Koira juo paljon > pissaa sisälle (Koirat > Koirien hoitaminen)

08.04.2010 00.31
021524603_r
Viestejä: 371
Espoo
Meidän 10 vuotias Aksu on kohta viimiset neljä vuotta juonut paljon, jonka seurauksena lattialta saattaa illan aikana löytyä pahimmassa tapauksessa parisenkymmentä lätäkköä.

Kaikki alkoi kesällä 2006 siitä, kun jouduttiin tilanteeseen, jossa mennään koirien kanssa kahden asunnon väliä. Ainakin pissaaminen alkoi tuolloin aina uudessa talossa (juomisesta en ole varma, ei tullut kiinnitettyä huomiota silloin). Uskon, että ainakin osa tuosta johtui pelkästä sterssistä, mutta esim aina lenkille lähtiessä koira juoksi raput alas ja siitä näki selvästi että sillä on hätä, eikä se voi pidätellä. Pissaaminen siirtyi lopulta myös vanhaan asuntoon, ei tosin mitään muistikuvaa milloin.

Ensimmäisen kerran kävimme lääkärissä elokuussa -06, tutkimassa virtsanäytteen. Luultavasti antibiotti saatu, eikä tainnut auttaa. Ensimmäisen kerran juomisen vuoksi kävimme lääkärissä huhtikuussa -07, siellä otettiin verinäyte eikä mitään poikkeavaa löytynyt. Välissä taitaa olla muitakin käyntejä? Kaikki ell paperit vain eivät ole talleessa. Seuraava poikkeavampi juttu oli, että kesäkuussa -08 Aksu muuttui eräänä iltana hyvin vaisuksi, päästi ulvahtamisen/huokaisun sekaisen äänen aina istuessaan. Näki selvästi että jotain on vialla, päätettiin odottaa aamun jolloin oli taas ihan normaali. Sama toistui heti kuukauden päästä elokuussa. Aksu käytettiin lääkärissä, jossa sillä otettiin pieni verenkuva, eikä taaskaan mitään normaalista poikkeavaa löytynyt. Potilaskertomuksessa lukee: "Eilen alkanut olla vaisu, takapää vähän heikko ja vaikuttanut kipeältä, aristelee takavatsan tunnustelua." Tämä meni taas ohi, eikä ole enää toistunut. Voi olla ettei liity tähän nykyiseen tilanteeseen mitenkään.

Vuonna 2009 käytiin muista syistä lääkärillä ja samalla mainittiin asiasta. Lääkäri lupasi alkaa tutkimaan tilannetta paremmin ja nyt maaliskuussa 2010 ruvettiin tekemään tarkempaa tutkimusta. Virtsanäyte ja verikoe otettiin joista selvisi että Aksulla saattaa olla joko Cushingin tauti, kilpirauhasenvajaatoiminta tai jotain vikaa maksassa. Aksulle tehtiin ACTH-rasitustesti, jossa selviää onko kyseessä Cushingin tauti. Tänään saimme tulokset ja Aksulla ei (onneksi!) sitä ole. Oireista kylläkin 10/18 kävi yksiin Aksulla.

Muuta mainitsemisen arvoista on että, Aksun toinen kives on surkastunut (todettu v. 2008) ja toistuvat korvatulehdukset. Vuoden 2006 jälkeen Aksun mahakarvat ovat kadonneet lähes kokonaan, kyljissä ohut karvoitus. Turkki rasvainen ja pahanhajuinen (aivan erilainen kuin toisella samanrotuisella koirallamme). Nykyään ulvahtelee vielä (harvoin kylläkin) istahtaessaan tai juodessaan. Muutaman kerran ollaan huomattu, että Aksu tärisee makuulteen, eikä lopeta vaikka menee viereen rapsuttelemaan.

Pissaa usein ihan pienen lätäkön mihin sattuu, toisinaan (hieman harvemmin) lätäköllä saattaa olla kokoa järkyttävän paljon. Harvoin pissaa petiin, mutta muutaman kerran on laskenut alleen nukkuessan. Välillä Aksu vaan istuu ja pissaa tulee. Lähes aina huomaa että Aksu tajuaa tekevänsä väärin, katsoo korvat luimussa alistuneesti ja selväsit näen että se ei ole tahallista. Mutta joskus pissaaminen on selvää mielenosoitusta, silloin jalka nousee ja meitä katsotaan tietyllä ilmeellä (sama kuin jos koira osaisi näyttää keskisormea). Meidän poissaollessa Aksu ei koskaan pissi. Se alkaa yleensä heti kun päästään kotiin ja jatkuu pitkin iltaa aina siihen asti että käydään nukkumaan. Välillä pitkänkin lenkin jälkeen pissaaminen alkaa heti kotona, vaikka ei kerkeisi edes juoda ennen sitä. Leikkiminen/temputtaminen päättyy lähes poikkeuksetta pissaamiseen, eli kun Aksu innostuu tuntuu että pidätyskyky katoaa.

Nyt tätä kirjoittaessa herää ajatus, että entä jos Aksulla ei olekkaan mitään sairautta vaan pissaaminen on jotain psyykkistä? Tietääkö kukaan / onko kellään samankaltaista tilannetta ollut koskaan? Alkaa tulla vähän toivoton olo. Mutta eiköhän tässä nyt ollut tärkeimmät tiedot, lisäilen jos tulee jotain mieleen.
Muokattu viimeksi: 08.04.10 15.46
08.04.2010 08.14
021111698_r
Viestejä: 543
Vantaa

Soitto (ja käynti) eläinlääkäriin! Mun kaverin edellinen koira menehtyi (jouduttiin lopettamaan), kun sillä tais olla pitkälle edennyt munuaissyöpä tai jotain. Silloin oli paitsi kesähelteet, mutta koiran janoisuus kasvoi, virtsaamista en muista.

Ikää on Aksullakin jo, joten kai koirillakin voi olla virtsanpidätysvaikeuksia. Koira ei ainakaan ilkeyttään (protestipissaa) osaa pissiä, vaan jos psyykeessä on jotain, se lienee stressiperäistä. Kannattaa ottaa eläinlääkäriin yhteys ja kertoa kaikk, mitä tähänkin.

08.04.2010 13.26
021524603_r
Viestejä: 371
Espoo
Se tässä onkin ongelma kun mitään vikaa ei löydy, vaikka ollaan tän tiimoilta käyty kahdessa eri eläinlääkärissä, ainakin 4 eri lääkärillä ja yhden lääkärin kanssa sitä tutkitaan parhaillaan. Viimeksi lääkärissä tosiaan oltiin viime ke, kun rasitustesti tehtiin ja nytten odotellaan lääkärin soittoa miten jatkossa toimitaan / otetaanko lisää tutkimuksia. Että sen tiimoilta asia hoidossa.

//Tänään lääkäristä soitettiin ja aloitetaan kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitseminen. Toivottavasti tuo on nyt oikea diagnoosi ja tämä saataisiin päätökseen! :) Kuukauden päästä päästään kontrolliin, jossa selviää onko lääkkeistä apua.
Muokattu viimeksi: 08.04.10 22.09
18.05.2011 19.52
022462507_r
Viestejä: 212
Helsinki
Kysyn tässä kun en ottaa viitsinyt aloittaa, että onko paljon jos n. 20kg koira juo päivässä yhen teräskuppillisen vettä ? varmaa melkein 2litraa on ton koko ;o
18.05.2011 20.08
021045637_r
Viestejä: 1091
Koiralle hyvä määrä juoda on desi painokiloa kohden, eli 2 litraa olisi juuri sopiva. :D
18.05.2011 20.15
022462507_r
Viestejä: 212
Helsinki
okei hyvä !! :D tai ku mietin vaa ku typy yleensä ei juo noin paljoa mitä nyt mutta joskus aikasemminkin joi hirveästi ehkä n viikon ja sit taas normaalisti nii ehkä tääki on nyt taas joku vaihe ku ilmatkin on lämmennyt yms :D

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautuneille henkilöille

Logo-labyrintti