etten saa mitenkää mitään kautta yhteyttä siihen :(
Tää systeemi perustuu kilpailuun,entä jos ei jaksais enää kilpailla? Meidän kahleet vaanii valepuvuissa,todistukset,odotukset,palkankorotukset. Totuus länsimaisissa itsemurha luvuissa. Tää on Happy Meal-versio todellisest onnesta.
24.02.2012 21.35
000114134_r
Viestejä: 173

Itseltäni kuoli mummo,tämän ollessa vasta 43 -vuotias. Kuoli aivokasvaimeen jota ei voitu leikata pois.

Nyt pelkään että menetän rakkaan isäni. Sydänlihastulhedus on vetäny iskän tosi huonoon kuntoon. Enää ei jaksa kävellä paria metriäkään vaikka kuukausi sitten vielä oli todella rautaisessa kunnossa. Isälläni ikää on vain se 35v. Pelottaa :(

25.02.2012 00.10
Mulla on isä kuollu ku olin 4v. :( , vaari tosin en ollu edes viel syntyny. ja Eno just 2vuotta sitten :(
25.02.2012 00.24

Ei ole kauheasti läheisiä ihmisiäkään, mutta kaksi mulle hyvin tärkeää ihmistä kuitenkin nyt poissa...

Siitä on jo useampi vuosi kun, juuri läheisemmäksi tullut, serkkupoika meni ja joutui auto-onnettomuuteen.
Ja nyt alkvuodesta pappa nukkui ikiuneen.. Sitä osattiin odottaa hänen tilansa romahtamisesta. Harmittaa vietävästi, että olin kuitenkin huono lapsenlapsi, enkä viimeisillä päivillä häntä käynyt katsomassa.

Olen erityisen huono käsittelemään moisia tapahtumia, en saa itkettyä, mutta murehdin heitä "ikuisesti". Lemmikkien poismeno saa tunteet voimakkaammin pintaan, koska lähtevät pois mun luona, konkreettisesti siinä niin. Mutta nämä läheiset ihmiset ovat jossain, en osaa äsitellä ajatusta ja jään "tyhjän päälle".
Kummankaan hautajaisiin en päässyt, joka kans harmittaa todella paljon. Kuitenkin kaikesta huolimatta he ovat olleet tärkeimmät pois menneet ihmiset <3

muutama muukin sukulainen kuollut, mutta eivät ole olleet minulle mitenkään läheisiä taikka olen ollut niin nuori.

25.02.2012 01.02
000105754_r
Viestejä: 2691

Minulta ei onneksi ole kauhean montaa tärkeää ihmistä kuollut, muutama todella läheinen vain. -05 kuoli kaverini autokolarissa ja 21.03.2007 eksä, kolarissa myöskin kun rekkaa päin ajoi. Vieläkin heitä muistelen mutta enää se ei tunnu niin pahalta. Sanotaan että aika parantaa haavat ja niinhän se taitaa mennä, pitää vaan elää tässä hetkessä kun ei ikinä tiedä kuka täältä lähtee seuraavaksi.

Onhan noita sukulaisia kuollut ja tuttuja/tutuntuttuja mutta koska he ei olleet niin läheisiä niin eipä niistä sen enempää tarvitse kertoa.

Vähän OT, mutta..
Heh lueskelin noita ensimmäisiä sivuja ja joku mainitsi ettei pysty poistamaan numeroa puhelimesta. No, puoli vuotta eksän lähdön jälkeen juttelin hänen äitinsä kanssa ja tämä kertoi ettei ollut pystynyt vieläkään poistamaan poikansa numeroa puhelimesta, niinkuin en minäkään. Siitä jonkun ajan päästä joku soitti eksäni äidille, hänen poikansa numerosta. Osaan kuvitella miten siinä säikähtää kun puhelin alkaa soimaan ja tuttu numero ja nimi näytöllä.. Molemmat poistettiin hänen numero aika pian tapahtuneen jälkeen ja jälkeenpäin ollaan mietitty että miten ihmeessä voi mennäkkään näin että juuri tuosta numerosta soitetaan hänelle. Tosiaan numero oli vaihtanut omistajaa ja oli käytössä joillain puhelinmyyjillä :P

25.02.2012 01.54
022505024_r
Viestejä: 174
Lahti

Kuolema on kyllä tuntunut olevan tässä suvussa läsnä noin ylipäätään ajatellen. Itse olen kai niin huonotuurinen että menetin pari vuotta sittenkin vuoden aikana 6 tuttua ja kaveria, kaikki alle kolmikymppisiä joilla olisi pitänyt olla vielä paljon edessä, mutta näin se vaan toimii... 3 itsemurhaa, 2 törmäsivät autollaan rekkaan ja yhden sydän vain pysähtyi. Minulla oli tuona vuonna muitakin ongelmia, joten aika pysäyttävältä tuntui tajuta porukan vain lakoavan yksi toisensa jälkeen.
Vaikka paljon olen surrut ja huonoina hetkinä menetykset tulevat aina mieleen, niin jotenkin kuolema alkaa itselleni olla sellainen juttu, että kuolemantapauksen kohdatessani pystyn tavallaan eriyttämään itseni siitä ilman suuria tunnekuohuja, toki ikävä aina jää. Kuolemalla on minulle nykyään luonnollisempi merkitys, loppujen lopuksi tavalla tai toisella kaikki sen kerran kohtaavat. Voihan se olla, että minusta on tullut vain turta asian suhteen.

Ikävä ja lämpimät muistot  tosiaan jäävät, ajan kanssa menetys ei tee enää niin kipeää, kunhan asian vain käsittelee.

Muokattu viimeksi: 25.02.12 01.58
Omituisen elämänsä viimeisillä metreillä katala pudotus.
25.02.2012 13.25
022433731_r
Petsie_supportmember_small
Viestejä: 2003
Klaukkala
Mua pelottaa oman isäni puolesta, hän on 57-vuotias, ja no on keuhkoahtaumaa, hermostokipuja, ja nyt sillä oli kai hengitystietulehdus joka on levinnyt keuhkoihin. Haluun vaan, että isä ehtis edes näkemään vielä meidän häät ja mun lapsen syntymän sitten joskus.. En halua edes kuvitella millasta tulis elämä olemaan ilman isää :/
http://siisinkarvakorvat.blogspot.fi/
25.02.2012 13.33

Pöpön viestistä tuli mieleen oma isäni..Hänellä mm. reumaa, hengitysvaikeuksia yms. Sydänleikkauksessa on käynyt ja saanut lieviä infarkteja sen jälkeen, kerran ajaessaan mutta onneksi isän naisystävä sai homman haltuun eikä käynyt mitään pahempaa . En muista oonko tänne aikaisemmin koskaan kirjoittanut mutta lyhyesti sanoen on tullut menetettyä läheisiä niin monia etten enää pysy laskuissa perässä. Mm. molemmat tädit (isän siskot), isoveljeni, isäpuoleni sekä isovanhemmat (isän äiti & isä) mutta heitä en osaa tosin surra kun en ollut vielä edes syntynyt kun he nukkuivat pois. Pitkä liuta hyviä ystäviä, kavereita ja tuttuja on mennyt mullan alle, paras ystäväni kuoli kirjaimellisesti syliini ollessani about 14-vuotias, syytin reilun vuoden itseäni asiasta kunnes tajusin koko tilanteen..Missään muissa "tapahtumissa" ei ole tullut käytyä läheskään niin paljoa kuin hautajaisissa. Viimeisimmät menetykset olivat äitipuoleni jonka syöpä vei ja tyttäremme. Yritän ajatella niin että kaikki he ovat nyt jossakin paremmassa paikassa ja ehkä vielä joskus tapaan heidät..

Muoks, Voi kamala..En kirjoittanut isomummistani. No ehkä hän ei vaan tullut ensimmäisenä mieleeni kun en kuitenkaan häntä tavannut enää loppuaikoina. Toisaalta se kaduttaa mutta toisaalta haluan muistaa isomummin sellaisena kuin viimeisen kerran hänet näin. Olihan hän silloin jo hoitokodissa mutta virkeä, muisti pelasi, kuulokin oli yllättävän hyvä yms. Vaarini, hänen poikansa, sekä äitini siellä sitten kävivät vuorollaan ja äiti kertoikin että isomummi oli uhmakkaasti aina sanonut elävänsä piruuttaan 100-vuotiaaksi saakka Hänellä kuitenkin alkoi iän myötä kuulo mennä niin että hänelle oli täytynyt kirjaimellisesti huutaa kuulolaitteesta huolimatta, ei kyennyt enää näkemään mitään värejä (muistelisin että harmaan sävyjä sekä laivastonsinistä jotenkuten erotti) ja muisti ei ollut enää entisensä..Kertoi äidille aina samat tarinat ja saattoi kesken kaiken hiljentyä kysymään äidiltäni että kuka hän on ja mitä siellä oikein tekee Ei muistanut välillä edes omaa poikaansa, vaariani. Isomummi oli nuoresta saakka ollut oikea terveyspommi, tupakkaan ja alkoholiin ei ollut koskenut elämänsä aikana ja muutenkin piti itsestän huolta mm. liikkumalla paljon. Vetreä vanhus siis. Isomummi oli todella pikkuinen, jopa lyhyempi kuin minä :3 Ja hirmu sitkeä luonne. Isomummi ei ihan päässyt tavoitteeseensa kun sairastui flunssaan joka muuttui keuhkokuumeen puolelle ja nukkui rauhallisesti pois reilu 99-vuoden iässä.   

Muokattu viimeksi: 28.02.12 13.08
25.02.2012 23.53
022280357_r
Viestejä: 406
Helsinki

Mun mummo kuoli viime marraskuussa keukosyöpään. Se todettiin hänellä syksyllä 2010 joten osattin odottaakkin että hän ei siitä toivu, kun oli jo levinnyt niin pitkälle. Hän vietti n. pari viimeistä kuukautta sairaalassa ja tuntuu pahalta kun en kerennyt käydä katsomassa häntä siellä. Ja silloin kun olisin mennyt, sain kuulla että hän on kuollut.

Hautajaisissa en edes itkenyt, suren asioita aina mielessäni.

Kun serkkuni kuoli 7 vuotta sitten, en hänenkään hautajaisissa itkenyut. En itseasiassa osaa edes surra hänen pois menoaan, koska en kunnolla tuntenut ihmistä.

Kuollutta pappaani ja isäni veljeä en edes muista ja näin ollen en osaa heitäkään surra.

Minkä taakseen jättää...
26.02.2012 01.06
022584121_r
Viestejä: 1357
Mikkeli
Pikkusiskoni mies tappoi itsensä kohta kuukausi sitten. Siskoni löysi miehensä hirttäytyneenä. On ollut vaikeaa aikaa, kaikista pahinta on katsoa rakkaan ihmisen tuskaa, varsinkin kun se on se pikkusisar, jota haluaisi suojella kaikelta pahalta. Kyllä minäkin kyseistä ihmistä suren, mutta tunnen silti suurta vihaa sitä kohtaan, koska se piti huolen siitä että siskoni on se joka hänet ensimmäisenä löytää. En ihan heti keksi mitään itsekkäämpää tekoa.
26.02.2012 01.22
RIP Ukki <3 Ukki kuoli kolme päivää enne syntymäpäivääni. Ei oikein ollut juhlamieltä.
RIP isomummi <3
24.03.2012 18.57
021489994_r
Viestejä: 222
Juva
isä kuoli kun olin 2-vuotias. en hirveästi muista isästä, mutta jotain pikku asioita/tapahtumia tulee mieleen, kun isää muistelen.
24.03.2012 23.00
021608035_r
Viestejä: 249
Vantaa
Tosi paljon voimia teille joitten läheiset on kuolleet. Multa ei ole vielä kuollut ketään tosi läheistä. Pappani (äidinisä) kuoli kun olin pieni muistan hänestä vain joitain asioita. Hautajaisten jälkeen menimme hänen talolleen ja siellä söimme ja joimme. Pihalta lähtiessä otin maasta pyöreän ja sileän kiven joka on nyt minulla muistona. En silloin ajatellut että se olisi muisto vain hieno kivi minkä pieni tyttö löytää ja ottaa taskuun. Nyt olisi tarkoitus etsiä se ja pistää esille huoneen hyllylle. Ei mun kannata näitä illalla lukea oon nytkin itkenyt teiän puolesta täällä.
Kauheeta on se kun parhaan kaverin äiti soittaa sille kaverille ja sanoo ettei sen isomummo elä enää kauaa ja ite et oikeen voi tehdä mitään. Oltiin vielä kauppakeskuksessa täynnä ihmisiä ja se oli vielä aika tärkeä mun kaverille. Yritin lohduttaa siinä, mutta itelläkin oli itku kurkussa.
25.03.2012 11.16
020134697_r
Viestejä: 1688
Nemo kirjoitti:
Pikkusiskoni mies tappoi itsensä kohta kuukausi sitten. Siskoni löysi miehensä hirttäytyneenä. On ollut vaikeaa aikaa, kaikista pahinta on katsoa rakkaan ihmisen tuskaa, varsinkin kun se on se pikkusisar, jota haluaisi suojella kaikelta pahalta. Kyllä minäkin kyseistä ihmistä suren, mutta tunnen silti suurta vihaa sitä kohtaan, koska se piti huolen siitä että siskoni on se joka hänet ensimmäisenä löytää. En ihan heti keksi mitään itsekkäämpää tekoa.

Hmm, mietin pitkään että kirjoittaisinko tähän mitään, kun teilläkin tästä tapauksesta on kulunut niin vähän aikaa. Tahdon kuitenkin sanoa, että suurimmaksi osaksi itsemurhaan päätyneet ihmiset ovat sen verran sairaita ja maailmankuva on sen verran vääristynyt, että tappaessaan itsensä he näkevät tekevänsä rakkailleen palveluksen. Toki on myös itsemurhia, jolloin päässä tapahtuu sellainen prosessi jolloin ihminen menee kerrasta niin sekaisin, että päätyy tuollaiseen ratkaisuun ilman pidempää sairastamistakin. Ymmärrän, että viha on melko vallitsevakin tunne tällaisen tapauksen jälkeen, mutta ajan kuluessa voi kuitenkin oppia ymmärtämään tekoa, vaikkei hyväksyisikään. Tsemppiä jokatapauksessa koko teidän perheellenne!

25.03.2012 11.27
021294995_r
Viestejä: 581
Imatra
Ulla kirjoitti:
Melli kirjoitti:

Minulta on kuollut mummi (isänäitinäiti), Velipuoleni 2kk vauva, Setäni teki itsemurhan kun olin 2 vuotias. Ei ole ollut muita. mutta silti minä ikävöin! Otan osaa kaikille keneltä on läheinen lentänyt taivaaseen! Kerron yhden kummallisen jutun:

Lenni(eli velipuoleni vauva) kuoli silloin(en muista päivää..) mutta hautajaisista seuraava päivä oli kummallinen.. Menimme äitipuoleni kanssa keittiöön tekemään ruokaa yhdessä, sitten näimme kun katosta tippui höyhen suoraan vasta lämmitetyn hellan päälle ja höyhen ei edes palanut siitä!! Sitten veimme sen höyhenen Lennin kuvan luo, ja lähdimme heti siitä kauppaan. Kun tulimme tunnin kuluessa kotiin höyhen ei ollut enää kuvassa kiinni! Me ajattelimme että se oli Lennin suojelusenkelin höyhen joka ilmoitti sen että Lennin on nyt hyvä olla! (: R.I.P LENNI 2KK Ikävä on, ja pysyy! (outo ajatustapa mutta niin me sen ajattelimme !(:<3)

Lisäystä tuohon: Aune-mummoni (äitinäitinäiti) on nyt 83.v ja hänellä löytyi syöpä alavatsasta ja lääkärit vakuuttivat että sytostaattihoidot auttavat ja syöpä lähtee pois, mutta niin ei ollut.. Syöpä levinnyt alavatsassa hullun lailla ja mitään ei ole enää tehtävissä.. :/ Lääkärit "antoivat" n. 3-5 vuotta elinaikaa mummolle! :o

Ja pari kuukautta mummon syövän löytymispäivästä Pekka-pappani (äitinäitinisä) alkoi saamaan ihmeellisiä kohtauksia jotka olivat hyvin rankkoja papalleni.. :( No selvisi että paha sydänvika oli papalla.. Tai no on.. Ja nyt kummatkin, mummo ja pappa kahdestaan sitkuttavat tuolla omassa kodissaan.. Pekka-pappa ei saanut elinaikoja yms, mutta on niin huonossa kunnossa että en nyt tiedä.. :o

+ Kaisa-mummi (isänisäpuolenäiti) hänellä on nyt 90 v juhlat ja pahoin pelkään että ei kaisa mummi kauaa enää elä.. :( Että saa nyt nähdä kuinka menee...

No nyt tuo Aune-mummo kuoli n.1 kk sitten.. Ei eliniät pitäneet paikkaansa. RIP Aune-mummo <3

Koira ei ole vain lemmikki, se on aito ystävä!
26.03.2012 01.07
000053598_r
Viestejä: 31
Kuolema on kulkenut mukana pitkin elämääni, läheisiäni tippunut elämäni varrelta pois. Ensimmäisenä muistan lemppari enoni, jonka kanssa hassuteltiin kun olin lapsi. Itsemurhaan hän lopulta päätyi. Toinen enoni oli myös osana elämääni, jonka melanooma pitkän taistelun jälkeen vei. On lähtenyt ystäväperheen poika (Down-lapsi, sydän todennäköisimmin petti), setäni sydänkohtaukseen.. Myös naapurin poika (itsemurha), joka oli vain kyliltä tuttu, tämän pikkuveljen kanssa olen enemmän kaveerannut. Kaikista shokeeravin menetys on ollut (kummi)tätini, jonka syöpä vei. Aluksi leikattiin osa syövän turmelemasta keuhkosta pois, mutta oli tuo jo ehtinyt muuallekin levitä. Viisi vuotta sai lisää elinaikaa, kunnes syöpä oli levinnyt ruokatorveen, keuhkoihin, etc. Oli tuskaliasta katsella, miten rakkain sukulainen omien vanhempieni lisäksi kuihtui silmissä, muuttui aina vain kalpeammaksi.. Kaksi viikkoa ennen Seija-tädin kuolemaa käytiin sairaalassa äidin kanssa katsomassa häntä, näky oli lohduton.. Pääsi hän sentään heinäkuussa rippijuhliini, kun sitten jo elokuun 18. päivä sain äidiltäni surupuhelun. Tädin kuolemasta tulee tänä vuonna jo viisi vuotta, ja puhun edelleen hänestä "hän on"-muodossa. Olen huono käsittelemään läheiseni menetyksiä.. Toinen menetys, joka otti koville, oli viime vuoden tammikuun 8. päivä, kun ainoa elossa ollut isovanhempani, mummini, kuoli. Niinkin sopivasti kuin 19-vuotis syntymäpäivänäni. Vanhempien ja veljeni menetystä pelkään lähes joka päivä. Isälläni on ollut tukkeutuneita verisuonia viimeisen viiden vuoden sisään. Äidilläni on selvästi kipuja, joista hän joskus mainitsee, muttei kehotuksistani huolimatta mene lääkäriin verukkeella: "Mulla on niin paljon töitä etten ehdi". Veljeni on 17-vuotias ja holtiton alkoholin suhteen. Pelkään, että hän vielä satuttaa itsensä kännispäiteen, tai joutuu satutetuksi. Hyvä ketju tämä, täältä saa vertaistukea läheistensä menettäneille. Kaikille teille kovasti voimia surutyöhönne, joilla se on vielä kesken.
26.03.2012 15.44

Huoh..Nyt meni sitten kaksi hyvää frendiä..Meinasin lyhistyä kaupan lattialle kun saimme tiedon..

Aivan sairas fiilis..Mä kun vielä näin vähän aika sitten järkkyä painajaista jossa viitattiin selvästi siihen että kumpikin kuolisi Niin epätodellinen olo..jotenkin en vielä ole edes sisäistänyt koko asiaa..Koko viikon oli mielessä että pitääpä soittaa kaverille, pitäisi nähdä sitä ja sitten joudun tajuamaan että ei me enää voida soittaa eikä nähdä..

Muokattu viimeksi: 26.03.12 21.01
26.03.2012 21.10
021889704_r
Viestejä: 1520
Indi kirjoitti:

Heh lueskelin noita ensimmäisiä sivuja ja joku mainitsi ettei pysty poistamaan numeroa puhelimesta. No, puoli vuotta eksän lähdön jälkeen juttelin hänen äitinsä kanssa ja tämä kertoi ettei ollut pystynyt vieläkään poistamaan poikansa numeroa puhelimesta, niinkuin en minäkään. Siitä jonkun ajan päästä joku soitti eksäni äidille, hänen poikansa numerosta. Osaan kuvitella miten siinä säikähtää kun puhelin alkaa soimaan ja tuttu numero ja nimi näytöllä.. Molemmat poistettiin hänen numero aika pian tapahtuneen jälkeen ja jälkeenpäin ollaan mietitty että miten ihmeessä voi mennäkkään näin että juuri tuosta numerosta soitetaan hänelle. Tosiaan numero oli vaihtanut omistajaa ja oli käytössä joillain puhelinmyyjillä :P

mäkään en ole pystynyt poistamaan mummojeni tai isän numeroa. isän numero ja puhelin on vielä käytössä, koska isällä oli firma, jota ei oo ihan täydellisesti haudattu vielä. tapaninpäivän myrskyissä täällä ei toiminut kaikki liittymät, ja äiti joutui soittamaan mulle isän puhelimesta. sitä järkytyksen määrää.

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti