Bullmastiffi (Koirat)

HISTORIAA LYHYESTI:

Bullmastiffi polveutuu mastiffista ja bulldogista. Lisäksi jalostuksessa on käytetty myös tanskandoggeja. Englannin kennelliitto tunnusti bullmastiffin virallisesti vasta vuonna 1924. Bulmastiffit toimivat alun perin lähinnä vartiointitehtävissä. Englantilaiset metsänvartijat käyttivät bullmastiffeja salametsästäjien kiinniotossa, koska bullmastiffilla on kyky erottaa, onko sen alueelle tullut ihminen sinne tervetullut vai tungettelija.

ULKONÄKÖ:

Bullmastiffi on vankkarakenteinen, sopusuhtainen ja olemukseltaan vahva molossikoira. Sen tulee olla myös reipas, luotettava ja uskollinen. Pään tulee olla suuri ja neliömäinen, kuono lyhyt ja leveä. Tasapurenta toivottu, lievä alapurenta sallitaan. Silmät tummat tai pähkinänruskeat. Korvat ovat V-muotoiset, väriltään runkoa tummemmat. Kaula on hyvin kaareutunut, kohtuullisen pitkä ja lihaksikas. Raajojen tulee olla vahvaluustoiset, voimakkaat ja lihaksikkaat. Selkä lyhyt ja suora, antaen tiiviin vaikutelman. Lanne leveä ja lihaksikas, eturinta leveä ja syvä. Häntä tyvestä voimakas, kärkeä kohti kapeneva. Turkki on lyhyt, kova ja säänkestävä, väriltään brindle, fawn tai punainen. Kuono-osan tulee olla musta, tummat merkit silmien ympärillä tehostavat ilmettä. Koko uroksilla 63,5-68,5 cm, paino 50-59 kg. Nartuilla 61-66 cm, paino 41-50 kg.

Ulkonäöltään suomalaiset bullmastiffit ovat korkeatasoisia, tosin eri linjoissa on hieman erityyppisiä koiria. Suomeen tuodaan myös jatkuvasti "siitosmateriaalia" ulkomailta, joten rodun jalostus uusien linjojen kautta auttaa laajentamaan omaa geenipohjaamme. Kansainvälisen muotovalion arvoja bullmastiffeille myönnetään 1-2 kappaletta vuosittain.

LUONNE:

Bullmastiffit ovat älykkäitä koiria, ja niillä on kyky toimia itsenäisesti. Kotikoirina bullmastiffit ovat lempeitä, rauhallisia ja seurallisia mutta vahtikoirina valppaita. Bullmastiffit tarvitsevat johdonmukaisen koulutuksen jo pennusta asti, jottei iso koira pääse perheen johtajaksi. Bullmastiffi yleensä tietää paikkansa "kotilaumassaan", eikä niiden kanssa tarvitse käydä johtajuustaisteluja. Toisia koiria ja muita eläimiä kohtaan bullmastiffi on kohtalaisen sosiaalinen, tosin yksilöllisiä eroja on paljon.

Lähde: Wikipedia

 
Satunnaisia lemmikkejä
Karma  (Bullmastiffi)
Karma
Bullmastiffi

Turbo  (Bullmastiffi)
Turbo
Bullmastiffi

poskivallu  (Bullmastiffi)
poskivallu
Bullmastiffi

Ricky  (Bullmastiffi)
Ricky
Bullmastiffi

Elsa  (Bullmastiffi)
Elsa
Bullmastiffi

Dami  (Bullmastiffi)
Dami
Bullmastiffi

manta  (Bullmastiffi)
manta
Bullmastiffi

Sisko  (Bullmastiffi)
Sisko
Bullmastiffi

Retu  (Bullmastiffi)
Retu
Bullmastiffi

Sara  (Bullmastiffi)
Sara
Bullmastiffi

Camo  (Bullmastiffi)
Camo
Bullmastiffi

Emma  (Bullmastiffi)
Emma
Bullmastiffi

Hugo RIP  (Bullmastiffi)
Hugo RIP
Bullmastiffi

Urpo  (Bullmastiffi)
Urpo
Bullmastiffi

Hugo  (Bullmastiffi)
Hugo
Bullmastiffi

Inka RIP  (Bullmastiffi)
Inka RIP
Bullmastiffi

Rodut
A
Affenpinseri (6) icon
Afgaaninvinttikoira (34) icon
Airedalenterrieri (20) icon
Akbash (1) icon
Akita (19) icon
Alano Español (1) icon
Alaskan husky (14) icon
Alaskanmalamuutti (56) icon
Amerikanakita (66)
Amerikanbulldoggi (28)
Amerikancockerspanieli (109) icon
Amerikankarvatonterrieri (13)
Amerikankettukoira (10) icon
Amerikankääpiöterrieri (14)
Amerikanmastiffi (1)
Amerikanpitbullterrieri (14) icon
Amerikanstaffordshirenterrieri (77) icon
Amerikanvesispanieli (1)
Anatolianpaimenkoira (1)
Andalusianpodenco (5)
Appenzellinpaimenkoira (7) icon
Australiankarjakoira (32)
Australiankelpie (27)
Australianpaimenkoira (101) icon
Australianterrieri (97)

B
Baijerinvuoristovihikoira (5)
Barbet (11)
Basenji (37) icon
Basset Hound (34)
Basset fauve de bretagne (10) icon
Beagle (245) icon
Beaucenpaimenkoira (17) icon
Bedlingtoninterrieri (22) icon
Belgianpaimenkoira (221) icon
Bernhardinkoira (71) icon
Berninpaimenkoira (192) icon
Bichon frisé (363) icon
Biewer (1)
Boerboel (3) icon
Bokseri (136) icon
Bolognese (37) icon
Bordeauxindoggi (10)
Bordercollie (150) icon
Borderterrieri (86) icon
Bostoninterrieri (50) icon
Bourbonnais'nseisoja (3)
Bouvier des Flandres (17) icon
Brasilian mastiffi (1)
Brasilianterrieri (82)
Bretoni (46)
Briard (12)
Broholminkoira (3)
Buhund (7)
Bullmastiffi (57) icon
Bullterrieri (13)

C
Cairnterrieri (222) icon
Cane corso (11) icon
Cavalier kingcharlesinspanieli (469) icon
Ceskoslovensky Vlcak (2)
Ceskyterrieri (7) icon
Chesapeakelahdennoutaja (3) icon
Chihuahua (516) icon
Chow chow (69) icon
Cirneco dell'etna (10)
Clumberinspanieli (5) icon
Cockerspanieli (250) icon
Coton de Tuléar (256) icon

D
Dalmatiankoira (145)
Dandiedinmontinterrieri (15)
Dobermanni (160) icon
Dogo Argentino (42)
Dogo canario (2)
Dreeveri (68)

E
Eestinajokoira (5)
Englanninbulldoggi (112)
Englanninkettukoira (3)
Englanninkääpiöterrieri (11) icon
Englanninsetteri (27)
Englanninspringerspanieli (150) icon
Englanninvinttikoira (25) icon
Entlebuchinpaimenkoira (3)
Espanjanmastiffi (7)
Espanjanvesikoira (100) icon
Espanjanvinttikoira (8)
Estrelanvuoristokoira (27) icon
Etelävenäjänpaimenkoira (10)
Eurasier (30) icon

F
Faaraokoira (5) icon
Fieldspanieli (11) icon

G
Glen of imaalinterrieri (5)
Gordoninsetteri (14)
Grand basset griffon vendeen (6)
Griffon Bruxellois (24)
Griffon belge (11)

H
Harmaa norjanhirvikoira (321) icon
Havannankoira (241) icon
Hollanninpaimenkoira (45) icon
Hovawart (89) icon

I
Ibizanpodenco (5)
Irlanninsetteri (44) icon
Irlanninsusikoira (48)
Irlanninterrieri (7)
Irlanninvesispanieli (7)
Islanninlammaskoira (38) icon
Isosveitsinpaimenkoira (1)
Isovillakoira (45)
Italianajokoira (6)
Italianseisoja (Bracco Italiano) (5)
Italianvinttikoira (25)
Itäsiperianlaika (95) icon

J
Jackrussellinterrieri (301) icon
Japanese Chin (57) icon
Japaninpystykorva (123) icon
Jämtlanninpystykorva (189) icon

K
Kaanaankoira (8) icon
Karjalankarhukoira (273) icon
Karkeakarvainen kaniinimäyräkoira (4)
Karkeakarvainen kääpiömäyräkoi... (35)
Karkeakarvainen mäyräkoira (196)
Karkeakarvainen saksanseisoja (81) icon
Katalonianpaimenkoira (9)
Kaukasianpaimenkoira (76) icon
Keeshond (47) icon
Kerrynterrieri (19) icon
Keskiaasianpaimenkoira (15)
Keskikokoinen villakoira (142)
Kettuterrieri (karkeakarvainen) (67) icon
Kiharakarvainen noutaja (7)
Kiinanharjakoira (235) icon
Kiinanpalatsikoira (44) icon
Kingcharlesinspanieli (3)
Kleinspitz (202)
Komondor (3)
Kooikerhondje (41) icon
Korthalsingriffoni (1)
Kreikanajokoira (5)
Kroatianpaimenkoira (4)
Kromfohrländer (12) icon
Kultainennoutaja (720) icon
Kuvasz (7)
Kääpiöbullterrieri (5)
Kääpiöpinseri (379) icon
Kääpiösnautseri (376)
Kääpiövillakoira (310) icon

L
Labradorinnoutaja (589) icon
Lagotto romagnolo (100) icon
Lakelandinterrieri (5)
Lancashire heeler (19)
Landseer (69) icon
Lapinporokoira (137) icon
Leonberginkoira (107) icon
Lhasa apso (25)
Lunnikoira (11) icon
Lyhytkarvainen collie (135)
Lyhytkarvainen kaniinimäyräkoira (9)
Lyhytkarvainen kääpiömäyräkoir... (49)
Lyhytkarvainen mäyräkoira (108)
Lyhytkarvainen saksanseisoja (54)
Länsigöötanmaanpystykorva (31) icon
Länsisiperianlaika (25)
Löwchen (18) icon

M
Maltankoira (26) icon
Manchesterinterrieri (18) icon
Maremmano Abruzzese (7) icon
Mastiffi (23) icon
Meksikonkarvatonkoira (2)
Mittelspitz (192)
Mopsi (139) icon
Mudi (8) icon
Mustaterrieri (8)

N
Napolinmastiffi (11) icon
Newfoundlandinkoira (135) icon
Norfolkinterrieri (37) icon
Norwichinterrieri (62) icon
Novascotiannoutaja (234) icon

O
Owczarek podhalanski (puolanvuorist... (9)

P
Parsonrussellinterrieri (129) icon
Partacollie (37)
Perhoskoira (319) icon
Perunkarvatonkoira (36)
Petit basset griffon vendéen (31)
Petit brabancon (18) icon
Picardienpaimenkoira (2)
Pienimünsterinseisoja (21)
Pinseri (42) icon
Pitkäkarvainen collie (531) icon
Pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira (10)
Pitkäkarvainen kääpiömäyräkoi... (57) icon
Pitkäkarvainen mäyräkoira (105)
Pitkäkarvainen saksanseisoja (3)
Plott hound (1)
Pohjanpystykorva (91)
Pointteri (1)
Polski owczarek nizinny (9)
Pomeranian (88) icon
Portugalinpodengo (29)
Portugalinvesikoira (70) icon
Puli (14)
Pumi (43) icon
Punainen irlanninsetteri (60) icon
Punavalkoinen irlanninsetteri (1)
Puolanvinttikoira (2)
Pyreneittenkoira (59) icon
Pyreneittenmastiffi (66)
Pyreneittenpaimenkoira (12)

R
Ranskanbulldoggi (226) icon
Rhodesiankoira (13) icon
Rottaterrieri (1)
Rottweiler (352) icon
Ruotsinlapinkoira (9) icon

S
Saarloos Wolfhond (4)
Saintgermaininseisoja (1)
Saksanajokoira (9)
Saksanmetsästysterrieri (54) icon
Saksanpaimenkoira (1217) icon
Saksanpystykorva (2)
Saluki (24) icon
Samojedinkoira (147) icon
Sarplaninac (18) icon
Schapendoes (43) icon
Schillerinajokoira (1)
Schipperke (58) icon
Sealyhaminterrieri (3)
Seiskarinkoira (10) icon
Sekarotuinen (5445) icon
Serra de airesinpaimenkoira (27)
Shar Pei (36)
Shetlanninlammaskoira (571) icon
Shiba (23)
Shih Tzu (46) icon
Sileäkarvainen kettuterrieri (31) icon
Sileäkarvainen noutaja (89) icon
Silkkiterrieri (62) icon
Silkkivinttikoira (1)
Siperianhusky (286) icon
Skotlanninhirvikoira (5)
Skotlanninterrieri (16)
Skyenterrieri (11)
Sloughi (2) icon
Slovakiancuvac (10) icon
Snautseri (67) icon
Spinone (1)
Stabyhoun (12)
Staffordshirenbullterrieri (77) icon
Suomenajokoira (370) icon
Suomenlapinkoira (783) icon
Suomenpystykorva (328) icon
Sussexinspanieli (1)
Suursnautseri (40) icon
Sveitsinajokoira (1)

T
Tanskalais-ruotsalainen pihakoira (9) icon
Tanskandoggi (156) icon
Thai Ridgeback Dog (7) icon
Tiibetinmastiffi (27) icon
Tiibetinspanieli (482) icon
Tiibetinterrieri (49) icon
Toyvillakoira (97) icon

U
Unkarinvizsla (9)

V
Valkoinen länsiylämaanterrieri (220) icon
Valkoinen ruotsinhirvikoira (27)
Valkoinenpaimenkoira (132) icon
Vanhaenglanninbulldoggi (15) icon
Vanhaenglanninlammaskoira (44)
Vehnäterrieri (83) icon
Venäjänajokoira (28)
Venäjänkääpiökoira (50)
Venäjänspanieli (4)
Venäjänvinttikoira (21) icon
Venäläis-eurooppalainen laika (8)
Vihikoira (1)
Viiriäiskoira (3) icon
Villakoira (143) icon
Volpino italiano (27) icon

W
Walesinspringerspanieli (98) icon
Walesinterrieri (7) icon
Weimarinseisoja (7) icon
Welsh Corgi Cardigan (91) icon
Welsh Corgi Pembroke (175) icon
Whippet (99) icon
Working Jack Russell (24)

Y
Yorkshirenterrieri (64) icon
Kasvattajat
Taitojen keskiarvot
Ruokahalu
Puhtaus
Uteliaisuus
Ystävällisyys
Älykkyys
Äänekkyys
Leikkisyys
Nopeus
Mainos
Tapahtunutta
03:40 iconInka RIP lisäsi ystävän
02:23 iconRetu lisäsi uuden kuvan
17:06 iconUrpo lisäsi uuden kuvan
11:57 iconInka RIP lisäsi ystävän
09:20 iconUrpo kirjoitti uuden viestin
09:08 iconInka RIP muokkasi lisätietoja
09:07 iconInka RIP muokkasi taitoja
09:00 iconInka RIP lisäsi uuden kuvan
08:47 iconInka RIP on uusi lemmikki
05:04 iconUrpo lisäsi ystävän
15:58 iconUrpo muokkasi mietelaatikkoa
15:10 iconUrpo lisäsi uuden kuvan
15:05 iconUrpo lisäsi ystävän
15:03 iconUrpo muokkasi profiilitietoja