Koirat

Intro_dog

Koira - lajiesittely

Koira (lat. Canis lupus familiaris) on nisäkkäisiin kuuluva eläin. Koira polveutuu sudesta, ja edustaa valppautta sekä uskollisuutta. Euroopassa koira on toiseksi yleisin kotieläin heti kissan jälkeen, mutta Suomessa luvut ovat toisinpäin. Eläintieteilijöiden mukaan koiran kesyttäminen on tapahtunut eri puolilla maailmaa 7 000 – 15 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Koira on kesytetty alunperin, koska se on pätevä vahti ja metsästysapu. Pohjoisessa koira oli tehokas vetoapu ja karjankasvatuksen alkaessa sitä käytettiin paimentajana. Vielä nykyäänkin koiria käytetään näihin tehtäviin. Koiran tehtävät ovat kuitenkin laajentuneet - koiria käytetään nykyään myös huume-, opas-, vartio- sekä pelastuskoiran tehtäviin. Eritoten ihmisen kanssa kasvaneita koiria on helppo opettaa tekemään asioita käskystä.

Nykyään koiraa käytetään lähinnä lemmikkinä. Jos koira ei saa riittävästi liikuntaa, se turhautuu, josta voi seurata ongelmakäyttäytymistä. Tämän takia ihmisen on syytä harrastaa liikuntaa koiran kanssa säännöllisesti. On myös olemassa harrastuksia, joihin sekä koira että ihminen osallistuvat. Näistä tunnetuimpia/suosituimpia ovat Agility, Toko (tottelevaisuuskoulutus), palveluskoiratoiminta, koiranäyttelyt, match showt eli leikkimieliset koiranäyttelyt ja luolastus.

Maailmassa on olemassa satoja eri koirarotuja, joten kannattaa ottaa selvää mikä on omalle koiralle sopivin harrastusmuoto. Suomen suosituimpia koirarotuja ovat saksanpaimenkoira, harmaanorjanhirvikoira, kultainennoutaja, labradorinnoutaja ja suomenajokoira. Sekarotuiset koirat ovat kahden tai useamman rodun risteytyksiä, joista monet syntyvät vahinkopentuina.

Jalostuksen avulla koirista on saatu hyvin erinäköisiä ja -kokoisia. Koirilla on erilaisia korvia, häntiä ja kuonoja. Koira voi olla esim. luppakorvainen kuten ajokoirat, pystykorvainen kuten saksanpaimenkoira, taittuvakorvainen kuten pumi tai ruusukorvainen kuten monet vinttikoirat.

Laumaeläimenä koira on sosiaalinen & älykäs. Pennusta saakka ihmisen kanssa kasvanut koira oppii melko nopeasti tulkitsemaan ihmisen eleitä. Monet huolella koiriinsa perehtyneet ihmiset oppivat myös tulkitsemaan koirien viestintää. Keskenään koirat kommunikoivat lähinnä ilmeillä, äänillä ja eleillä.

Rodut
Breed_1089_t
11 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1303_t
37 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1433_t
34 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1072_t
34 lemmikkiä
Breed_2176_t
37 lemmikkiä
Breed_932_t
6 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1324_t
17 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1257_t
29 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1025_t
29 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1102_t
39 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1131_t
43 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1377_t
30 lemmikkiä
Breed_1404_t
31 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1100_t
26 lemmikkiä
Breed_1214_t
28 lemmikkiä
Breed_1311_t
28 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1351_t
26 lemmikkiä
Breed_1172_t
26 lemmikkiä
Breed_1399_t
27 lemmikkiä
Breed_1417_t
26 lemmikkiä
Breed_1478_t
27 lemmikkiä
Breed_1088_t
24 lemmikkiä
Breed_1473_t
24 lemmikkiä
Breed_924_t
38 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_993_t
28 lemmikkiä
Breed_1335_t
23 lemmikkiä
Newevents-star Esittely
Breed_1460_t
23 lemmikkiä
Breed_1474_t
25 lemmikkiä
Lajit
Intro_dog
Intro_cat
Intro_horse
Intro_rodent
Intro_bird
Intro_rabbit
Intro_terrariumanimal
Intro_other
Mainos
Logo-labyrintti