Lemmikkilinnut

Lemmikkilinnut

Yleisimpiä lemmikkilintuja suomessa ovat erilaiset peipot, kyyhkyt ja erityisesti papukaijat, joihin myös yleisin lemmikkilintu undulaatti kuuluu. Myös joitain hyönteissyöjiä, kuten beo-kottaraisia, pidetään lemmikeinä, mutta ne ovat Suomessa harvinaisia.

Linnut ovat melko vaativia lemmikkejä, koska ne sotkevat ympäristöään paljon uloisteillaan, höyhenillään, pölyllään ja ruoallaan. Lisäksi ne kaipaavat paljon virikkeitä, koska ovat älykkäitä eläimiä. Papukaijoille hyviä virikkeitä ovat oksat jyrsittäväksi, ja nämä roskaavat tietty paljon. Lisäksi linnulla pitäisi olla tilava häkki ja sen pitäisi saada olla paljon vapaana häkistään.

Yleisimpien lemmikkilintujen ruokavalio koostuu siemenistä, pelleteistä ja monipuolisesta tuoreruokavaliosta (hedelmät, vihannekset, marjat). Suoranokkaisille linnuille ruoansulatushiekka on välttämätön, mutta papukaijoille hiekka saattaa olla jopa haitallista.

Linnuille on tärkeää voimakas vuorokauden vaihtelu, sillä ne ovat kotoisin seuduilta, joissa yö tulee yhtäkkiä ja yöt ovat säkkipimeitä. Lintujen yön tulee olla pimeä, rauhallinen ja 10-12 tuntia pitkä. Lintujen päivän valoisuuden ja D-vitamiinin tuotannon takia linnuilla tulee olla UV-lamppu, joita saa eläinkaupoista.

 
Satunnaisia lemmikkejä
Viki ja Donna  (Kultaposkiamatsoni)
Viki ja Donna
Kultaposkiamatsoni

Viivi  (Neitokakadu)
Viivi
Neitokakadu

Kalle  (Palmuaratti)
Kalle
Palmuaratti

Toni  (Harmaapapukaija)
Toni
Harmaapapukaija

Chero ja Caro  (Undulaatti)
Chero ja Caro
Undulaatti

Nuutti  (Neitokakadu)
Nuutti
Neitokakadu

Da Capo  (Undulaatti)
Da Capo
Undulaatti

Sandra  (Neitokakadu)
Sandra
Neitokakadu

Lemmikkikategoriat
Mainos
Tapahtunutta
15:24 iconUndut kirjoitti uuden viestin
14:24 iconUlla ja Seppo lisäsi ystävän
14:24 iconTaku lisäsi ystävän
14:24 iconUlla ja Seppo lisäsi ystävän
14:24 iconTiku lisäsi ystävän
13:51 iconBiitsi muokkasi profiilitietoja
13:36 iconIce kirjoitti uuden viestin
11:57 iconMicki lisäsi uuden kuvan
11:56 iconMindi lisäsi uuden kuvan
11:44 iconLissu kirjoitti uuden viestin
11:35 iconReiska lisäsi ystävän
11:35 iconPena lisäsi ystävän
11:31 iconLissu kirjoitti uuden viestin
09:56 iconUndut kirjoitti uuden viestin