Market_3_sqr 8 Vuokrataan: Koti eläinharrastajalle + eläimille

Info

Olen 22-vuotias, rehellinen ja luotettava eläinharrastaja Turusta. Etsin uutta kotia itselleni ja lukuisille lemmikeilleni. Minulla on kaksi keskikokoista koiraa, kolme kissaa, jyrsijöitä ja erilaisia terraarioeläimiä. Omistan myös kaneja, kanoja ja ankkoja jotka asuvat eri osoitteessa. Mahdollisuuksien salliessa haluaisin myös kanit ja linnut mukaani uuteen kotiin. Plussaa jos puitteet löytyy isommillekin kotieläimille!

Etsin vuokra-asuntoa Varsinais-Suomesta (mieluiten Laitila-Kaarina-väliltä, mutta IHAN KAIKKEA saa tarjota!), jossa saa näkyä elämisen jälki, sillä sitä meiltäkin tulee, vaikken mitään tuholaisia omistakkaan. Asunnon tulisi sijaita maalla tai taajamassa jonkun rauhallisen kaupungin liepeiltä. Omaa pihaa olisi oltava ainakin jonkun verran - mitä enemmän, sitä parempi. Pihan kunnolla ei ole niinkään väliä.
Neliöitä asunnossa saisi olla ihan minimissään 60, mutta 80-100 olisi jo todella mukava. Vuokra max 600e mutta tästä voidaan neuvotella. Vähän pienempiäkin asuntoja saa tarjota jos muut kriteerit täyttyvät. Haluaisin muuttaa kesä-heinäkuussa, mutta asiasta voidaan neuvotella.

Jos hyvä paikka löytyy, olisi kiva mikäli se on mahdollista ostaa joskus tulevaisuudessa. Tällä hetkellä elämäntilanne ei salli oman asunnon ostamista, mutta sydän halajaa maalle omaan rauhaan!

Ota rohkeasti yhteyttä (mieluiten alkuun sähköpostitse ja myöhemmin sitten puhelimitse) jos sinulta löytyy meille sopiva koti! Juttelen mielelläni erilaisista vaihtoehdoista, mikäli sellaisia vain tarjoutuu!

Kunto: Worn
Yhteystiedot: (Ole hyvä ja kirjaudu sisään)
Lisätty: 29. toukokuuta 2016 23.54
Mainos
Kommentit
Kirjaudu lukeaksesi kommentteja
Luo tunnus

Mikä Petsie on?

Introbox_left Petsie on lemmikkien ikioma galleria. Olipa lemmikkisi karvainen tai ei, Petsiessä on hänelle aina tilaa!

Luo tunnus

Introbox_right Luo ilmainen Petsie-tunnus ja lisää palveluun kuvia, videoita, kirjoita kommentteja, keskustele foorumilla ja näytä kaikille muille kuinka suloinen sinun lemmikkisi on!

Luo tunnus

Logo-labyrintti