Kultainennoutaja

019692277_r
Kultainennoutaja
021706500_r
Kultainennoutaja
022697877_r
Kultainennoutaja
019653478_r
Kultainennoutaja

Kultainenoutaja on hyvin suosittu rotu, joka on kotoisin Iso-Britanniasta. Rotu on tunnettu ystävällisestä luonteestaan. Alunperin se on toiminut metsästyskoirana noutamassa lintuja, nykyisin eniten seurakoirana. Kultainennoutaja tarvitsee kuitenkin paljon virikettä voidakseen hyvin!

FCI-ryhmä kahdeksaan kuuluva rotu, jonka tulisi olla iloinen, toiminnanhaluinen sekä helposti koulutettavissa oleva. Sopii monenmoisiin harrastuksiin (mm. NOME, TOKO, agility MEJÄ sekä näyttelyt).

Kultaisennoutajan tulisi olla lempeä ja yhteistyöhaluinen koira. Luonteeltaan sen tulisi olla hyväntahtoinen ja luottavainen. Se pitäisi tulla hyvin toimeen lasten kanssa ja olla helppo kouluttaa. On tärkeää kuitenkin pitää mielessä, että kultainennoutaja on aktiivinen noutajarotuinen koira, joka vaatii kunnollisen peruskasvatuksen ja -koulutuksen.

Kultainennoutaja on myös työkoira ja sitä käytetään mm. opaskoirana sekä tullin huumekoirana. Se on myös metsästyskoira muiden noutajarotujen tavoin. Kultainennoutaja on myös palveluskoirarotu ja soveltuu myös palveluskoiralajeihin, vaikkakin näissä nykyisin harvemmin törmää kultaisiin.

Kultaisillanoutajilla esiintyviä sairauksia ovat esimerkiksi kasvainsairaudet, allergiat, ektooppinen ureter (munuaisista virtsarakkoon johtavien virtsajohtimien virheellinen sijainti), epilepsia, Hornerin sydrooma, häntämutka, kilpirauhasen vajaatoiminta, kivesvika, koprofagia, maksavika, sensorinen neuropatia, silmäsairaudet, sydänsairaudet, valeraskaus, vatsalaukun laajentuma, luuston ja ruston kasvu/kehityshäiriöt ja erilaiset tulehdukset. Agrian tilaston mukaan syöpä on jopa yleisin kuolinsyy vuosina 1995-2002.

Lonkkanivelen kehityshäiriö on yleinen rodulla. Koira.net:in mukaan Suomessa 1988-2010 tutkituista koirista A-lonkat, eli terveet lonkat olivat vain 33:lla prosentilla tutkituista, B-lonkat 29:llä prosentilla, C-lonkat 22:lla prosentilla, D-lonkat 15:sta prosentilla ja E-lonkat 2:lla prosentilla. Yhteensä tutkittuja koiria oli tuossa 12043.

Koira.net:in kuolinsyytilaston mukaan yleisin kuolinsyy 1988-2010 välillä eläneistä ja kuolleiksi ilmoitetuista koirista vanhuuden (luonnollinen tai lopetus) jälkeen ovat kasvainsairaudet. Yhteensä tuossa tilastossa oli 429 koiraa. Keskimääräinen elinikä noilla koirilla oli 10 vuotta 3 kuukautta.

Väreinä ovat kaikki kerman ja kullan sävyt, ei kuitenkaan punainen eikä mahongin värinen.

Säkäkorkeus: urokset 56-61 cm, nartut 51-56 cm.

Kultainennoutaja on aktiivisen ihmisen koira, joka lähtee innoissaan lenkille kaatosateessakin ja pitää uimisesta.

Lisäinfoa: [www.goldenring.fi Goldenring.fi] (Kultaistennoutajien rotujärjestö Golden Ring ry. Löytyy mm. kasvattajien yhteystietoja sekä laajempaa tietoa rodusta, pentuvälitys sekä tarvikemyynti) Lähteenä käytetty Suomen rotujärjestön sivuja.

Muista huolehtia lemmikistäsi.

---

Laji
Intro_dog
Mainos
Logo-labyrintti