Hevoset

Intro_horse

Hevonen - lajiesittely

Hevonen (lat. Equus caballus) on isokokoinen hevoseläimiin kuuluva nisäkäs. Hevosta on käytetty vuosituhansien ajan ratsuna, vetoeläimenä sekä maatalous- ja metsätöissä. Ajan myötä autot ja traktorit syrjäyttivät hevosen alkuperäisen käyttötarkoituksen. Nykyään teollistuneissa maissa hevonen on lähinnä harrastuseläin. Monelle hevosen kanssa työskentely on myös ammatti. Suomessa työskentelee hevosten kanssa tällä hetkellä arviolta noin 5 000 henkilöä.

Tätä nykyä eri hevosrotuja on satoja ja käyttötarkoituksia monia, esim. raviurheilu, ratsastus ja valjakkoajo. Lämmin-, kylmä-, täysi- ja puoliverisiä hevosia käytetään yleensä eri tarkoituksiin. Jalostuksen myötä hevosten koko vaihtelee suuresti. Esim. maailman pienimmän hevosrodun (falabella) edustajat ovat pienimmillään vain puolen metrin korkuisia, kun taas maailman suurimman rodun (shirehevonen) yksilöt voivat kasvaa jopa kaksimetrisiksi. Alle 148 cm korkeita hevosia voidaan kutsua poneiksi.

Hevonen on täysikasvuinen 4-6 -vuotiaana, roduista ja yksilökohtaisista eroista riippuen. Kesyhevonen voi elää jopa 50-vuotiaaksi, mutta yleensä noin 30-vuotiaaksi. Hevonen on erikoistunut ruohon syöjäksi ja sen luontaisinta ravintoa ovat huonosti sulavat ja runsaskuituiset heinäkasvit. Hevonen on myös hyvin herkkä, säikky ja nopea yms.. eläin. Lyhyillä matkoilla hevonen yltää jopa 60-80 kilometrin tuntinopeuteen. Hevosilla on olemassa keskenään arvojärjestys, joka helpottaa ja selkeyttää hevoslauman elämää. Suomessa on nykyään enemmän lämminverisiä kuin suomenhevosia, mutta Suomen ainut oma alkuperäinen hevosrotu on suomenhevonen joka täytti vuonna 2007 100 vuotta. Tämä suomen maa saa olla ylpeä suomenhevosista!

Rodut
Breed_712_t
4 lemmikkiä
Breed_770_t
4 lemmikkiä
Breed_803_t
4 lemmikkiä
Breed_700_t
5 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_759_t
3 lemmikkiä
Breed_776_t
3 lemmikkiä
Breed_806_t
2 lemmikkiä
Breed_823_t
3 lemmikkiä
Breed_873_t
3 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_704_t
3 lemmikkiä
Breed_711_t
2 lemmikkiä
Breed_726_t
1 lemmikkiä
Breed_731_t
1 lemmikkiä
Breed_736_t
1 lemmikkiä
Breed_745_t
1 lemmikkiä
Breed_755_t
2 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_766_t
1 lemmikkiä
Breed_825_t
2 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_833_t
2 lemmikkiä
Breed_835_t
1 lemmikkiä
Breed_855_t
1 lemmikkiä
Breed_856_t
3 lemmikkiä
Breed_862_t
1 lemmikkiä
Breed_886_t
1 lemmikkiä
Breed_905_t
1 lemmikkiä
Breed_911_t
3 lemmikkiä
Breed_2014_t
2 lemmikkiä
Breed_2022_t
2 lemmikkiä
Breed_2177_t
1 lemmikkiä
Breed_2435_t
1 lemmikkiä
Lajit
Intro_dog
Intro_cat
Intro_horse
Intro_rodent
Intro_bird
Intro_rabbit
Intro_terrariumanimal
Intro_other
Mainos
Logo-labyrintti