Läheisen ihmisen kuolema - Sivu 17 (Yleinen keskustelu > Yleinen keskustelu)

22.04.2013 17.31

Minä olen pannut merkille, etten ikinä puhu hyvästeistä veljeni tai ystäväni kohdalla. En ole ikinä hyvästellyt veljeäni tai ystävääni. En halua ajatella niin. Kun muut sanovat, että hyvästi, minä sanon että näkemiin. Me tapaamme tuonpuoleisessa.

16.05.2013 23.30
022335875_r
Viestejä: 1272
Tampere

Tänään tuli tasan vuosi isän poismenosta. Käsittämätöntä, että niin pitkä, mutta toisaalta taas niin lyhyt aika. Muistan kuin eilisen sen hetken kun veli kertoi mitä oli tapahtunut, ei sitä heti sisäistänyt. Eikä sisäistä aina välillä vieläkään, ei ole pitkä aika kun huomasin miettiväni, että "mitähän iska ajattelee tuosta... ei kun siis ajatteli.".

aina on Toivoa.
26.05.2013 16.19
022710518_r
Viestejä: 259
Hki

Lepää rauhassa rakas <3

 

 

Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän, yht´äkkiä huomaa se päättyikin tähän. On paikkasi tyhjä ja korvaamaton, ja kaipuu suuri sanaton.
Muokattu viimeksi: 26.05.13 16.19
Ancilla face mea laganum!
26.05.2013 16.24
022637929_r
Viestejä: 532
Kannus

15.4.-13 tuli vuosi kuluneeksi sun poismenosta. Eikö tää ikävä lopu koskaan? ;< Miss U!

http://pieniporopaimen.blogspot.fi/
26.05.2013 17.27

Vieläkään mä en voi uskoa tätä todeksi. Isäni kuoli, kun olin 4-vuotias. Siitä on siis jo 9 vuotta. Katson kaikkia kuvia, en usko, ettei häntä ole enään. Ajattelen vain, että isäni on lähtenyt jonnekkin pois. Mutta ei... Kuollut hän on. Järkyttävä ikävä on vieläkin! Samoin enoni kuoli 1.1.2009, ihan järkyttävä ikävä. Enoni oli kuitenkin näistä kahdesta enosta se tärkeämpi, läheisempi. Vieläkin yritän päästä tästä yli, enoni kuolemasta. Kyllähän tämä varmasti ajan kanssa helpottaa, mutta ei kyllä tässä neljäntenäkään vuonna ole helpottanut. Varsinkin tuolloin 1.1, joka vuosi tulee itku, kun muistelen häntä. 

Enoni siis kuoli 29-vuotiaana. Sanotaan nyt vaikka, että häntä kirjaimella J. J oli valitellut vanhemmilleen kipua kainalossaan (asui siis vanhemmilla), otti sitten kai särkylääkettä ja meni takaisin lepäämään. Klo oli n. 3 aamuyöstä. Klo 4-5 oli menossa vessaan, kunnes kaatui vessan oven eteen. Ukkini yritti elvyttää häntä, muttei auttanut. Lääkärit sun muut tuli sinne ja lääkäri sanoi ettei ukkini olisi mitenkään voinut enää auttaa. J:ltä löytyi sitten aikaisemmin ollut sydäninfarktin arpi, ja tämä siis toistui. Toinen sydäninfarkti. Kuoli sitten siihen vessan oven eteen. 

Kova ikävä vieläkin on molempia, eikä ole helpottanut nyt 9 ja 4 vuoden aikana. Levätkää rauhassa <3

Sekarotuinen Roni, synt 24.3 -11 http://ihmeellinenkoirakko.blogspot.fi/
26.05.2013 17.32

Taas yksi vuosi kulunut broidin, isäpuolen, ystävien, äitipuolen ja muiden rakkaiden poismenosta.

26.05.2013 17.41
022637929_r
Viestejä: 532
Kannus

Mun täti kuoli kaks vuotta sitten syöpään. Oli kamalaa katsella sen riutumista, kuinka se heikkeni koko ajan ja aika kävi vähiin. Ja hoidot ei auttanut eikä leikkaus ollut mahdollinen. Ja lokakuussahan vietettiin sitten hautajaisia. Ja vajaan vuoden päästä mummin hautajaisia, mun tädin äidin.

Ja kaikkein kamalinta oli se, että mun tätikin asui niin kaukana, että mä näin sitä tosi harvoin. Meiltä ajomatka niille kesti melkein sellaset 6h, joten todella harvoin nähtiin. Ja sitten kun sairaus paljastui, ja mentiin käymään, se oli jotenkin niin... hirveetä. Nähdä se niin heikkona, mutta silti niin iloisena, että tultiin käymään. Ja pahinta oli, että mä en voinu olla itkemättä. Ja hautajaissa mulla oli hirveen huono omatunto, kun mä aattelin, että miksen mä ollut useammin soittanut. Mun täti oli vasta 38.
Mummia mä onneks näin useemmin, mutta ei se sitä ikävää helpottanut.

Muokattu viimeksi: 26.05.13 17.43
http://pieniporopaimen.blogspot.fi/
26.05.2013 21.35

Eilen tuli 6 vuotta siitä kun isäni kuoli. 25.5.2007 Olin 12 ja olin menossa isän kyydissä kouluun, mutta matka päättyi kun törmäsimme betoniautoon. Isä kuoli, minä selvisin vain mustelmilla. 

Ikävä ei lopu koskaan, mietin todella usein miten paljon paremmin asiat voisi olla jos isä olisi vielä olemassa. Antaisin mitä vaan jos voisin muuttaa mennyttä. 

26.05.2013 21.47
Santtu kirjoitti:

Eilen tuli 6 vuotta siitä kun isäni kuoli. 25.5.2007 Olin 12 ja olin menossa isän kyydissä kouluun, mutta matka päättyi kun törmäsimme betoniautoon. Isä kuoli, minä selvisin vain mustelmilla. 

Ikävä ei lopu koskaan, mietin todella usein miten paljon paremmin asiat voisi olla jos isä olisi vielä olemassa. Antaisin mitä vaan jos voisin muuttaa mennyttä. 

Varmasti ihan kauhea kokemus! Paljon voimia<3



Piki kirjoitti:

Mun täti kuoli kaks vuotta sitten syöpään. Oli kamalaa katsella sen riutumista, kuinka se heikkeni koko ajan ja aika kävi vähiin. Ja hoidot ei auttanut eikä leikkaus ollut mahdollinen. Ja lokakuussahan vietettiin sitten hautajaisia. Ja vajaan vuoden päästä mummin hautajaisia, mun tädin äidin.
 

Miun serkku kuoli aivokasvaimeen 2010 syksyllä ja me käytiin katsomassa sitä sillon syksyllä varmaan joka viikonloppu ja se oli aivan kamalaa katseltavaa, kun toinen menee vaan huonompaan ja huonompaan suuntaan. Vaikka siitä tulee jo syksyllä kolme vuotta, niin vieläkin ajattelen serkkuani tosi paljon ja en ole täysin vieläkään käsitellyt tätä asiaa. Kauhea ikävä vaan on <3

26.05.2013 21.51

Sain kuulla eilen, että läheisen ystäväni isä on kuollut. Siitä on jo muutama vuosi, mutta en vain kyennyt olemaan parkumatta koko loppuiltaa. Tuo vaan omat muistot mieleen ja totta kai se on kamalaa, että jonkun läheinen kuolee.
Jännitän jo valmiiksi joulua, kun käydään haudoilla... Tiedä sitten, mitä siitäkin tulee.

26.05.2013 22.01

Syöpää sairastavan ihmisen hidasta kuolemaa on kyllä ihan hirveetä seurata. Ikävä muisto jää.

26.05.2013 22.36
Avatar_female
Viestejä: 1125


Aivan hirveästi jaksamisia ja osanottoa...! <3
27.05.2013 05.13

Näin aamuyöstä tätä lukiessa tuli itku. Lapsuusaikojeni paras ystäväni, jonka kanssa emme valitettavasti viime vuosina olleet isommin tekemisissä, kuoli marraskuussa - aivan liian nuorena. Vieläpä rutiinileikkaukseen, jossa ilmakupla oli päässyt verenkiertoon. Ystävälläni oli maksasiirrännäinen, ja hän kävi lähellä kuolemaa jo 2000-luvun alussa, 15-vuotiaana, kun maksansa lakkasi lähes toimimasta, eikä sopivaa siirrännäistä löytynyt. Silloin vielä enkelit olivat mukana, mutta nyt, kun sappikiviä leikattiin, eivät siivet enää kannattaneet.

Ilpo Kaikkonen - Terveiset sinne taivaaseen

---

Lisäksi nyt pelottaa, että milloin pappa kuolee. Hänellä diagnosoitiin jokunen kuukausi sitten keuhkosyöpä (ja mahdollinen keuhkoahtauma). Pappa on nyt kolmesti saanut sytostaattihoitoa ja vielä toissaviikolla oli kohtuuhyvässä kunnossa, nyt kuulemma mennyt huonompaan: mökillä kun kävelee rannasta talolle, alkaa huokua ja henkeä ahdistaa. En haluaisi nähdä papan riutuvan, kuihtuvan pois. Jotenkin sitä aina kuvitteli, että pappa jos joku lähtee täältä ns. suorilta jaloilta: kerrasta poikki niin sanotusti. Mummulassa vietetyt kesät ja mummun ja papan kanssa tehdyt reissut ovat lapsuusaikojeni parhaita muistoja. En tiedä, miten minä (tai mummu) kestän, jos joudun seuraamaan sivusta, kun pappa vain kuihtuu kuihtumistaan.

Vaikka ehkä itsekästä sanoa, niin toivoisin, että tuo syöpä menisi sitten niin nopeasti niin pahaksi, ettei kärsiä tarvitsisi kauan. Hautajaisissa lähes satavarmasti romahdan, jos en fyysisesti, niin ainakin henkisesti: ainut, mikä minut silloin pitää pois täysin pohjalta, on varmasti Leo. Jos siitäkään on siihen.

Macho, macho man.I've got to be a macho man.
27.05.2013 12.20

Paljon jaksamista sinne <3

Erään ystäväni molemmat vanhemmat nukkuivat pois jokunen aika sitten viikon sisällä toisistaan ja en voi kuvitellakkaan mitään hirveämpää kuin että joutuu hautaamaan sekä äidin että isän samaan aikaan :( Niitä hautajaisia en varmasti ikinä unohda.

 

27.05.2013 12.25
022375618_r
Viestejä: 2301
Kraków
Im a nice person,but my dog is the killer
27.05.2013 13.54
Pilkku kirjoitti:

Syöpää sairastavan ihmisen hidasta kuolemaa on kyllä ihan hirveetä seurata. Ikävä muisto jää.



Totta. Äitipuolenihan menehtyi syöpään jo joitakin vuosia sitten ja en ikinä unohda niitä viimeisiä käyntejä kun hänen luonaan käytiin :/ Tulee vieläkin niin surullinen olo hänen puolestaan kun niin riutui :( Eräällä sukulaisellani todettiin nyt lähiaikoina myös syöpä joka saatiinkin alussa kuriin mutta uusiutui ja nyt en tiedä ennusteista oikein mitään. Pelottaa.
27.05.2013 22.34
022637929_r
Viestejä: 532
Kannus

Se oli aivan kauhee tunne, kun mä sain tietää, että mun kaveri oli kuollut kolarissa. Sitä ei edes ensin käsittänyt, ja sitten kun mä ymmärsin sen, mä romahdin aivan täysin. Poissa. Kokonaan. Se olis täyttäny parin viikon päästä 16. Aivan liian varhain, sen elämä oli vasta alussa.

Ja kun äitee ja kaikki pyöri sen jälkeen koko ajan siinä ympärillä, ei ne ymmärtänyt, että mä halusin olla rauhassa. Ja äidin kanssa me ajettiin kolari pari kuukautta hautajaisten jälkeen. Vastaantulevan auton kuski menetti hallinnan. Äitee ei ehtiny kääntää rattia tarpeeks ja se osu meidän auton kylkeen ja mentiin siitä ojaan. Mun puolen ikkuna rämähti rikki, me osuttiin liikennemerkkiin ja pamahti mun päälle. Äiteelle ei onneks käyny pahasti, joitaki mustelmia vain. Ja se oli jotenki niin kauheeta, kun se oli heti siinä huolehtimassa musta. Se vaan itki ja pyyteli anteeks, vaikka ei se ees ollu sen syy. Ja me selvittiin vielä aika vähällä. Sen toisen auton kuskilta oli murtunu vissiin jalka(?) ja aivotärähdys, mutta onneks kellekään ei käyny sen pahemmin. Auto tosin meni aivan paskaksi, ei sitä saanu enää korjattua. Mutta vähää se oli, pääasia että kukaan ei kuollu.

Pilkku kirjoitti:

Syöpää sairastavan ihmisen hidasta kuolemaa on kyllä ihan hirveetä seurata. Ikävä muisto jää.



Tää on niin totta...

Tai itsemurhat. Ja pahinta on, jos joku kaveri/tuttu/sukulainen/tms. tekee sen. Ja ite ei tajunnu, et jotain on vialla.
Siskon kaveri hirtti ittensä kolmisen vuotta sitten. Se oli menny just kihloihin. Sisko romahti täysin, se syytti itteään, kun se ei ollu tajunnu, et jotain oli vialla. Tää kaveri asu ennen meidän naapuris, mutta muutti sitten kaupunkiin. Mä en enää sitä niin usein nähnyt, mutta sisko sen kanssa vietti enemmän aikaa.

Kuolemat on perseestä. Mä en edes halua enää ajatella, että joku mun läheinen kuolee.


 

http://pieniporopaimen.blogspot.fi/
27.05.2013 22.46
022710518_r
Viestejä: 259
Hki

Tää on niin kylmä tosiasia, että oon vissiin tottunu siihen että läheisiä kuolee ympäriltä, viimevuoden ja tän (alku) vuoden aikana kuollu niin moni ettei pysty laskea edes kahden käden sormilal.. Karua mutta totta. Ikävöin päivittäin, mutten nyt edes romahtanu viime lauantain tapahtumien jälkeen, tänään jopa nauroin lähes koko päivän..

Ancilla face mea laganum!
27.05.2013 22.48

Kiitos vielä kaikille.

Meillä nyt seuraillaan siskon pojan mummon hidasta kuoleman tekoa. Syöpä levinny mahasta munasarjoihin. On tämä elämä vain karua ja raskasta. Itse en ole pystyny menemään katsomaan tätä kyseistä mummoa mutta siskoni on siellä ollut joka päivä ja haluaa hoitaa ja pysyä lähellä. Tokihan ne haluaisivat että kävisin joku päivä siellä mutta haluan säilyttää mielessäni iloisen muiston. 

27.05.2013 22.52
022637929_r
Viestejä: 532
Kannus

^ Tuo on just totta. Mä kävin tädin luona, kun hän sairasti syöpää ja mä en voinut kuin itkeä. Ja mä en halunnu itelleni sellasta muistoa. Kyllähän mä sielä kävin, mutta mun piti aina koota itteni, ennenku mä pystyin menemään sinne. Ja ei se varmaan tädillekään ollut kovin mukavaa, kun melekeen kaikki rääky siinä.

http://pieniporopaimen.blogspot.fi/
28.05.2013 02.46
022620016_r
Viestejä: 1218
Joensuu

Onhan se totta, mutta samalla itsekästä syöpäpotilasta kohtaan. "En mene katsomaan, kun en halua muistaa sairaana ja heikkona" -- entäs tämä kuoleva sitten, jonka viimeisiä elonhetkiä ei ihmiset halua kunnioittaa läsnäolollaan siksi, ettei hän ole kunnossa?

Tietysti tilanne on vähän eri, jos kyseessä ei ole joku ihan lähin sukulainen/ystävä. Voisin kuitenkin kuvitella, että on sairastavalle todella raskasta, jos kukaan ei halua tulla katsomaan vedoten mahdollisiin huonoihin muistoihin.

Tätini kuoli syöpään vuosia sitten ja äitini siskoineen eivät loppuaikoina poistuneet viereltä lainkaan.

Just because you are a character doesn't mean you have character
28.05.2013 08.01
022670248_r
Viestejä: 1508
Heinola

Samaa mieltä Arskan kanssa. Mä olen menettänyt useita sukulaisia,  viimeisimpänä mummini vuosi sitten,  syövälle eikä olisi tullut mieleenkään jäädä kotiin muiston vaalimisen verukkeella. Ja enemmän mä näin jälkikäteen muistan niistä kaikista rakkaista ihmisistä ne hyvät ajat ja ihanat muistot, en sitä kuinka elämä hiipi pikku hiljaa pois heistä. 

 

 

"The more I know people, the more I love my dog."
28.05.2013 12.02

Kävin nyt aamulla katsomassa tätä mummoa, vaikeaahan se oli ja itkua oli mahdoton piätellä. Niin surullista mutta kuiten kaunista. Eipä tämä mummo enää puhunut mitään eikä jaksanut pitää silmiään auki. Ei enää huolinut mitään juotavaa eikä mitään pientä syötävääkään. Tämä mummo oli pari päivää aikasemmin sanonut siskolleni: kerron teidän vanhemmillenne terveisiä ja kerron miten vahvoja te olette kaikesta huolimatta.'   Kyllähän ne sanoivat että ymmärsivät kun en pystynyt aikasemmin käymään siellä kun en ole aikasemmin nähnyt ihmistä joka tekee kuolemaa. Mutta nyt näin, eikä se niin kamalaa ollutkaan. Enää on päivistä kiinni tämä aika. Varmasti tulee samalla itkettyä vanhempien menetystä kun siihen ei osannut varautua ollenkaan, mutta nyt on osannut varautua ja odotan koko ajan niitä surullisia uutisia. 

Muokattu viimeksi: 28.05.13 12.04
28.05.2013 18.56
022643149_r
Viestejä: 1063

Hmm.. minä en käynyt kertaakaan katsomassa vaaria sairaalassa syövän kourissa, mutta onneksi sillä oli siellä aina joku ja kun kuolema tuli niin myös silloin.

"If you're going through hell, keep going." -Winston Churchill
28.05.2013 21.38
022637929_r
Viestejä: 532
Kannus
Arska kirjoitti:

Onhan se totta, mutta samalla itsekästä syöpäpotilasta kohtaan. "En mene katsomaan, kun en halua muistaa sairaana ja heikkona" -- entäs tämä kuoleva sitten, jonka viimeisiä elonhetkiä ei ihmiset halua kunnioittaa läsnäolollaan siksi, ettei hän ole kunnossa?

Tietysti tilanne on vähän eri, jos kyseessä ei ole joku ihan lähin sukulainen/ystävä. Voisin kuitenkin kuvitella, että on sairastavalle todella raskasta, jos kukaan ei halua tulla katsomaan vedoten mahdollisiin huonoihin muistoihin.

Tätini kuoli syöpään vuosia sitten ja äitini siskoineen eivät loppuaikoina poistuneet viereltä lainkaan.



Totta, ja kävinhän mäkin sielä monta kertaa. Tarkoitin sitä, että sinne ei voinut mennä rääkymään, kun se vaan pahensi toisten oloa, vaan piti ensin koota itsensä. Mut joo, näin.

 
http://pieniporopaimen.blogspot.fi/
30.05.2013 23.17
Ei ole elämä reilua. Nuku hyvin Britt mummo :'( Kerro isälle ja äidille terveisiä
31.05.2013 00.02
022352175_r
Viestejä: 2897
Lahti
Navar kirjoitti:
Ei ole elämä reilua. Nuku hyvin Britt mummo :'( Kerro isälle ja äidille terveisiä <3

Tasan ei käy onnen eikä epäonnen lahjat :/ otan osaa tähänkin suruun <3

 

You cannot kill what already has no life | 311006 ♥
31.05.2013 11.18
022670248_r
Viestejä: 1508
Heinola

Voi Navar, suuret osanotot. :/

--

5 päivää ja siitä on vuosi... Milloin tämä suunnaton suru ja ikävä oikein lakkaa? 

"Suo anteeksi, mummi, kyyneleet nää
Ne rakkautta on ja ikävää"

"The more I know people, the more I love my dog."
11.06.2013 19.30
022127945_r
Viestejä: 41
Suomussalmi

Minulta on kuollut isä 7v sitten, kuoli alkoholimyrkytykseen. Sen jälkeen mulle on tullut viha alkoholisteja kohtaan koska oma isä kuoli sen takia koska joi liikaa.

13.06.2013 11.05

Kiitos paljon. Kyllä tämä elämä on kolhinu jo aivan tarpeeksi. Toivottavasti nyt rauhottuis vähäksi aikaa.
On niin ikävä, erityisesti omia vanhempia. Muistan vieläkin sen viimisen yhteisen aamun, miten ne iloisesti lähti kelkalla kotipihalta ja aina muistan kun sain kuulla surullisia uutisia. Ei tämä voi olla totta!

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti