Koirat

Intro_dog

Koira - lajiesittely

Koira (lat. Canis lupus familiaris) on nisäkkäisiin kuuluva eläin. Koira polveutuu sudesta, ja edustaa valppautta sekä uskollisuutta. Euroopassa koira on toiseksi yleisin kotieläin heti kissan jälkeen, mutta Suomessa luvut ovat toisinpäin. Eläintieteilijöiden mukaan koiran kesyttäminen on tapahtunut eri puolilla maailmaa 7 000 – 15 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Koira on kesytetty alunperin, koska se on pätevä vahti ja metsästysapu. Pohjoisessa koira oli tehokas vetoapu ja karjankasvatuksen alkaessa sitä käytettiin paimentajana. Vielä nykyäänkin koiria käytetään näihin tehtäviin. Koiran tehtävät ovat kuitenkin laajentuneet - koiria käytetään nykyään myös huume-, opas-, vartio- sekä pelastuskoiran tehtäviin. Eritoten ihmisen kanssa kasvaneita koiria on helppo opettaa tekemään asioita käskystä.

Nykyään koiraa käytetään lähinnä lemmikkinä. Jos koira ei saa riittävästi liikuntaa, se turhautuu, josta voi seurata ongelmakäyttäytymistä. Tämän takia ihmisen on syytä harrastaa liikuntaa koiran kanssa säännöllisesti. On myös olemassa harrastuksia, joihin sekä koira että ihminen osallistuvat. Näistä tunnetuimpia/suosituimpia ovat Agility, Toko (tottelevaisuuskoulutus), palveluskoiratoiminta, koiranäyttelyt, match showt eli leikkimieliset koiranäyttelyt ja luolastus.

Maailmassa on olemassa satoja eri koirarotuja, joten kannattaa ottaa selvää mikä on omalle koiralle sopivin harrastusmuoto. Suomen suosituimpia koirarotuja ovat saksanpaimenkoira, harmaanorjanhirvikoira, kultainennoutaja, labradorinnoutaja ja suomenajokoira. Sekarotuiset koirat ovat kahden tai useamman rodun risteytyksiä, joista monet syntyvät vahinkopentuina.

Jalostuksen avulla koirista on saatu hyvin erinäköisiä ja -kokoisia. Koirilla on erilaisia korvia, häntiä ja kuonoja. Koira voi olla esim. luppakorvainen kuten ajokoirat, pystykorvainen kuten saksanpaimenkoira, taittuvakorvainen kuten pumi tai ruusukorvainen kuten monet vinttikoirat.

Laumaeläimenä koira on sosiaalinen & älykäs. Pennusta saakka ihmisen kanssa kasvanut koira oppii melko nopeasti tulkitsemaan ihmisen eleitä. Monet huolella koiriinsa perehtyneet ihmiset oppivat myös tulkitsemaan koirien viestintää. Keskenään koirat kommunikoivat lähinnä ilmeillä, äänillä ja eleillä.

Rodut
Breed_971_t
194 lemmikkiä
Breed_1531_t
194 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1016_t
180 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1403_t
94 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_979_t
88 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1022_t
171 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1147_t
173 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1556_t
167 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1224_t
85 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1336_t
82 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1212_t
166 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_2179_t
158 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1480_t
150 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1282_t
132 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1163_t
134 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1477_t
143 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1436_t
140 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1070_t
131 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1470_t
127 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1237_t
128 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1115_t
122 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1112_t
64 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1210_t
119 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1402_t
120 lemmikkiä
Breed_1253_t
113 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1450_t
112 lemmikkiä
Breed_985_t
113 lemmikkiä
Breed_1288_t
122 lemmikkiä
Breed_964_t
112 lemmikkiä
Lajit
Intro_dog
Intro_cat
Intro_horse
Intro_rodent
Intro_bird
Intro_rabbit
Intro_terrariumanimal
Intro_other
Mainos
Logo-labyrintti