
Jyrsijät (lat. Rodentia) on suurin nisäkäslahko, johon kuuluu noin 40% kaikista nisäkkäistä. Ne ovat selviytyneet luonnossa pienen kokonsa sekä lyhyen lisääntymisaikansa ansiosta. Jyrsijöille ominaista ovat 2 suurta ja terävää etuhammasta, joiden ansiosta ne voivat jyrsiä ja syödä erilaisia juuria ja kasveja.
Luonnossa jyrsijät ovat tärkeä osa ekosysteemiä. Nopean lisääntymisvauhdin vuoksi ne ovat hyvää ravintoa saalistajille. Jyrsijät auttavat myös kasvien leviämisessä syödessään niiden siemeniä. Aluksi ihmisiä kiinnosti jyrsijöiden nahka ja liha, myöhemmin niitä alettiin käyttämään testieläiminä ja jopa apuna kaivosten etsimisessä.
Viime vuosien aikana jyrsijöiden määrä lemmikkeinä on kasvanut. Marsujen, hamstereiden ja rottien lisäksi eläinkaupoissa myydään myös mm. chinchilloja ja erilaisia rotumuunnelmia, kuten kääpiöhamstereita.
(Huomaathan, että vastoin yleistä luuloa, kani ei kuulu jyrsijöihin, vaan jäniseläimiin. Siksi kanit ovat Petsiessäkin omana luokkanaan.)
| 16:27 | Salmiakkirouhe lisäsi uuden kuvan |
| 16:13 | Yoda kirjoitti uuden viestin |
| 16:05 | Matias lisäsi uuden kuvan |
| 16:00 | Yoda kirjoitti uuden viestin |
| 15:57 | Sime RIP kirjoitti uuden viestin |
| 15:46 | Rusetti RIP kirjoitti uuden viestin |
| 15:38 | Yoda kirjoitti uuden viestin |
| 15:23 | Paniikki kirjoitti uuden viestin |
| 15:07 | Eva kirjoitti uuden viestin |
| 15:03 | Muru muokkasi taitoja |
| 14:46 | Severi lisäsi uuden kuvan |
| 14:40 | Onni kirjoitti uuden viestin |
| 14:37 | Mustis lisäsi uuden kuvan |
| 14:35 | Onni kirjoitti uuden viestin |