Vihikoira

022382560_r
Vihikoira
022559115_r
Vihikoira
022076866_r
Vihikoira
022286568_r
Vihikoira

Vihikoira (Chien de Saint-Hubert) on suurikokoinen ajava metsästyskoirarotu. Myös jälkikoirana tunnettu vihikoira on kotoisin Belgiasta. Se kuuluu FCI:n roturyhmään 6. Vihikoiralla on erinomainen hajuaisti, ja sitä on käytetty esimerkiksi rikollisten ja kadonneiden ihmisten etsimiseen.

Ulkonäkö

Vihikoira on suuri ja voimakasrakenteinen, korkeuttaan pitempi koira. Rodun tunnusomaisin piirre on sen löysä nahka, joka muodostaa poimuja erityisesti pään ja kaulan seutuvilla. Vihikoiran kallo on hyvin syvä. Sen luusto on poikkeuksellisen raskas; suurin osa sen painosta on luuston painoa. Olemukseltaan vihikoira on arvokas ja rauhallinen. Korvat ovat riippuvat ja hyvin pitkät: ne ulottuvat eteenpäin vedettäessä koiran kuonon kärkeen saakka ja ylikin.

Vihikoiran karva on lyhyttä ja tiheää. Pään alueella karva on pehmeämpää kuin muualla. Sallitut värit ovat punaruskea, musta punaisin merkein ja maksanruskea punaisin merkein. Myös pienet valkoiset merkit varpaissa, rinnassa ja hännänpäässä sallitaan.

Luonne

Rotu on pehmeä, rauhallinen, ystävällinen ja seurallinen ihmisten suhteen ja kiintyy syvästi omistajaansa. Sen pitää sietää muita koiria ja kotieläimiä. Sen on oltava pikemminkin pidättyväinen ja itsepäinen, ja se on yhtä herkkä niin kiitokselle kuin arvostelulle. Se ei saa olla aggressiivinen. Luonteeltaan itsepäinen vihikoira on vahvan jäljestyshalunsa vuoksi jokseenkin hankala koulutettava.

Sairaudet

Rodulla on taipumusta lonkkaniveldysplasiaan. Toinen sen yleinen sairaus on mahalaukunkiertymä. Sen voimakkaasti poimuttunut pää on myös terveysriski. Se on yksi lyhytikäisimpiä koirarotuja.

Historia

Vihikoira ei ole Suomessa kovin yleinen. Vuoden 2009 lopussa sitä oli rekisteröity kaikkiaan 530 yksilöä ja vuoden 2009 aikana rekisteröintejä tehtiin 12 kappaletta. Nykyisen vihikoiran tärkein kantaisä oli Pyhän Hubertuksen koira, joka on peräisin 600 jKr. Ranskalainen metsästäjä (sittemmin munkki, piispa ja pyhimys St. Hubertus) Francois Hubert kasvatti oman linjansa metsästyskoiria Ranskan Ardenneilla. Hänen kuolemansa jälkeen luostarin munkit jatkoivat koirien kasvattamista. Vielä tänäänkin vietetään Pyhän Hubertuksen päivää 3. marraskuuta. Alunperin Pyhän Hubertuksen koirat olivat mustia, mutta ajan kuluessa niille ilmaantui pienet ruskeat merkit, joiden koko suureni vähitellen. Wilhelm Valloittaja vei vuonna 1066 mukanaan Englantiin Pyhän Hubertuksen black and tan vihikoiria. Hänen poikansa jatkoi niiden kasvatusta Englannissa. Vihikoiria käytettiin tuolloin kauriinmetsästykseen. Lähes seitsemänsadan vuoden ajan Pyhän Hubertuksen luostarista lähetettiin kolme paria vihikoiria Ranskan kuninkaalle, joka edelleen lähetti koiria Englantiin. Alkuperäinen Pyhän Hubertuksen linja säilyi 1800-luvulle asti.

Laji
Intro_dog
Mainos
Logo-labyrintti