Hannoverinhevonen

022539424_r
Hannoverinhevonen
021478733_r
Hannoverinhevonen
022402934_r
Hannoverinhevonen
021391613_r
Hannoverinhevonen

Historia Hannoverinhevonen sai alkunsa Hannoverissa 1700-luvulla ja polveutuu muiden muassa keskiajan raskaista sotaratsuista, holsteininhevosesta ja englannintäysiverisestä. Rodun ensimmäinen siittola perustettiin vuonna 1735, kun Englannin kuningas Yrjö II, Hannoverin vaaliruhtinas, perusti Cellen valtionsiittolan. 1700-luvun lopulla hannoverinhevosesta tuli suosittu vaunuhevonen. Vuonna 1844 haluttiin parantaa siitosoriiden tasoa ja annettiin valintasääntö, jonka mukaan vain tarkastuksessa hyviksi todetut oriit saivat jatkaa sukua. Tätä sääntöä noudatetaan vielä nykyisinkin: vuosittain järjestetään orikatselmus 2,5-vuotiaille oreille. Vuonna 1867 hannoverinhevosen yksityiset kasvattajat perustivat jalostusyhdistyksen, ja vuonna 1899 myös tammoista alettiin pitää kantakirjaa.

Hannoverinhevosta on jalostettu aina aikakauden jalostustarpeiden mukaan: ennen ensimmäistä maailmansotaa hevosta tarvitsi armeijan ratsuväki, kun taas ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä painottui hevosen soveltuminen ratsastuksen ja ajon lisäksi maatalouskäyttöön ja toisen maailmansodan jälkeen hannoverinhevosta on kasvatettu nimenomaan ratsuksi. Ratsutyyppisen hannoverinhevosen jalostuksessa on käytetty paitsi englannintäysiverisiä myös jonkin verran arabi- ja trakehneroriita.

Käyttö Hannoverinhevosta käytetään nykyään lähinnä ratsuna, aiemmin myös ajo- ja työhevosena. Se on erinomainen koulu- ja esteratsu, ja monet kansainvälisesti menestyneet kilparatsut ovatkin rodultaan juuri hannoverilaisia.

Komea ulkomuoto ja upeat, ilmavat liikkeet ovat tehneet rodusta suositun etenkin kouluratsastuksessa. Myös esteratsuna hannoverinhevonen on suosittu, sillä rotu hyppää hyvin. Hannoverinhevonen on myös hyvä jalostushevonen, joka on vaikuttanut muista saksalaisista roduista muiden muassa oldenburginhevosen, brandenburginhevosen, reininhevosen ja westfaleninhevosen syntyyn ja kehitykseen. Paitsi Saksassa, hannoverinhevosta on käytetty risteytysjalostukseen myös Pohjoismaissa ja Sveitsissä.

Ulkonäkö Väriltään hannoverinhevonen on aina yksivärinen: yleisimmät värit ovat rautias ja musta. Sen säkäkorkeus vaihtelee välillä 160–172 cm. Hannoverinhevonen on jalo, hyvärakenteinen hevonen ja hienostunut, vahva ratsu. Sillä on joustavat ja tehokkaat liikkeet ja hiukan liioitellut liikeradat. Yhteisiä piirteitä ovat myös rauhallinen luonne, lihaksikkuus ja jykevyys.

Lähde wikipedia.org

Laji
Intro_horse
Mainos
Logo-labyrintti