Kanit

Intro_rabbit

Kani - lajiesittely

Kani (lat. Oryctolagus cuniculus) on nisäkkäisiin kuuluva eläin. Se kesytettiin alun perin lihan ja nahkojen takia. Nykyisin kani on suosittu lemmikkieläin ja niitä on olemassa paljon erilaisia: luppakorvaisia, jätti- ja kääpiökaneja, lyhyt- ja pitkäkarvaisia jne.

Kani on yhdyskuntaeläin ja siksi niitä pitäisi olla vähintään kaksi. Ihmisen seura ei koskaan korvaa lajikaverin seuraa. Parhaiten keskenään toimeen tulevat naaras ja leikattu uros sekä saman poikueen naaraat. Kanin elinikä vaihtelee täysin rodun mukaan. Useimmiten suuret rodut elävät lyhemmän iän kuin pienet ja kääpiörodut. Keski-ikä rotujen välillä vaihtelee noin neljästä noin kahdeksaan.

Kanit ovat kasvissyöjiä. Kuiva heinä on kanin pääravintoa ja sitä pitää olla tarjolla aina, samoin raikasta vettä. Lisäksi kanille tarjotaan hedelmiä ja vihanneksia, kuten porkkanaa. Ota selvää ennen kuin annat kanille kovin vieraita hedelmiä tai vihanneksia, esim. sitrushedelmiä ei kanille tulisi antaa.

Ruokavaliota täydentää laadukas täysrehupelletti, joka ei kuitenkaan ole aivan välttämätön pakko, mikäli kanin ruokavalio on hyvin monipuolinen ja se saa tarvitsemansa aineet muista ruuista. Kanille voit lisäksi tarjota esim. haavan ja pajun oksia (puhtaita) nakerreltavaksi ja silloin tällöin pelletin tilalla voit pitää päivän, jolloin tarjoat kuivattua leipää tai näkkäriä.

Kanin häkin on oltava riittävän suuri. Liian suurta häkkiä ei ole olemassa!

Olisi hyvä jos kani saisi ulkoilla häkin ulkopuolella mahdollisimman paljon, eikä häkki ole välttämätön. Tuolloin kanille osoitetaan vessalaaatikko ja rauhallinen ruokailupaikka ja on varmistettava, että koti on kanille turvallinen myös silloin, kun ihmiset eivät ole lähellä (sähköjohdot piiloon!). Kesäisin kanin voi viedä myös ulkotarhaan, mutta silloin tulee huolehtia, ettei kani pääse karkaamaan tai mikään eläin pääse uhkaamaan kania. Kaneille on olemassa myös valjaita joissa niitä voi ulkoiluttaa.

Kania hankkija/omistaja/ihailija, sinun kannattaa liittyä Suomen kaniyhdistykseen (Suomen kaniyhdistys ry), josta saat oikeanlaista ja ajankohtaista tietoa kaneista.

Lisätietoa saa [www.kaniyhdistys.com]

Hyvät kaneista kertovat sivut ovat lurppa.netin ja suora osoite on: [http://www.lurppa.net/kani/index.html]

Huomaathan, että tämän lajiesittelyn tarjoamat tiedot antavat vain suppeat raamit kaninhoidosta. Jos harkitset kanin hankkimista, sinun tulee täydentää näitä tietoja ensin laajasti.

Rodut
Breed_1902_t
3835 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1921_t
5824 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1903_t
1231 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1920_t
1771 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1866_t
485 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_2192_t
447 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1892_t
265 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1864_t
183 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1904_t
184 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1911_t
169 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1882_t
24 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1912_t
47 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1908_t
100 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_2452_t
80 lemmikkiä
Breed_1901_t
65 lemmikkiä
Breed_1895_t
59 lemmikkiä
Breed_1898_t
57 lemmikkiä
Breed_1889_t
47 lemmikkiä
Breed_1897_t
42 lemmikkiä
Breed_2289_t
39 lemmikkiä
Breed_2380_t
31 lemmikkiä
Breed_1875_t
22 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1888_t
24 lemmikkiä
Breed_1899_t
23 lemmikkiä
Breed_1865_t
22 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1879_t
17 lemmikkiä
Breed_1919_t
21 lemmikkiä
Breed_2434_t
13 lemmikkiä
Breed_1910_t
14 lemmikkiä
Breed_1917_t
13 lemmikkiä
Lajit
Intro_dog
Intro_cat
Intro_horse
Intro_rodent
Intro_bird
Intro_rabbit
Intro_terrariumanimal
Intro_other
Mainos
Logo-labyrintti