Amerikancockerit, joita kutsutaan myös jenkeiksi, ovat vilkkaita ja kekseliäitä koiria, jotka alunperin kehitettiin kurpan metsästykseen. Rotu polveutuu Amerikkaan viedystä englannin cockerspanielista, jota meillä Suomessa kutsutaan vain cockerspanieliksi. 1800-luvun lopussa amerikkalaiset alkoivat jalostaa cockerspanielia omaan suuntaansa, hienostuneemmaksi ja runsasturkkisemmaksi.
Ei ihan pieni, mutta mahtuu kainaloon.
Englantilaiseen serkkuunsa verrattuna jenkki on kooltaan hieman pienempi ja sen karvapeite on huomattavasti runsaampaa. Amerikancockerin pää on pyöreämpi ja kuono leveämpi, mikä antaa sille lutuisen ilmeen. Ja kukapa noita ruskeita mantelisilmiä muutenkaan voisi vastustaa.
Luonteeltaan amerikancockerspanieli on ikuinen pentu, aina valmis seuralainen, vilkas, avoin ja utelias. Jenkit ovat kuuluisia myös hyvästä ruokahalusta, joten mikäli ruokakuppiin joskus jää jotain tähteeksi, on syytä kaivaa kuumemittari esiin!
Vauhdikas ylitys
Amerikancockerin kanssa voi harrastaa melkeimpä mitä vain. Esiintymisestä nauttiva, huomion keskipisteenä viihtyvä ja upeaturkkinen jenkki on loistava näyttelykoira, viihtyy sohvalla saippuaoopperaa seuraamassa, lähtee mielellään metsään jäljestämään, on nopeaoppinen tottelevaisuuskoulutuksessa ja ketterä agilitykoira.
Suomen Kennelliitossa rekisteröitiin vuonna 2003 yli 38 000 puhdasrotuista koiraa, joista 207 oli amerikancockerspanieleita.
Rodulla on aina ollut Suomessa uskollinen kannattajajoukko ja reksisteröintimäärät ovatkin vuodesta toiseen olleet suhteellisen tasaiset.
Ruokahalu |
Puhtaus |
Uteliaisuus |
Ystävällisyys |
Älykkyys |
Äänekkyys |
Leikkisyys |
Nopeus |
| 09:52 | Lilli kirjoitti uuden viestin |
| 08:17 | Retu lisäsi uuden kuvan |
| 08:13 | Retu on uusi lemmikki |
| 10:28 | justiina lisäsi ystävän |
| 09:38 | justiina lisäsi uuden kuvan |
| 12:48 | Ronja kirjoitti uuden viestin |
| 12:53 | onni lisäsi ystävän |
| 09:14 | Romeo vaihtoi oletuskuvaa |
| 09:11 | Romeo lisäsi uuden kuvan |
| 08:04 | onni vaihtoi oletuskuvaa |
| 06:58 | onni lisäsi uuden kuvan |
| 05:19 | Lilli kirjoitti uuden viestin |
| 15:34 | onni lisäsi ystävän |
| 10:26 | Lilli vaihtoi oletuskuvaa |