Alano Español (Koirat)

Alano Español

Alanolla on pitkä historia Espanjassa. On olemassa muutamia teorioita alanon alkuperästä, mutta todennäköisin on, että alano tuli 400-luvulla Pyreneiden niemimaalle ns. barbaariheimojen, Alanien, kanssa. Näin ollen alano olisi alauntin (http://en.wikipedia.org/wiki/Alaunt) ns. suora jälkeläinen. Vuonna 1350 kuningas Alfonso XI julkaisi hänen kirjansa "Book of Hunting", ja myöhemmin 1500-luvulla julkaistiin "Treatise of Hunting" (tuntematon tekijä). Molemmissa kirjoissa on yksityiskoihtaisesti kuvailtu alanoa.

Espanjalaiset tekivät tutkimusmatkoja, valloituksia ja asuttivat uusia maita ja alueita, ja heillä oli usein mukanaan alanoja. Tästä voi päätellä, että alanoa voidaan pitää monien molossirotujen yhtenä esi-isänä.

Alanot ovat aina työskennelleet tiloilla ja niitä on käytetty metsästämään isoja eläimiä. Koirien rakenne erosi niiden työtehtävien mukaan, ja tämä ero oli huomattava keskiajalla. Merkittävä aika alanoille oli renessanssin ja barokkin aikaan. Tuolloin on tehty monia kuvauksia, veistoksia ja maalauksia alanoista.

Karjan paimennukseen ja taltuttamiseen käytetyt koirat olivat pienempiä, raskaampia ja olivat kiivasluonteisempia. Ne työskentelivät lyhyillä matkoilla, lähinnä karsinoissa ja ruohotasangoilla. Nämä koirat tunnetaan nimellä perro de toro.

Metsästykseen käytetyt koirat olivat pitkäjalkaisia koiria, joilla oli korkea kipukynnys ja olivat väsymättömiä. Nämä koirat tekivät pitkiä metsästysreissuja. Kuitenkin tuli muutoksia talouteen, aseiden yleistyminen ja vähempi tarve karjakoirille, joka aiheutti näiden koirien lähes täydellisen katoamisen 1900-luvulla. Vuodesta 1978 ryhmä intohimoisesti metsästäviä ihmisiä aloitti elvyytystyön alano españolin kevyemmästä ja pitkäjalkaisemmasta tyypistä. Suurin kanta löytyi Cantabriasta.

Muutamasta sadasta yksilöstä valittiin parhaat myöhempää kasvatusta varten. Alano hyväksyttiin roduksi Espanjan kennelliiton (http://www.rsce.es/) toimesta. Alano ei kuulu FCI:hin.

Alano on peloton, rohkea, vahva temperamenttinen, tasapainoinen ja lojaali omalle laumalleen. Sen älykkyys ja hyvä fyysinen rakenne tekee siitä loistavan työkoiran. Se soveltuu perhekoiraksi, mutta sitä täytyy kohdella määrätietoisesti. Se ei ole suvatsevainen niille, jotka katsoo epäilyttäviksi. Alano myöskin tunnetaan sen vahvasta puruvoimasta. Se puree koko leuoillaan ja pitää kiinni pitkän ajan.

Alano kehittyy psyykkisesti ja fyysisesti hitaasti. Se on täysin kehittynyt 2 - 3-vuotiaana ja tätä ennen se voi osoittaa epävarmuutta. Täysin kehittynyt alano reagoi kohteluun itsevarmuudella ja on peloton. Omistajalleen se on nöyrä ja on halukas oppimaan.

Hyvin moni alanoharrastaja haluaa huomauttaa, että alanojen leikit ovat rajuja. Niille leikkiminen on erittäin tärkeää kehittymisen kannalta, ja ne samalla opettelevat metsästystä. Alanot pyrkivät leikkiessäänkin siis tähtäämään päähän, jolloin ottavat tiukan otteen nahasta ja riepottelevat. Ei ole siis ihme, että moni suosittelee alanolle kaveriksi toista alanoa. Alano vaatii aktiviteettia ja paljon liikuntaa, se ei ole pelkkä ns. remmikoira vaan tarvitsee irtioloa.

Uroksen säkäkorkeus on 58-63 cm ja narttujen 55-60 cm. Paino 35-45 kg. Väreinä sallitut ovat tiikerijuovainen ja keltainen kaikissa muunnoksissa, musta ja tiikeriraitainen, sudenharmaa, ja kaikki mainitut värit valkoisilla merkeillä.

 
Satunnaisia lemmikkejä

Ei mitään

Rodut
A
Affenpinseri (6) icon
Afgaaninvinttikoira (34) icon
Airedalenterrieri (18) icon
Akbash (1) icon
Akita (19) icon
Alano Español (1) icon
Alaskan husky (14) icon
Alaskanmalamuutti (57) icon
Amerikanakita (66)
Amerikanbulldoggi (28)
Amerikancockerspanieli (109) icon
Amerikankarvatonterrieri (13)
Amerikankettukoira (10) icon
Amerikankääpiöterrieri (14)
Amerikanmastiffi (1)
Amerikanpitbullterrieri (14) icon
Amerikanstaffordshirenterrieri (77) icon
Amerikanvesispanieli (1)
Anatolianpaimenkoira (1)
Andalusianpodenco (5)
Appenzellinpaimenkoira (7) icon
Australiankarjakoira (32)
Australiankelpie (27)
Australianpaimenkoira (101) icon
Australianterrieri (97)

B
Baijerinvuoristovihikoira (5)
Barbet (11)
Basenji (37) icon
Basset Hound (34)
Basset fauve de bretagne (10) icon
Beagle (245) icon
Beaucenpaimenkoira (17) icon
Bedlingtoninterrieri (22) icon
Belgianpaimenkoira (224) icon
Bernhardinkoira (71) icon
Berninpaimenkoira (194) icon
Bichon frisé (363) icon
Biewer (1)
Boerboel (3) icon
Bokseri (136) icon
Bolognese (37) icon
Bordeauxindoggi (10)
Bordercollie (151) icon
Borderterrieri (86) icon
Bostoninterrieri (50) icon
Bourbonnais'nseisoja (3)
Bouvier des Flandres (17) icon
Brasilian mastiffi (1)
Brasilianterrieri (82)
Bretoni (46)
Briard (12)
Broholminkoira (3)
Buhund (7)
Bullmastiffi (57) icon
Bullterrieri (13)

C
Cairnterrieri (222) icon
Cane corso (11) icon
Cavalier kingcharlesinspanieli (469) icon
Ceskoslovensky Vlcak (2)
Ceskyterrieri (7) icon
Chesapeakelahdennoutaja (3) icon
Chihuahua (519) icon
Chow chow (69) icon
Cirneco dell'etna (10)
Clumberinspanieli (5) icon
Cockerspanieli (252) icon
Coton de Tuléar (255) icon

D
Dalmatiankoira (145)
Dandiedinmontinterrieri (15)
Dobermanni (161) icon
Dogo Argentino (42)
Dogo canario (2)
Dreeveri (68)

E
Eestinajokoira (5)
Englanninbulldoggi (112)
Englanninkettukoira (3)
Englanninkääpiöterrieri (11) icon
Englanninsetteri (27)
Englanninspringerspanieli (150) icon
Englanninvinttikoira (25) icon
Entlebuchinpaimenkoira (3)
Espanjanmastiffi (7)
Espanjanvesikoira (100) icon
Espanjanvinttikoira (8)
Estrelanvuoristokoira (31) icon
Etelävenäjänpaimenkoira (10)
Eurasier (31) icon

F
Faaraokoira (5) icon
Fieldspanieli (11) icon

G
Glen of imaalinterrieri (5)
Gordoninsetteri (14)
Grand basset griffon vendeen (6)
Griffon Bruxellois (24)
Griffon belge (11)

H
Harmaa norjanhirvikoira (321) icon
Havannankoira (241) icon
Hollanninpaimenkoira (45) icon
Hovawart (89) icon

I
Ibizanpodenco (5)
Irlanninsetteri (44) icon
Irlanninsusikoira (48)
Irlanninterrieri (7)
Irlanninvesispanieli (7)
Islanninlammaskoira (38) icon
Isosveitsinpaimenkoira (1)
Isovillakoira (45)
Italianajokoira (6)
Italianseisoja (Bracco Italiano) (5)
Italianvinttikoira (25)
Itäsiperianlaika (95) icon

J
Jackrussellinterrieri (301) icon
Japanese Chin (57) icon
Japaninpystykorva (124) icon
Jämtlanninpystykorva (189) icon

K
Kaanaankoira (8) icon
Karjalankarhukoira (273) icon
Karkeakarvainen kaniinimäyräkoira (4)
Karkeakarvainen kääpiömäyräkoi... (35)
Karkeakarvainen mäyräkoira (196)
Karkeakarvainen saksanseisoja (81) icon
Katalonianpaimenkoira (9)
Kaukasianpaimenkoira (76) icon
Keeshond (47) icon
Kerrynterrieri (19) icon
Keskiaasianpaimenkoira (15)
Keskikokoinen villakoira (144)
Kettuterrieri (karkeakarvainen) (67) icon
Kiharakarvainen noutaja (7)
Kiinanharjakoira (235) icon
Kiinanpalatsikoira (44) icon
Kingcharlesinspanieli (3)
Kleinspitz (203)
Komondor (3)
Kooikerhondje (41) icon
Korthalsingriffoni (1)
Kreikanajokoira (5)
Kroatianpaimenkoira (4)
Kromfohrländer (12) icon
Kultainennoutaja (724) icon
Kuvasz (7)
Kääpiöbullterrieri (6)
Kääpiöpinseri (379) icon
Kääpiösnautseri (376)
Kääpiövillakoira (310) icon

L
Labradorinnoutaja (590) icon
Lagotto romagnolo (100) icon
Lakelandinterrieri (5)
Lancashire heeler (19)
Landseer (69) icon
Lapinporokoira (137) icon
Leonberginkoira (107) icon
Lhasa apso (25)
Lunnikoira (11) icon
Lyhytkarvainen collie (135)
Lyhytkarvainen kaniinimäyräkoira (9)
Lyhytkarvainen kääpiömäyräkoir... (49)
Lyhytkarvainen mäyräkoira (108)
Lyhytkarvainen saksanseisoja (54)
Länsigöötanmaanpystykorva (31) icon
Länsisiperianlaika (25)
Löwchen (18) icon

M
Maltankoira (26) icon
Manchesterinterrieri (18) icon
Maremmano Abruzzese (7) icon
Mastiffi (23) icon
Meksikonkarvatonkoira (2)
Mittelspitz (191)
Mopsi (139) icon
Mudi (8) icon
Mustaterrieri (8)

N
Napolinmastiffi (11) icon
Newfoundlandinkoira (135) icon
Norfolkinterrieri (37) icon
Norwichinterrieri (62) icon
Novascotiannoutaja (234) icon

O
Owczarek podhalanski (puolanvuorist... (9)

P
Parsonrussellinterrieri (129) icon
Partacollie (37)
Perhoskoira (319) icon
Perunkarvatonkoira (36)
Petit basset griffon vendéen (31)
Petit brabancon (18) icon
Picardienpaimenkoira (2)
Pienimünsterinseisoja (22)
Pinseri (42) icon
Pitkäkarvainen collie (531) icon
Pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira (10)
Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoi... (57) icon
Pitkäkarvainen mäyräkoira (105)
Pitkäkarvainen saksanseisoja (3)
Plott hound (1)
Pohjanpystykorva (91)
Pointteri (1)
Polski owczarek nizinny (9)
Pomeranian (88) icon
Portugalinpodengo (29)
Portugalinvesikoira (72) icon
Puli (14)
Pumi (43) icon
Punainen irlanninsetteri (60) icon
Punavalkoinen irlanninsetteri (1)
Puolanvinttikoira (2)
Pyreneittenkoira (59) icon
Pyreneittenmastiffi (66)
Pyreneittenpaimenkoira (12)

R
Ranskanbulldoggi (226) icon
Rhodesiankoira (14) icon
Rottaterrieri (1)
Rottweiler (352) icon
Ruotsinlapinkoira (9) icon

S
Saarloos Wolfhond (4)
Saintgermaininseisoja (1)
Saksanajokoira (9)
Saksanmetsästysterrieri (54) icon
Saksanpaimenkoira (1219) icon
Saksanpystykorva (2)
Saluki (24) icon
Samojedinkoira (147) icon
Sarplaninac (18) icon
Schapendoes (43) icon
Schillerinajokoira (1)
Schipperke (58) icon
Sealyhaminterrieri (3)
Seiskarinkoira (10) icon
Sekarotuinen (5451) icon
Serra de airesinpaimenkoira (27)
Shar Pei (36)
Shetlanninlammaskoira (572) icon
Shiba (23)
Shih Tzu (46) icon
Sileäkarvainen kettuterrieri (31) icon
Sileäkarvainen noutaja (89) icon
Silkkiterrieri (62) icon
Silkkivinttikoira (1)
Siperianhusky (286) icon
Skotlanninhirvikoira (5)
Skotlanninterrieri (16)
Skyenterrieri (11)
Sloughi (2) icon
Slovakiancuvac (10) icon
Snautseri (67) icon
Spinone (1)
Stabyhoun (12)
Staffordshirenbullterrieri (78) icon
Suomenajokoira (371) icon
Suomenlapinkoira (784) icon
Suomenpystykorva (329) icon
Sussexinspanieli (1)
Suursnautseri (40) icon
Sveitsinajokoira (1)

T
Tanskalais-ruotsalainen pihakoira (9) icon
Tanskandoggi (157) icon
Thai Ridgeback Dog (7) icon
Tiibetinmastiffi (27) icon
Tiibetinspanieli (482) icon
Tiibetinterrieri (49) icon
Toyvillakoira (97) icon

U
Unkarinvizsla (9)

V
Valkoinen länsiylämaanterrieri (221) icon
Valkoinen ruotsinhirvikoira (27)
Valkoinenpaimenkoira (132) icon
Vanhaenglanninbulldoggi (15) icon
Vanhaenglanninlammaskoira (44)
Vehnäterrieri (83) icon
Venäjänajokoira (28)
Venäjänkääpiökoira (50)
Venäjänspanieli (4)
Venäjänvinttikoira (21) icon
Venäläis-eurooppalainen laika (8)
Vihikoira (1)
Viiriäiskoira (3) icon
Villakoira (143) icon
Volpino italiano (27) icon

W
Walesinspringerspanieli (98) icon
Walesinterrieri (7) icon
Weimarinseisoja (7) icon
Welsh Corgi Cardigan (91) icon
Welsh Corgi Pembroke (175) icon
Whippet (99) icon
Working Jack Russell (24)

Y
Yorkshirenterrieri (64) icon
Taitojen keskiarvot
Ei mitään
Mainos
Tapahtunutta
08:43 iconNola kirjoitti uuden viestin
07:07 iconNola lisäsi uuden kuvan
03:08 iconNola kirjoitti uuden viestin
13:32 iconNola lisäsi uuden kuvan
15:01 iconNola kirjoitti uuden viestin
09:18 iconNola lisäsi uuden kuvan
11:43 iconNola kirjoitti uuden viestin
11:38 iconNola lisäsi uuden kuvan
07:08 iconNola kirjoitti uuden viestin