Läheisen ihmisen kuolema - Sivu 7 (Yleinen keskustelu > Yleinen keskustelu)

30.09.2010 13.55
Tänään tulee 4v täyteen rakkaan ystäväni kuolemasta.. Kynttilät palaa tän illan... 30.9.2006 Ikävä ei haihdu koskaan..
24.10.2010 20.52
Avatar_female
Viestejä: 2288

Kaippa tämä tähän ketjuun kuuluu..

Eli vaarini (äidinisä) on kuolemaisillaan syöpään. Kaikki ovat jo asenteella, että koska tahansa tulee soitto, että Rane on kuollut.. Jos ehditään, pidetään vaarille "läksiäiset" ensi viikolla.. Vaikka ideana on pitää hauskaa perheen kesken, siitä tulee varmasti kaikille raskas kokemus.. Itse en oikein haluaisi osallistua, paljon mieluummin kävisin vaaria muuten katsomassa ja tapaamassa, ilman mitään "juhlia"...

24.10.2010 23.50

Useampi läheinen on jo täältä lähtenyt, molemmat ukit, toinen mummo, ainakin yksi serkku, kaksi tätiä... :(

Eilen kuoli setäni :(

25.10.2010 00.16
021714062_r
Viestejä: 4370
Hämeenlinna
Osanotot, Rico <3
Se mikä ei tapa, se tappo melkein.
25.10.2010 09.55
021000971_r
Viestejä: 346
Kiihtelysvaara

Mistähä aloittaisin

olin 10v kun tuli ilmoitus että Isäni on hirttänyt itsensä. Tää oli tiistai päivä ja itse lähdin sunnuntaina mummin ja isän luonta.

2004 suoraan oman ylä-asteen päättäjäisistä isänäidin hautajaisiin. No oliha se upeeta lähteä koulun pihalta tummaan autoon kahen tummaan pukuun pukeutuneen miehen seisoessa autonvieressä toisen avatessa oven mulle. Veljet <3

2009 Nukkui ikiuneen toinen mummo. Äidinäiti muutaman kuukauden taistelujen jälkeen. Illalla tuli soitto että mummo nukkuu hetkenä minä tahansa pois. Tarkotus oli lähteä aamulla ajamaan sairaalaan pojan kanssa ja sanomaan hyvästit. Matkaa kumminkii enemmän ku parikyt kilsaa. En kerrennyt aamulla tuli se puhelu. Mummo nukkunut pois.

Tiesin sen jo mummo kävi yöllä hyvästelemässä minut <3

Tuon 11vuoden aikana lähti viereltä 15 ihmistä. Tuossa oli 3 tärkeintä. Luokkakavereita ja koulututtuja onnettomuuksissa tai oman käen kautta. Ihmisiä joiden kanssa vasta oltii juostu ja pelleilty koulun käytävilla. Naljailtu vasta ja sitten..

Yhdessä vaiheessa pelkäsin jokaista puhelua, yöt täyttyi painajaisista ja siintä että niissä joku läheisistä jollain tavalla nukkuu pois :/

25.10.2010 12.28
Kiri kirjoitti:
Osanotot, Rico <3

Kiitos.

31.10.2010 22.38
Viiru kirjoitti:

Ei tässä voi muuta kuin ihmetellä.. on tuo syöpä vain niin salakavala ja kuinka voi noin vain parissa kuukaudessa viedä ihmisen.. :o

Äitinikin serkku ja paras kaveri, menehtyi 26 vuoden ikäisenä syöpään. Ei ikinä polttanut tai juonut, kaikin puolin terveet elämäntavat.

Viime kuussa siskoni ajoi traktorilla ojaan, olisi voinut henki lähteä. Käänsi rattia liian nopeasti, ja hytti vääntyi pahasti. Lasipölyä lensi silmään, ei sen pahemmin käynyt. Todellakin onni matkassa <3

Muokattu viimeksi: 31.10.10 22.39
"Sukukalleuteni ovat kotona. Mistä tiedän kelpaako tököttinne mihinkään?" -Roope Ankka
01.11.2010 20.03
000074604_r
Viestejä: 188
kai mäkin tänne nyt sitte kirjoitan jonku näkösen stoorin..

2006 lähti kummisetä parempaan paikkaan oman käden kautta, isäni murtui (oli paras kaveri) ja perhe meinasi hajota.
2008 kuoli mun mamman sisko rintasyöpään, oli mulle tositosi läheinen. melkein kuin mamma.
2009 yksi hyvistä ystävistä lähti auto-onnettomuuden johdosta.
tänä vuonna taivaaseen suunnannut monien vuosien takainen perhetuttu, isäni hyvä ystävä jälleen. ollaan läheisiä kyseisen miehen lasten kanssa.

ja viimeisimpänä lähtenyt oma veli, vieläki kauhea ikävä ja itkua ei saa sisällä pidettyä. veli oli meillä tyttöystävänsä kanssa illalla yhteentoista ja aamulla ku menin alakertaan nii isä ilmottaa että hän on kuollut ja sitte tietenki kauhea shokki. oma käsi oli vienyt tältäki hengen, syytä ei tiedä kukaan..

ja tuttuja menehtyi myös kauhajoen ampumavälikohtauksessa.

paljon oon tärkeitä menettänyt 15 vuoteen mennessä. :'(
Muokattu viimeksi: 01.11.10 20.04
01.11.2010 20.20
Lykky kirjoitti:
Viiru kirjoitti:

Ei tässä voi muuta kuin ihmetellä.. on tuo syöpä vain niin salakavala ja kuinka voi noin vain parissa kuukaudessa viedä ihmisen.. :o

Äitinikin serkku ja paras kaveri, menehtyi 26 vuoden ikäisenä syöpään. Ei ikinä polttanut tai juonut, kaikin puolin terveet elämäntavat.

Syöpä on vikkelä. Pari kuukautta on se kipuraja syövän toteamisesta. Isäkin kesti reilut 2kk, ei kai sitä syöpää mitenkään hoidettu kun maksa oli jo pilkottu pilalle ja mies muutenkin elämänsä päätöspisteessä.

Viimeaikoina on taas ollut vähän tunteet pinnassa. Isänpäivä muistuttaa aina. Haudallakin haluaisin käydä, mutta matkaa olis se 200 kilometriä, ei tuu ihan heti lähdettyä. Toivottavasti joululomalla pääsisin viimeistään käymään.

01.11.2010 20.38

Äitini paraskaveri menehtyi syöpään n. vuosi sitten. Oli niin mukava ja huumorintajuinen persoona. Pari vuotta taisteli sitä vastaan, mutta aina se palasi. Nähtiin viimeisen kerran pari päivää enen hänen kuolemaansa, ja oli kyllä aika surullista. Kyllähän siitä näki että pienet mahdollisuudet on siitä parantua; hän oli liikuntakyvytön, kipuja oli paljon, eikä kipulääkkeitä voitu enää antaa, sillä näkökin oli heikentynyt niiden myötä, mutta hän oli todella positiivisin mielin ja sanoi "sitten kun voin taas kävellä..." :( Kesälomalla käytiin ensimmäistä kertaa hänen haudallaan. Surullistahan se oli kun viimeinen muisto oli se, että hänelle pystyi vielä juttelemaan, mutta siinä sitä vain katsoi hautakiveä ja maata jonka alla hän lepäsi...

Hän oli ensimmäinen läheinen ihminen minulle joka menehtyi.

Ennemmin tai myöhemmin meidän kaikkien aika koittaa. Ajatus on todella pelottava, mutta samalla myös jollain tasolla lohduttava. Kun joku kuolee, niin sitä voi ajatella, että niin käy loppujenlopuksi kaikille teki niin tai näin. Kukaan ei elä ikuisesti. Nyt oli hänen vuoronsa, minun koittaa joskus muulloin.. Ja itse uskon siihen, että kuolemani jälkeen tapaan kaikki minulle rakkaat ihmiset ja lemmikit.

Muokattu viimeksi: 01.11.10 20.40
01.11.2010 21.29

Onhan näitä mennyt, elämä vetänyt maton alta uudestaan ja uudestaan yleensä juuri silloin kun on päässyt jotakuinkin takaisin jaloilleen.

Vaari, pappa, mummu, isoveli, täti, mulle läheinen kaverin isä, lapsuudenaikainen hyvä ystäväni, onnettomuudessa jossa oli osallisena toinenkin hyvä kaveri.. Muutama tuttu tehnyt itsemurhan.
Mun ensimmäinen muistikuvani on kun kolmivuotiaana olin pikkuveljen hautajaisissa. Muistan kuinka pelkäsin kun kaikki muut itkivät ja siks itkin minäkin.

Joka kerta kun multa kysytään, montako sisarusta mulla on, mun täytyy miettiä vastausta. Oikeasti meitä on viisi, kolme tyttöä ja kaksi poikaa, mutta elossa enää kaksi. Toista siskoa en ehtinyt tavata ja pikkuveli syntyi kuolleena, mutta en osaa selittää sitä vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta mikä mulla kuitenkin on. Me kaikki viisi kuulutaan yhteen, ilma jota hengitämme samaa ilmaa on.. En tiedä, en mä sitä osaa selittää enkä edes oleta että kukaan muu sitä vois ymmärtää kun minä ja mun sisko. Eikä tarvitsekaan ymmärtää.

Näiden asioiden kanssa kasvaneena sitä on oppinut pistämään elämänsä ja arvonsa sellaiseen järjestykseen että pärjää. Sääliä en kaipaa, enkä halua avautua kaikesta kelle tahansa vaikka tiedän että just sen takia mun jokainen päivä on enemmän tai vähemmän taistelua omaa itteäni vastaan. Kun rinnalla on ihmisiä jotka aidosti välittää ja tahtoo pitää mut pystyssä vaikka väkisin, tietää mitä on oikea ystävyys.
Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea, kaikkien ei tarvitse kuunnella ja taputtaa päälakea empaattinen katse silmissään, mulle riittää että saan puhua omista asioistani tasan niin paljon kuin itse haluan.
Tiedän, että jos jollain pystyn tämän elämän lävitse kahlaamaan vinksahtamatta tämän enempää, teen sen juuri näiden läheisten ihmisten kanssa, en psykologin sohvalla purkautuen.

09.11.2010 21.40
021349455_r
Viestejä: 15
Järvenpää
Mä en edes tiiä mihin mun iskä on kuollu. Oon kuullu sellasii huhuja et se ois joutunu johonki tappeluu. Olin sillon noin 2-3.v kun isäni kuoli.
09.11.2010 21.43
000059032_r
Viestejä: 1285
Kiri kirjoitti:

En ole varma olenko jo kirjoitellu tästä, mutta menetin hyvän kaverini vuonna 2007. Kaksossiskot olivat ajamassa kohti keskustaa ja törmäsivät skootterilla kaistojen välissä olleeseen korokkeeseen. Toinen siskoista menehtyi myöhemmin sairaalassa.

Tämä toinen siskoista murtui täysin ja itsetuhoiset ajatukset siinä paiskivat mieltä. Hirveetä oli kuulla tästä, ja tuntu että sillon sen ihmisen tärkeyden vasta huomas.

Aa mäki muistan tän jutun :(

09.11.2010 21.48
021714062_r
Viestejä: 4370
Hämeenlinna
Tuli jotenkin outo olo, äidin äiti siis kuoli jo ennenkuin synnyin ja hän kirjoitteli minulle ihania runoja ja tarinoita, vaikka en ollut vielä edes maailmassa. En häntä koskaan ehtinyt näkemään kuin kuvista, niin silti häntä on jotenkin ikävä. Ihana oli noita runoja lukea, olisin mielelläni halunnut tavata tämän ihmisen.
Se mikä ei tapa, se tappo melkein.
09.11.2010 21.50
000043620_r
Viestejä: 694
Kummisedän vei syöpä. Isäni isäpuoli kuoli muistaakseni myös syöpään. Isän oikeaa isää en ole koskaan edes nähnyt, kuoli joskus isäni lapsuudessa jo. Äitini isällä oli alkoholin kanssa ongelmia, ja yksin kotona ollessaan oli kaatunut rappusissa ja jäänyt siihen... Alkoholin vaikutuksen alaisena. Siinä olivat ne joita ehkä eniten kaipasin. Ja sitten tietenkin "isopappa" :( mutta hänestä on vain lapsuudenmuistoja, kaikki aika hämäriä.

Kovinkaan paljoa en oo läheisiä ihmisiä menettänyt, onneksi. Ahdistaa ajatella että joskus on myös kaikkein rakkaimpien aika lähteä. Miten jatkan siitä eteenpäin ja niin.
09.11.2010 21.57
020269555_r
Viestejä: 730
Helsinki
Tästä on nyt viikko ja neljä päivää, mutta kuitenkin. Ite olen vasta nuorukainen (alle 18v) ja isäni siis kuoli 29.10.2010 vaikka olikin nuori
Eli nyt siis on todella tyhjä olo, ja kipuu vaan kasvaa <3
09.11.2010 22.00
Juulia kirjoitti:
Tästä on nyt viikko ja neljä päivää, mutta kuitenkin. Ite olen vasta nuorukainen (alle 18v) ja isäni siis kuoli 29.10.2010 vaikka olikin nuori
Eli nyt siis on todella tyhjä olo, ja kipuu vaan kasvaa <3

Valtavat osanotot! Ja Paljonpaljon voimia sinulle! <3

~

Kummitädin haudalla kävin Pyhäinpäivänä, kauhea tyhjyyden tunne taas palasi, hädin tuskin kun siitä pääsi vielä eroonkaan. Ikävä <3

09.11.2010 22.23

Isoisät, eli vaari ja pappa, ovat kuolleet.
Vaaria en ole osannut kaivata, koska hän kuoli miun ollessa 3-4-vuotias.

Pappa kuoli sitten 2007, enkä ole oikein ikävöinyt.
Ne ei olleet kovinkaan läheisiä.

10.11.2010 10.04
Minulta on menneet kaikki isovanhemmat,omat vanhempani,tätini ja enoni ja jopa veljeni.
10.11.2010 17.58
Juulia kirjoitti:
Tästä on nyt viikko ja neljä päivää, mutta kuitenkin. Ite olen vasta nuorukainen (alle 18v) ja isäni siis kuoli 29.10.2010 vaikka olikin nuori
Eli nyt siis on todella tyhjä olo, ja kipuu vaan kasvaa <3

Voimia sinne! <3 Tiedän miltä tuntuu menettää isä nuorena.
Kipu vain kasvaa, mullakin, vaikka asiasta on jo neljä vuotta aikaa. Mulla palaa pätkittäin muistoja ja hetkiä mieleen - juuri äsken kävin läpi hetken kun sain tiedon isän kuolemasta. Se on se pahin, maha muljahtaa kymmenelle solmulle, syke kiihtyy nollasta sataan ja purskahdan valtavaan itkuun saman tien. 

Muokattu viimeksi: 10.11.10 18.00
10.11.2010 18.21
021877384_r
Viestejä: 3212
Muurame

Naapurin mies sairastui kesällä syöpään. Nyt syksyllä tilanne huononi ja hänet vietiin sairaalaan. Sieltä hän pääsi jossain vaiheessa terveyskeskukseen, mutta hänelle iski flunssa ja hänet siirrettiin kiireesti sairaalaan takaisin.

Pariskunnan luona oli heidän lapsenlapsensa, ja miehen puoliso joutui lähtemään kiireesti sairaalaan kun miehellä oli todettu verenmyrkytys. Koko sen päivän olimme vahtimassa lapsia heillä ja vasta illalla tämä vaimo tuli kotiin, kun miehen tila oli vakaampi. Yöllä hän lähti taas sairaalaan ja äiti meni yöksi vahtimaan lapsenlapsia. Koko viikonlopun olimme valmiita lähtemään taas lapsenvahdeiksi jos miehen tila huononisi. Hänet siirrettiin teho-osastolle kun vointi alkoi olla jo toivoton.
Seuraavana päivänä hän kuoli.

Kovin hyvin emme häntä tunteneet, mutta kyllähän se pysäyttää, kun ei vielä kovin iäkäs (noin 60v) ihminen kuolee. Syöpä, verenmyrkytys ja flunssa samaan aikaan ovat kenelle tahansa liian iso pala purtavaksi.

10.11.2010 18.27

Naapurin mummo taisi kuolla joskus muutama vuosi sitten. Hän oli sellainen ihminen, jota jäin kaipaamaan. Todella sydämmellinen, ajatteli aina kaikkien parasta. Hänen kuntonsa heikkeni nopeasti syövän edeltä ja kuoli melko nopeasti. on myöskin ainoat hautajaoset, joissa on muutama kyynelkin poskelle vierähtänyt.

Leskeksi jäi hänen aviomiehensä, jonka kanssa yhteistä elämää oli tullut vietettyä 60 vuotta. Naapurin papan kuntoa ei voi yllä epäillä, lienee parempi kuin itselläni, ikää häneltä löytyy jo 82 vuotta, mutta porhaltaa kuin pika juna. Kun itse heräilen, niin ikkunasa katsoessani tulee tämä "teräspappa" 5km lenkiltä, huh, huh, ei voi muuta sanoa.

Tätä me kutsumme delux saalistus ja syömäkoneeksi ja se syö pihviä. Mitä te olette. ~Madagascar
16.11.2010 16.52
019954724_r
Viestejä: 540
Olen istunut 5 hautajaiset ja koen ne jotenkin ahdistavina, kaikki ovat kuitenkin olleet aika läheisiäkin vielä. Eniten vihaan katsella kun kaikki läheiset itkevät ja vihaan itsekin itkeä julkisesti. Hirveintä oli enon kuolema, etenkin niihin aikoihin kun tilanne tajuttiin toivottomaksi.
http://tuiskun.blogspot.com
16.11.2010 17.12
022267527_r
Viestejä: 746
Säkylä

Olen kolmissa hautajaisissa ollut. Raskaimmin otin mummuni kuoleman, joka kuoli n. kuukausi sitten. Sitä ennen kuoli hänen isänsä, eli isopappani. Hänen kanssaan en hirveän läheinen ollut, mutta hymyn nostaa suupielille kertomukset kommelluksista hänen siperialaisvaljakon kanssa. Isopapan kuolemaa ennen kuoli äitini mummu. Olin todella pieni silloin, enkä kunnolla välttämättä ymmärtänyt mitä kuolema oikeasti tarkoittaa.

Mummuni kuoleman jälkeen olen jotenkin herännyt. Olen ruvennut käymään enemmän ihmisten luona, koska milloin vaan voi olla viimeinen kerta. Harmittaa sanoinkuvaamattoman paljon, kun en käynyt mummuni luona enemmän, vaikka tiesin että hän ei kauaa tämän maan päällä kävele. Nyt se on myöhäistä, ja se satuttaa.

On jo pitkällä jos ymmärtää, että vika harvoin on koirassa.
16.11.2010 17.33
021045637_r
Viestejä: 1091

Kuolemat... jotain aivan liian kamalia ;__;

Itseltäni poistui ensimmäinen sukulainen, joka on aikanani kuollut, 18.10.2010. Sunnuntaina oli hautajaiset, enkä koskaan olisi kuvitellut niitä yhtä kamaliksi, kuin ne olivat. Se ylipäästy ahidstus, suru, ikävä ja suunnaton paha olo palasi takaisin. Mutta rakkaat muistot palasi mieleen <3

Yli tästä on päästävä, elämään kuuluu aina jossakin vaiheessa kuolema. Kaikilla se on edessä. Voimahalit ja osanotot vielä kaikille muille läheisensä menettäneille.

16.11.2010 17.34
Avatar_female
Viestejä: 151

Isä kuoli sydänkohtaukseen kun olin 11, kymmenisen vuotta takaperin. Isää en itkenyt, raskainta oli se että tuntui kuin koko muu maailma olisi pysähtynyt kuukausiksi tämän takia, ja elää siinä sitten kahden surusta musertuneen äidin kanssa, kun itse ei osannut käsitellä tunteitaan ollenkaan. Viime vuosina isä on käynyt usein unissa, että kaipa sitä ikävä on, ja tulee mietittyä millaista elämä olisi jos tuo vielä eläisi.

Vuosi tämän jälkeen isoisä menehtyi liikenneonnettomuudessa, moottoripyörällä tultiin ylinopeutta niskaan. Pappa oli toisesta silmästään sokea ja huonokuuloinen, eikä havainnut päin punaisia tulevaa motskaria.

Ja muutama vuosi tämän jälkeen mummo hävisi taistelun syövälle, jonka kanssa kamppaillut 30 vuotta.

Pieneksi on käynyt mun lähisukuni viime vuosina.

16.11.2010 23.06
020622582_r
Viestejä: 46
Turku
Mulla on kuollut kolme isovanhempaa. Oon vaan onnellinen, että sain heidän kanssaan viettää lapsuuteni ja nuoruudestakin osan.
Mummoni jätti minulle ja äidilleni vihki- ja kihlasormuksensa ennen kuolemaansa. Pappani menon muistan hyvin, viikko aikaisemmin hän oli enolleni kertonut millaisen kuolin ilmoituksen piti olla. Edellisenä iltana pappani minulle jutteli "kohta tässä mennään". Olin viimeinen ihminen joka näki mummuni ja pappani elossa. Toisen pappani kuolema oli odotettavissa niin nopeasti kunto huononi.
Olen myös ollut hautaamassa kahta setääni, sekä useita tuttuja. Sekä isovanhempieni sisaruksia, jotka hekin olivat läheisiä minulle lapsuudessani ja nuoruudessani.

Mutta onnellinen olen siitä, että isovanhempani kuolivat yksi yli 90v ja loput melkein 90v :) Joten pitkä ja onnellinen elämä heillä oli takanaan.
Nykyään vain usein miettii niitä läheisempiä isovanhempia, olisivatko he minusta ylpeitä jne. Sekä olisin halunnut heille esitellä elämäni miehenkin. Mutta ehkä he jostain katselevat tyytyväisinä :)
17.11.2010 21.03
021889704_r
Viestejä: 1520

vielä vuoden alussa mulla oli kaksi mummua.

eipä ole enää.

26.11.2010 21.16

Mulla on kuolla kaikki iso mummot ja isoukit, yhden isoukin muistan jopa ja itkin hautajaisissa, ukki on kuollut, mutta en tajunnut sitä, koska olin niin pieni. Kummini kuoli syöpään, mutta en sitäkää tajunnut ja jälkeen päin olen surrut.

Pahin menetykseni oli serkkuni joka kuoli 18.10 :'( Häntä on ihan kauhea ikävä <3 Se oli vasta 26 tai 27 vuotias, en nyt tarkalleen muista (aina unohtuu). Ja sillä oli n. vuoden ikäinen lapsi. Serkkuni kuoli siis aivo kasvaimeen. Oli kyllä kauheaa seurata pitkään ku serkku menee huonompaan ja huonompaan kuntoon, kun joka viikonloppu käytiin katsomassa. En tiedä millon pääsen siitä yli, mutta jotenki toi oli liian rankkaa mulle...

Muoks/ Onneks serkkuni ees sai lisä aikaa n.3 vuotta <3

Itsekkään en pysty kuvittelemaan, jos joku äitini tai isäni kuolis, enmä pystys elämään :'(

Muokattu viimeksi: 26.11.10 21.20
03.12.2010 23.38
Avatar_female
Viestejä: 2288

Nyt on vaari nukkunut pois...

Aamunkoitosta iltaruskoon
kulkija elämän taivaltaa.
Määränpäähän saapuessaan
uneen rauhaisaan vaipua saa.

<3

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti