Beaglen ihannesäkäkorkeus on 33-40 cm. Ruumiinmuodoltaan rotu on vankka ja neliömäinen. Kallo on kaareva ja leveähkö. Kuono ja kallo ovat yhtä pitkät, niskakyhmy verrattain havaittavissa. Häntä on pystyssä, vahva ja kiinnittynyt korkealle. Hännänpää on aina valkoinen. Karva on tiheää, lyhyttä säänkestävää. Beaglen yleisin väri on mustan, ruskean ja valkoisen kirjava; lisäksi tavallinen väri on kaksivärinen punavalkoinen. Eli kaikki hyväksytyt hound-värit, paitsi maksanruskea. Hampaissa virheetön, leikkaava purenta.
Luonteeltaan beaglet ovat älykkäitä ja säyseitä. Myös hiukan itsepäisiä. Joskus kouluttaminen on vaikeaa koiran itsepäisyyden ja metsästysvietin vuoksi. Myös se vaikuttaa koulutukseen, kuinka paljon koiralla on miellyttämisen halua, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Rotu on uskollinen ja ihmisystävällinen. Beaglet eivät saa olla agressiviisia ja tulevat yleensä erinomaisesti toimeen lasten ja muiden koirien kanssa.
Beagle on tarkoitettu pääasiassa jäniksen ajoon, mutta jotkut ajavat jopa kettua. Sorkkaeläimiä beagle ei saa ajaa. Hyvä myös kotikoirana, mutta omaa suht' voimakkaan metsästysvietin, eli sen olisi hyvä päästä toteuttamaan viettejään.
Lähde: wikipedia.org
Ruokahalu |
Puhtaus |
Uteliaisuus |
Ystävällisyys |
Älykkyys |
Äänekkyys |
Leikkisyys |
Nopeus |
| 08:21 | Dessu kirjoitti uuden viestin |
| 07:09 | Sissi lisäsi ystävän |
| 06:32 | Pösö lisäsi uuden kuvan |
| 06:27 | Pösö muokkasi taitoja |
| 06:24 | Pösö lisäsi uuden kuvan |
| 06:23 | Pösö on uusi lemmikki |
| 02:59 | Tapsu lisäsi uuden kuvan |
| 13:16 | Pena lisäsi ystävän |
| 13:16 | Tapsu lisäsi ystävän |
| 08:30 | Nelli kirjoitti uuden viestin |
| 08:25 | Nelli kirjoitti uuden blogiviestin |
| 07:46 | Onni lisäsi ystävän |
| 07:46 | dokke lisäsi ystävän |